Sarah Crossan: Yksi

Jos meistä ottaa kuvan, vain
päästä ja hartioista, ja näyttää sitä satunnaisille ihmisille,
he näkevät ainoastaan että olemme
kaksoset,
minun tukkani ulottuu olkapäille
Tippin on vähän lyhyempi,
kummallakin on pystynenä
ja täydellisesti kaartuvat kulmat.

On totta, että olemme erilaisia kuin
muut.

Mutta rumia?

Haloo.

Ei mene läpi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sarah Crossanin Yksi on virkistävän erilainen kirja. Se kertoo siamilaisista kaksosista Tippistä ja Gracesta uskottavasti ja lähentää taas hieman erikoisen ja tavallisen määritelmiä toisiinsa. Oikeastaan Yhdessä on paljon samaa kuin R. J. Palacion Ihmeessä. Aivan niin sykähdyttävä Yksi ei ollut, mutta puhutteleva joka tapauksessa. Molemmissa on kyse halusta olla tavallinen ja hyväksytty uudessa ympäristössä. Kaunis lyyrinen proosa on miellyttävää lukea, koko romaani on puettu ilmavan runolliseen asuun. Teos ei myöskään sorru huomionhakuiseen sirkusteluun epätavallisen aiheensa kanssa.

Kirjan alussa alavartalostaan yhteen kasvaneet, 16-vuotiaat Tippi ja Grace aloittavat koulun vuosien kotiopetuksen jälkeen. He joutuvat tietenkin silmätikuiksi, mutta saavat myös pari hyvää ystävää. Tippi ja Grace yrittävät elää mahdollisimman normaalia nuorten elämää, mutta kotielämää varjostavat isän juominen ja perheen taloushuolet. Kaksosilta onnistuu yhdessä lähes kaikki, mutta rakastuminen, unelma parisuhteesta, on saavuttamattomissa ja se surettaa. Muuten kaikki on paremmin kuin ulkopuoliset osaavat kuvitella. Siskospari ei pidä tuomiona yhdessä elämistä, johon on kohdusta asti tottunut. Elämä ilman toista tuntuisi jopa pelottavalta, mahdottomalta.

Kertoja-Gracen äänellä teoksessa pohditaan aidosti, miltä tuntuu, kun toinen on koko ajan vieressä, jopa osa omaa kehoa, mutta kuitenkin erillinen ihminen, jolla on oma luonteensa. Romaani on fiktiivinen, mutta Crossan on tehnyt laajan taustatyön perehtyessään todellisten siamilaisten kaksosten tapauksiin. Yhdet heistä ovat tunnetut amerikkalaiset nuoret naiset Abby ja Brittany Hensel.  

 

Sarah Crossan: Yksi [One]
S&S, 2018 [2015]
e-kirja

Dekkareita ja kuulumisia

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Helou pitkästä aikaa! Viime kirjoituskerrasta onkin jo aikaa. Kirjoitin tuohon luovan kirjoittamisen postaukseen, että usein kirjoittaminen ja luovuus vaativat taukoja (minulla ainakin), ja sama tuntuu pätevän myös blogin kanssa. Tästä kun en tienaa mitään, niin en halua myöskään pusertaa tätä väkisin. Toki joskus pitää vähän tsempata itseään kirjoittamaan edes jotain, sitten voi olla, että innostuukin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oikeastaan tässä on ollut ollut ihan konkreettista kiirettäkin, koitan saada nimittäin kesäkuun alkuun mennessä kaikki tämän lukuvuoden kouluhommat pakettiin ja niitä sitten riittää! Esseitä ja tehtäviä, tenttiin lukemista, vääntämistä ja kääntämistä vaikealta tuntuvien lähteiden kanssa. Mutta kyllä ne siitä. Olen tehnyt yksityiskohtaisen listan kaikista tehtävistä, ja siitä on ihanaa viivata yli valmiita. Mutta tyttöjen päiväkotitunnit on aika täyteen buukattu nyt siis koulutöitä, joten blogille ei yksinkertaisesti ole jäänyt yhtään aikaa tai ajatusta. Ja iltaisin taas ei ole ollut pienintäkään halua mennä koneelle, koska on tuo ihana uusi piha ja pihatyöt. Lukeminenkin on jäänyt aika totaalisesti viime viikkojen aikana, mutta äänikirjoja olen kuunnellut kovaa tahtia, varsinkin juuri niitä pihatöitä tehdessä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen täällä sanonutkin, että Agatha Christien dekkarit ovat minulle aika täydellistä aivot narikkaan -kirjoja. Ei varsinaista hömppää, mutta yhtä aikaa sopivan kevyitä ja kuitenkin kiinnostavia. Niin kaukana omasta todellisuudesta tapahtumia ja aikakautta myöten. Nyt olen kuunnellut niitä siis äänikirjoina, ja oikein harmittaa, ettei Bookbeatin valikoimissa ole vielä laajempaa valikoimaa suomenkielisiä Christieitä (vink vink).

Tähän mennessä olen siis kuunnellut kuvissa näkyvät Lentävä kuolema, Murha maalaiskylässä, Lordin kuolema ja Kuolema Niilillä. Aika synkkiä nimiä, mutta olen kyllä tykännyt tarinoista. Miljööt ovat noissa kirjoissa sen verran erilaisia keskenään, että aika vaikea lähteä laittamaan niitä paremmuusjärjestykseen, mutta taidan nyt kuitenkin laittaa. Eli omasta mielestäni järjestys olisi parhaimmasta alkaen Kuolema Niilillä, Lentävä kuolema, Lordin kuolema ja Murha maalaiskylässä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En ala selittää pitkää litaniaa kirjoista, mutta jotain pientä voisin sanoa. Kuolema Niilillä tapahtui sananmukaisesti Egyptissä, jokilaivassa Niilillä, joten siinä oli annos eksotiikkaa ja lisäksi jännitystä toi suljettu tila. Myös Lentävässä kuolemassa, jossa murha tapahtui lentokoneessa, suljettu tila rajasi epäiltyjen määrää jännittävästi. Murha maalaiskylässä oli Neiti Marple -dekkari, muissa seikkaili Hercule Poirot. Olen alkanut pitää kohteliaasta Poirotista yhä enemmän. Tietenkään ei ehkä kannata ajatella realistisesti, kuinka uskottavaa on, että hän esimerkiksi sattuu olemaan lomamatkalla jokilaivassa, jossa murha tapahtuu, ja toisella kertaa sattumalta samassa lentokoneessa, jossa nainen murhataan. Sattumien uskottavuutta ei näissä kannata ajatella, tärkeintä on hyvä tarina.

 

Agatha Christie: Lentävä kuolema [Death in the Clouds]
WSOY, 2018 [1935]

 
7 h 38 min

Agatha Christie: Murha maalaiskylässä [Murder at the Vicarage]
WSOY, 2017 [1930]
9 h 6 min

Agahta Christie: Kuolema Niilillä [Death on the Nile]
WSOY, 2011 [1937]
10 h 1 min

Agatha Christie: Lordin kuolema [Lord Edgware Dies]
WSOY, 2017 [1933]
8 h 27 min

Vinkkejä kaunokirjallisen tekstin kirjoittamiseen

Luova kirjoittaminen on minulle yhtä tärkeää tai tärkeämpää kuin lukeminen. Kirjoittamista tosin harrastan kausiluontoisesti ja lukemista tasaisemmin. Kirjoittaminen vaatii jonkinlaisen inspiraation, luovan tilan, mutta lukea voi myös ihan nollat taulussa. Parhaimmillaan hyvä kirja voi kuitenkin synnyttää myös halun itse kirjoittaa.

Kokosin alle omat vinkkini, jotka voivat auttaa kaunokirjallisen tekstin aloittamisessa tai jumiutuneen vaiheen selättämisessä. Listasta tulikin aika pitkä! Suosittelen kokeilemaan luovaa kirjoittamista, jos yhtään polttelee, siinä nimittäin voi kehittyä! Tällä hetkellä kirjoitan tavoitteellisesti romaanikäsikirjoitusta, joten neuvoni on kirjoitettu pitkää tekstiä ajatellen oman kokemuksen kautta mutta myös opinnoista imetyn tiedon suodattamina. Edellisessä kirjoittamispostauksessa pohdin enemmän kirjoittamisen ja kielen teknistä puolta tiivistämisineen, nyt keskitytään enemmän sisältöön, materiaaliin ja inspiraation herättämiseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Valitse aihe, johon et kyllästy
Ensimmäinen ja tärkein kohta: et voi kirjoittaa aiheesta, joka ei liikuta sinua mitenkään. Oma intohimo aihetta kohtaan auttaa tahkoamaan läpi kirjoitusprosessin tylsätkin vaiheet sekä tuo lopputulokseen persoonallisuutta. Jos aihe ei kiinnosta itseäsi, miten saisit muutkaan kiinnostumaan siitä? Kaunokirjallisen tekstin kirjoittaminen on työlästä. Se on pitkä, usein jopa vuosien projekti, ja on helpompaa, kun tämän tiedostaa jo aluksi. Jaksat kuitenkin jatkaa, kun aihe on juuri sitä, mistä juuri sinulla on sanottavaa.

Muista ydinajatus
Palaa etenkin jumivaiheissa ensimmäiseen kohtaan ja muistele, miksi ylipäätään valitsit tämän aiheen ja mihin tekstilläsi oikein pyrit. Muotoile koko käsikirjoituksesi ydinajatus muutamaksi lauseeksi, niin päämääräsi on aina tarkistettavissa. Jos tehtävä osoittautuu vaikeaksi, voi olla, että tekstissäsi on liikaa sivujuonteita ja tekstin sanomaa on vaikea hahmottaa. Pidä ydinajatus kirkkaana mielessäsi aina kun mietit, mikä juonenkäänne tai sivuhenkilö on todella tarpeen.

Ole päähenkilösi puolella
Jo Aristoteles piti tärkeänä, että päähenkilö on sympaattinen tyyppi, johon voi samaistua ja joka kerää katsojien (lukijoiden) myötätunnot puolelleen. Päähenkilö ei hänen mukaansa kuitenkaan saa olla liian täydellinen, vaan pienet virheet ja vastoinkäymiset tekevät hänestä inhimillisen. Romaanikirjoittajalle on mielestäni tärkeää pystyä edes jollain tavalla seisomaan päähenkilönsä puolella. Sinun ei tarvitse olla samaa mieltä päähenkilösi kanssa, mutta tunne edes empatiaa, yritä ymmärtää häntä ja hänen ratkaisujaan (vaikket edes hyväksyisi niitä). Jos edes kirjailija ei hahmon luojana tajua häntä, miten lukijat voisivat?

Usko tarinaasi ja arvosta työtäsi
Usko päähenkilösi lisäksi myös tarinaasi. Muista, miksi kirjoitat sitä. Minkälaisen elämyksen haluat tarjota lukijoillesi? Kirjoita muutama tavoite vaikka ylös. Tavoitteita voivat olla esimerkiksi ajatusten tai tunnekokemusten herättäminen, viihdyttäminen tai jännityksen tarjoaminen. Pyri aktiivisesti päätavoitteitasi kohti. Muista arvostaa tekstiäsi ja siihen käyttämääsi aikaa. Kirjailijat ovat teksteillään muuttaneet maailmaa kautta aikain, joten sinullakin on siihen mahdollisuus. Myös pieleen menneet tekstit ovat hyvää harjoitusta, ehkä et kompastu samoihin karikkoihin montaa kertaa.

Lue erilaisia tekstejä
Sanotaan, että lukemalla oppii kirjoittamaan ja siinä on varmasti paljon perää. Lue rohkeasti myös muita kuin lempigenrejäsi, tartu teoksiin, joihin et ole ennen uskaltanut. Myös inhokit vahvistavat omaa näkyä, tuota en ainakaan halua. On hienoa löytää erilaisia valmiita, upeita teoksia, joiden kirjoittaja haluaisi itse olla. Se tarkoittaa, että omakin makusi alkaa hahmottua. Muista, että ihailu ei kuitenkaan tarkoita matkimista, ja se kaikkein paras kirja on vielä kirjoittamatta – omasi.

Pidä muistikirjaa
Kerää ajatuksia, tunnelmia, sanoja ja hahmoja. Kiinnitä huomiota erikoisiin tilanteisiin, hassuihin ihmisiin, outoon käytökseen ja timanttisiin sanotoihin. Jos mahdollista, kirjoita ne myös ylös, jotta muistaisit ne vielä päästessäsi tekstin äärelle. Kerää materiaalipankkia muistikirjaan, puhelimeen tai (jos sinulla on tosi hyvä muisti) omaan päähäsi. Älä kuitenkaan yritä tunkea kaikkea yhteen tekstiin, vaan annostele kohtuudella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viehäty tarinoista
Kuuntele ihmisiä ja heidän tarinoitaan, niin saat perspektiiviä ja näkökulmia. Ehkä voit napata jotakin suoraan tekstiisi, mutta yhtä tärkeää on värien sekoittuminen ajattelussa. Kertojana sinun on ymmärretävä kaikkia ja kaikkea, ja jos kirjoitat ihmisistä, sinun pitää luonnollisesti ymmärtää heitä. Opettele tuntemaan erilaisia ihmisiä ja muista, että kirjoittaminen on pitkälti psykologiaa. Usko myös omaan tarinaasi – vaikka olisit nuori, varmasti sinunkin kokemusmaailmastasi löytyy asioita, joista voisit kirjoittaa.

Lainaa tosielämästä
Sekoita rohkeasti oikean elämän tapahtumia fiktiivisiin. Tosielämästä voi hyvin lainata, kunhan tapahtumat ja henkilöt eivät ole tunnistettavia. Totuus on usein tarua ihmeellisempää, miksi emme siis hyödyntäisi enemmän materiaalia, jota tavalliset ihmiset meille tarjoilevat. Hyödynnä myös netin keskustelupalstat, lehtien mielipidesivut, uutiset, henkilöhaastattelut, matkakertomukset, vanhat päiväkirjat ja oman suvun historia.

Tarkista faktat
Tämä ei ole ristiriidassa edellisen kohdan kanssa, vaikka siltä ehkä kuulostaakin. Jos kirjoitat realistista romaania, on esimerkiksi historiallisten ja maantieteellisten faktojen oltava kunnossa. Henkilöidesi elämä voi olla täysin keksittyä, mutta lukemisesta menee maku, jos talvisodan vuosiluvut ovat väärin tai Helsingin keskustasta löytyy katu, jota siellä ei oikeasti ole. Ole tarkka myös pienissä yksityiskohdissa. Etsi luotettavaa faktatietoa netistä tai tietokirjoista tai vieraile museoissa. Itse olen joutunut tarkistamaan lukemattomia asioita, sillä tekstini sijoittuu menneille vuosikymmenille. Käytettiinkö 1950-luvun lopulla jo nylonsukkahousuja? Mitkä tuotteet pula-aikana olivatkaan kortilla? Vaikka yritän olla hyvin tarkka, silti todennäköisesti aikalainen huomaisi joitakin lapsuksia.

Laita perusasiat kuntoon
Faktoihin liittyvän huolellisuuden lisäksi ole tarkka myös itse tekstin ja niinkin tylsän asian kuin kieliasun kanssa, jos kirjoitat tavoitteellisemmin kuin omaksi iloksi. Hyväkään tarina ei mene läpi, jos teksti itsessään on kömmähtelevää ja virheistä. Jos yhdyssanat, välimerkit tai alkukirjaimet ovat kompastuskivesi, näe hieman vaivaa ja kertaa säännöt. Tietysti kokeneellekin kirjoittajalle tulee virheitä ja siksi on kätevää, että Wordin saa alleviivaamaan selkeimmät virhekohdat, jotta ne eivät livahda silmien ohi niin helposti. Kannattaa myös joskus luetuttaa tekstiään muilla.

Kokoa soittolista Spotifyhyn
Lempparini! Musiikki tuo todella paljon tunnelmaa ja inspiraatiota kirjoittamiseen, kokeile vaikka! Jos et pysty kirjoittamaan musiikin soidessa, kuuntele ensin ja ala sitten kirjoittaa. Niin minä usein teen. Kerää yhteen listaan tekstisi aiheeseen tai tunnelmaan sopivia kappaleita. Kuuntele sitä automatkoilla, lenkeillä tai aina kun haluat miettiä kirjasi suuntaviivoja. Myös Youtubea kannattaa hyödyntää. Tämänhetkisen tekstini soittolista on nimeltään Vintage ja sisältää kipaleita muun muassa Frediltä, Laila Kinnuselta ja Tapio Rautavaaralta, oikealle vuosikymmenelle oikeat kappaleet, tietty! Pääsee hauskasti henkilöiden pään sisään, kun ajattelee, että sen ajan radiossa tai tansseissa on voinut soida jokin tietty kappale. Lisäksi kuuntelen vaikkapa Juha Tapion kappaleita, kun haluan päästä johonkin runollisen liikuttavaan tunnetilaan.

Elä ja koe 
Kirjoittajan ei tarvitse kokea samoja asioita kuin henkilöt, mutta omasta kokemuspinnasta on kuitenkin hyötyä. Tule välillä pois koneelta ja tekstisi äärestä, katsele ympärillesi, ihmettele ja ihastele. Matkustele, koe, tunne ja aisti. Miltä tuntuu kielellä kesän ensimmäinen jäätelötötterö? Entä tuulenvire hiljaisessa satamassa kuuman päivän jälkeen? Nurmikko tai hiekkaranta paljaiden varpaiden alla. Syvällinen keskustelu tai yksinäisyys väkijoukossa? Myös välttämättömät negatiiviset kokemukset voit kääntää voitoiksi kirjalliseen materiaalipankkiisi – sinulla on taas vähän enemmän samaistumispintaa hahmoihisi. Kokeile kirjoittaa myös ihmisten keskellä, ota läppäri mukaan ja istuskele kahvilassa tai puistossa tekstisi ääressä.

Tunne
Halusin tämän erilliseksi kohdaksi, sillä tunteminen on vielä eri asia kuin kokeminen. Matkustelu, näkeminen ja oppiminen ovat tärkeitä, mutta myös tunnekokemusten rekisteröinti. Huomioi tunteesi. Sinun ei tarvitse tuntea samoja tunteita kuin henkilösi, mutta on huomattavasti helpompaa lähteä kasvattamaan perustunteita tekstissä, kun  sinulla on jokin oma kokemus siitä, mitä on nauraa, itkeä, rakastaa, vihata tai kadehtia. Puhdistavan nauru- tai itkukohtauksen jälkeen voi olla myös hedelmällistä kirjoittaa. Itse esimerkiksi vollotin viimeksi kuin vesiputous, kun katsoin Heidi Sohlbergin jakson Kaunis elämä -sarjasta, ja siinä lopussa tuli yllätyksenä se ihana Aleksi-poika sisään. Se oli niin liikuttavaa! Siis tällaisillekin hupsun kuuloisille asioille voi alkaa yhtäkkiä itkeä (tai nauraa), varsinkin väsyneenä. Menin sen jälkeen sitten kirjoittamaan ihan eri aiheesta, mutta luovuuden vallassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pidä taukoa tai vaihda tarvittaessa aihetta
Taukojen pitäminen on ainakin minun kirjoittamisessani oikeastaan välttämättömyys eikä niiden tarvetta pidä pelästyä. Jos mitään uutta ei yrityksistä huolimatta lähde syntymään ja teksti vain jumittaa, tee muita asioita ja koita muutaman viikon tai kuukauden kuluttua uudestaan. Viimeinen ja äärimmäisin keino voi olla aiheen vaihtaminen ja koko tekstin hylkääminen. Joskus vain käy niin, että kauan sitten aloitettu teksti ei enää tunnu kantavan, tai oma ajatusmaailma, näkemys ja tyyli on muuttunut niin paljon matkan varrella, että uusi aihe saattaa olla paras ratkaisu. Hylkäämisen sijaan olemassaolevaa tekstiä voi myös alkaa kirjoittaa uudestaan. Joskus jumiutunut teksti lähtee lentoon, kun vaihtaa reilusti suuntaa ja muotoilee ydinajatuksenkin uudestaan. Lukijat näkevät onneksi vain lopputuloksen, eivät vaiheita prosessissa.

Roland Barthes on sanonut, että kirjailijuus on “niiden suunnitelmien ja päätösten ruumiillistuma, jotka saavat ihmisen toteuttamaan itseään sanoissa”. Tavoitteellinen kirjoittaminen on siis enemmänkin vakaa päätös kuin taivaasta tippunut tehtävä. Viimeinen pointtini onkin, että Jatka yrittämistä!

Onko lukijoissa muita kirjoittajia, ja teillä heittää tänne päin omia vinkkejänne?

 

Kuvat: Kimmo Korpela

 

Torstaiteatteri: Nooa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viime hetken vinkki jyväskyläläisille, Torstaiteatterin Nooa-näytelmä pyörii vielä kaksi kertaa, tänään klo 19 sekä sunnuntaina klo 14. Kävin itse maanantaina katsomassa näytelmän ja tykkäsin tosi kovasti, kuten olen kaikista muistakin heiltä näkemistäni tykännyt. Torstaiteatteri on siis harrastajateatteri, jota ohjaa Mika Lahtinen, tosi mukava tyyppi. Itsekin kävin viime kevään siellä teatterikerhossa, ja vitsit, kun polttelisi mennä mukaan näytelmäprojektiinkin joskus, mutta vielä en ole hennonnut sitoutua, ja tämän vuoden olen tietty käynyt yliopistolla niitä draamakasvatuksenkin opintoja.

Mutta siis Nooa – Raamatun Nooa-kertomus, jota työryhmä lähti työstämään pelkästään tekstin pohjalta nostaen itselleen mielenkiintoisia ilmiöitä esille. Pidin kovasti siitä, että näkökulma oli samaan aikaan uskollinen alkuperäiselle kertomukselle, mutta toi siihen myös uusia näkökulmia, teki sen eläväksi ja koskettavaksi. Toki näytelmä on vain yksi tulkinta, mutta mielestäni uskottava sellainen. (Arkin ulkopuolelle jäävien tuskanhuudot jäivät kaikumaan korvissa.) Pienellä porukalla ja yksinkertaisella lavastuksella oli saatu yllättävän toimiva kokonaisuus, torstaiteatterimaiseen tyyliin. Tekniikkaakaan ei tarvittu, sillä Lahtinen hoiti musisoinnin erikoisilla soittimillaan.

Näytelmä oli sopiva sekoitus vakavaa asiaa ja huumoria, fyysisyyttä ja levollisuutta. Myös naisnäkökulma oli mukana vahvasti Nooan keskimmäisen pojan, Haamin, vaimon kautta eikä perhedraamaltakaan vältytty. Monet teemat olivat niin inhimillisiä, että luulisin näytelmän vakuuttavan alkuperäiseen kertomukseen uskovien lisäksi yhtä lailla ne, jotka katselevat sitä vain tarinana. Oli myös kiinnostavaa ja raikasta, että loppuun oli otettu Nooan humaltuminen, häpeä ja absurdilta vaikuttava suuttuminen Haamille, joka oli nähnyt isänsä sammuneena alasti. Tuota kohtaa minäkin olen aina ihmetellyt, mutta siihenkin sai ehkä hieman uusia ajatuksia. Tällaisessa, ryhmän yhdessä koostamassa teatteriesityksessä olisi niin kiva olla mukana tekijänäkin! Sitä odotellessa katsominen on myös tosi jees.

Torstaiteatteri: Nooa
Ohjaus: Mika Lahtinen
Kesto: n. 1 h

Vanhemmuuskirjoja, joissa saadaan lapset syömään ja nukkumaan

Rakastan lukea vanhemmuuskirjoja, erityisesti nonfiktiotyylisiä, jossa joku kertoo tarinan muodossa omakohtaisista kokemuksistaan. Ja jos siihen liittyy vielä kulttuurierospekulaatiota, niin vielä parempi!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Karen Le Billonin Miksi ranskalaiset lapset syövät ihan kaikkea? kiinnosti koska Ranska, koska ruoka, koska lapset. Kanadalainen Le Billon avaa perheensä kivikkoisen polun nirsoista pastansyöjistä pikanteiksi maistelijoiksi. Muutos alkaa perheen muutettua pieneen ranskalaiskylään, josta Le Billonin mies on kotoisin. Pohjois-Amerikan ja Ranskan ruokakulttuurit ovat teoksen perusteella kuin yö ja päivä.

Jälleen kerran Suomi sijoittuu mielestäni keskivaiheille, vaikkakin täällä luultavasti ollaan ennakkoluuloisempia ja lepsumpia ruuan ja ruokailun suhteen kuin Ranskassa. Monipuolinen, lämmin koulu- ja päiväkotiruoka on kuitenkin ehdoton, maailman mittapuulla harvinainen plussa Suomen hyväksi. Ranskassa monipuolinen ruokakasvatus kuuluu opetussuunnitelmaan, kun taas Kanadassa napostellaan koulun ruokatunnilla pikaisesti vain eväitä (esimerkiksi keksejä) tai ostetaan koulusta annos ranskiksia (joka päivä).

Kirjasta sai paljon herkullisia ideoita omankin perheen ruokakulttuuriin. Itse olen alkanut toteuttaa esimerkiksi kohtaa, jossa kehotetaan ottamaan lapsia enemmän mukaan ruuanlaittoon ja syömään useammin yhdessä samaa ruokaa. Prosessissa on myös arkiruokarepertuaarin laajentaminen. Pidän kokeiluista, mutta lennokkaat ideat yllätys, yllätys tyssäävät usein siihen, ettei kauppalistaa ole jaksettu miettiä loppuun asti ja on taas mentävä tutuilla pöperöillä. Kaappaus keittiössä -ohjelman katsominen on ollut hyvää jatkojalostusta alkaneelle innostukselle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Laura Andersonin Voit nukkua – Kuinka opetin vauvani nukkumaan ja miten se muualla tehdään oli luettava, koska esittelyn perusteella se kuulosti niin taianomaisen absurdilta. Voit nukkua? Oikeastiko? Vauvan vanhempana? Jälleen kerran omiin kokemuksiin nojaava teos, jossa on myös tutkimustietoa sekä kokemuksia eri kulttuureiden tavoista nukuttaa vauvoja. Kirjassa on kyllä järkeä ja se kuulosti oikeastaan aika tutultakin. Monet jutut olin lukenut jo esimerkiksi Pamela Druckermanin kirjasta Kuinka kasvattaa bébe, johon tässäkin viitattiin. Kirjan opit nojaavat siis osittain ranskalaiseen ajatusmalliin.

Jos minulla olisi nyt koekaniinina vauva, kokeilisin varmaan näitä pieniä, yksinkertaisia keinoja, jotka tosin vaativat pitkäjänteisyyttä, mikä ei väsyneenä ole kovin helppoa. Harmi vaan nämäkään keinot eivät auta, jos heräilyn tai itkeskelyn syynä on jokin muukin kuin tottumus: koliikki, vatsavaivat, allergiat, painajaiset, hampaiden tulo, tukkoinen nenä, sairastelu, vauhdikas kehitysvaihe tai uuden taidon oppiminen. Ja näitähän vauvan ensimmäinen(kin) vuosi tuntuu olevan täynnä.

 

Karen Le Billon: Miksi ranskalaiset lapset syövät ihan kaikkea? [French Kids Eat Everything]
Atena, 2013 [2012]
362 s.

Laura Andersson: Voit nukkua – Kuinka opetin vauvani nukkumaan ja kuinka se muualla tehdään
Atena, 2016
233 s. 

Humlegårdeniin ja takaisin

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tehtiin viime viikolla huhtikuinen laivareissu Tukholmaan, ja olipa siellä vaan ihanan keväistä Suomeen verrattuna. Lähdettiin pääsiäismaanantaina Helsingistä, ja silloin oli juuri se hirveä räntä-lumisade, meressä oli jäälauttoja, meillä Jyväskylässä yli puoli metriä vielä luntakin, mutta Tukholmassa oli maassa jo ensimmäisiä kukkia ja ihana aurinko. Nyt reilussa viikossa on kevät kyllä edennyt Suomessakin kovaa vauhtia!

Mentiin Silja Symphonylla ja se vaikutti niin hienolta, kun ei oltu ennen käyty. Hyttikin oli ihanan siisti ja raikas. Syötiin buffetissa ja vitsit, kun oli taas hyvää. Syön aina herkkuani mätiä hirveästi laivalla, kun se on niin kallista, ettei koskaan tule itse ostettua.  Nukuttiin aika huonosti hytissä, joten Tukholmassa oltiin vähän unissakävelijöitä. Lisäksi tämä oli eka vuosi, kun juuri neljä vuotta täyttäneellä kuopuksellamme ei ollut reissussa rattaita mukana, joten häntä piti välillä kantaa, kun käveltiin aika paljon. Meillä ei ollut mitään kummempaa agendaa kuin kävellä Östermalmilla ja käydä Humlegårdenissa, jos on hyvä ilma ja olihan se.

Satoja vuosia sitten perustettu Humlegården on keskustan suurin puistoalue, joka on ollut alun perin kuninkaallinen hedelmätarha. Humlegårdenissa on myös iso leikkipuisto, ja oli tosi hassua, miten trendikkäiltä östermalmilaisäidit tuntuivat chillatessaan taaperoidensa kanssa puistossa. Tekoturkit, take away -kahvit ja vaatteet kuin jostain catwalkilta. Meillä Jyväskylässä ollaan kai aika takapajuisia ulkoilijoita tuulipukuinemme. Nuokuskelimme puiston penkeillä auringonpaisteessa, kun lapsukaiset leikkivät. Lopuksi raahauduimme keskustaan, söimme hodarit Hötorgetilla ja palasimme metrolla satamaan.

Minua vähän huvitti, kun ajattelin, että kävimme vähän pitemmällä leikkipuistoreissulla Tukholmassa asti. Mutta on se aina virkistävää koluta vähän uusia kontuja kuin ne samat. Olimme aika ryytyneitä kävelystä ja ehkä reissun paras päätös oli mennä laivan kylpylään paluumatkalla. Se oli pieni, mutta tosi viihtyisä paikka, jossa oli lämmintä vettä ja upeat näkymät merelle. Saunassa tuntui, että kyllä vaan kannatti lähteä, vaikka vähän väsyttikin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia

Vanheneminen on enimmäkseen ihan ookoo. Jotkin asiat vihlaisevat, esimerkiksi rullaluistelijat. Ne näyttävät niin vapailta, pitkät sääret vain liitävät ja tukka hulmuaa. Sitten on asioita, joista menen suorastaan paniikkiin, esimerkiksi BART-metron ovet. Kun juna on pysähtynyt, kestää pitkään, ennen kuin ovet aukeavat. Ei kamalan pitkään, mutta liian pitkään kuitenkin. Ei ole aikaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lucia Berlinin postuumisti julkaistu novellikokoelma Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia (2017) on ollut ainakin Instagramin ja kirjaston varausjonon perusteella yksi viime aikojen luetuimpia ja pidetyimpiä teoksia. Itsekin jonotin kirjaa pidempään kuin mitään kirjaa on tarvinnut jonottaa. Mutta kannatti!

Berlinin tyyli on niin omaperäinen, että sitä on vaikea kuvailla. Se on pirskahtelevaa, yhtä aikaa kepeää ja vakavaa, lakonista ja koskettavaa. Se tempaa mukaansa, pudottaa lukijan uskottavasti keskelle tilannetta. Minähän en muuten useinkaan novelleja lue, koska tuntuu, ettei lyhyessä tekstissä ehdi päästä kunnolla tarinan imuun, eikä huonoissa novelleissa pääsekään. Berlinin tekstit kuitenkin toimivat mainiosti lyhyehköinä kertomuksina, joita yhdistävät vain mennyt aikakausi, elämänmakuiset aiheet ja rikas kirjoitustyyli.

Meksikossa kaikki maistui. Tuore valkosipuli, korianteri, limetti. Tuoksut olivat täyteläisiä. Paitsi kukkien, kukat eivät tuoksuneet miltään. Mutta meri tuoksui, ja sitten oli maatuvan viidakon miellyttävä haju. Siannahkatuolien eltaantunut löyhkä, kerosiinilla vahattujen laattojen aromi, kynttilät.

Esipuheen mukaan Lucia Berlinin kertomukset liippaavat hyvinkin läheltä hänen omaa tarinaansa. Vaikka onkin ottanut selvästi aiheita värikkäästä elämästään, Berlin on kuitenkin kommentoinut kyselyihin, että tärkeintä on hyvä tarina ja yhdistänyt vapaasti tositapahtumia ja mielikuvitusta. Yksityiskohtien totuudenmukaisuus jää siis arvoitukseksi, ja ehkä tekstilajia voisikin kutsua autofiktioksi. Kertomukset sijoittuvat ihanan rouheaan entisajan Amerikkaan Yhdysvaltoja painottaen mutta poiketen välillä myös eksoottisessa Meksikossa.

Berlinin kertomuksissa on sellainen koskettavan totinen pohjavire, vaikka monet asiat kuitataan mustalla huumorilla. Kirjassa on sekä äärettömän kauniita, aistivoimaisia kuvauksia esimerkiksi luonnosta että karun pelkistettyjä kohtauksia muun muassa kamppailusta alkoholismia vastaan. Berlin oli opettaja, kirjoittaja ja neljän pojan äiti, mutta pitkään myös alkoholisti, minkä raadollisuutta hän kuvaa mainion todesti.

Alkoholismi on kuitenkin vain yksi monista teemoista, ja sen lisäksi teksteissä välähtelevät muun muassa rakkaus, kaikenkarvaiset sukulaiset sekä vaihtelevat työpaikat. Koomiset tilanteet ovat mainiota vastapainoa vakavammalle sisällölle. Hihitin ääneen muun muassa siinä kohdassa, kun kauneuskuningatar Bella Lynnin puhallettavat rintaliivit poksahtavat lentokoneessa. Tätä kirjaa olisi halunnut makustella vähän pidempäänkin kuin lyhyehkö laina-aika salli.

Ter, minä en kestä, että sinä olet kuollut. Mutta senhän sinä tiedät. [–]
Kerran me tehtiin sopimus… Että jos tilanne ei olisi vuoteen 1976 mennessä kohentunut, me ammuttaisiin toisemme satamalaiturin päässä. Sinä et luottanut minuun vaan väitit, että ampuisin sinut ensin ja lähtisin sitten lipettiin tai ampuisin itseni ensin, ihan sama. Kuule Ter, minä olen kyllästynyt koko diiliin.

 

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia [A Manual for Cleaning Women: Selected Stories]
Aula & Co, 2017 [2015, julkaistu postuumisti]
293 s.