Holiday calling

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Huh, viimeinen tentti oli tällä viikolla ja minun ja lasten osalta lomaa on päästy jo maistelemaan. Ehdimme käväistä jo Ähtärissä pandoja moikkaamassa ja voi kun ne olivatkin söpöjä! Tähän kesään kuuluu myös lomareissu Espanjan Almeriaan, eli lisää helteitä myöhemmin tiedossa. Blogi jää kesälomailemaan joksikin aikaa, ja palailen sitten, kun siltä tuntuu. Kesällä yritän pitää lomaa ylipäätään läppäristä ja somesta, mutta tuskinpa koko kesää maltan ilman blogikirjoittelua kuitenkaan olla 🙂

Jonkinlaista luku- ja kirjoitustaukoa on ollut havaittavissa, mutta ne ovat ainakin tähän asti olleet väliaikaisia, määrittelemättömän mittaisia tosin. Kirjablogin aiheet ovat tietty aika vähissä, jos ei tule luettua, mutta aina se lukuinto on jossain vaiheessa palautunut ihan itsestään, sen kummemmin houkuttelematta. Onko teillä yleistä, että tulee lukutaukoja ja sitten taas innostuu täysillä?

Kesällä, kun on niin valoisaa, tulee oltua myöhään iltaan asti liikkeellä ja pihalla touhuamassa, joten konkreettista aikaakaan sohvannurkkaan käpertymiseen ei synny niin helposti. Talvella taas on ihanaa illalla hautautua sisälle hyvän kirjan kera. No, aika aikaansa kutakin. On vaan niin i-h-a-n-a-a, että on kesä ja saa olla ulkona! (Kotitöiden kannalta muutama viileä päiväkin tuli ihan tarpeeseen.)

Mutta ei tässä muuta, ihanaa kesää kaikille! ❤

ce3e-7676-5198-da7028c3-3131-c3c4-d05dfullsizeoutput_2291

 

 

 

Eve Hietamies: Yösyöttö, Tarhapäivä ja Hammaskeiju

Eve Hietamiehen suosittu Pasas-trilogia, Yösyöttö, Tarhapäivä ja Hammaskeiju tuli kuunneltua tässä kevään aikana putkeen (silloin oli vielä lunta vähän maassa, joten on tästä jo aikaa.) En olisi malttanut tulla lainkaan sisälle, vaikka satoi, kun kuuntelin näitä kirjoja iltaisin ja kannoin multasäkkejä pihalla ja haravoin. Aika nopeasti ne tulikin kuunneltua, kun laitoin kuulokkeet korviin melkein joka välissä kun oli sopiva hetki. Hietamiehen jälkeen tulikin vähäksi aikaa kunnon äänikirjaähky. Ne muutamat Christiet kuuntelin, mutta sen jälkeen äänikirjat ovat olleet kokonaan tauolla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yösyöttö ja sen jatko-osat kertovat toimittaja Antti Pasasesta ja tämän pojasta Paavosta. He olivat minulle aivan uusia tuttavuuksia, koska sen Finnkino-kohun vuoksi minulta jäi Jyväskylässä näkemättä Yösyöttö-leffa syksyllä. Kuitenkin ainakin trailerin ja arvostelujen perusteella elokuva vaikutti melko yksinkertaistetulta versiolta kirjasta, ja joitakin faktoja on muuteltu elokuvaa varten.

Yösyötössä Antti Pasanen jää yksin vastasyntyneen pojan kanssa, kun vaimo Piia sairastuu synnytyksen jälkeiseen psykoosiin eikä halua nähdä koko perhettä. Antti opettelee vauvaelämän ihan nollasta ja ystävystyy vähitellen naapureihin ja leikkipuistoin naisiin. Erityisen hyvän ystävän Antti saa Ennistä, jolla on Paavon ikäinen tyttö, Terttu.

Tarhapäivässä yksinhuoltaja-Antti on saanut arjen sujumaan päiväkoti-ikäisen Paavon kanssa. Kuitenkin Ennin tyttö Terttu päätyy heille joksikin aikaa asumaan ja arjen palaset menevät uusiksi, kun perheessä on pieni tyttö, jonka kanssa moni asia tuntuu mutkistuvan. Hammaskeijussa Paavo aloittaa ekaluokan ja pikku koululaisen toilailut naurattivat ääneen ehkä eniten kaikista näistä kirjoista. Etenkin Antin kirjoittamat lupalaput “oven saa avata sille ja sille ja sille…” ja jatkuva soittelu Antin työpaikalle sekä jatkuva ralli kodin ja töiden välillä. Ja lehtijutut Paavon pikku haavereista (ja miten kaikki voikin mennä niin pieleen niin monta kertaa!)

Nyt vielä naurattaa, kun kouluarki ei ole omalla kohdalla. Vauva- ja tarha-aika kun on jo itse koettu, niin Yösyötössä ja Tarhapäivässä minua enemmänkin koskettivat kuin naurattivat kohdat, joita monet varmasti pitävät humoristisina. Toki niidenkin kirjojen kohdalla sai hieman hymistellä. Onneksi sävy on vakavien teemojen äärellä lempeän humoristinen, muuten teokset olisivat lähes sietämättömän synkkiä ja raskaita. Noista aiheista voisi repiä vaikka mitä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kirjat eivät olleet aivan täydellisiä, mutta monelta osin pidin niistä kyllä paljonkin. Antti ja Paavo ovat oikein symppiksiä tyyppejä ja heitä tuli vähän jopa ikävä. Tarinaa kuljetetaan soljuvasti ja vanhemmuudesta kirjoitetaan ihanan vertaistuellisesti. Hammaskeijussa pidin erittäin paljon myös sivutarinasta, joka liittyi Antin kehitysvammaiseen pikkuveljeen Janneen. Siinä oli ajattelemisen aihetta. Myös Antin kovan luokan toimittajan työtä oli oikein kiinnostava seurata itsekin wannabe-toimittajana. Uskottavuutta lisäsi hienosti myös todellisten paikkojen, tapahtumien ja henkilöiden vilinä kirjan sivuilla. Antti ja Paavo Pasanen tuntuivat ihan todellisilta helsinkiläisiltä. Lähes uskon, että siellä he asustelevat tälläkin hetkellä.

Joitakin asioita olisin kuitenkin tässä kirjakolmikossa tehnyt toisin. Esimerkiksi melko runsas kiroilu särähti korvaani eivätkä hahmot mielestäni muuttuisi epäuskottaviksi, vaikka kiroilua olisi vähemmänkin. Miksi suomalaisissa kirjoissa tai ylipäätään puheessa usein viljellään kirosanoja niin paljon? Minä en siitä pidä, mutta en malttanut olla silti kuuntelematta loppuun. Henkilöistä “sankaritar” Enni ei miellyttänyt minua ihan niin paljon kuin monet muut kirjan hahmot. Enni tuntuu osittain pitkävihaiselta, pikkumaiselta ja epäkiitolliselta, mutta kehittyy loppua kohti. Kaiken kaikkiaan teoksissa riittäisi paikoittain vähemmänkin naturalistinen ilmaisu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hahmot ovat karikatyyrimaisia, mikä tosin ei ole varsinainen miinus, koska se taitaa olla  paikallaan humoristissävyisessä kirjassa. Varsinkin puiston äidit ovat tyyppiesimerkkejä erilaisista äideistä ja piirteet kärjistyvät teos teokselta. Huvittavia mammoja! Myös Antti miehenä ja Paavo poikana sekä Terttu tyttönä on kuvattu aika stereotyyppisinä sukupuolensa edustajina, mikä toisaalta on myös aika virkistävää nykyajan tasapäistetyssä sukupuolikeskustelussa. Paavo ja Terttu ovat kuitenkin hyviä kavereita ja leikkivät paljon yhdessä vaikka ovatkin erilaisia.

Äänikirjan kuuntelu toi muuten oman lisämausteensa itse tarinaan. Näyttelijä Antti Virmavirta eläytyi hienosti läpi trilogian ja hänen äänensä miellän nyt vahvasti etunimikaimansa Antti Pasasen ääneksi. Paavona hän tosin puhui mielestäni korostetun lapsellisesti (yleensä lapset puhuvat ihan normaalisti).

 

Eve Hietamies: Yösyöttö
Otava, 2010
10 h 44 min

Eve Hietamies: Tarhapäivä
Otava, 2011
12 h 38 min

Eve Hietamies: Hammaskeiju
Otava, 2017
11 h 28 min

Some free zone

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olisi kiinnostavaa kuulla, minkälaisia sosiaalisen median käyttäjiä siellä ruudun toisella puolella on. Oletteko niin sanottuja diginatiiveja, itseni kaltaisia väliinputoajia vai vanhemman ikäluokan edustajia, jotka ovat hypänneet somekulttuuriin selkeästi vasta aikuisiällä? Vai oletteko kenties onnistuneet jotenkin pysymään kokonaan somen ulkopuolella? (Hahaa, viimeinen oli kompa, koska lukemalla tätä blogia kulutat osaltasi somea.)

Täytän tänä vuonna 30 ja kuulun luultavasti viimeisiin sukupolviin, joille some ei ollut vielä osa nuoruutta. En kuulunut edes irc-galleriaan, joka silloin kyllä oli jo olemassa ja johon jotkut laittoivat kuvia. Kavereiden kanssa läheteltiin perinteisiä tekstiviestejä (rajoitetusti ja vain jos oli oikeaa asiaa, koska ne maksoivat) tai soitettiin puhelu, voitaisiinko nähdä. Kirjeitäkin kirjoitettiin (miten vanhanaikaiselta se kuulostaa!).

Ruutuajasta ei ollut puhetta, koska ruutuja oli vain rajallisesti: perheen yhteinen tietokone sekä kuvaputkitelkkari, jossa oli dvd-soitin elokuvien katsomista varten. Ei ollut älypuhelimia, padeja, snäppejä, instoja, faceja, whatsappeja, twittereitä tai mesejä (no, okei, mese oli tietokoneella ja käytin sitä ehkä yhteensä viisi kertaa). Kukaan ei ollut koko ajan tavoitettavissa eikä kukaan edes olettanut sitä.

Olen maalta kotoisin ja linnunlaulun höystämä hiljaisuus on aina ollut houkuttelevampi äänimaisema kuin piippailevat laitteet. En ole tottunut olemaan aina ulottuvilla vain yhden napinpainalluksen päässä. Siksi olen sopeutunut aika ristiriitaisesti nykyiseen somekulttuuriin. Olen Facebookissa ja nyttemin blogin puolesta myös Instagramissa, mutta enemmän ne ovat minulle työkaluja kuin viihdettä. Joskus olisi paljon kivempi olla teillä tietämättömillä kuin uutisvirrassa toisten seinällä tai uusien ilmoitusten saavutettavissa. Nuorenakaan en pitänyt siitä, että vanhemmat pakottivat pitämään kännykkää mukana – kaiken varalta.

Tavoittamattomuudessa on kyse myös vapaudesta, ihan jo periaatteen tasolla. (Ei siitä, etteikö välittäisi ihmisistä, jotka puhelimen tai somen toisessa päässä ovat.) Nyttemmin ajattelen kylläkin, että on paikallaan, että kaikkein läheisimmät saavat kiinni nopeasti, mutta somen suhteen tämä tuttujen ja tuntemattomien joukko laajeneekin sitten jo aika paljon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pidän kuitenkin blogia ja luon itsekin näin ollen somekulttuuria. Välillä koen sen ristiriitaisena, sillä minulla on usein aidosti annettavaa ja blogi on siihen mainio kanava sekä keino toteuttaa luovuutta, mutta toisaalta välillä haluaisin kadota kokonaan internetistä, viskata puhelimen pois ja kadota jonnekin periferiaan, jossa ihmiset kohdataan vain kasvokkain eikä kukaan odota päivityksiä tai aktiivisuutta. Paluu sellaiseen yhteiskuntaan on kuitenkin utopiaa, ja jo ihan työelämän kelkassa pysyäkseen on hallittava eri somekanavia ja tarkkailtava sähköpostia. En ole mikään online-ihminen enkä ihmettele, että nykyään sisällöntuottaja on monelle jo ihan ammatti, niin paljon se vie aikaa ja aika on kallista.

Itselläni on parannettavaa siinä, etten ota somettamisesta paineita. Pidän kyllä usein jopa rentouttavana sitä, että voin selailla muiden juttuja lempiblogeistani tai Instagramista – silloin kun huvittaa. Yksityishenkilönäkään en oikeastaan koe paineita olla aktiivinen somessa. Kuitenkin ehkä tämä jonkinlainen bloggaajarooli asettaa joskus paineita siitä, että pitäisi tuottaa itse enemmän, useammin ja laadukkaampaa materiaalia myös somen puolelle. Vaakakupeissa tasapainottelevat toisaalta halu kehittyä ja kehittää blogia ja sen (some)imagoa, toisaalta vapaus olla ihan hiljaa, jos siltä tuntuu.

Niin kauan, kun minulle ei makseta sisällöntuottamisesta, pitäisi kuitenkin voida halutessaan olla huolettoman laiska somen suhteen. Some on hyvä markkinointi- ja yhteydenpitokanava ja sillä voi saada paljon hyödyllistä aikaan, mutta sen ei pitäisi kääntyä itseään vastaan, uudeksi stressin aiheuttajaksi. Se ei kuitenkaan ole minulle ansiotyötä, ainakaan tällä hetkellä. Todellisuudessa ihmisillä on niin paljon seurattavaa, että somesta aina löytyy jotakin mielenkiintoista, eivätkä yhden ihmisen kuulumiset tai kulumatta jättämiset keikuta venettä kumpaankaan suuntaan. Sen kun muistaisi! Ei pidä tehdä itsestään liian tärkeää.

Eräällä kurssilla meidän piti visioida median lähitulevaisuutta, jolloin muun muassa puettavan teknologian (“silmälasit”, asusteet, jopa vaatteet) veikataan yleistyvän ja tavallistuvan, kun hinnat saadaan laskemaan. Älykellot ovat tästä esimakua. Puettava teknologia mahdollistaisi uutisten jatkuvan päivittymisen kirjaimellisesti iholle. Oma näkemykseni oli, että vaikka teknologia koko ajan kehittyisi, tiedon vastaanottokyky pysyy ihmisellä kuitenkin aina rajallisena. Ihanteeni olisikin varata tietty aika päivästä (tai viikosta) somen selaamiseen tai päivittämiseen, ja antaa muun ajan olla vapaasti kokonaan some free zone. Puhelinkin on tietyllä tavalla asuste, mutta välillä sekin saisi rauhassa unohtua laukkuun pitemmäksikin aikaa.

On tiettyjä tilanteita ja paikkoja, joihin en omassa elämässäni toivoisi somen kuuluvan: ruokapöytä, kuulumisten vaihto puolison kanssa, lapsen kaipaama huomio, hetki vähän ennen nukkumaanmenoa. Näin some pysyy parhaimmillaan mukavana juttuna, joka ei ala ahdistaa. Joskus onnistun paremmin, joskus en. Pahinta on tuntea syyllisyyttä siitä, että ei ole pitkään aikaan laittanut blogin puolesta mitään mihinkään kanavaan. Oikeasti pitäisi vain onnitella itseään, että on tehnyt jotain muuta. Itsekään bloggaajana en siis pidä somea lähtökohtaisesti huonona asiana, mutta siinä on omat vaaransa. Kaikkia se ei välttämättä ahdista koskaan. Omasta sometuksestaan on kuitenkin hyvä olla tietoinen ja somelomaa kaivatessaan ottaa sitä hyvällä omallatunnolla, esimerkiksi nyt kesäloman yhteydessä.

Koetteko te paineita siitä, että pitäisi olla aktiivinen somessa? Vai onko se yhtä luontaista kuin muukin sosiaalinen elämä?

 

Sarah Crossan: Yksi

Jos meistä ottaa kuvan, vain
päästä ja hartioista, ja näyttää sitä satunnaisille ihmisille,
he näkevät ainoastaan että olemme
kaksoset,
minun tukkani ulottuu olkapäille
Tippin on vähän lyhyempi,
kummallakin on pystynenä
ja täydellisesti kaartuvat kulmat.

On totta, että olemme erilaisia kuin
muut.

Mutta rumia?

Haloo.

Ei mene läpi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sarah Crossanin Yksi on virkistävän erilainen kirja. Se kertoo siamilaisista kaksosista Tippistä ja Gracesta uskottavasti ja lähentää taas hieman erikoisen ja tavallisen määritelmiä toisiinsa. Oikeastaan Yhdessä on paljon samaa kuin R. J. Palacion Ihmeessä. Aivan niin sykähdyttävä Yksi ei ollut, mutta puhutteleva joka tapauksessa. Molemmissa on kyse halusta olla tavallinen ja hyväksytty uudessa ympäristössä. Kaunis lyyrinen proosa on miellyttävää lukea, koko romaani on puettu ilmavan runolliseen asuun. Teos ei myöskään sorru huomionhakuiseen sirkusteluun epätavallisen aiheensa kanssa.

Kirjan alussa alavartalostaan yhteen kasvaneet, 16-vuotiaat Tippi ja Grace aloittavat koulun vuosien kotiopetuksen jälkeen. He joutuvat tietenkin silmätikuiksi, mutta saavat myös pari hyvää ystävää. Tippi ja Grace yrittävät elää mahdollisimman normaalia nuorten elämää, mutta kotielämää varjostavat isän juominen ja perheen taloushuolet. Kaksosilta onnistuu yhdessä lähes kaikki, mutta rakastuminen, unelma parisuhteesta, on saavuttamattomissa ja se surettaa. Muuten kaikki on paremmin kuin ulkopuoliset osaavat kuvitella. Siskospari ei pidä tuomiona yhdessä elämistä, johon on kohdusta asti tottunut. Elämä ilman toista tuntuisi jopa pelottavalta, mahdottomalta.

Kertoja-Gracen äänellä teoksessa pohditaan aidosti, miltä tuntuu, kun toinen on koko ajan vieressä, jopa osa omaa kehoa, mutta kuitenkin erillinen ihminen, jolla on oma luonteensa. Romaani on fiktiivinen, mutta Crossan on tehnyt laajan taustatyön perehtyessään todellisten siamilaisten kaksosten tapauksiin. Yhdet heistä ovat tunnetut amerikkalaiset nuoret naiset Abby ja Brittany Hensel.  

 

Sarah Crossan: Yksi [One]
S&S, 2018 [2015]
e-kirja

Dekkareita ja kuulumisia

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Helou pitkästä aikaa! Viime kirjoituskerrasta onkin jo aikaa. Kirjoitin tuohon luovan kirjoittamisen postaukseen, että usein kirjoittaminen ja luovuus vaativat taukoja (minulla ainakin), ja sama tuntuu pätevän myös blogin kanssa. Tästä kun en tienaa mitään, niin en halua myöskään pusertaa tätä väkisin. Toki joskus pitää vähän tsempata itseään kirjoittamaan edes jotain, sitten voi olla, että innostuukin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oikeastaan tässä on ollut ollut ihan konkreettista kiirettäkin, koitan saada nimittäin kesäkuun alkuun mennessä kaikki tämän lukuvuoden kouluhommat pakettiin ja niitä sitten riittää! Esseitä ja tehtäviä, tenttiin lukemista, vääntämistä ja kääntämistä vaikealta tuntuvien lähteiden kanssa. Mutta kyllä ne siitä. Olen tehnyt yksityiskohtaisen listan kaikista tehtävistä, ja siitä on ihanaa viivata yli valmiita. Mutta tyttöjen päiväkotitunnit on aika täyteen buukattu nyt siis koulutöitä, joten blogille ei yksinkertaisesti ole jäänyt yhtään aikaa tai ajatusta. Ja iltaisin taas ei ole ollut pienintäkään halua mennä koneelle, koska on tuo ihana uusi piha ja pihatyöt. Lukeminenkin on jäänyt aika totaalisesti viime viikkojen aikana, mutta äänikirjoja olen kuunnellut kovaa tahtia, varsinkin juuri niitä pihatöitä tehdessä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen täällä sanonutkin, että Agatha Christien dekkarit ovat minulle aika täydellistä aivot narikkaan -kirjoja. Ei varsinaista hömppää, mutta yhtä aikaa sopivan kevyitä ja kuitenkin kiinnostavia. Niin kaukana omasta todellisuudesta tapahtumia ja aikakautta myöten. Nyt olen kuunnellut niitä siis äänikirjoina, ja oikein harmittaa, ettei Bookbeatin valikoimissa ole vielä laajempaa valikoimaa suomenkielisiä Christieitä (vink vink).

Tähän mennessä olen siis kuunnellut kuvissa näkyvät Lentävä kuolema, Murha maalaiskylässä, Lordin kuolema ja Kuolema Niilillä. Aika synkkiä nimiä, mutta olen kyllä tykännyt tarinoista. Miljööt ovat noissa kirjoissa sen verran erilaisia keskenään, että aika vaikea lähteä laittamaan niitä paremmuusjärjestykseen, mutta taidan nyt kuitenkin laittaa. Eli omasta mielestäni järjestys olisi parhaimmasta alkaen Kuolema Niilillä, Lentävä kuolema, Lordin kuolema ja Murha maalaiskylässä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En ala selittää pitkää litaniaa kirjoista, mutta jotain pientä voisin sanoa. Kuolema Niilillä tapahtui sananmukaisesti Egyptissä, jokilaivassa Niilillä, joten siinä oli annos eksotiikkaa ja lisäksi jännitystä toi suljettu tila. Myös Lentävässä kuolemassa, jossa murha tapahtui lentokoneessa, suljettu tila rajasi epäiltyjen määrää jännittävästi. Murha maalaiskylässä oli Neiti Marple -dekkari, muissa seikkaili Hercule Poirot. Olen alkanut pitää kohteliaasta Poirotista yhä enemmän. Tietenkään ei ehkä kannata ajatella realistisesti, kuinka uskottavaa on, että hän esimerkiksi sattuu olemaan lomamatkalla jokilaivassa, jossa murha tapahtuu, ja toisella kertaa sattumalta samassa lentokoneessa, jossa nainen murhataan. Sattumien uskottavuutta ei näissä kannata ajatella, tärkeintä on hyvä tarina.

 

Agatha Christie: Lentävä kuolema [Death in the Clouds]
WSOY, 2018 [1935]

 
7 h 38 min

Agatha Christie: Murha maalaiskylässä [Murder at the Vicarage]
WSOY, 2017 [1930]
9 h 6 min

Agahta Christie: Kuolema Niilillä [Death on the Nile]
WSOY, 2011 [1937]
10 h 1 min

Agatha Christie: Lordin kuolema [Lord Edgware Dies]
WSOY, 2017 [1933]
8 h 27 min

Vinkkejä kaunokirjallisen tekstin kirjoittamiseen

Luova kirjoittaminen on minulle yhtä tärkeää tai tärkeämpää kuin lukeminen. Kirjoittamista tosin harrastan kausiluontoisesti ja lukemista tasaisemmin. Kirjoittaminen vaatii jonkinlaisen inspiraation, luovan tilan, mutta lukea voi myös ihan nollat taulussa. Parhaimmillaan hyvä kirja voi kuitenkin synnyttää myös halun itse kirjoittaa.

Kokosin alle omat vinkkini, jotka voivat auttaa kaunokirjallisen tekstin aloittamisessa tai jumiutuneen vaiheen selättämisessä. Listasta tulikin aika pitkä! Suosittelen kokeilemaan luovaa kirjoittamista, jos yhtään polttelee, siinä nimittäin voi kehittyä! Tällä hetkellä kirjoitan tavoitteellisesti romaanikäsikirjoitusta, joten neuvoni on kirjoitettu pitkää tekstiä ajatellen oman kokemuksen kautta mutta myös opinnoista imetyn tiedon suodattamina. Edellisessä kirjoittamispostauksessa pohdin enemmän kirjoittamisen ja kielen teknistä puolta tiivistämisineen, nyt keskitytään enemmän sisältöön, materiaaliin ja inspiraation herättämiseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Valitse aihe, johon et kyllästy
Ensimmäinen ja tärkein kohta: et voi kirjoittaa aiheesta, joka ei liikuta sinua mitenkään. Oma intohimo aihetta kohtaan auttaa tahkoamaan läpi kirjoitusprosessin tylsätkin vaiheet sekä tuo lopputulokseen persoonallisuutta. Jos aihe ei kiinnosta itseäsi, miten saisit muutkaan kiinnostumaan siitä? Kaunokirjallisen tekstin kirjoittaminen on työlästä. Se on pitkä, usein jopa vuosien projekti, ja on helpompaa, kun tämän tiedostaa jo aluksi. Jaksat kuitenkin jatkaa, kun aihe on juuri sitä, mistä juuri sinulla on sanottavaa.

Muista ydinajatus
Palaa etenkin jumivaiheissa ensimmäiseen kohtaan ja muistele, miksi ylipäätään valitsit tämän aiheen ja mihin tekstilläsi oikein pyrit. Muotoile koko käsikirjoituksesi ydinajatus muutamaksi lauseeksi, niin päämääräsi on aina tarkistettavissa. Jos tehtävä osoittautuu vaikeaksi, voi olla, että tekstissäsi on liikaa sivujuonteita ja tekstin sanomaa on vaikea hahmottaa. Pidä ydinajatus kirkkaana mielessäsi aina kun mietit, mikä juonenkäänne tai sivuhenkilö on todella tarpeen.

Ole päähenkilösi puolella
Jo Aristoteles piti tärkeänä, että päähenkilö on sympaattinen tyyppi, johon voi samaistua ja joka kerää katsojien (lukijoiden) myötätunnot puolelleen. Päähenkilö ei hänen mukaansa kuitenkaan saa olla liian täydellinen, vaan pienet virheet ja vastoinkäymiset tekevät hänestä inhimillisen. Romaanikirjoittajalle on mielestäni tärkeää pystyä edes jollain tavalla seisomaan päähenkilönsä puolella. Sinun ei tarvitse olla samaa mieltä päähenkilösi kanssa, mutta tunne edes empatiaa, yritä ymmärtää häntä ja hänen ratkaisujaan (vaikket edes hyväksyisi niitä). Jos edes kirjailija ei hahmon luojana tajua häntä, miten lukijat voisivat?

Usko tarinaasi ja arvosta työtäsi
Usko päähenkilösi lisäksi myös tarinaasi. Muista, miksi kirjoitat sitä. Minkälaisen elämyksen haluat tarjota lukijoillesi? Kirjoita muutama tavoite vaikka ylös. Tavoitteita voivat olla esimerkiksi ajatusten tai tunnekokemusten herättäminen, viihdyttäminen tai jännityksen tarjoaminen. Pyri aktiivisesti päätavoitteitasi kohti. Muista arvostaa tekstiäsi ja siihen käyttämääsi aikaa. Kirjailijat ovat teksteillään muuttaneet maailmaa kautta aikain, joten sinullakin on siihen mahdollisuus. Myös pieleen menneet tekstit ovat hyvää harjoitusta, ehkä et kompastu samoihin karikkoihin montaa kertaa.

Lue erilaisia tekstejä
Sanotaan, että lukemalla oppii kirjoittamaan ja siinä on varmasti paljon perää. Lue rohkeasti myös muita kuin lempigenrejäsi, tartu teoksiin, joihin et ole ennen uskaltanut. Myös inhokit vahvistavat omaa näkyä, tuota en ainakaan halua. On hienoa löytää erilaisia valmiita, upeita teoksia, joiden kirjoittaja haluaisi itse olla. Se tarkoittaa, että omakin makusi alkaa hahmottua. Muista, että ihailu ei kuitenkaan tarkoita matkimista, ja se kaikkein paras kirja on vielä kirjoittamatta – omasi.

Pidä muistikirjaa
Kerää ajatuksia, tunnelmia, sanoja ja hahmoja. Kiinnitä huomiota erikoisiin tilanteisiin, hassuihin ihmisiin, outoon käytökseen ja timanttisiin sanotoihin. Jos mahdollista, kirjoita ne myös ylös, jotta muistaisit ne vielä päästessäsi tekstin äärelle. Kerää materiaalipankkia muistikirjaan, puhelimeen tai (jos sinulla on tosi hyvä muisti) omaan päähäsi. Älä kuitenkaan yritä tunkea kaikkea yhteen tekstiin, vaan annostele kohtuudella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viehäty tarinoista
Kuuntele ihmisiä ja heidän tarinoitaan, niin saat perspektiiviä ja näkökulmia. Ehkä voit napata jotakin suoraan tekstiisi, mutta yhtä tärkeää on värien sekoittuminen ajattelussa. Kertojana sinun on ymmärretävä kaikkia ja kaikkea, ja jos kirjoitat ihmisistä, sinun pitää luonnollisesti ymmärtää heitä. Opettele tuntemaan erilaisia ihmisiä ja muista, että kirjoittaminen on pitkälti psykologiaa. Usko myös omaan tarinaasi – vaikka olisit nuori, varmasti sinunkin kokemusmaailmastasi löytyy asioita, joista voisit kirjoittaa.

Lainaa tosielämästä
Sekoita rohkeasti oikean elämän tapahtumia fiktiivisiin. Tosielämästä voi hyvin lainata, kunhan tapahtumat ja henkilöt eivät ole tunnistettavia. Totuus on usein tarua ihmeellisempää, miksi emme siis hyödyntäisi enemmän materiaalia, jota tavalliset ihmiset meille tarjoilevat. Hyödynnä myös netin keskustelupalstat, lehtien mielipidesivut, uutiset, henkilöhaastattelut, matkakertomukset, vanhat päiväkirjat ja oman suvun historia.

Tarkista faktat
Tämä ei ole ristiriidassa edellisen kohdan kanssa, vaikka siltä ehkä kuulostaakin. Jos kirjoitat realistista romaania, on esimerkiksi historiallisten ja maantieteellisten faktojen oltava kunnossa. Henkilöidesi elämä voi olla täysin keksittyä, mutta lukemisesta menee maku, jos talvisodan vuosiluvut ovat väärin tai Helsingin keskustasta löytyy katu, jota siellä ei oikeasti ole. Ole tarkka myös pienissä yksityiskohdissa. Etsi luotettavaa faktatietoa netistä tai tietokirjoista tai vieraile museoissa. Itse olen joutunut tarkistamaan lukemattomia asioita, sillä tekstini sijoittuu menneille vuosikymmenille. Käytettiinkö 1950-luvun lopulla jo nylonsukkahousuja? Mitkä tuotteet pula-aikana olivatkaan kortilla? Vaikka yritän olla hyvin tarkka, silti todennäköisesti aikalainen huomaisi joitakin lapsuksia.

Laita perusasiat kuntoon
Faktoihin liittyvän huolellisuuden lisäksi ole tarkka myös itse tekstin ja niinkin tylsän asian kuin kieliasun kanssa, jos kirjoitat tavoitteellisemmin kuin omaksi iloksi. Hyväkään tarina ei mene läpi, jos teksti itsessään on kömmähtelevää ja virheistä. Jos yhdyssanat, välimerkit tai alkukirjaimet ovat kompastuskivesi, näe hieman vaivaa ja kertaa säännöt. Tietysti kokeneellekin kirjoittajalle tulee virheitä ja siksi on kätevää, että Wordin saa alleviivaamaan selkeimmät virhekohdat, jotta ne eivät livahda silmien ohi niin helposti. Kannattaa myös joskus luetuttaa tekstiään muilla.

Kokoa soittolista Spotifyhyn
Lempparini! Musiikki tuo todella paljon tunnelmaa ja inspiraatiota kirjoittamiseen, kokeile vaikka! Jos et pysty kirjoittamaan musiikin soidessa, kuuntele ensin ja ala sitten kirjoittaa. Niin minä usein teen. Kerää yhteen listaan tekstisi aiheeseen tai tunnelmaan sopivia kappaleita. Kuuntele sitä automatkoilla, lenkeillä tai aina kun haluat miettiä kirjasi suuntaviivoja. Myös Youtubea kannattaa hyödyntää. Tämänhetkisen tekstini soittolista on nimeltään Vintage ja sisältää kipaleita muun muassa Frediltä, Laila Kinnuselta ja Tapio Rautavaaralta, oikealle vuosikymmenelle oikeat kappaleet, tietty! Pääsee hauskasti henkilöiden pään sisään, kun ajattelee, että sen ajan radiossa tai tansseissa on voinut soida jokin tietty kappale. Lisäksi kuuntelen vaikkapa Juha Tapion kappaleita, kun haluan päästä johonkin runollisen liikuttavaan tunnetilaan.

Elä ja koe 
Kirjoittajan ei tarvitse kokea samoja asioita kuin henkilöt, mutta omasta kokemuspinnasta on kuitenkin hyötyä. Tule välillä pois koneelta ja tekstisi äärestä, katsele ympärillesi, ihmettele ja ihastele. Matkustele, koe, tunne ja aisti. Miltä tuntuu kielellä kesän ensimmäinen jäätelötötterö? Entä tuulenvire hiljaisessa satamassa kuuman päivän jälkeen? Nurmikko tai hiekkaranta paljaiden varpaiden alla. Syvällinen keskustelu tai yksinäisyys väkijoukossa? Myös välttämättömät negatiiviset kokemukset voit kääntää voitoiksi kirjalliseen materiaalipankkiisi – sinulla on taas vähän enemmän samaistumispintaa hahmoihisi. Kokeile kirjoittaa myös ihmisten keskellä, ota läppäri mukaan ja istuskele kahvilassa tai puistossa tekstisi ääressä.

Tunne
Halusin tämän erilliseksi kohdaksi, sillä tunteminen on vielä eri asia kuin kokeminen. Matkustelu, näkeminen ja oppiminen ovat tärkeitä, mutta myös tunnekokemusten rekisteröinti. Huomioi tunteesi. Sinun ei tarvitse tuntea samoja tunteita kuin henkilösi, mutta on huomattavasti helpompaa lähteä kasvattamaan perustunteita tekstissä, kun  sinulla on jokin oma kokemus siitä, mitä on nauraa, itkeä, rakastaa, vihata tai kadehtia. Puhdistavan nauru- tai itkukohtauksen jälkeen voi olla myös hedelmällistä kirjoittaa. Itse esimerkiksi vollotin viimeksi kuin vesiputous, kun katsoin Heidi Sohlbergin jakson Kaunis elämä -sarjasta, ja siinä lopussa tuli yllätyksenä se ihana Aleksi-poika sisään. Se oli niin liikuttavaa! Siis tällaisillekin hupsun kuuloisille asioille voi alkaa yhtäkkiä itkeä (tai nauraa), varsinkin väsyneenä. Menin sen jälkeen sitten kirjoittamaan ihan eri aiheesta, mutta luovuuden vallassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pidä taukoa tai vaihda tarvittaessa aihetta
Taukojen pitäminen on ainakin minun kirjoittamisessani oikeastaan välttämättömyys eikä niiden tarvetta pidä pelästyä. Jos mitään uutta ei yrityksistä huolimatta lähde syntymään ja teksti vain jumittaa, tee muita asioita ja koita muutaman viikon tai kuukauden kuluttua uudestaan. Viimeinen ja äärimmäisin keino voi olla aiheen vaihtaminen ja koko tekstin hylkääminen. Joskus vain käy niin, että kauan sitten aloitettu teksti ei enää tunnu kantavan, tai oma ajatusmaailma, näkemys ja tyyli on muuttunut niin paljon matkan varrella, että uusi aihe saattaa olla paras ratkaisu. Hylkäämisen sijaan olemassaolevaa tekstiä voi myös alkaa kirjoittaa uudestaan. Joskus jumiutunut teksti lähtee lentoon, kun vaihtaa reilusti suuntaa ja muotoilee ydinajatuksenkin uudestaan. Lukijat näkevät onneksi vain lopputuloksen, eivät vaiheita prosessissa.

Roland Barthes on sanonut, että kirjailijuus on “niiden suunnitelmien ja päätösten ruumiillistuma, jotka saavat ihmisen toteuttamaan itseään sanoissa”. Tavoitteellinen kirjoittaminen on siis enemmänkin vakaa päätös kuin taivaasta tippunut tehtävä. Viimeinen pointtini onkin, että Jatka yrittämistä!

Onko lukijoissa muita kirjoittajia, ja teillä heittää tänne päin omia vinkkejänne?

 

Kuvat: Kimmo Korpela

 

Torstaiteatteri: Nooa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viime hetken vinkki jyväskyläläisille, Torstaiteatterin Nooa-näytelmä pyörii vielä kaksi kertaa, tänään klo 19 sekä sunnuntaina klo 14. Kävin itse maanantaina katsomassa näytelmän ja tykkäsin tosi kovasti, kuten olen kaikista muistakin heiltä näkemistäni tykännyt. Torstaiteatteri on siis harrastajateatteri, jota ohjaa Mika Lahtinen, tosi mukava tyyppi. Itsekin kävin viime kevään siellä teatterikerhossa, ja vitsit, kun polttelisi mennä mukaan näytelmäprojektiinkin joskus, mutta vielä en ole hennonnut sitoutua, ja tämän vuoden olen tietty käynyt yliopistolla niitä draamakasvatuksenkin opintoja.

Mutta siis Nooa – Raamatun Nooa-kertomus, jota työryhmä lähti työstämään pelkästään tekstin pohjalta nostaen itselleen mielenkiintoisia ilmiöitä esille. Pidin kovasti siitä, että näkökulma oli samaan aikaan uskollinen alkuperäiselle kertomukselle, mutta toi siihen myös uusia näkökulmia, teki sen eläväksi ja koskettavaksi. Toki näytelmä on vain yksi tulkinta, mutta mielestäni uskottava sellainen. (Arkin ulkopuolelle jäävien tuskanhuudot jäivät kaikumaan korvissa.) Pienellä porukalla ja yksinkertaisella lavastuksella oli saatu yllättävän toimiva kokonaisuus, torstaiteatterimaiseen tyyliin. Tekniikkaakaan ei tarvittu, sillä Lahtinen hoiti musisoinnin erikoisilla soittimillaan.

Näytelmä oli sopiva sekoitus vakavaa asiaa ja huumoria, fyysisyyttä ja levollisuutta. Myös naisnäkökulma oli mukana vahvasti Nooan keskimmäisen pojan, Haamin, vaimon kautta eikä perhedraamaltakaan vältytty. Monet teemat olivat niin inhimillisiä, että luulisin näytelmän vakuuttavan alkuperäiseen kertomukseen uskovien lisäksi yhtä lailla ne, jotka katselevat sitä vain tarinana. Oli myös kiinnostavaa ja raikasta, että loppuun oli otettu Nooan humaltuminen, häpeä ja absurdilta vaikuttava suuttuminen Haamille, joka oli nähnyt isänsä sammuneena alasti. Tuota kohtaa minäkin olen aina ihmetellyt, mutta siihenkin sai ehkä hieman uusia ajatuksia. Tällaisessa, ryhmän yhdessä koostamassa teatteriesityksessä olisi niin kiva olla mukana tekijänäkin! Sitä odotellessa katsominen on myös tosi jees.

Torstaiteatteri: Nooa
Ohjaus: Mika Lahtinen
Kesto: n. 1 h