Luovuus – kuluttava voimavara

Lupasin kirjoittaa luovuudesta ihan oman postauksensa, koska se on paljon laajempi käsite kuin vain luova kirjoittaminen. Itse koen olevani sanalla sanoen, no, luova ihminen. Se on ominaisuuden lisäksi tavallaan myös elämäntapa. Ajattelen sen niin, että luovilla ihmisillä on tietty määrä luovuutta, jonka he voivat kanavoida miten tykkäävät. Heillä ei siis välttämättä ole vain yhtä väylää luovuutensa purkamiseen, kuten vaikka kirjoittaminen vaan se näkyy monessa jutussa. Toki jokaisessa ihmisessä varmasti on lähtökohtaisesti jonkun verran luovuutta, mutta toisilla tuntuu olevan sitä enemmän ja toisilla sen sijaan joitakin muita ominaisuuksia ja taitoja. Toiset ovat ehkä myös halukkaampia ja kiinnostuneempia kehittämään ja käyttämään olemassa olevaa luovuuttaan kuin toiset. Luovat ihmiset eivät ole parempia tai huonompia kuin vähemmän luovat, vain hieman erilaisia. Juuri tämä erilaisten ihmisten kirjo on hieno rikkaus esimerkiksi työpaikoilla, koska kukaan ei voi yksin hallita kaikkea vaan erilaiset tyypit täydentävät toisiaan. 


Itse esimerkiksi olen kyllä luova, mutta esimerkiksi tekniikkaa kohtaan minulla ei ole minkäänlaista luontaista kiinnostusta. Opin kyllä mitä oppia täytyy, jos motivaatio on kohdallaan, mutta en halua käyttää tekniikan kanssa taisteluun yhtään enempää aikaa kuin on pakko. Se on vain ja ainoastaan välinearvo kun taas vaikka luova kirjoittaminen jo sinänsä ilman tarkoitustakin antaa minulle paljon. Minua suorastaan huvitti, kun olin menettää hermoni jopa tämän yksinkertaisen blogin temppuilun kanssa ja tein havainnon, että inhoan tekniikkaa juuri siksi, että siinä ei voi käyttää luovuutta vaan kaikki pitää tietää tai päätellä. Esimerkiksi lastenhoidossa monen ongelman voi sivuuttaa luovuudella toisin kuin tietokoneiden kanssa. Onneksi mieheni on hyvä tekniikan kanssa, joten aina voi kysyä läheltä neuvoja… 
Luovuuden voi kanavoida eri tavoilla. Itse pidän huolen, että aina on meneillään jotain, johon voin keskittyä ja käyttää luovuutta. Se voi olla esimerkiksi keskeneräinen kirjoitusprojekti, laulujen säveltäminen tai sanoittaminen, vaatteiden ompelu ja tuunaaminen, lasten kanssa maalaaminen, valokuvaaminen, sisustaminen, pihatyöt tai vaikka ruuanlaitto, jota olenkin saanut harrastaa kiitettävästi viime vuosina! J Ajanpuutteen vuoksi moni ”luovuusprojekteistani” onkin sellaisia juttuja, jotka pitäisi muutenkin tehdä. Esimerkiksi ruuanlaittoinnostuksissani tutkin uusia reseptejä, kokeilen harvinaisia raaka-aineita ja katan pöydän kauniisti. Silloin kokkaminenkin voi olla taidetta ja tylsästä kotityöstä tuleekin kiva. (Joskus näin käy jopa siivoamisen kanssa, kun alkaakin siinä samalla hieman sisustaa uudelleen.) Luovuus on myös vastaanottamista. Vaikka hyvän musiikin kuuntelu, teatteriesityksen katsominen, lukeminen tai taidenäyttelyssä käynti, miksei jopa luonnonkauniissa maisemissa kävely? Elämykset ruokkivat myös omaa luovuutta.
Minun luovuuteni on selvästi juuri sitä tyyppiä, että tykkään käyttää sitä eri juttuihin enkä aina samaan. Nuorempanakin minulla oli monia erilaisia luovia harrastuksia eikä vain yhtä, jossa olisin ollut jotenkin paras. Rakastin muun muassa tanssia, teatteria, kirjoittamista, pianonsoittoa, musiikkia ja maalaamista. Nykyään ei mitenkään ole aikaa kaikelle, siksi kirjoittaminen on helppoutensa takia tullut yhä tärkeämmäksi luovana harrastuksena. Toki teen välillä noita muitakin juttuja, mutta en sillä tavalla tavoitteellisesti, enemmänkin omaksi ilokseni. Väsyneinä vauvavuosina en näennäisesti tehnyt mitään luovaa, mutta kyllä taisin silloinkin ”salaa” kirjoitella runoja ja laulun sanoja puhelimen muistioon, kun imetin pimeässä huoneessa. Ja jossain vaiheessa vauva-aikana kävin balettitunneilla ja silloin se oli se viikon oma, luova hetki, kun kotona oli kaaos. Tanssi on muutenkin yksi parhaista luovista jutuista, koska siinä yhdistyy kolme hienoa asiaa: musiikki, lyriikka ja liike. Yhdistelmä on jotenkin paljon enemmän kuin sen osat. Ja tanssiahan voi tietysti myös olohuoneessa, vaikka kuulokkeet korvilla kun lapset nukkuvat. Aina ei tarvita peilisalia. 
Sen lisäksi, että luovuus on ehdottomasti rikkaus ja siihen liittyy vahvasti hyvä mielikuvitus, on luovuus tavallaan myös riesa. On inhottavaa, kun on välillä pakahtua luomisvimmaan, jos saa vaikka uuden idean tarinasta. Ajantaju katoaa ja muut asiat tuntuvat mitättömiltä. Miehenikin ymmärtää tämän, koska on aikoinaan tehnyt paljon musiikkia. Nykyään hän on puolestaan uppoutunut valokuvauksen maailmaan. Ymmärrämme toisiamme. Luovuus on niin kokonaisvaltaista, intensiivistäkin, että se on pahimmillaan kuluttavaa. Olisi ehkä helpompaa olla ihan tavallinen, ei-niin-luova ihminen tai pariskunta. (Mutta tylsempää, on minun täysin puolueellinen mielipiteeni.) Onkin ihanaa saada joku juttu tai projekti valmiiksi, vaikka biisi tai kokonainen romaani. Sitten voi huokaista helpotuksesta, kunnes saa seuraavan idean…




Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s