Tyttökirjaklassikot lapsille

Syyslomilta on palattu arkeen, joten blogikin taas aktivoituu. Viime viikolta jääneitä rästihommia pitää kyllä puuhata tällä viikolla, mutta silti oikein odotin, että pääsen edes jotain kirjoittelemaan tänne! Eilen itse asiassa sain ihanan, suoraan Kyprokselta tulleen haastateltavan keskustelemaan kanssani tärkestä aiheesta, joten työn alla on hieman pitempääkin postausta. Kunhan kerkeän…

Ajattelin nyt kuitenkin esitellä lapsille tehdyt versiot parista klassikosta.



Olen lukenut alkuperäiset Louisa May Alcottin Pikku naisia (1868) ja Frances Hodgson Burnettin Salaisen puutarhan (1911) nuoruudessani, joten en voinut kulkea kirjastossa näiden viehättävien kuvakirjojen ohi. Pääkohdat alkuperäisistä tarinoista on tiivistetty sopivan pituisiksi lapsille. Juonta on oiottu reippaasti ja hyvä niin, sillä ainakin Pikku naisissa oli muistaakseni aika surullisiakin kohtaloita. Maalaukselliset kuvat keventävät sivuja ja kertovat tarinaa tekstin rinnalla. 
            Silloin nuorena muistan pitäneeni Pikku naisista selvästi enemmän kuin Salaisesta puutarhasta, mutta täytyy sanoa, että kuvakirjana Salainen puutarha kyllä toimii paremmin. Kuvat ovat ensinnäkin tosi hienoja ja kiehtovia ja muutenkin tarina on sadunomaisempi. Lisäksi päähenkilöt ovat lapsia, joten se sopii lastenkirjaan. Kirja toimii itsenäisesti, vaikkei olisi kuullutkaan alkuperäisestä. 
            Pikku naisia on sen verran polveilevampi, että kuvakirja toimii minusta enemmänkin aikuisen lukijan nostalgiannälkään kuin itsenäisenä tarinana. Tuntuuhan se hieman pliisulta alkuperäiseen verrattuna. Päähenkilötkin ovat jo teini-ikäisiä, joten luulisi sen vaikuttavan negatiivisesti lapsilukijoiden kiinnostukseen. Kumma kyllä, meidän leikki-ikäisemme silti nimenomaan halusi ääneen luettavan Pikku naisia -kuvakirjan uudestaan ja uudestaan. Yllätyin, mutta kai siihen jotain tenhoa on valunut ajattomasta klassikosta – ainakin vanhanaikaiset, prinsessamaiset puvut ovat ilo silmälle. Pitääpä “muutaman” vuoden päästä lukea vaikka yhdessä tyttöjen kanssa ne aidot alkuperäisetkin. 





    

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s