Orwell: Eläinten vallankumous

Ihan loistavaa settiä! George Orwellin Eläinten vallankumous (1945) on viiltävän ironinen ja tarkkanäköinen satiiri, jossa irvaillaan (ihan oikein perustein) totalitaristiselle ideologialle, jota esim. kommunismi edustaa. Teoksen kirjoittaminen on kummunnut Orwellin henkilökohtaisesta ideologisesta pettymyksestä.
Eläinten vallankumous on oikeastaan faabeli, allegorinen eläintarina, jossa sadun muotoon puetaan poliittinen opetus, tässä tapauksessa veitsenterävä sellainen. Tämä kirja oli jo pitkään ollut “tuon haluaisin vielä joskus lukea” -listallani ja olen tyytyväinen, että se tarttui matkaani kirjastosta. Kirja on sitä paitsi nopea lukea. Juuri tällaiset teokset ovat esimerkkejä siitä, kuinka myös fiktiota voi käyttää voimallisesti jopa poliittisen vaikuttamisen välineenä. Teos on aivan huikeasti rakennettu koko ajan kärjistyen ja sosialismin näennäisiä ihanteita toinen toisensa perään romuttaen.
“Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.”  

 

Mistä sitten Eläinten vallankumouksessa on kyse? Ihan tavallisesta englantilaisesta maatilasta, Willingdonin Kartanosta, jonka juopotteleva isäntä kohtelee eläimiään kyseenalaisesti. “Ihmislajin orjuuttamat”, katkeroituvat eläimet kokoustelevat keskenään ja alkavat haaveilla eläinten vallankumouksesta, jonka huipennuksena koko ihmislaji häviäisi Englannin maaperältä.
Vallankumous sitten tapahtuu, kuin varkain. Isäntä Jones vaimoineen ja renkeineen kipittää pakoon kotieläinten rynnäkön alta. Maatila on kokonaan eläinten hallussa ja kaiken pitäisi olla parempaa! Ladon seinään maalataan eläinten “seitsemän käskyä”, joita noudattamalla eläimet eivät enää ikinä joutuisi kenenkään orjuuttamiksi tai käskyttämiksi. Kaksijalkaisten tavat ovat pahinta mitä voi kuvitella. “Yhdenkään eläimen ei pidä nukkua vuoteessa.” “Yhdenkään eläimen ei pidä tappaa toista eläintä.” “Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia.” Eläimet kutsuvat toisiaan “tovereiksi”.
Eläinten ideologinen kuva onnellisesta maatilasta, jossa kaikilla on tasapuolisesti vatsat täynnä ja asiat hyvin, ei kuitenkaan toteudu, vaikka suurin osa eläimistä onkin vilpittömiä, rehellisiä, ahkeria ja hyväntahtoisia. Vallankumousta organisoineet, eläimistä älykkäimmät, siat, alkavat pian ottaa itselleen ihmisille ennen kuuluneita erivapauksia, jotka saadaan kyllä seliteltyä muille eläimille yhteisen edun mukaisiksi. Ihmisten tapoja aluksi suureen ääneen halveksuneet siat muuttavat pian Kartanoon asumaan ja elelevät herroiksi muiden eläinten raataessa käskyläisinä. Seitsemän käskyä alkavat yksitellen kaatua eikä julmilta teloituksiltakaan vältytä, kun “suuri johtaja” Napoleon-karju lausuu mahtikäskyjään. Teoksessa kuvataan tajuttoman hyvin sikojen määrätöntä itsekkyyttä ja röyhkeyttä, mielistelyä, jolla saadaan muu, vähemmän älykäs eläinkansa pidettyä hiljaisena. Millainen on yhteiskunta, jossa väärän mielipiteen lausumisesta voi menettää päänsä tai työkyvyn menettämisen (vanhuus, sairastuminen, vamma) seurauksena tuleva hyödyttömyys on tarpeeksi suuri syy likvidointiin?
Kaikissa tosikertomuksissa ja -kirjoissa, joita olen lukenut totalitaarisista yhteiskunnista esim. loikkarien tai jälkikäteen vapautuneiden kertomana, on niin paljon tuttua Eläinten vallankumouksen kanssa että ei voi muuta kuin todeta Orwellin onnistuneen erinomaisesti. Teos suorastaan herättää vihan näitä mielivaltaisia johtajia kohtaan, jotka istuvat rahakirstujen päällä hellimässä itseään ja antavat kansan nähdä nälkää “yhteisen edun nimissä”, kuten tälläkin hetkellä esimerkiksi Pohjois-Koreassa. Eikä tarvitse mennä kauas historiaan, kun todella massiiviset, miljoonien ja miljoonien väestömassat joutuivat saman politiikan uhreiksi Kiinassa ja Neuvostoliitossa. On aivan jäätävää, kuinka tuollaiset sorron, vapaudettomuuden, tarkkailun ja eriarvoisuuden yhteiskunnat voivat edes päästä syntymään! Eläinten vallankumous avaa sitä syntymekianismia hieman, kaikki tapahtuu niin vähitellen hyvien muutosten toivossa, ja sosialismi saakin kannatusta nimenomaan valmiiksi sorrettujen keskuudessa, jotka putoavatkin ojasta allikkoon.

Eläinten vallankumous kuvaa loistavasti totalitaaristen johtajien kaksinaamaisuutta, tekopyhyyttä, täydellistä empatian puutetta, epäoikeudenmukaisuutta, epärehellisyyttä ja puhdasta itsekkyyttä. Takakansitekstin sanoin kirjan sanoma on “ajattoman pelottava vielä tänäkin päivänä”. Suosittelen. Mielenkiintoinen näkökulma on myös sian ja ihmisen vertautuminen keskenään. Vaikka teoksen päätarkoitus onkin selvästi arvostella totalitaristista politiikkaa, voimme me demokratiassa elävät miettiä myös, ovatko toiset ihmiset tiedostamattamme kuitenkin “tasa-arvoisempia kuin toiset”. Emmehän me “hyvikset” kenellekään toki tarkoituksella mitään pahaa tahdo… Mutta kyllä silti esimerkiksi monet käyttötavarat hyväosaisia länsimaalaisia varten valmistetaan edelleen roskapalkalla kolmannen maailman hikipajoissa. Tähänkin näkökulmaan on syytä kiinnittää huomiota, kun ajatellaan Kartanossa röhnääviä, syöpötteleviä sikoja ja pellolla nälissään raatavia muita eläimiä.
 
 
“Ulkopuolella olevat eläimet katsoivat siasta ihmiseen ja ihmisestä sikaan ja jälleen siasta ihmiseen, mutta oli jo aivan mahdotonta sanoa, kumpi oli kumpi.”
George Orwell: Eläinten vallankumous
(suom. Panu Pekkanen)
WSOY, 1969
126 s.

One thought on “Orwell: Eläinten vallankumous

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s