Ra(a)jaton elämä

“Olin vanhempieni esikoinen. Niin suuri riemunaihe kuin se olisikin ollut missä tahansa perheessä, kukaan ei lähettänyt kukkia äidilleni, kun olin syntynyt. Se loukkasi häntä ja syvensi entisestään hänen epätoivoaan. 
Surullisena ja itkuisin silmin hän kysyi isältä: Enkö ansaitse kukkia?”

“Hoitaja olivat tarjoutuneet tuomaan minut äidille, mutta hän kieltäytyi ottamasta minua syliinsä ja käski heidän viedä minut pois. 
     Sairaanhoitajat itkivät. Kätilö itki. Ja tietenkin minä itkin!
Lopulta minut pantiin äidin viereen yhä peiteltynä, mutta äiti ei kerta kaikkiaan kestänyt sitä, mitä näki: lastaan vailla raajoja. 
“Viekää hänet pois”, hän sanoi. “En halua koskea häneen enkä nähdä häntä.”
[—]
Myöhemmin äidin nukkuessa isä kävi luonani lastenhuoneessa. Takaisin palattuaan hän sanoi äidille: “Hän näyttää kauniilta”. Isä kysyi, haluisiko äiti jo nähdä minut, mutta tämä kieltäytyi, koska oli yhä järkyttynyt.”

Australialais–amerikkalaisen Nick Vujicicin elämäntarina Ra(a)jaton elämä (Life without Limbs, 2010) on liikuttavaa mutta inspiroivaa luettavaa. Vujicic on syntynyt kokonaan vailla raajoja, mutta sinnikkyytensä avulla saavuttanut elämässään kuitenkin vaikka mitä. Youtubesta löytyy monia kyynelhanat aukaisevia videoita, kuvia ja haastatteluita hänen stooristaan, nimen lisäksi ainakin hakusanoilla life without limbs ja love without limbs. Nykyään Vujicic on naimisissa mielettömän kauniin naisen kanssa ja heillä on kaksi todella suloista poikaa. Työkseen Vujicic kiertelee maailmaa puhumassa ihmisille, kertomassa tarinaansa ja kannustamassa heitä. Hän elää unelmaelämäänsä. Hän on myös esimerkiksi sukellellut, surffaillut ja tehnyt kaikenlaisia extreme-juttuja, joita harva raajallinenkaan. 

Ra(a)jaton elämä on erittäin hyvä nimi kirjalle, sillä vaikka raajojen puuttumisen luulisi nimenomaan rajoittavan elämää, niin Vujicicille elämä on rajatonta ja vapaata. Hänelläkin on silti ollut omat mustat hetkensä. Nuorena hän oli masentunut, koska oli niin erilainen kuin muut ja luuli, ettei kukaan tyttö esimerkiksi koskaan ihastuisi häneen. Kiusaamisestakin hän on saanut osansa, mutta on käynyt koulunsa aivan tavallisessa oppilaitoksessa. Ensijärkytyksestä toivuttuaan Vujicicin vanhemmat päättivät tarjota pojalleen mahdollisimman normaalin elämän, ja niin Vujicic opetettiin ja opetteli mahdollisimman itsenäiseksi ja omatoimiseksi jo lapsena. Hänen pieni jalantynkänsä on suuri kädenkaltainen apu monissa arkiaskareissa. Sen avulla hän pystyy ohjaamaan myös sähköpyörätuoliaan. Perheessään häntä ei myöskään ikinä asetettu lellikin asemaan, vaan pidettiin ihan tavallisena lapsena. Niinpä sai jo kotoa eväät uskoa, että hänkin voi pystyä melkein mihin vain, jos on yritteliäs.   

Vujicicin kirjassa onkin paljon life coach -henkistä settiä, kannustusta kuinka voittaa vaikeuksia omassa elämässään. Ehkä hieman liiankin self help -tyyppistä osittain, mutta menköön nyt amerikkalaisuuden piikkiin. Vaikka Vujicicin haasteet ovat olleetkin todella suuria, häntä on kuitenkin siunattu mielettömillä puhe- ja esiintymislahjoilla sekä huumorintajulla. Hän on vain niin valloittavan elämäniloinen eikä hän anna raajattomuutensa estää häntä ottamasta kaiken irti elämästä. Youtubessa on maistiaisia hänen puheistaan täysille saleille. Yksikin video oli kerta kaikkiaan niin liikuttava, kun Vujicic puhuu ulkonäöstä epävarmoille teineille jossain koulussa, ja vakuuttaa että nämä ovat kauniita ja täydellisiä juuri sellaisina kuin ovat, aivan niinkuin hänkin. Jos joku tavallinen jamppa puhuisi niin, se menisi toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta kun sen sanoo mies, jolla ei ole lainkaan käsiä eikä jalkoja, koko sali kyynelehtii ja viesti menee perille. Hän puhuu myös esimerkiksi vankiloissa, hän ymmärtää vankien tuskaa ja arvottomuuden tunnetta uituaan itsekin niin syvissä vesissä. Hän tuo heille toivon pilkahduksia ja heittää säälimättä läppää itsestään. 

Yksi Vujicicin salaisuuksista on varmasti usko Jumalaan: aluksi hän kyseenalaisti ja kapinoikin, miksi ihmeessä Jumala on sallinut hänen syntyä ilman raajoja, mutta juuri raajattomuutensa ansiosta hän on nyt niin suurena siunauksena tuhansille ja tuhansille ihmisille ympäri maailman. Kun täysin raajaton ihminen voi rakastaa ja arvostaa itseään täysillä, koska Jumala rakastaa häntä täydellisenä luomuksenaan, niin miksei sitten kuka tahansa muukin ihminen! 

Nick Vujicic: Ra(a)jaton elämä
Päivä, 2011
248 s.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s