Kuriton lapsuus vs. kunnolliset aikuiset

Silloin, kun minä olin nuori… Silloin kaikki oli paremmin… Ei silloin vaan… Silloin aina…

Tiedätte kai vanhempien tätien ja setien huomauttelut siitä, kuinka ennen oli kaikki paremmin. Oli ne lapsuuden kultaiset, huolettomat kesäpäivät! 

Ennen vanhaan lapset olivat ahkeria, liikkuivat paljon ulkona, olivat itsenäisiä, tekivät kotitöitä, hiihtivät kouluun, leikkivät käpylehmillä, hoitivat ainoata nukkeaan tai autoaan huolella, olivat kohteliaita, auttoivat muita, kunnioittivat aikuisia, eivät kiukutelleet, eivät sanoneet vastaan, olivat kiitollisia vähästä…

Ei ollut herkkuja kuin harvoin, monesti oli puutetta ja pulaa ja köyhyyttä. Talvella oli kylmä sisällä, nurkista veti, palelsi käydä ulkohuussissa, hakata avantoa, oli raskasta kuokkia perunamaalla, työtä piti tehdä koko ajan, ei ollut aikaa leikkiä, ruoka oli riittämätöntä eikä ravitsevaa, oli tuhkarokkoa ja tulirokkoa ja tuberkuloosia ja kuolemaa ja vaikeita synnytyksiä ja syöpäläisiä ja sotaa ja kaikkea, mutta silti ennen oli paremmin, koska me kestimme kunnialla ja valittamatta ne kaikki mitä eteen tuli…

Ja nykyajan nuoret ovat selkärangattomia vätyksiä, jotka eivät ulkoile vaan istuvat ja tuijottavat omiin ruutuihinsa, pelaavat pleikkaa, roikkuvat WhatsAppissa, notkuvat ABC:llä, ovat nettiriippuvaisia, elävät vain somessa, istuvat välituntisin rivissä puhelimet kourassa, eivät kunnioita vanhuksia, aikuistuvat liian aikaisin, ovat lapsellisia liian kauan, pelkäävät rehtiä työtä, katsovat roskaviihdettä, ovat pinnallisia, ajattelevat muotia, ovat laiskaa pullamössösukupolvea, eivät pärjää armeijassa, eivät tee mitään oikein… 

Hama-helmet ovat kestäneet aikaa.


Ei tarvitse olla mikään Aina Inkeri Ankeinen keksiäkseen syitä, miksi ja millä tavalla kaikki oli ennen paremmin. Aikuisissa vaan sellainen kumma nostalgisoinnin taipumus. Me nuoren polven vanhemmat ja kasvattajatkin monesti nostalgisoimme omaa lapsuuttamme ja paheksumme uusia virtauksia. Niin tekevät ja ovat tehneet kaikki sukupolvet tähänkin asti. Esimerkiksi näin: ennen oli sentään vain kauniit Barbie-nuket, mutta nyt on hirveät Bratzit ja Monster High´t. Kun Barbie-nukke lanseerattiin vuosikymmeniä sitten, todennäköisesti aikalaiset nostalgisoivat, että vanha kunnon mollamaija on sentään parempi. Uskoisin kuitenkin parhaiden lelujen, leikkien ja kirjojen kestävän aikaa huoletta, ja ne muut – ehkä on parempikin, että vaipuvat unholaan. Kirjan, lelun tai leikin pitää aina uudelleen ansaita paikkansa seuraavan sukupolven käytössä, eikä siihen riitä pelkkä edellisten sukupolvien närkästys. 

My Little Ponytkin ovat säilyneet, hieman tosin modernisoituneet matkan varrella. Oikealla olevat ovat lapsuudestani.








Jos jonkun sanan eteen voi laittaa määritelmän “vanha kunnon”, silloin sitä pidetään jotenkin hyvänä, jotenkin parempana kuin uutta vastaavaa. Lautapelejä pidetään parempina kuin konsolipelejä, perinteistä kotileikkiä parempana kuin “medialeikkejä”, joissa leikitään vaikkapa suosikkihahmoja. Sitä paitsi 70-luvulla kaikilla oli samanlaiset, likaisenkeltaiset ja -ruskeat vetimet päällä ja niillä mentiin, nykyään lapset ja nuoret ovat niin muotitietoisia! Paheksumisen aiheita varmasti riittää. Ennen kaikki oli aina niin kesyä ja viatonta, nykyään kaikki on vaarallista, epäilyttävää ja pelottavaa. 


Olen käynyt tässä keväällä tosi mielenkiintoista yliopiston järjestämää lastenkulttuurikurssia, jossa on käyty läpi kaikkia lapsuuteen kuuluvia osa-alueita leikeistä sukupuoleen, tiloihin ja taiteeseen sekä lapsuuden historiaan. Kurssin teemat herättivät ajattelemaan tätä nostalgisointiakin, ja huomasin, että kyllä se monesti vain menee niin. Asiat, joita olemme tehneet lapsena ja joihin omat vanhempamme ovat suhtautuneet varauksella, muuttuvatkin aikuisiksi tultuamme “vanhan hyvän ajan” asioiksi, joksikin tavoiteltavaksi, josta uusi lapsisukupolvi ei enää piittaa. Netittömiä aikoja glorifioidaan ja paljon muutakin. Vanhat tavat leikkiä ja olla lapsi koetaan turvallisempina kuin uudet. Joskus varsinkin vanhemmat ihmiset puhuvat itsensä pussiin, kun kuvailevat kaikkea kurjuutta omassa lapsuudessaan, mutta silti nostavat oman lapsuutensa jotenkin korkeammalle jalustalle kuin nykylapsuuden. Koska silloin ei oltu mitään pullamössösukupolvea!


Klassikkokassakone vaan pitää pintansa!


Osa paheksunnastamme uusia virtauksia kohtaan on varmasti aiheellista, koska onhan tehtävämme kasvattajina ohajata pilttejämme hyväksi katsomaamme suuntaan. Mutta kuitenkin… edelleen lasten päätehtävä on leikki ja sitä lapset edelleen hyvin runsain mitoin harrastavatkin. Edes nykyajan pikku diginatiivit eivät ole jatkuvasti ruutujensa kimpussa. Leikkien muoto on hieman saattanut muuttua, ja juuri mediasisällöistä poimitut leikit ovat suosittuja, ole sinä Elsa, minä olen Anna, perinteisten äiti-isä-vauva-koira -kotileikkien sijaan. Media näkyy vahvasti myös toivotuimmissa leluissa Ryhmä Haun vahtitorneineen ja Frozenin jäälinnoineen. Mutta leikkejä medialeikit ovat siinä missä muutkin. Vaeltavien ulkoleikkejen osalta on oikeastaan kyse lasten liikkumavapauden kapenemisesta, mikä johtuu aikuisista eikä lapsista. Pienempien lasten leikit keskittyvät yhä enemmän sisälle ja omaan pihaan, mutta se ei ole heidän oma valintansa. Ennen, varsinkin maalla, jossa liikennettä ei ollut vaaraksi asti, lapsilla oli lähes rajaton liikkumavapaus, joten tottahan he saattoivat keksiä erilaisia leikkejäkin. 

Vanhoista ajoista on varmasti opittavaa ja vanhemmat sukupolvet ovat arvokkaita opettajia. Kuitenkaan muutos itsessään ei ole huono asia, jokainen sukupolvi on hieman erilainen ympäristönsä kasvatti. Muutokseen kuuluu varmasti aina hyviä ja huonoja puolia. Onhan jokaisen sukupolven nuorilla ja lapsilla ollut oma kapinansa. Sitä paitsi tämä nykyinen “pullamössösukupolvi” polttaa vähemmän tupakkaa kuin edelliset ja yhä useampi nuorista on myös kokonaan raitis, eli moni asia on mennyt terveellisempään suuntaan. Nuoret ovat fiksuja, rohkeita ja pystyviä sekä taitavia mediankäyttäjiä. Heidän tunne- ja esiintymis- ja kielitaitonsa ovat varmasti myös paremmassa jamassa kuin aiempien sukupolvien. Hyvää työelämä- ja ihmissuhdematskua siis, vaikkeivät he ehkä hiihdäkään kouluun – ainakaan kaupungeissa. 

Karvinen on aina Karvinen. Viis siitä, millainen se on hamona, kunhan se on “vanha kunnon”!

Kiitos hyvistä nykyajan nuoristamme ja lapsistamme kuuluu suurelta osin juuri vanhemmille sukupolville, joilta periytyvän kasvatustyön tulosta he ovat. Arvostelun sijaan myös vastuu heidän oikeaan suuntaan kasvamisestaan kuuluu edeltäville sukupolville. Monet viisaat vanhemmat ihmiset ovatkin varmasti oikeutetusti hyvin tyytyväisiä katsoessaan jälkipolviaan, ja sukupolvet keskustelevat luontevasti, ymmärtävästi ja kunnioittavasti keskenäään, vaikka elämänpiirit olisivat hyvinkin erilaiset. Ja onneksi monista ihmisistä on kasvanut tolkun aikuisia, vaikka (tunne)kasvatuksesta ei olisi aiemmilla sukupolvilla ollut juuri hajuakaan. Kaikille ei ehkä käynyt niin hyvin, mutta joka sukupolvessa on omat pudokkaansa. Nykyään on se hyvä tilanne, että vanhemmat ovat hyvin kiinnostuneita kasvatuksesta ja lastensa hyvinvoinnista ja ehtivät leikkiä ja viettää näiden kanssa myös aikaa enemmän perheiden kotityötaakan kevennyttyä sähkön, juoksevan veden, kodinkoneiden, lähikauppojen ja einesten myötä. Ja isät osallistuvat lastensa arkeen entistä yleisemmin sekä emotionaalisella että konkreettisella tasolla. Kaikki ei ollut ennen paremmin, mutta ehkä jokin oli. Ainakin ne kultaiset, huolettomat kesäpäivät itse kunkin muistoissa, olivat ne sitten realistisia tai eivät.

Hai-saappaat ovat varmasti hyvät, koska niitä on ollut jo 70-luvulla! (Ja onhan ne ihanat!) 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s