Lastenkirjat: Satukirjasto

Ajattelin vinkata lastenkirjaosastosta Lasten Oman Satukirjaston, joka on mobiilisovelluksena tai ihan netin kautta toimiva palvelu, jossa on hurjan paljon ihania kirjoja! Suuri osa vielä ääneen luettuja, nykyajan satukasetteja. Tämä ei ole maksettu mainos, mutta lastenkirjafanina nyt vähän hehkutan silti, koska Satukirjasto on kyllä oikeasti ihana. Meille kätevin tapa selata Satukirjastoa on ollut iPadilta. Ainoa huono puoli on netti, joka meidän taloyhtiössä on to-del-la hidas, joten siksi Satukirjasto ei aina toimi tai alkaa jumittaa. Normaalilla netillä ei varmaankaan ole ongelmia ja kyllä se meilläkin usein toimii sujuvasti ilman jumeja.

Satukirjastossa on erityisen paljon Disney-satuja ja lähes kaikista Disney-elokuvista tuttuja hahmoja seikkailemassa. Hyvin edustettuina lukuisissa kirjoissa ovat muun muassa Frozen, Prinsessat, Autot, Aku ja Mikki, Nalle Puh, Palatsin pallerot, Aristokatit ja niin edelleen.  Lyhyempien kirjojen lisäksi Satukirjastossa on myös satasivuisia, Disneyn elokuvia myötäileviä jättisatukirjoja kuten Frozen, Inside Out, Kaksin karkuteillä, Doria etsimässä… Ja ääneen luettuina! En varmasti hehkuttaisi Satukirjastoa ilman tätä ääneenlukutoimintoa, mutta se on nimenomaan se juttu! Viisivuotiaamme on juuri parhaassa satuiässä ja jaksaa hyvin keskittyä pitkiinkin satuihin. Nuoremmallekin löytyy mieluisia kirjoja. Satukirjasto on myös kivaa, rauhallista vaihtelua lastenohjelmien tuijotukselle esimerkiksi sairastelupäivinä, ja automatkoillakin se toimii viihdykkeenä. 

Disney-kirjojen lisäksi Satukirjastossa on ilahduttavan paljon myös suomalaisia kirjoja kuten Aino-, Tomppa-, Siiri- ja Onni-kirjat, Urpoa ja Turpoa, Pupu Tupunaa, Muumeja, Uppo-nallea, soivia laulukirjoja ynnä muita. Todellinen aarreaitta siis, ja varsinkin jaoteltuina eri ikäryhmille, kirjoja kun löytyy vauvasta koululaisiin asti. Uusia kirjoja tulee joka kuukausi. Olemme lukeneet Satukirjaston kirjoja myös perinteisesti yhdessä, sekä kuunnelleet ääneen luettuja sylikkäin, minä kun pidän itsekin saduista. Mutta kätevä helpotus Satukirjasto on myös silloin, jos on tarve saada lapsille hetkeksi jotain rauhallista puuhaa keskenään. 

Verrattuna perinteisiin, postin kautta toimiviin lasten kirjakerhoihin Satukirjastolla on omat etunsa. Vähemmällä rahalla saa nimittäin enemmän kirjoja! Ja kaikenlisäksi vähemmän pidetyt kerhokirjat eivät jää pyörimään hyllyihin parin lukukerran jälkeen. Valinnanvaraa takuulla riittää. Mutta ääneenluku, se on se juttu! Meillä lasten mummo tämän Satukirjaston ensin hoksasikin ja he ovat papan kanssa tarjonneet meille tämän palvelun, kiitos vain kovasti! Tilauspätkä Satukirjastoa onkin kiva, aineeton lahjaidea lukevalle perheelle, vaikka satuiässä olevalle kummi- sukulais- tai lapsenlapselle.     


Epämukavuusalueella

 

Olen introvertti (ks. yksinkertainen määritelmä), aina ollut, mutta vasta viime vuosina löytänyt sanan sille. Ehkäpä tarkemmin määriteltynä vieläpä sosiaalinen introvertti. Jostain kumman syystä myös kaikenlainen taiteellinen toiminta, johon usein myös kuuluu esiintymistä tai siihen pyrkimistä, on aina kiehtonut minua. Muun muassa siitä johtuen saatan itseni tahallani kerta toisensa jälkeen epämukavuusalueelle, jolle voisin myös hyvin olla astumatta. Viimeksi tällainen inhottava, jännittävä ja silti niin tavoiteltava kokemus ovat olleet laulutunnit, joita olen aloitellut. Oikeat laulutunnut, jossa ollaan kahden kesken opettajan kanssa, ja jossa on pakko avata suunsa, vaikka haluaisi mielummin teipata sen kiinni! Olen nimittäin toivottoman ujo niissä asioissa, joissa en ole kovin varma itsestäni. Silti pakotan itseni kerta toisensa jälkeen jännittäviin tilanteisiin, joista on vain suoriuduttava. Laulutunneista sen verran, että opettaja on tosi mukava ja huippu, ja kyllähän sinne vähitellen kotiutuu. Se on vain se ensifiilis, että “miksi taas ajoin itseni tähän tilanteeseen, missä en oikeastaan haluaisi olla, ja toisaalta haluaisin hirveästi”.
 –
Olen niin ujo ja omissa oloissani viihtyvä (“omiin oloihini” lasken kyllä kuuluvaksi perheeni), että monissa sosiaalisissa tilanteissa tekisi mieli heittää säkki päähän ja juosta lähimmän nurkan taakse piiloon. En silti ole mikään ainainen tuppisuukaan, ja toisaalta olen myös määrätietoinen ja aikaansaava maailmanvalloittaja-Tuuli, minussa on nämä kaksi puolta, jotka käyvät kamppailua keskenään. Jos ajatellaan puhtaasti introverttiyden kannalta, astun epämukavuusalueelle periaatteessa aina mennessäni ovesta ulos. Välillä ihmettelen, miten kummassa olen päässyt näinkin pitkälle elämässäni. Siis oikeasti, naimisiin esimerkiksi? Kouluun? Työhaastattelut, pääsykokeet, viralliset puhelinsoitot, ensitreffit ynnä muut ovat todellisia tulikokeita introverteille. Emme ole sellaisia, että luontaisesti puskisimme parhaita puoliamme esiin esimerkiksi työhaastatteluissa, vaikka se on juuri se homman nimi nykyään. Sitä täytyy tietoisesti opetella. Nuorempana laukatessani kaikenlaisissa kesätyöhaastiksissa ja pääsykokeissa kuvittelin teatteria rakastavana monesti näytteleväni itsevarmaa ja ujostelematonta ihmistä, ja sitten sujuikin jo paremmin. Tottahan se on, että introvertin on pakko sparrata lähes jatkuvasti itseään, ellei todella halua viettää elämäänsä erakkona. Introvertitkin kuitenkin nauttivat kovasti sosiaalisuudesta, kuten vaikka juhlista, jos sitä on sopivina annoksina, ja aikaa myös latautua hieman pienemmällä lähiporukalla tai itsekseen.
Parikymppisenä oikeastaan ajattelin vähän samalla lailla kuin suuri osa työnantajistakin antaa ymmärtää, että ekstrovertit ominaisuudet ovat jotenkin tavoiteltavia ja niihin pitää pyrkiä ollakseen vaikkapa hyvä työntekijä tai muuten vaan hyvä ihminen. Sosiaalisuus ja ulospäinsuuntautuneisuus ovat kovaa valuuttaa nykyään kaikessa. On kuitenkin tärkeää ja varsin valaisevaa tiedostaa, että introvertti ja ekstrovertti voivat olla sosiaalisilta taidoiltaan tai tunneälyltään aivan yhtä kyvykkäitä – tai kyvyttömiä. Kumpikaan -verttiys ei siis ole itsessään jotenkin tavoiteltavampi kuin toinen, sen sijaan hyvien ihmissuhdetaitojen hallinta on yhtä tärkeää molemmille. Intro- tai ekstroverttiys ei myöskään liity hyvään tai huonoon itsetuntoon, vaan on enemmänkin synnynnäinen tapa orientoitua ympäröivään maailmaan. Olisi hirveän tylsää, jos esimerkiksi perheessä tai ystäväpiirissä olisi ainoastaan jompiakumpia, intro- ja ekstrovertit täydentävät hyvin toisiaan. Ja toki varmaan kaikissa on jonkin verran piirteitä molemmista, kyse on vain siitä, mitkä ominaisuudet painottuvat.
Kirjoittaminen on ainakin minulle introvertille mainio keino kertoa ajatuksistani tai ylipäätään selkeyttää niitä. Rakastan kyllä syvällisiä keskusteluja livenäkin, mutta jos yhtäkkiä pitäisi olla sanomassa ääneen mielipidettään jostakin asiasta, saatan takellella epäloogisesti jotain niin hämmentävää, että hävettää ajatellakin. Sen sijaan kirjoittaessa ajatukset soljuvat järjestykseen hyvinkin luontevasti kuin itsestään.
Onko teissä lukijoissa introverttejä tai ekstroverttejä?

Kuvat: Kimmo Korpela