Autere: Kuolema Eedenissä

Iltatuuli oli virinnyt ja ensimmäiset tähdet syttyneet. Onerva Ojala kellui selällään ja katseli, kuinka punainen kuu nousi meren takaa. Tätä hän tulisi kaipaamaan, syksyllä kun sade pieksisi maata, talvella kun pakkanen tuneutuisi luihin ja ytimiin. Mutta missä hän tätä ihmeellistä kesää kaipailisi, sitä hän ei tiennyt. Tätä ihmeellistä kesää, sekoitusta auringosta ja helteestä, hiekasta ja aalloista, tuulesta ja kiireisistä päivistä, merestä ja – murhasta. Ei, murhaa hän ei kaipaisi. Ei pelkoa, joka hiipi ajatuksiin, ei epäilyksenvarjoa, joka lankesi jokaiseen Eedenin asukkaaseen. 

 

Heissan! Ja pahoittelut blogihiljaisuudesta. On kyllä kiirettä pitänyt, ja kaikki kirjoittamiselle varattu aika on kuulunut yksinoikeudella koulutöille. Lukaisin tässä kuitenkin vastapainoksi Terttu Autereen Kuolema Eedenissä (2016). Tämähän on siis ilmestynyt ennen kuin Kaunis mutta kuollut (2017), josta kirjoitinkin pari viikkoa sitten, ja samat valttikortit on tässäkin kirjassa. On jotenkin kiva lukea jotakin melko keveää ihan huvikseen palautuakseen kaikesta aivoja rasittavasta ajattelusta, jolla on päätänsä vaivattava monien kurssien puitteissa. 
 
Pidin tässäkin kirjassa eniten miljööstä, myös henkilötyyppejä on kuvattu ehkä perinteisesti, mutta kuitenkin tarpeeksi kiinnostavasti. Tämä romaani sijoittuu 1930-luvun rannikolle helteiseen kesään, arvostettuun täysihoitola Eedeniin, jossa tapahtuu – yllätys, yllätys – murha. Tunnettu kirjaiija Armas Laeste löydetään huoneestaan kuolleena. Kaunis mutta kuollut –kirjasta tuttu lääninetsivä Juhani Kuikka saapuu paikalle selvittämään tapahtumaa, ja kuinka ollakaan, hänen vanha tuttunsa, maisteri Onerva Ojala on Eedenissä keittiöapulaisena. 
 
Jotenkin näihin salapoliisiromaaneihin sopii hyvin se, että liikutaan vähän varakkaammissa piireissä. On pieniä ylellisyyksiä, taiteilijoita, upeita maisemia, paratiisimainen lomamiljöö…  Vaikkakin se olisi ollut todellisuutta 1930-luvulla vain murto-osalle suomalaisista, sellaiseen maailmaan on hauska uppoutua kirjan myötä. Myös murha on jännittävämpi, kun kuka tahansa täysihoitolan “hienoista” vieraista saattaa olla murhaaja. Vaikka mukana on nimismiestä, kauppaneuvosta ja oopperalaulajatarta, ylellisyydessä ei kuitenkaan mennä yli, vaan se pysyy järkevissä rajoissa. Loppu ei ehkä ole maailman omaperäisin, mutta kirja oli kuitenkin riittävän hyvä pitääkseen jännitystä yllä. 
 
Pidän myös erityisesti siitä, kuinka Autere on onnistunut luomaan salapoliisiromaaneihinsa suuren maailman tunnelmaa suomalaisissa puitteissa. Erityisesti tähän Kuolema Eedenissä -teokseen, koska tässä oleillaan maankuulussa lomaparatiisissa ja helteiset ilmatkin korostavat eksoottisuutta, vaikka Suomessa ollaankin. (Viis siitä, vaikka olisikin hieman mielikuvitusta laitettu Suomen kuuman kesän kuvailuun, jolloin merikin on lämmin kuin linnunmaito.) Hyvän mielen kirja.
 
 
Terttu Autere: Kuolema Eedenissä
Karisto, 2016
315 s. 

Saavu valo

“Saavu valo, joka kaamoksen voittaa
Saavu tuli, joka maailman loi
Saavu päivä, joka yöhömme koittaa
eikä sydämistä sammua voi”
Huomenna on pääsiäinen. Meillä siihen kuuluu yhdessäoloa läheisten kanssa, hyvää ruokaa ja tietysti suklaamunien piilottamista, etsimistä ja syömistä. Pääsiäisloma katkaisee arjen mukavasti ja suo hengähdystauon kiireestä. Yleensä pääsiäisaamuna myös aurinko on tanssahdellut taivaalla. Sen lisäksi, että pääsiäinen suo tilaisuuden hieman hemmotella mukavuudenhaluamme, haluan kuitenkin joka vuosi muistaa myös miniloman ja juhlan todellisen syyn, ja muistuttaa siitä myös lapsiani. Meille kristityille pääsiäinen kun on oikeastaan jouluakin merkittävämpi juhlapyhä. Ja se on ennen kaikkea ilon ja riemun juhla! Valo voittaa, on jo voittanut! Hyvää pääsiäistä!   

“Sinä saavut lailla hiljaisen tuulen
Sinä saavut halki myrskyn ja yön
Sinun askeleesi kaukaa jo kuulen
Saavun pöytääsi ja leipääsi syön

Sinun kirkkautesi silmät häikäisee
Sinä puhut sille, joka kuuntelee
Kutsut kodittomat lämpösi suojaan
Meidät johdat valoon, rakkauteen”


Laulun sanat: Anna-Mari Kaskinen

Raparperit ja muita ihmeitä

Raparperit puhuttelevat minua joka vuosi. 
Joka kevät niiden punaiset päät tunkeutuvat ensimmäisinä esiin routaisesta maasta, vaikka ympärillä olisi vielä kaikenkattava paksu jääkerros. Monena vuonna nuo kirpeät väripilkut puskevat pinnalle jo lumen keskeltä sinnikkäinä ja vahvoina. On voimaa ja halua kasvaa. 
Raparperit ovat ensimmäiset kasvit, jotka pihassamme heräävät eloon. Ne eivät välitä keväisen petollisista pakkasöistä eivätkä syksyn ensimmäisistä halloista. Ne elävät täydesti koko kauden: kirkkaina, voimakkaina, kirpeinä. Ne eivät anna periksi. Edes puutarhurin laiskuus ei saa niitä lakoamaan vaan ne kasvavat, levittäytyvät, verkostoituvat, selviytyvät. 
Niiden sitkeydestä voisi ottaa oppia. 
Vaikka tulee kuraa ja jäätä niskaan, silti ne loistavat, säteilevät talven jälkeen aina entistä punaisempina ja tuoreempina.  
Luonnon herääminen uuteen kukoistukseen talven ja kuoleman jälkeen yllättää ja hämmästyttää. Pontevat raparperit, ensimmäiset hauraat leskenlehdet ja oksanvarsiin kehittyvät silmut. Joka vuosi lämpimänä palaava aurinko. 
Maailma toimii, voimme luottaa siihen, että kevät tulee joka vuosi uudestaan. 
Kuuset tietävät, milloin alkavat kasvattaa tuoreita kerkkiä, muuttolinnut osaavat palata oikeaan aikaan ja paikkaan, karhut heräilevät talviuniltaan, jänikset vaihtavat kesänvärisen turkin ylleen, leskenlehdet, krookukset, sinivuokot ja voikukat tietävät, milloin on niiden vuoro nousta maasta. Pienistä siemenistä kasvaa kauneutta ja ravintoa. Vähitellen harmaa muuttuu vihreäksi, kaikkialla kasvaa ja rehottaa. 

Luonnossa voi nähdä ääretöntä kauneutta ja symmetrisyyttä. Linnun siipi on huippuunsa kehitelty rakenne, jota ei ole osattu jäljentää sellaisena kuin se lentoon pyrähtävällä siivekkäällä toimii. Ihmisen tai eläimen silmä on uskomaton taidonnäyte. Ihmisen käsi toimii aivojen jatkeena niin saumattomasti, ettei vastaavanlaista mekanismia ole pystytty rakentamaan koneille. Koivujen sisällä on tieto, milloin on aika puskea vaaleanvihreät hiirenkorvat esille, kasvattaa ne lehdiksi ja lopulta syksyllä irrottaa ote ja antaa keltaisen sateen leijua maahan. Kaikki pyörii, oikeaan aikaan, oikeassa järjestyksessä.   
Kevät herkistää, muutoksen voi huomata niin selvästi. Elämän esiin puskemisen kuolleesta ja särkyneestä. 
Minulle se kertoo ihmeestä, ei sattumasta. 

“Elämällämme on tarkoitus
ja joka hetkessä kauneutta
Emme ole automaatteja,
virhelyöntejä ruudulla

Elämällämme on tarkoitus
Jokaisen tarina on arvokas
Emme ole tyhjänpantteja,
tuhkaa korulippaassa
tuhkaa korulippaassa”

Samuli Putro

Autere: Kaunis mutta kuollut

 

Tartuin kirjastossa tähän Terttu Autereen tuoreeseen kirjaan ihan vain vintage-kansikuvan perusteella. Kaunis mutta kuollut (2017) on 1930-luvun pieneen kauppalaan sijoittuva salapoliisiromaani. Koska tykkään komisario Palmusta, ajattelin, että tässä voisi olla  samankaltaista tunnelmaa. En pettynyt, vaikkei tämä sentään ihan Waltarin tasolle yllä. Oikeastaan tekisi mieli lukea myös Autereen kaksi aiempaa salapoliisiromaania, joissa seikkailee sama päähenkilö, lääninetsivä Juhani Kuikka. Kaunis mutta kuollut on kuitenkin täysin itsenäinen, joten pystyi ihan hyvin aloittamaan tuosta tuntematta taustoja. 
 
Tässä kirjassa murha tapahtuu yhteiskoulussa, jossa etsivä Juhani Kuikan kihlattu,  Onerva Ojala, työskentelee opettajana. Koulun kaunis ja persoonallinen nuori piirustuksenopettaja  Iiris löytyy kuolleena koulun kokoelmahuoneesta ja Kuikka hälytetään paikalle selvittämään tapausta. Epäiltyjen joukossa on niin koulun opettajia kuin oppilaitakin, vaihtimestaripariskunta ja oikeastaan kaikki pikku kauppalan vähänkin merkittävät henkilöt. Vanhan ajan yhteiskoulu on miljöönä kiehtova, ja Autereen tekstiä on mukavaa ja kepeää lukea. Oli kiva pitkästä aikaa lukea ihan huvikseen jotakin tällaistä yhtä aikaa sopivan kevyttä ja jännittävää. Kirja oli myös tosi nopea lukea, koska teksti on aseteltu sivuille hyvin väljästi.     

 

 

Terttu Autere: Kaunis mutta kuollut
Karisto, 2017
303 s.

Laivareissu Tukholmaan

 

Moikka moi! Olen vielä täällä, vaikka blogissa ei ole kuulunut mitään vähään aikaan. Se johtuu enimmäkseen siitä, että mulla on nyt tosi tiivistä opiskelun kanssa, eli hommia riittää! Varmaan koko loppukevät on aika täysi koulun suhteen, mutta toivottavasti ehdin välillä myös blogata, postausaiheita on kyllä mielessä, niin kirjoista kuin vähän muustakin. 
 
Tulin kertomaan tänne kivasta Tukholman reissustamme, mutta koko Tukholma saikin uuden, synkän sävyn ylleen tänään, kun siellä oli se (terrori)isku, kuorma-auto ajanut väkijoukkoon. Ihan järkyttävää! Valitettavasti se ei ole kovin yllättävää, mutta koskettaa jotenkin aina enemmän, kun ne tapahtuvat niin lähellä. Ja juuri äsken oli se Pietarinkin isku. Ei tehnyt kauheesti muuten mieli mennä metroon, mutta ei maan pinnallakaan näköjään sen turvallisempaa välttämättä ole.  
 
Meillä oli kuitenkin kiva reissu, olimme oman perheen kesken päivä Tukholmassa -risteilyllä, maanantain vietimme Tukholmassa. Reissu tuli tosi hyvään saumaan, koska se oli ihana  pikku breikki tähän muuten niin kiireiseen arkeen. Kotiin tultiin myöhään tiistai-iltana, ja keskiviikko olikin heti tavallista pitempi päivä, eli suoraan arjen keskelle hypättiin takaisin. Laivalla viihdyttiin hyvin koko perhe, buffet-ruokailu on oma suosikkini, oli ihana saada aamupalatkin valmiina. Tytöt tykkäsivät tietysti pallomerestä ja tax freen karkkiosastosta. 
 
Tukholma-päivälle meillä ei ollut mitään valmista ohjelmaa, lähinnä kävelyä ja katselua. Tultiin Vikingin satamaan, ja siitä Södermalmin kautta hipsuteltiin näköalareittiä Vanhaan kaupunkiin. Södermalmilla on ihania vanhoja taloja, pidän siitä alueesta tosi paljon. Gamla Stan on tietysti myös ihana. Kävelimme Kuninkaanlinnalle ja olisimme menneet sisään, mutta se sattui olemaan juuri maanantaisin kiinni. Vanhan kaupungin laidalta löytyi yksi tosi hyvä ja suosittu kiinalainen ravintola, jossa söimme. Aurinkokin vähän pilkisteli, joten ihanan keväisestä säästä saimme nauttia, Jyväskylässä kun oli lähtiessämme vielä kunnon lumikinokset. 
 
Toivotaan, että Tukholman hirveä välikohtaus ei toistuisi siellä eikä täällä. Nuo ovat niin kauheita juttuja ja lietsovat pelkoa niin, ettei kohta uskalla mennä edes Helsinkiin tai mihinkään, missä on muita ihmisiä. Mutta pelon yllyttäminen on varmaan yhtenä tarkoituksenakin, eikä koko maailma voi pysähtyä terroristien takia. Miten paha olo täytyykään ihmisellä olla, että menee tekemään jotain tuollaista?   

 

Laiva- ja junakuva sekä kuvat, joissa minä näyn: Kimmo Korpela.