What plant we in this apple-tree?Buds, which the breath of summer daysShall lengthen into leafy sprays;Boughs where the thrush, with crimson breast,Shall haunt and sing and hide her nest;We plant upon the sunny lea,A shadow for the noontide hour,A shelter for the summer shower,When we plant the apple-tree.–William Cullen Bryant (1794–1878)
Month: May 2017
Kesämielellä
Me
Keittiössä unohdettu kaaos
Katsaus menneeseen ja tulevaan lukuvuoteen
Toukokuu on selvästi jonkinlaista tilinpäätösten ja uusien suunnitelmien aikaa. Yliopiston lukuvuosi alkaa lähetä loppuaan ja on aika katsahtaa hieman menneeseen ja tulevaan. Kirjoitinkin jo kandiprojektistani sekä blogifiiliksistä. Nyt on aika avata hieman muita mietteitä loman kynnyksellä.
TJ kolme päivää! Sitten jään koko kesäksi kotiäidiksi lasten kanssa. Tuntuu tosi hassulta. Samaan aikaan hienoa ja odotettavaa, samaan aikaan outoa. Eiköhän siihen taas totu?Minulla on vielä yksi kirjatentti kesäkuussa, mutta muuten jatkan opiskeluja vasta elokuussa koulujen alkaessa. Siihen asti saamme kotoilla ja vähän reissaillakin. Blogi toivon mukaan päivittyy kesälläkin melko normaalisti, toki vähän pidempiä taukoja voi tulla väliin, mutta tarkoitus ei ole hyljätä blogia kokonaan kesäksi.
Kesän jälkeen esikoisemme aloittaakin jo eskarin, eli uusi elämänvaihe velvollisuuksineen alkaa. Onneksi vielä aika leikkipainotteisesti ja pehmeästi, kun paikkakin on ennestään tuttu. (Tähän voisin nyt lisätä sen kuinkanopeastiaikakuluukaan! -kliseen.) Minä jatkan puolestani opiskeluja, tavoitteenani olisi olla valmis maisteri kahden vuoden päästä. Ajattelin käyttää ensi vuoden opintopisteiden kartuttamiseen ja jättää gradun suosiolla viimeiseksi. Syventäviä opintoja jatkan kirjoittamisen puolella. Olen myös päätynyt melko varmasti siihen, että haen elokuussa sivuaineeksi draamakasvatusta, jonka perusopinnot voisin suorittaa ensi lukuvuoden aikana. Katsotaan, pääsenkö. Muita sivuainepisteitä saatan kerryttää esimerkiksi taidehistorian ja historian puolelta.
Valmistun siis periatteessa nyt kevään päätteeksi kandiksi, vaikken saakaan vielä paperia ulos. Olisi kaikki tarvittavat suoritukset ja pisteet kasassa muutaman viikon sisään, mutta haluaisin saada kandin tutkintoon valmiiksi journalistiikasta aineopintokokonaisuuden, joten käyn vielä alkusyksystä yhden kurssin siihen liittyen (se mokoma oli ilmestynyt uutena äippälomieni aikana). Eli virallisen paprun haen vasta syksyllä, sitten se on kyllä kahvilla käynnin arvoinen juttu. Kohta minulla on vihdoin se alempi korkeakoulututkinto takataskussa enkä ole enää koulutukseltani pelkkä ylioppilas. Hassua, ettei se nyt tunnu juuri miltään, vaikka etukäteen ajatteli sen olevan jonkinlaisen juhlistamisen paikka. Kaikkeen kai tottuu? Vaikka ihan rehdisti voin olla tyytyväinen tähän vuoteen ja aikataulussa pysymiseen. Ehkä meidän suomalaisten pitäisi kehua enemmän itseämme? Ei pröystäillä, mutta arvostaa tehtyä työtä omalla mittapuullamme.
Nyt alkuviikosta palautan vihdoin sen varsinaisen kandintyönkin, sekin on hatunnoston arvoinen teko, vaikken olekaan siihen täysin tyytyväinen. Ärsyttää, kun se ei ole täydellinen. En ole yleensä koskaan perfektionisti normi kouluesseiden suhteen, mutta jotenkin olisi niin kiva ollut saada tuosta sellainen väitöskirja minikoossa. Tiedetään, että se on vain opinnäyte, mutta väitöskirjoja ja muita lähdemateriaaleja luettuani kandia varten tuo tuntuu aika onnettomalta räpellykseltä. Olen kuitenkin joiltakin osin siihen kovin tyytyväinenkin. Pitää vain antaa sen mennä tuollaisena. Lähettää se lentoon, lapsi maailmalle…
Kymmenen Facebook-profiilikuvaa
2008
Tummanpuhuva, syksyinen kuva, olisiko peräti selfie, en ole varma. Tuo villatakki oli ihan lempparini tuolloin.
2009
Jos oikein muistan, tämä kuva on kesäisestä Suomenlinnasta. Ja sama paita näköjään päällä kuin ensimmäisessä kuvassa. Tuo turkoosi paita olikin aivan lempparini monta vuotta ja tuli ihan loppuun käytetyksi. Viimeiset ajat ennen Kimmoon tutustumista.
2011
Viimeisillään raskaana edellisen kotimme lähirannassa.
2012
Tämä on minusta niin ihana yhteiskuva ❤ Kaikenlisäksi näytti olevan ainoa profiiikuva siltä vuodelta, joten ehkäpä se kuuluu tähän kronologisena jatkumona raskauden jälkeen.
2015
5-vuotishääpäivän kunniaksi teimme yhden yön hotelli + teatterireissun Lahteen ihan kahdestaan. Muistaakseni kävimme katsomassa silloin Myrskyluodon Maija -musikaalin, oli muuten upea! Tämä on hotellilta, varmaan juuri lähdössä teatterille. Se oli ihana reissu, pitäisi yrittää taas joskus järjestää joku tuollainen, vaikka juuri hääpäivän kunniaksi. Viimeistään 10-vuotishääpäivää voisi juhlistaa vähän isommin, vaikka on sitä joka vuosi kiva jollakin tavalla muistaa.
2016
Tykkään tästä kuvasta jotenkin tosi paljon. (Niin paljon, etten ole jaksanut edes päivittää sitä pitkään aikaan uuteen). Tämä on Mäntästä viime kesän lopulta.
Shakespeare: Romeo ja Julia
Prologi
Kaks perhettä, yht’ arvokasta ihan,
Veronan kaupungissa kumpikin,
nous uuteen kiistaan vanhan vihan,
veriinsä naapuri löi naapuriin.
Kaks rakastavaista, kovan onnen lasta,
sylistä syntyi vihan vimmaamain;
poloisten nuorten kurja kuolo vasta
vei hautaan sukuriidat vanhempain.
Romeo: Hän puhuu! Puhu vielä,
oi kirkas enkeli! Niin ihanasti
säteilet yöhön nyt mun pääni päällä,
kuin taivaan siivellinen airut silmiin
säteilee hämmästyvän kuolevaisen,
jok’ ylös katsoo taapäin taipuen
ja näkee, kuinka pilviratsain verkkaan
povella ilmojen se purjehtii.
Julia: Oi Romeo! Miks olet Romeo?
Isäs ja nimes kiellä; tai jos sitä
et tahdo, vanno rakkautes mulle,
ja Capulet en enää ole minä.
[—]
Romeo: En luotsi ole; mut jos etääll’ oisit
kuin meren kaukaisimman vaahtoranta,
niin merta uhmaisin vuoks aarteen moisen.
Romeo: Hyvästi! Aina kun vain sopii mulle,
lähetän, armas, terveisiä sulle.
Julia: Uskotko, että tavataan me koskaan?
Romeo: En epäile; ja näiden tuskain muisto
suloisen haastelun on aihe silloin.
Julia: Voi, sielussani on aavistus synkkä:
minusta siellä alhaalla sa näytät,
kuin ruumis oisit pohjalla sa haudan.
Jos silmäni ei petä, olet kalvas.
Romeo: Niin sinäkin: juo veret vainotuista
janoinen tuska. Hyvästi, mua muista!
Capulet: Saa viereen Romeo yhtä kalliin ihan;
poloiset uhrit onnettoman vihan.
Ruhtinas: [—] Niin synkkää tarua ei kuultu konsa
kuin Julian ja hänen Romeonsa.
William Shakespeare: Romeo ja Julia
Otava, 2006 [n. 1595]
134 s.
Missä mennään, blogi?
Christie: Aikataulukon arvoitus
Epäsuositut mielipiteeni
Monet lääkkeet ovat hyödyllisiä, jopa elintärkeitä, ja on hienoa, että lääketiede on kehittynyt. Mutta lääkkeitä tuupataan vaivaan kuin vaivaan liian helposti. Moneen juttuun auttavat luomukeinot yhtä hyvin tai paremmin kuin lääkkeet. Esimerkiksi ruokavalion muutoksilla ja tiettyjen ravintoaineiden lisillä voi saada apua moniin sairauksiin ja vaivoihin. Tarvitaan vain tietoa, ja mielestäni lääkäreitä pitäisi kouluttaa enemmän siihen suuntaan, että he eivät automaattisesti tarjoa lääkereseptiä kouraan päästäkseen potilaasta nopeammin eroon, vaan osaisivat tarjota myös luontaisia vaihtoehtoja. Esimerkiksi masennuslääkkeet ovat monessa tapauksessa ihan turhia. En väitä, etteikö niistä olisi jossain tilanteessa hyötyä, mutta esimerkiksi terapiasta on potilaalle enemmän apua, koska siellä hoidetaan myös masennuksen syitä, ei vain oireita. Uskon kyllä lääkefirmojen lobbauksellakin olevan osuutensa lääkkeellistymiseen, bisnestähän sekin on.
Äitifiiliksiä