Naisten oikeudet

Minä olen nainen. On minulla oikeuteni. Olen “malja kaikkien naisten kunniaksi”. Minulla on oikeus kehooni, ajatuksiini, tunteisiini. Olen modernin yhteiskunnan kasvatti. Minun oikeuteni ovat tärkeät, minun oikeuksiani ei saa polkea. 

Hänkin on nainen. Modernin yhteiskunnan lapsi. Hänellä ei ole oikeuksia, hänen kehonsa ei ole hänen, hänen tahtonsa on toisten taskussa. Hänellä ei ole väliä. 

Minä olen nainen, suomalainen, itsenäinen nainen. Minulla on oikeus päättää omasta kehostani. Minä luulen päättäväni omasta kehostani, mutta en päätä siitä. Päätän hänen kehostaan. Me emme ole samaa ruumista. Emme alun alkaenkaan. Ruumiini on hänelle vain koti, majailupaikka kuten sylini sitten kun hän vaihtaa seinänsä uusiin. 

Minun oikeuteni polkevat hänen oikeuksiaan. Eikä hänellä ole ääntä, jolla väittää vastaan. Ei voimia, joilla nousta barrikadeille taistelemaan naisen, itsensä, oikeuksiensa puolesta. Hän on minun armoillani, koska minä olen iso nainen. Olen moderni. Olen arvokkaampi kuin pieni nainen. Olenko? Olen myös äitinä isää arvokkaampi, koska minulla on päätösvalta jälkeläisestämme. Jos minä en halua sitä, ei isäkään sitä saa. 

Minä olen moderni, länsimainen nainen. Minä haluan olla itsenäinen. Se on minun itsekunnioitukseni mitta. En voi olla riippuvainen enkä varsinkaan halua, että kukaan on minusta riippuvainen. Minulla on kehoni, se on minun. Se on itsepintaisesti vain minun. Riippumattomuus on minun ihmisarvoni perusta. 

Tunkeilija kehossani ei pärjää ilman minua, se on täysin minussa kiinni. Siis sillä ei ole arvoa. Jos se syntyy, oikeuteni kapenevat. Niitä rajoitetaan brutaalilla tavalla. Minun itsenäisyyttäni poljetaan! Se on vieläkin riippuvainen. Minut vangitaan, jos en huolehdi siitä, miksi? Ihmisoikeusrikkomuksia. Olenhan ihminen, olenhan nainen. Mikä se on?  

Jos ihmisyys lasketaan sormissa ja varpaissa, minä ja hän olemme molemmat ihmisiä. Jos ihmisyys lasketaan kyvyssä tuntea, kuulla, nähdä, kokea kipua tai mielihyvää, me olemme ihmisiä, vaikka hän asuukin sisälläni. Hän on persoona. Toinen. Hän ei ole minä. Onko hänellä oma huone

Mutta ei ihmisyyttä voi mitata sormissa ja varpaissa tai sisäelimissä tai tuntemuksissa vaikka meillä molemmilla onkin ne kaikki. Maailma olisi siinä tapauksessa täynnä aikuisia epäihmisiä. Ihmisyys on jotain muuta. Hedelmöityshetkestä kuoleman hetkeen ja sen ylikin ulottuva annettu arvo. Minun oikeuteni. Hänen oikeutensa. Meidän yhteinen oikeutemme. Meidän oikeutemme omiin kehoihimme, omaan tahtoomme ja omaan elämäämme. Valitkaamme oikeutemme hyvin. 


“Sinä olet luonut minut sisintäni myöten,
äitini kohdussa olet minut punonut.
Minä olen ihme, suuri ihme,
ja kiitän sinua siitä.

Ihmeellisiä ovat sinun tekosi,
minä tiedän sen.

Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä,
muotoni kuin syvällä maan alla,
mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa.

Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani,
sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. 
Ennen kuin olin elänyt päivääkään,
olivat kaikki päiväni jo luodut.”

Ps. 139: 13–16 



Sinäkin, iso tai pieni ihminen, olet vaalimisen arvoinen helmi.




Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s