Ajatuksia sarjakirjoista / kirjasarjoista sekä Christien Vaarallinen talo

On aika huiskeista tämä arkielämä nyt taas tällä hetkellä. Siispä lukemisetkin jäävät vähempään. On helpompaa istahtaa hetkeksi katsomaan tabletilta Vain elämää tai muuta vastaavaa kuin tarttua kirjaan. Eikä siinä mitään, aika aikaansa kutakin. Nautin kyllä myös hyvään kirjaan uppoutumisesta, ja “napostelen” noita Christien dekkareita silloin kun on aikaa. Onhan niitä muitakin kirjoja olemassa, joista olen ajatellut, että tuon haluan lukea ja tuon, mutta ei vaan tule yhtään mieleen! Kiireisemmässä vaiheessa on helpompi lukea jotain hyväksi havaittua kuin lähteä kokeilemaan jotain uutta.
 –
En nyt tietenkään muista tarkkaa lähdettä, mutta jollain kirjallisuuden kurssilla luin viime vuonna alan artikkelia, jossa oli puhetta sarjakirjoista ja niiden arvostuksesta. Ja kuinka ollakaan, sarjamaisuus koetaan miinuksena, jos ajatellaan kirjan laatua korkeakulttuurina tms. Kyseisessä artikkelissa oli puhetta nuortenkirjoista, mutta näin on varmaan aikuistenkin kirjojen kohdalla. Kyllähän se tuntuu vähentävän yksittäisen kirjan merkitystä, jos samaa sarjaa on jopa kymmeniä. Nuorena luin paljon esimerkiksi Sweet Valley High -kirjasarjaa ja niitä oli varmaan viiteenkymmeneen asti tai ylikin. Tuleeko siitä saippuasarjafiilis, jos kirjoja tehtaillaan massatuotantona?
 –
Ainahan kirjailijan hengentuotteita on kai arvostettu enemmän, jos niitä ei ilmesty liian usein. Mika Waltarihan esiemerkiksi oli valtavan tuottelias, ja siksi sai välillä arvostelijoilta noottia. Kymmenen liuskan päiväkirjoitusvauhti ei vakuuttanut kaikkia korkeasta laadusta. Nyttemmin Waltari on kuitenkin kansainvälisestikin tunnustettu kirjailijalegenda.  Määrä saattaa saada epäilemään laatua vaikkeivät ne aina korreloi. Sarjakirjoissa saattaa olla samaa ongelmaa, ne nähdään populaarina viihteenä ja aidot klassikot ovat yksittäiskappaleita tai korkeintaan muutaman kirjan jatkokertomuksia. Sarjakirjoja, kirjasarjojakin on tosi monenlaisia, on romanttisia viihdepokkareita ja entisajan lännenkirjoja, joiden takana oli todellisuudessa monta eri kirjoittajaa, ja sitten on ihan yksittäisen kirjailijan nimellä kulkevia sarjoja.
 –
Christien tuotanto on todella laaja, ja hänen dekkarinsa täyttävät tavallaan sarjakirjakoodin toistuvine elementteineen. Vähintäänkin Poirotit ovat oma sarjansa, Marplet, Tommyt ja Tuppencet omansa, mutta tavallaan koko tuotantoa voidaan sanoa kymmenien teosten dekkarisarjaksi, vaikkei niitä ole numeroitu ja ne ovat itsenäisiä teoksia. Ne ovat kuitenkin hyviä! Toisaalta sarjamaisuutta voi joissakin tapauksissa pitää myös meriittinä: alkuosat ovat olleet niin pidettyjä, että on kannattanut kirjoittaa lisää. Aina kulttuurissa ei tosin suuren yleisön suosiota ole pidetty minään mittarina. Elokuvagenressäkin yleensä never-heard -tyyppiset elokuvat nappavat kriitikoilta parhaat pokaalit ja todelliset kassamagneetit jäävät palkitsematta.
 –
En tarkoita, etteikö syvällisyyttä pitäisi arvostaa kevyen viihteen sijaan, vaan ehkä sitä, että monenlaisella kulttuurilla voi olla paikkansa ja esimerkiksi kirjasarjat eivät automaattisesti ole laaduttomampia kuin yksittäiset mestariteokset (sarjakirjoihin mahtuu tietysti myös ihan huttusarjojakin kuten tv:seenkin). Kirjasarjoissa lukijalla on tietyt odotukset, kun hän avaa seuraavan osan, hän tietää tyylin, rakenteen ja henkilötyyppejä, ja sarjakirjoja luetaan eri syistä kuin yksilöitä. Jälkimmäiset menestyvät, koska ne ovat jotain aivan uniikkia ja ennen lukematonta, ensimmäiset taas päinvastaisesta syystä.
Christien Vaarallinen talo oli hyvä kirja ja jännittäväkin. Christiemäisen tyypillisiä ja odotettavia aineksia olivat juuri jännitys ja tietty juonenkulku, tutuntuntuiset dialogit. Poirot ja Hastings lomailevat Cornwallin rannikolla, kun tapaavat siellä sattumalta yksinäisessä sukukartanossa asuvan nuoren naisen, joka on joutunut salaperäisten onnettomuuksien uhriksi. Poirot alkaa selvitellä ja syyllisen jäljille yritetään päästä ennen kuin jotain pahempaa tapahtuu… Ja tapahtuuhan sitä, mutta kenelle?

Agatha Christie: Vaarallinen talo [Peril at End House]
WSOY, 2010 [1932]
258 s.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s