Oskari Saari: Aki Hintsa – Voittamisen anatomia

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihme on tapahtunut ja mieheni on innostunut kirjoista! Ei sentään lukemaan, mutta äänikirjat hän on juuri löytänyt muun muassa työmatkojen ratoksi ja minutkin tutustuttanut niiden maailmaan. Aloin hänen suosituksestaan kuunnella kirjaa, johon en olisi muuten ehkä ensimmäisenä tarttunut, nimittäin Oskari Saaren kirjoittamaa Aki Hintsa -elämäkertaa Voittamisen anatomia (2015). Jäin koukkuun. Hintsan mielenkiintoisen ja vaiheikkaan elämän kuuntelu säesti muun muassa yksinäisiä hiihtolenkkejä, ja äänikirjan tahtiin taittui kepeästi kilometri jos toinenkin. Mutta nyt se on loppu, mitä jäi käteen?

Aki Hintsa oli suomalainen kirurgi, urheilulääkäri ja hyvinvointivalmentaja, joka toimi monen kansainvälisen menestyjän mentorina. Hänen asiakkaisiinsa lukeutuivat muun muassa formulatähdet Mika Häkkinen, Kimi Räikkönen ja Sebastian Vettel sekä joukko yritysjohtajia. Hintsa oli myös Haile Gebreselassien läheinen ystävä. Gebreselassie on etiopialainen kestävyysjuoksija ja olympiavoittaja, jonka yksinkertaisesta elämäntavasta Hintsa ammensi aineksia omaan hyvinvointimetodiinsa, Hintsan malliin.

Hintsan tapa kouluttaa menestyjiä oli huomioida heidät kokonaisvaltaisesti eikä keskittyä ainoastaan perinteiseen urheiluharjoitteluun. Henkinen hyvinvointi, oma identiteetti sekä työn ja levon tasapaino nousevat tärkeiksi. Toki Hintsalla on tutkimustietoon pohjautuvaa painavaa asiaa myös unesta, ravinnosta ja liikkumisesta, mutta hänen peruskysymyksiään uusille asiakkaille oli aina Kuka olet? Ketkä ovat läheisiäsi? Mitä haluat?

Itse en ole lainkaan penkkiurheilija tai sinänsä kiinnostunut esimerkiksi formula ykkösten seuraamisesta, mutta Saari on koonnut Hintsan tarinan niin kiinnostavaksi, että jaksoin oikein hyvin kuunnella myös urheilumaailmaan liittyvät käänteet. Mika Häkkinen ja Kimi Räikkönenkin muuttuivat mielessäni etäisistä kasvokuvista kokonaisiksi persooniksi. Eri asiakkaiden tapaukset olivat kiinnostavia ja inspiroivat miettimään myös omia elintapoja ja hyvinvointia. Kirjan alussa kuvataan vaikuttavasti Hintsan aikaa alkeellisessa 1990-luvun etiopialaisessa sairaalassa, josta tämä menestyjien taustavoima on ponnistanut.

Hintsa on miehelleni etäistä sukua, senkin vuoksi tarina tietysti kiinnosti. Teos loppuu onnelliseen päätökseen, jonka mukaan McLarenin jättänyt Hintsa alkaisi vihdoin elää oman mallinsa mukaisesti perheeseensäkin keskittyen. Mikä paradoksaalisinta ja surullisinta, Hintsa kuoli vuonna 2016 syöpään. Mies teki pitkän uran ja auttoi monia, mutta menehtyi juuri kun kiire ja reissaaminen alkoivat hellittää. Tieto Hintsan kuolemasta toi kuunteluun erityisen haikean sävyn.

 

Oskari Saari: Aki Hintsa – Voittamisen anatomia
WSOY, 2015
10 h 28 min 

Rinna Saramäki: Hyvän mielen vaatekaappi

Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaappi (2013) on yksi innostavimmista kirjoista pitkään aikaan! Yllätyin itsekin, miten inspiroivaa luettavaa voi olla teos, jonka fokus on vain vaatteissa: tuotannossa, muodissa, ostelussa, järjestämisessä, huoltamisessa ja tyylissä. Teoksen alaotsikko kuitenkin tiivistää tarkoituksen: Ratkaise omat vaatepulmasi ja samalla globaalin muotiteollisuuden epäkohdat. Lukeminen tuntui luontevalta jatkumolta Ilana Aallon Paikka kaikelle -oppaalle, jossa keskitytään yleisesti kodin tavaroihin, tuotantoon, kaaokseen ja sen hallintaan. Saramäki keskittyy vain vaatteisiin, mutta mikseivät samat periaatteet pätisi myös muuhun irtaimistoon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Saramäen teos jakaantuu oivaltavasti kahteen osioon. Ensimmäinen, Pahan mielen vaatekaappi, keskittyy globaalin muotiteollisuuden epäkohtiin ja mahdollisuuksiin kehittää niitä. Saramäki on nähnyt vaivaa etsiäkseen tietoja tuotantoprosesseista, käytänteistä ja salamyhkäisyydestä, joka muodin valmistuksen ympärillä usein liikkuu. Tavalliselle kuluttajalle on tarjolla myös käytännön neuvoja: Mistä esimerkiksi tietää, onko vaate vastuullisesti ja eettisesti valmistettu niin luonnon kuin työntekijöiden kannalta? Esimerkiksi Aasiassa, jossa suuri osa vaatteistamme tuotetaan, on hyviäkin vaatetehtaita, mutta valitettavan usein länsimaiset tilaajat menevät hinta edellä. Tällöin ompelijaparkojen työolot ja tahti ovat täysin epäinhimilliset, kun uutta muotia halutaan pikavauhtia ketjuliikkeiden rekkeihin.

Pahan mielen vaatekaapin jälkeen on kuitenkin vuorossa Hyvän mielen vaatekaappi, joka keskittyy käytännön asioihin vaatteita valitessa ja huoltaessa, täydellistä vaatekaappia koostaessa. Siinä etsitään omaa tyyliä ja pyritään löytämään pukeutumiseen ratkaisuja, jotka olisivat ystävällisiä niin ympäristölle, vaatteen valmistajille, pankkitilille kuin omalle silmällekin. Tiheitä päivityksiä janoavan pikamuodin sijaan tyylin kohdalla panostetaan ajattomuuteen, pitkäikäisyyteen ja muunneltavuuteen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lasten vaatettamista teoksessa ei erikseen käsitellä, vaikkakin samat periaatteet sopivat varmasti hyvin myös lasten vaatekaappiin. Kuitenkin tiuhaan tahtiin vaihtuvien kokojen vuoksi vaatteita on hankala ostaa useiden vuosien käyttöä ajatellen – ainakaan yhden lapsen kohdalla. Toki kestävät ja ajattomat lastenvaatteet jatkavat helposti elämäänsä monillakin seuraavilla käyttäjillä, ja esimerkiksi kirppareita kannattaa hyödyntää myös omia hankintoja suunnitellessa. Saramäki ei kirjassaan suosittele (aikuisia) ostamaan vaatteita varastoon, mutta lapsille se on kohtuullisissa määrin mielestäni jopa suotavaa.

Esimerkiksi leikki-ikäisten hyväkuntoisia ja järkevästi hinnoiteltuja vaatteita on tavallisilla kirpputoreilla melko harvoin tarjolla, joten toki on kannattavaa ostaa esimerkiksi seuraavan kauden haalari, jos sopivan kokoinen ja ehjä sattuu tulemaan vastaan. Sama pätee vaikkapa laadukkaiden ulkokenkien alennusmyynteihin – uudet kengät ovat täysihintaisina kalliit, mutta jäävät pikkulapsilla kuitenkin pieniksi harmillisen pian. Jos perheessä on monta sisarusta, hyvän vaatteen tai kengän elinkaareen kuuluu yleensä tietenkin luonnollinen jatkumo seuraavien päällä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Saarnattuaan ensin täysin aiheellisesti muodin ongelmista Saramäki pitää kuitenkin vaatteista iloitsemista normaalina ja jopa toivottavana, kunhan omiin kulutustottumuksiin kiinnittää huomiota. Saramäki kannustaa asiakkaita myös rohkeasti tiedustelemaan omilta suosikkivaatemerkeiltä näiden tuotantoprosesseista. Vaativien asiakkaiden avulla voidaan päästä vähitellen avoimempaan suuntaan ja ehkä myös parannuksiin.

Oma tyyli on Saramäen mukaan iloinen, tunnepohjainen asia, jolla voi ilmentää omaa persoonallisuuttaan. Tyylikin löytyy kuitenkin helpommin siististä vaatekaapista, jossa ei ole mitään ylimääräistä. Unelmavaatekaapissa jokainen vaatekappale on mieleinen tai ainakin tarpeellinen, ja suurin osa vaatteista myös sopii yhteen, niin että aina löytyy jotakin päällepantavaa, jossa on mukava ja itsevarma olo. Hyvän mielen vaatekaappi on innostava ja inspiroiva teos, jossa on myös painavaa asiaa!

 

Rinna Saramäki: Hyvän mielen vaatekaappi – Ratkaise omat vaatepulmasi ja samalla globaalin muotiteollisuuden epäkohdat
Atena, 2013
304 s.

Helena Liikanen-Renger: Maman finlandaise

Kasvatatteko Suomessa lapsista kuninkaita?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Bonjour vain, nyt on vuorossa suomalais-ranskalaisesta perhe-elämästä kertova Maman finlandaise, à la Helena Liikanen-Renger. Leppoisaa luettavaa, joka lennättää Etelä-Ranskaan lämpimien iltapäivien aperoille ja Rivieran valkeille hiekkarannoille. Olen tämänkin teoksen lukijana ollut hieman jälkijättöinen: se kiinnitti huomioni jo ilmestyessään 2016, mutta nyt vasta tuli etsittyä käsiin ja luettua. Liikanen-Rengeriltä ilmestyy tänä keväänä jo toinen kirja: Mon amour – ranskalaisen parisuhteen jäljillä, jonka laitoinkin jo valmiiksi varaukseen!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oli hauskaa havainnoida eroja ja yhtäläisyyksiä Maman finlandaisen ja Pamela Druckermanin bestsellerin Kuinka kasvattaa bébé välillä. Liikanen-Rengerkin on Druckermaninsa lukenut, mutta arki Ranskassa yllättää silti. Vaikka kesäkausi Antibesissa on suorastaan idyllisen viehättävä, talvella taloihin sataa sisään ja seinät tummuvat homeesta. Suomen sisäilmakeskustelua seuranneena Liikanen-Renger hätkähtää huomatessaan, että tavallinen ranskalainen tapa suhtautua yleisiin kosteusvaurioihin on maalata homehtuneet sisäseinät joka vuosi uudelleen.

Kirja tarjoaa keveän läpileikkauksen suomalaisen äidin sopeutumisesta ranskalaiseen miljööseen sekä aina yhtä mielenkiintoisista kulttuurieroista. Kun mieskin on ranskalainen, Liikanen-Rengeristä tuntuu usein yksinäiseltä vähemmistöltä, kun kaikki ympärillä koulujärjestelmästä ruokailutapoihin on niin erilaista. Jopa omat lapset ovat aitoja pikku ranskalaisia kauniisti surisevine r-kirjaimineen ja caca boudin (kakkapökäle, ranskalaislasten oma kirosana) -hokemineen.

Teoksessa päästään käymään muun muassa ranskalaislääkärillä, synnytyssairaalassa, kylässä tuttavien luona, koulussa, ostoksilla ja harrastuksissa. Suomalaista kummastuttaa esimerkiksi se, ettei kouluissa tai päiväkodeissa ulkoilla koskaan sateella, lastenlääkärille joutuu vakituisesti odottamaan pari tuntia, vaikka aika olisi varattu, eikä kiintymysvanhemmuudesta ole tietoakaan. Kiusalliselta saattaa myös tuntua poskisuukkojen hankalasti sisäistettävä protokolla, jossa huolimaton päänheilautus saattaa kostautua mojovana pusuna suoraan suulle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Anna lapsesi huutaa. Se haluaa vain huomiota. Pahinta, mitä voit hänelle tehdä, on yrittää olla liian hyvä äiti!

Fiksuna naisena Liikanen-Renger tietysti reflektoi kahta kulttuuriaan sovitellen omaan perhekoktailiinsa molempien parhaat puolet. Suomalaisen, imetysmyönteisen neuvolakulttuurin kasvatista ranskalaisten lastenhoitoneuvot kuulostavat kovilta, mutta ranskalaiset äidit eivät Liikanen-Rengerin mukaan myöskään näytä yhtään niin väsyneiltä kuin suomalaiset. Kikka Vaara -tyyppiä Ranskassa ei kai juuri näe, vaikka Suomessa se on osuva karikatyyri. Maman finlandaise on kokonaisuudessaan mukavaa, hyvin etenevää luettavaa, ja innolla jään odottamaan Mon amourin julkaisemista.

 

Helena Liikanen-Renger: Maman finlandaise – Poskisuukkoja ja perhe-elämää Etelä-Ranskassa
Atena, 2016
244 s.

Elena Favilli & Francesca Cavallo: Iltasatuja kapinallisille tytöille

En voisi rakastaa miestä, joka komentaa minua, sen enempää kuin voisin rakastaa miestä, joka antaisi minun komentaa häntä.
– Jacquotte Delahaye, merirosvo, 1600-luku, Haiti –

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Elena Favillin ja Francesca Cavallon kokoama Iltasatuja kapinallisille tytöille – 100 tarinaa ihmeellisistä naisista (2017) on noussut jo lähes kulttimaineeseen pienten tyttöjen emansipoijana (ja äitien). Vaikka kirja onkin tehty lapsia ajatellen, se sopii hyvin monenikäisille naisille ja mielellään myös pojille / miehille, koska ovathan nämä hienoja stooreja kenen tahansa lukea.

Iltasatuja kapinallisille tytöille kokoaa siis yhteen tarinat sadasta oikeasti eläneestä naisesta, joista kukin on tehnyt jotain merkittävää. Moni näistä naisista on joutunut kamppailemaan sen kanssa, että heidän aikanaan tai kulttuurissaan naiset eivät muka voisi tehdä jotain, mutta sitten he ovat vain menneet ja tehneet sen. Jokaisella aukeamalla on yhden naisen tarina kuvan kera, joten pituudet ovat juuri sopivia pienempienkin kuunnella.

Meillä koko perhe innostui näistä tarinoista, joskaan vielä emme ole kaikkia edes lukeneet, parhaat päältä tietysti. Joukossa on naisia kaikilta aloilta ja ajoilta: urheilijaa, kirjailijaa, merirosvoa, faaraota, tutkijaa, formulakuskia, surffaajaa, aktivistia, muusikkoa, poliitikkoa, astronauttia ja niin edelleen. Jane Austenista Michelle Obamaan ja Coco Chanelista Kleopatraan. On jännää lukea, miten merkkihenkilöt ovat tahkonneet itselleen tien huipulle.

Vaikka meillä kulutetaan suuret määrät lastenkirjoja, en niistä yleensä tänne ole kirjoitellut, paitsi välillä saatan edelleen nostaa joitakin poimintoja, kuten nyt tämän. Instagramin puolelle sen sijaan kuvailen toisinaan parhaita kuvakirjoja, joten siellä enemmän vinkkejä lastenkirjapuolelle. Suurin osa lukemistamme kirjoista on kuitenkin sellaista lainataan-luetaan-palautetaan -matskua kirjastosta, josta ei mitään suurempaa muistijälkeä jää. Tällä hetkellä lastenkirjarintamalla suosiossa ovat muun muassa Disneyn klassikkosadut ja -prinsessat sekä Jussi-kirjat.

Elena Favilli & Francesca Cavallo: Iltasatuja kapinallisille tytöille – 100 tarinaa ihmeellisistä naisista [Good Night Stories for Rebel Girls]
S&S, 2017 [2016]
211 s.