Torstaiteatteri: Nooa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viime hetken vinkki jyväskyläläisille, Torstaiteatterin Nooa-näytelmä pyörii vielä kaksi kertaa, tänään klo 19 sekä sunnuntaina klo 14. Kävin itse maanantaina katsomassa näytelmän ja tykkäsin tosi kovasti, kuten olen kaikista muistakin heiltä näkemistäni tykännyt. Torstaiteatteri on siis harrastajateatteri, jota ohjaa Mika Lahtinen, tosi mukava tyyppi. Itsekin kävin viime kevään siellä teatterikerhossa, ja vitsit, kun polttelisi mennä mukaan näytelmäprojektiinkin joskus, mutta vielä en ole hennonnut sitoutua, ja tämän vuoden olen tietty käynyt yliopistolla niitä draamakasvatuksenkin opintoja.

Mutta siis Nooa – Raamatun Nooa-kertomus, jota työryhmä lähti työstämään pelkästään tekstin pohjalta nostaen itselleen mielenkiintoisia ilmiöitä esille. Pidin kovasti siitä, että näkökulma oli samaan aikaan uskollinen alkuperäiselle kertomukselle, mutta toi siihen myös uusia näkökulmia, teki sen eläväksi ja koskettavaksi. Toki näytelmä on vain yksi tulkinta, mutta mielestäni uskottava sellainen. (Arkin ulkopuolelle jäävien tuskanhuudot jäivät kaikumaan korvissa.) Pienellä porukalla ja yksinkertaisella lavastuksella oli saatu yllättävän toimiva kokonaisuus, torstaiteatterimaiseen tyyliin. Tekniikkaakaan ei tarvittu, sillä Lahtinen hoiti musisoinnin erikoisilla soittimillaan.

Näytelmä oli sopiva sekoitus vakavaa asiaa ja huumoria, fyysisyyttä ja levollisuutta. Myös naisnäkökulma oli mukana vahvasti Nooan keskimmäisen pojan, Haamin, vaimon kautta eikä perhedraamaltakaan vältytty. Monet teemat olivat niin inhimillisiä, että luulisin näytelmän vakuuttavan alkuperäiseen kertomukseen uskovien lisäksi yhtä lailla ne, jotka katselevat sitä vain tarinana. Oli myös kiinnostavaa ja raikasta, että loppuun oli otettu Nooan humaltuminen, häpeä ja absurdilta vaikuttava suuttuminen Haamille, joka oli nähnyt isänsä sammuneena alasti. Tuota kohtaa minäkin olen aina ihmetellyt, mutta siihenkin sai ehkä hieman uusia ajatuksia. Tällaisessa, ryhmän yhdessä koostamassa teatteriesityksessä olisi niin kiva olla mukana tekijänäkin! Sitä odotellessa katsominen on myös tosi jees.

Torstaiteatteri: Nooa
Ohjaus: Mika Lahtinen
Kesto: n. 1 h

Vanhemmuuskirjoja, joissa saadaan lapset syömään ja nukkumaan

Rakastan lukea vanhemmuuskirjoja, erityisesti nonfiktiotyylisiä, jossa joku kertoo tarinan muodossa omakohtaisista kokemuksistaan. Ja jos siihen liittyy vielä kulttuurierospekulaatiota, niin vielä parempi!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Karen Le Billonin Miksi ranskalaiset lapset syövät ihan kaikkea? kiinnosti koska Ranska, koska ruoka, koska lapset. Kanadalainen Le Billon avaa perheensä kivikkoisen polun nirsoista pastansyöjistä pikanteiksi maistelijoiksi. Muutos alkaa perheen muutettua pieneen ranskalaiskylään, josta Le Billonin mies on kotoisin. Pohjois-Amerikan ja Ranskan ruokakulttuurit ovat teoksen perusteella kuin yö ja päivä.

Jälleen kerran Suomi sijoittuu mielestäni keskivaiheille, vaikkakin täällä luultavasti ollaan ennakkoluuloisempia ja lepsumpia ruuan ja ruokailun suhteen kuin Ranskassa. Monipuolinen, lämmin koulu- ja päiväkotiruoka on kuitenkin ehdoton, maailman mittapuulla harvinainen plussa Suomen hyväksi. Ranskassa monipuolinen ruokakasvatus kuuluu opetussuunnitelmaan, kun taas Kanadassa napostellaan koulun ruokatunnilla pikaisesti vain eväitä (esimerkiksi keksejä) tai ostetaan koulusta annos ranskiksia (joka päivä).

Kirjasta sai paljon herkullisia ideoita omankin perheen ruokakulttuuriin. Itse olen alkanut toteuttaa esimerkiksi kohtaa, jossa kehotetaan ottamaan lapsia enemmän mukaan ruuanlaittoon ja syömään useammin yhdessä samaa ruokaa. Prosessissa on myös arkiruokarepertuaarin laajentaminen. Pidän kokeiluista, mutta lennokkaat ideat yllätys, yllätys tyssäävät usein siihen, ettei kauppalistaa ole jaksettu miettiä loppuun asti ja on taas mentävä tutuilla pöperöillä. Kaappaus keittiössä -ohjelman katsominen on ollut hyvää jatkojalostusta alkaneelle innostukselle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Laura Andersonin Voit nukkua – Kuinka opetin vauvani nukkumaan ja miten se muualla tehdään oli luettava, koska esittelyn perusteella se kuulosti niin taianomaisen absurdilta. Voit nukkua? Oikeastiko? Vauvan vanhempana? Jälleen kerran omiin kokemuksiin nojaava teos, jossa on myös tutkimustietoa sekä kokemuksia eri kulttuureiden tavoista nukuttaa vauvoja. Kirjassa on kyllä järkeä ja se kuulosti oikeastaan aika tutultakin. Monet jutut olin lukenut jo esimerkiksi Pamela Druckermanin kirjasta Kuinka kasvattaa bébe, johon tässäkin viitattiin. Kirjan opit nojaavat siis osittain ranskalaiseen ajatusmalliin.

Jos minulla olisi nyt koekaniinina vauva, kokeilisin varmaan näitä pieniä, yksinkertaisia keinoja, jotka tosin vaativat pitkäjänteisyyttä, mikä ei väsyneenä ole kovin helppoa. Harmi vaan nämäkään keinot eivät auta, jos heräilyn tai itkeskelyn syynä on jokin muukin kuin tottumus: koliikki, vatsavaivat, allergiat, painajaiset, hampaiden tulo, tukkoinen nenä, sairastelu, vauhdikas kehitysvaihe tai uuden taidon oppiminen. Ja näitähän vauvan ensimmäinen(kin) vuosi tuntuu olevan täynnä.

 

Karen Le Billon: Miksi ranskalaiset lapset syövät ihan kaikkea? [French Kids Eat Everything]
Atena, 2013 [2012]
362 s.

Laura Andersson: Voit nukkua – Kuinka opetin vauvani nukkumaan ja kuinka se muualla tehdään
Atena, 2016
233 s. 

Humlegårdeniin ja takaisin

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tehtiin viime viikolla huhtikuinen laivareissu Tukholmaan, ja olipa siellä vaan ihanan keväistä Suomeen verrattuna. Lähdettiin pääsiäismaanantaina Helsingistä, ja silloin oli juuri se hirveä räntä-lumisade, meressä oli jäälauttoja, meillä Jyväskylässä yli puoli metriä vielä luntakin, mutta Tukholmassa oli maassa jo ensimmäisiä kukkia ja ihana aurinko. Nyt reilussa viikossa on kevät kyllä edennyt Suomessakin kovaa vauhtia!

Mentiin Silja Symphonylla ja se vaikutti niin hienolta, kun ei oltu ennen käyty. Hyttikin oli ihanan siisti ja raikas. Syötiin buffetissa ja vitsit, kun oli taas hyvää. Syön aina herkkuani mätiä hirveästi laivalla, kun se on niin kallista, ettei koskaan tule itse ostettua.  Nukuttiin aika huonosti hytissä, joten Tukholmassa oltiin vähän unissakävelijöitä. Lisäksi tämä oli eka vuosi, kun juuri neljä vuotta täyttäneellä kuopuksellamme ei ollut reissussa rattaita mukana, joten häntä piti välillä kantaa, kun käveltiin aika paljon. Meillä ei ollut mitään kummempaa agendaa kuin kävellä Östermalmilla ja käydä Humlegårdenissa, jos on hyvä ilma ja olihan se.

Satoja vuosia sitten perustettu Humlegården on keskustan suurin puistoalue, joka on ollut alun perin kuninkaallinen hedelmätarha. Humlegårdenissa on myös iso leikkipuisto, ja oli tosi hassua, miten trendikkäiltä östermalmilaisäidit tuntuivat chillatessaan taaperoidensa kanssa puistossa. Tekoturkit, take away -kahvit ja vaatteet kuin jostain catwalkilta. Meillä Jyväskylässä ollaan kai aika takapajuisia ulkoilijoita tuulipukuinemme. Nuokuskelimme puiston penkeillä auringonpaisteessa, kun lapsukaiset leikkivät. Lopuksi raahauduimme keskustaan, söimme hodarit Hötorgetilla ja palasimme metrolla satamaan.

Minua vähän huvitti, kun ajattelin, että kävimme vähän pitemmällä leikkipuistoreissulla Tukholmassa asti. Mutta on se aina virkistävää koluta vähän uusia kontuja kuin ne samat. Olimme aika ryytyneitä kävelystä ja ehkä reissun paras päätös oli mennä laivan kylpylään paluumatkalla. Se oli pieni, mutta tosi viihtyisä paikka, jossa oli lämmintä vettä ja upeat näkymät merelle. Saunassa tuntui, että kyllä vaan kannatti lähteä, vaikka vähän väsyttikin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia

Vanheneminen on enimmäkseen ihan ookoo. Jotkin asiat vihlaisevat, esimerkiksi rullaluistelijat. Ne näyttävät niin vapailta, pitkät sääret vain liitävät ja tukka hulmuaa. Sitten on asioita, joista menen suorastaan paniikkiin, esimerkiksi BART-metron ovet. Kun juna on pysähtynyt, kestää pitkään, ennen kuin ovet aukeavat. Ei kamalan pitkään, mutta liian pitkään kuitenkin. Ei ole aikaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lucia Berlinin postuumisti julkaistu novellikokoelma Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia (2017) on ollut ainakin Instagramin ja kirjaston varausjonon perusteella yksi viime aikojen luetuimpia ja pidetyimpiä teoksia. Itsekin jonotin kirjaa pidempään kuin mitään kirjaa on tarvinnut jonottaa. Mutta kannatti!

Berlinin tyyli on niin omaperäinen, että sitä on vaikea kuvailla. Se on pirskahtelevaa, yhtä aikaa kepeää ja vakavaa, lakonista ja koskettavaa. Se tempaa mukaansa, pudottaa lukijan uskottavasti keskelle tilannetta. Minähän en muuten useinkaan novelleja lue, koska tuntuu, ettei lyhyessä tekstissä ehdi päästä kunnolla tarinan imuun, eikä huonoissa novelleissa pääsekään. Berlinin tekstit kuitenkin toimivat mainiosti lyhyehköinä kertomuksina, joita yhdistävät vain mennyt aikakausi, elämänmakuiset aiheet ja rikas kirjoitustyyli.

Meksikossa kaikki maistui. Tuore valkosipuli, korianteri, limetti. Tuoksut olivat täyteläisiä. Paitsi kukkien, kukat eivät tuoksuneet miltään. Mutta meri tuoksui, ja sitten oli maatuvan viidakon miellyttävä haju. Siannahkatuolien eltaantunut löyhkä, kerosiinilla vahattujen laattojen aromi, kynttilät.

Esipuheen mukaan Lucia Berlinin kertomukset liippaavat hyvinkin läheltä hänen omaa tarinaansa. Vaikka onkin ottanut selvästi aiheita värikkäästä elämästään, Berlin on kuitenkin kommentoinut kyselyihin, että tärkeintä on hyvä tarina ja yhdistänyt vapaasti tositapahtumia ja mielikuvitusta. Yksityiskohtien totuudenmukaisuus jää siis arvoitukseksi, ja ehkä tekstilajia voisikin kutsua autofiktioksi. Kertomukset sijoittuvat ihanan rouheaan entisajan Amerikkaan Yhdysvaltoja painottaen mutta poiketen välillä myös eksoottisessa Meksikossa.

Berlinin kertomuksissa on sellainen koskettavan totinen pohjavire, vaikka monet asiat kuitataan mustalla huumorilla. Kirjassa on sekä äärettömän kauniita, aistivoimaisia kuvauksia esimerkiksi luonnosta että karun pelkistettyjä kohtauksia muun muassa kamppailusta alkoholismia vastaan. Berlin oli opettaja, kirjoittaja ja neljän pojan äiti, mutta pitkään myös alkoholisti, minkä raadollisuutta hän kuvaa mainion todesti.

Alkoholismi on kuitenkin vain yksi monista teemoista, ja sen lisäksi teksteissä välähtelevät muun muassa rakkaus, kaikenkarvaiset sukulaiset sekä vaihtelevat työpaikat. Koomiset tilanteet ovat mainiota vastapainoa vakavammalle sisällölle. Hihitin ääneen muun muassa siinä kohdassa, kun kauneuskuningatar Bella Lynnin puhallettavat rintaliivit poksahtavat lentokoneessa. Tätä kirjaa olisi halunnut makustella vähän pidempäänkin kuin lyhyehkö laina-aika salli.

Ter, minä en kestä, että sinä olet kuollut. Mutta senhän sinä tiedät. [–]
Kerran me tehtiin sopimus… Että jos tilanne ei olisi vuoteen 1976 mennessä kohentunut, me ammuttaisiin toisemme satamalaiturin päässä. Sinä et luottanut minuun vaan väitit, että ampuisin sinut ensin ja lähtisin sitten lipettiin tai ampuisin itseni ensin, ihan sama. Kuule Ter, minä olen kyllästynyt koko diiliin.

 

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia [A Manual for Cleaning Women: Selected Stories]
Aula & Co, 2017 [2015, julkaistu postuumisti]
293 s.