Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia

Vanheneminen on enimmäkseen ihan ookoo. Jotkin asiat vihlaisevat, esimerkiksi rullaluistelijat. Ne näyttävät niin vapailta, pitkät sääret vain liitävät ja tukka hulmuaa. Sitten on asioita, joista menen suorastaan paniikkiin, esimerkiksi BART-metron ovet. Kun juna on pysähtynyt, kestää pitkään, ennen kuin ovet aukeavat. Ei kamalan pitkään, mutta liian pitkään kuitenkin. Ei ole aikaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lucia Berlinin postuumisti julkaistu novellikokoelma Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia (2017) on ollut ainakin Instagramin ja kirjaston varausjonon perusteella yksi viime aikojen luetuimpia ja pidetyimpiä teoksia. Itsekin jonotin kirjaa pidempään kuin mitään kirjaa on tarvinnut jonottaa. Mutta kannatti!

Berlinin tyyli on niin omaperäinen, että sitä on vaikea kuvailla. Se on pirskahtelevaa, yhtä aikaa kepeää ja vakavaa, lakonista ja koskettavaa. Se tempaa mukaansa, pudottaa lukijan uskottavasti keskelle tilannetta. Minähän en muuten useinkaan novelleja lue, koska tuntuu, ettei lyhyessä tekstissä ehdi päästä kunnolla tarinan imuun, eikä huonoissa novelleissa pääsekään. Berlinin tekstit kuitenkin toimivat mainiosti lyhyehköinä kertomuksina, joita yhdistävät vain mennyt aikakausi, elämänmakuiset aiheet ja rikas kirjoitustyyli.

Meksikossa kaikki maistui. Tuore valkosipuli, korianteri, limetti. Tuoksut olivat täyteläisiä. Paitsi kukkien, kukat eivät tuoksuneet miltään. Mutta meri tuoksui, ja sitten oli maatuvan viidakon miellyttävä haju. Siannahkatuolien eltaantunut löyhkä, kerosiinilla vahattujen laattojen aromi, kynttilät.

Esipuheen mukaan Lucia Berlinin kertomukset liippaavat hyvinkin läheltä hänen omaa tarinaansa. Vaikka onkin ottanut selvästi aiheita värikkäästä elämästään, Berlin on kuitenkin kommentoinut kyselyihin, että tärkeintä on hyvä tarina ja yhdistänyt vapaasti tositapahtumia ja mielikuvitusta. Yksityiskohtien totuudenmukaisuus jää siis arvoitukseksi, ja ehkä tekstilajia voisikin kutsua autofiktioksi. Kertomukset sijoittuvat ihanan rouheaan entisajan Amerikkaan Yhdysvaltoja painottaen mutta poiketen välillä myös eksoottisessa Meksikossa.

Berlinin kertomuksissa on sellainen koskettavan totinen pohjavire, vaikka monet asiat kuitataan mustalla huumorilla. Kirjassa on sekä äärettömän kauniita, aistivoimaisia kuvauksia esimerkiksi luonnosta että karun pelkistettyjä kohtauksia muun muassa kamppailusta alkoholismia vastaan. Berlin oli opettaja, kirjoittaja ja neljän pojan äiti, mutta pitkään myös alkoholisti, minkä raadollisuutta hän kuvaa mainion todesti.

Alkoholismi on kuitenkin vain yksi monista teemoista, ja sen lisäksi teksteissä välähtelevät muun muassa rakkaus, kaikenkarvaiset sukulaiset sekä vaihtelevat työpaikat. Koomiset tilanteet ovat mainiota vastapainoa vakavammalle sisällölle. Hihitin ääneen muun muassa siinä kohdassa, kun kauneuskuningatar Bella Lynnin puhallettavat rintaliivit poksahtavat lentokoneessa. Tätä kirjaa olisi halunnut makustella vähän pidempäänkin kuin lyhyehkö laina-aika salli.

Ter, minä en kestä, että sinä olet kuollut. Mutta senhän sinä tiedät. [–]
Kerran me tehtiin sopimus… Että jos tilanne ei olisi vuoteen 1976 mennessä kohentunut, me ammuttaisiin toisemme satamalaiturin päässä. Sinä et luottanut minuun vaan väitit, että ampuisin sinut ensin ja lähtisin sitten lipettiin tai ampuisin itseni ensin, ihan sama. Kuule Ter, minä olen kyllästynyt koko diiliin.

 

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia [A Manual for Cleaning Women: Selected Stories]
Aula & Co, 2017 [2015, julkaistu postuumisti]
293 s.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s