Torstaiteatteri: Nooa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viime hetken vinkki jyväskyläläisille, Torstaiteatterin Nooa-näytelmä pyörii vielä kaksi kertaa, tänään klo 19 sekä sunnuntaina klo 14. Kävin itse maanantaina katsomassa näytelmän ja tykkäsin tosi kovasti, kuten olen kaikista muistakin heiltä näkemistäni tykännyt. Torstaiteatteri on siis harrastajateatteri, jota ohjaa Mika Lahtinen, tosi mukava tyyppi. Itsekin kävin viime kevään siellä teatterikerhossa, ja vitsit, kun polttelisi mennä mukaan näytelmäprojektiinkin joskus, mutta vielä en ole hennonnut sitoutua, ja tämän vuoden olen tietty käynyt yliopistolla niitä draamakasvatuksenkin opintoja.

Mutta siis Nooa – Raamatun Nooa-kertomus, jota työryhmä lähti työstämään pelkästään tekstin pohjalta nostaen itselleen mielenkiintoisia ilmiöitä esille. Pidin kovasti siitä, että näkökulma oli samaan aikaan uskollinen alkuperäiselle kertomukselle, mutta toi siihen myös uusia näkökulmia, teki sen eläväksi ja koskettavaksi. Toki näytelmä on vain yksi tulkinta, mutta mielestäni uskottava sellainen. (Arkin ulkopuolelle jäävien tuskanhuudot jäivät kaikumaan korvissa.) Pienellä porukalla ja yksinkertaisella lavastuksella oli saatu yllättävän toimiva kokonaisuus, torstaiteatterimaiseen tyyliin. Tekniikkaakaan ei tarvittu, sillä Lahtinen hoiti musisoinnin erikoisilla soittimillaan.

Näytelmä oli sopiva sekoitus vakavaa asiaa ja huumoria, fyysisyyttä ja levollisuutta. Myös naisnäkökulma oli mukana vahvasti Nooan keskimmäisen pojan, Haamin, vaimon kautta eikä perhedraamaltakaan vältytty. Monet teemat olivat niin inhimillisiä, että luulisin näytelmän vakuuttavan alkuperäiseen kertomukseen uskovien lisäksi yhtä lailla ne, jotka katselevat sitä vain tarinana. Oli myös kiinnostavaa ja raikasta, että loppuun oli otettu Nooan humaltuminen, häpeä ja absurdilta vaikuttava suuttuminen Haamille, joka oli nähnyt isänsä sammuneena alasti. Tuota kohtaa minäkin olen aina ihmetellyt, mutta siihenkin sai ehkä hieman uusia ajatuksia. Tällaisessa, ryhmän yhdessä koostamassa teatteriesityksessä olisi niin kiva olla mukana tekijänäkin! Sitä odotellessa katsominen on myös tosi jees.

Torstaiteatteri: Nooa
Ohjaus: Mika Lahtinen
Kesto: n. 1 h

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s