Mitä on kirjan kirjoittaminen?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Se on joskus luksusta,
cappuccinoa, jossa tuoksuu kaneli,
lämmin bagel,
tuorejuustoa tursuava,
sisältä pehmeä, päältä rapea,
nahkasohvia ja tummaa puuta,
karttapalloja ja juuttikangasta,
peilejä ja hehkulamppuja,
vanhaa jazzia,
newyorkilainen sisustus joka henkii industrialismia
ja 1920-lukua,

ohivilistäviä ihmisiä, joita tutkia,
kahvilassa läppärin kanssa,
ripsiväriä ja siistit vaatteet,
kuin olisi oikea kirjailija,
ruudulle valuvat kirjaimet ja sanat,
jotka lentävät.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Se on usein sohvalla istumista koticollegeissa,
hautautumista vilttien alle,
kohmeiset sormet näppäimistöllä,
välillä kuppi teetä ja pyykin ripustamista,
turhautumista, kun ei ole saanut mitään aikaan,
tai että on saanut niin paljon, että meinaa pakahtua.
Jumittamista,
musiikkia,
tyhjän paperin kammoa.
Taukoa tauon perään
tai flow, jossa syöminen unohtuu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Se on etsimistä ja löytämistä,
Jalkautumista,
jäljittämistä,
että tällaisessa paikassa sitä on eletty,
tällaisia ruokia syöty
ja tällaisia sukkahousuja vedetty jalkaan,
silloin joskus.
Toiseen ulottuvuuteen matkustamista,
eri aikaan ja paikkaan,
joista pitäisi ottaa selvä.

Aikamatkustamista ja jatkumoon itsensä sijoittamista.
Havainnointia ja reflektointia,
kuvittelua,
elämistä ja eläytymistä.
Yllättäviä löytöjä.

Se on teknistä askartelua,
leikkaamista ja liimaamista,
kollaasin kokoamista.
Elämän pirran hahmottamista.

Aina ei tiedä mistä päästä aloittaisi
Mutta joskus se tuntuu äärimmäisen selkeältä.
Tähtihetkiä,
uskoa omaan tarinaan ja itse luotuun maailmaan.

Joskus tuntuu, että hion timanttia salaa
pyörittelen hiilenpalaa.

 

Nonfiktion TOP 10

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lupasin tehdä oman top 10 -listani myös niistä blogissa esitellyistä teoksista, jotka eivät lukeudu kaunokirjallisuuden alle. Valinta oli yllättävää kyllä vaikeampi tällä kertaa, mutta kai se on pelkästään positiivinen ongelma ja kertoo vain siitä, että olen lukenut ja kuunnellut niin monia hyviä ja sykähdyttäviä kirjoja nonfiktion alueelta. Valitsin tähän listaan teoksia, jotka ovat keskenään eri tyyppisiä ja olleet eri tavoilla vaikuttavia. Joukkoon mahtuu sekä koskettavia, innostavia että käytännöllisiä teoksia.

Kirjat eivät taaskaan ole paremmuusjärjestyksessä.

Xinran: Kiinan kadotetut tyttäret

Yksi kaikkien aikojen vaikuttavimmista lukemistani teoksista ja myös yksi blogihistoriani luetuimmista postauksista. Kiinalainen naistoimittaja Xinran kertoo niin sydäntäsärkevästi Kiinan yhden lapsen politiikan vaikutuksista kiinalaisten naisten tarinoiden kautta, että tämä lukija ei ainakaan jäänyt kylmäksi ja kyynelettömäksi.

Mari Leppänen & Johanna Hurtig: Maijan tarina – lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö yksilön ja yhteisön traumana

Maijan tarina on toinen syvästi järkyttävä teos, jota en voinut tällä listalla ohittaa. Olen iloinen, että myös moni lukija on löytänyt tämän postauksen. Törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö, sen kieltäminen ja tapahtumaympäristönä vielä hengellinen konteksti on niin riitelevä yhdistelmä, että tekee pahaa. Tällaiset kirjat pyrkivät antamaan äänen äänettömille.

Leon Leyson: Poika joka pelastui – Schindlerin listan kuopus

Selviytymistarinoiden genrestä valitsin tämän. Vaikka esimerkiksi Ruandan ja jesidien kansanmurhat ovat mielettömiä raakuuksia, on holokaustia hankala silti ylittää sen mielivaltaisessa hirvittävyydessä ja laajuudessa. Erityisen koskettavuuden tähän elämäkertaan tuo lapsen näkökulma. Kirja palauttaa mieliin todellisen historian, ettei niin enää tapahtuisi, ja muistuttaa, että hyvyys kannattaa aina, myös pahan ympäröimänä. Pääsin viime keväänä myös suunnittelemaan ja vetämään opiskelijaryhmälle prosessidraaman tämän kirjan kertomuksen pohjalta, mieleenpainuva kokemus sekin.

Bea Uusma: Naparetki

Uskomaton tositarina epäonnistuneen retkikunnan pakkolaskusta pohjoisnavalle sata vuotta sitten. Teos imee mukaansa ja on uudenlainen tapa käyttää kirjoittamista – faktoihin perustuva tutkimus, jossa kuitenkin on juoni, (rakkaus)tarina ja kiinnostavat henkilöhahmot.

Nick Vujicic: Ra(a)jaton elämä

Ihan mieletön tsemppikirja, joka kannattaa lukea, jos oman elämän vaikeudet tuntuvat suurilta. Ilman raajoja syntynyt Vujicic osoittaa elämällään, että kaikella voi olla tarkoitus ja vajavaisenakin hän on siunauksena niin monille. Ja että hän voi ja pystyy – melkein mitä vaan!

Ann Voskamp: Tuhat lahjaa

Kiitollisuutta opettava teos, josta kirjoitin myös blogihistorian ensimmäisen postauksen. Tuhat lahjaa sai minut aloittamaan oman kiitollisuuslistani, mutta harmi vaan se jäi kesken jossain vaiheessa unohtuneena kiireen alle. Vaikuttava ja kauniisti kirjoitettu kirja sisältää muutakin kuin positiivista höttöä. Ehkäpä aloitan uuden listan alusta jossain vaiheessa.

Karen Le Billion: Miksi ranskalaiset lapset syövät ihan kaikkea

Tämä kirja innosti laajentamaan perheen ruokarepertuaaria ja muutti suhtautumistani ruokakasvatukseen monellakin tavalla. Kesän jälkeen olen ottanut käyttöön systeemin, että teen joka viikko ruokalistan valmiiksi joka päivälle, jolloin arkiruoka on vaihtelevaa ja monipuolista – ja sitä on hauska tehdä.

Ilana Aalto: Paikka kaikelle – Mistä tavaratulva syntyy ja kuinka se padotaan sekä Jenni Sarras: Tavarataidot – Arkijärjellä koti kuntoon

Huijasin tässä kohdassa vähän, koska niputin kaksi teosta yhteen. Aallon Paikka kaikelle ja Sarraksen Tavarataidot vain täydentävät niin hyvin toisiaan, etten voinut valita toista ilman toista. Molemmat ovat olleet hyödyllisiä oppaita tavarasuhteen miettimiseen, kulttuurihistoriaan sekä innostaneet järjestelemään toimivammaksi (tosin järjesteltävät kaapit, laatikot, kamakasat, kassit ja tavarat tuntuvat olevan ehtymätön luonnonvara).

Rinna Saramäki: Hyvän mielen vaatekaappi – Ratkaise omat vaatepulmasi ja samalla globaalin muotiteollisuuden epäkohdat

Silmiä avaava teos muotibisneksen epäkohdista. Sisältää faktatietoa vaateteollisuuden nurjista puolista sekä ohjeita ja vinkkejä eettisen, kestävän ja itseä miellyttävän vaatekaapin kokoamiseen ja oman tyylin vahvistamiseen.

Pia Rendic: Ihmiskaupan kasvot

Tämä teos raottaa hurjalla tavalla seksiperäisen ihmiskaupan laajamittaista todellisuutta, jota on nykyajan orjuudeksikin kutsuttu. Kirjoittaja työskentelee Kyproksella ihmiskaupan uhreja auttavassa päiväkeskuksessa, joten hänellä on ensikäden kokemusta paritettujen naisten tukalasta asemasta. Myös tilastolliset tiedot hätkähdyttävät.

 

Miten kävi some-tauon?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kirjoitin toukokuussa postauksen ristiriitaisesta some-suhteestani ja olin aikeissa pitää kunnolla kesälomaa sosiaalisesta mediasta samalla kuin blogistakin. Ajatuksena oli tosiaan vain tauko, mutta kun pääsin somettoman elämän makuun, en olekaan toistaiseksi nähnyt tarpeellisena tai houkuttelevana palata ollenkaan takaisin somen käyttäjäksi edes blogin vuoksi.

Omassa tapauksessani some tarkoittaa siis vain Facebookia ja Instagramia, josta jälkimmäisen suhteen olen muutenkin untuvikko. Itse blogia en itse laske samaan kategoriaan, sillä se on minusta helpommin hallittava ja vähemmän ärsykkeitä tuottava alusta. Se on tavallaan eräänlainen päiväkirja. Blogistakin pidin tosin blogihistorian pisimmän tauon kesällä, mutta palattuani takaisin olen todella pitänyt bloggaamisesta: tämä on minun juttuni, joka lähtee omista lähtökohdistani. Somen käyttö siinä rinnalla taas ei selvästikään tule minulta luonnostaan, ja viehän se aikaakin, joka on kallista.

Kiusaus jatkuvaan somen vilkuiluun on minusta turhan suuri, jos somekanavat ovat sovelluksina puhelimessa, mutta jos someen pitää aina kirjautua selaimen kautta, kiinnostus vähenee yllättävän pian. Elämä on yksinkertaisempaa. Vähemmän ärsykkeitä, jotka kuormittavat aivoja ja hermostoa. Kuten kirjoitin kevään postauksessa, ihmisen vastaanottokyky on edelleen rajallinen, vaikka tekniikka kehittyykin. Aivot tarvitsevat myös lepoa.

Tiedän kyllä, että olisi blogin kannalta edullista olla aktiivisempi ja päivittää somekanavia sekä yrittää verkostoitua. Olen kuitenkin siinä mielessä perinteinen humanisti, että olen aika epäkaupallinen ja haluaisin olla lahjomaton. En kauheasti ajattele blogini hyötysuhdetta. Haluan kirjoittaa, mistä haluan, ja minusta tuntuu vapaammalta kirjoittaa mistä haluan, kun en tiedä liikaa, mistä muut kirjoittavat tai mitä kirjoja tai aiheita kollektiivinen mielipide rakastaa tai inhoaa. En voi sanoa olevani niin itsenäinen, etteivätkö muiden mielipiteet tällä verrattain pienellä kentällä vaikuttaisi.

Jos tekisin tätä työkseni ja minulla olisi tähän myös leipätyöhön vaadittava aika, silloin olisi pakko ajatella kävijämääriä enemmän ja pyrkiä tietoisesti kasvattamaan niitä. Blogi on kuitenkin henkireikä, paikka, jossa peilaan kirjoitusprojektini etenemistä ja kirjoittajaminääni, kerron lukemistani kirjoista ja mietin samalla itsekin, mistä olen pitänyt ja miksi. Blogi ja sen postaukset ovat myös osa historiaani näiden parin vuoden ajalta sekä kehitystä kirjoittajana ja kuvaajana, joka toivottavasti jatkuu vielä. Iloitsen jokaisesta lukijasta, yhtä lailla niistä, jotka seuraavat aktiivisesti blogiani, kuin niistä, jotka etsivät Googlesta tietoa jostakin tietystä kirjasta ja löytävät tiedon minun blogistani.

Totta kai iloitsen myös siitä, jos joku postaus näyttää olevan muita luetumpi, mutta en kuitenkaan halua valita kirjoja tai aiheita vain sen mukaan, minkä uskoisin olevan kaikkein trendikkäintä ja eniten pinnalla. Koska muuten kadotan jotain blogin alkuperäisestä tarkoituksesta – siitä ilosta, että saan olla kirjoittava ja lukeva minä, jolla on omat suosikkinsa, minun näköiseni. Otan kyllä suosituksia vastaan mielelläni (ja monet hyvät kirjat olenkin löytänyt suositusten kautta), mutta tiedättehän, jos minua kiinnostavat epämuodikkaat kirjat, niin kuuntelen tai luen sitten niitä.

En ole poistanut itseäni Facebookista tai Instagramista, vaikken olekaan käynyt niissä kesäloman alkamisen jälkeen. Ovi on siis raollaan enkä aio sanoa etten voisi palata. Jos on vapaus lähteä, on vapaus myös tulla takaisin. (Mieheni on saattanut välillä linkata Facebookiin joitakin postauksia omasta halustaan, koska hänellä on blogin Facebook-sivun käyttäjäoikeudet.) Olen kuitenkin huomannut, että ilman somea voi mainiosti elää ja jopa blogata. Vaikka en toistaiseksi linkkaakaan postauksia somessa, löydät ne tulemalla suoraan näille sivuilleni, tai jos haluat tiedon uuden postauksen ilmestymisestä, voit laittaa blogini seurantaan.

Nyt syksyn postaustahdiksi on muotoutunut suunnilleen yksi postaus per viikko, ja se on tuntunut hyvältä tahdilta tässä elämänvaiheessa. Viikot ovat kuitenkin erilaisia, ja siinä, missä joinakin viikkoina saattaa riittää intoa ja aikaa kahteenkin postaukseen, joku viikko saattaa jäädä välistä. Olen pitänyt bloggaamisesta, kun en ole ottanut julkaisutiheydestä paineita, eikä minun varsinkaan tarvitse käyttää jokaista postausta kohti aikaa some-linkkaamiseen ja harmonisen Instagram-feedin suunnitteluun ja toteutukseen, vaikka sellainen hieno lisä olisikin. Yhden postauksen tuottaminen on siis kevyempää.

Blogin kommenttikentän lisäksi minut saa halutessaan kiinni sähköpostilla ja lähipiiri tietysti viesteillä ja puhelimella. Joten en ole lakannut olemasta, vaikka olenkin nyt vähän pitemmällä, määrittelemättömän mittaisella tauolla somesta.