Kirjoittaisin, mutta…

Oikein harmittaa, etten ole ehtinyt blogin äärelle koko alkuvuonna!

On tullut oivalluksia ja havaintoja kirjoittamisesta, joitakin esittelemisen arvoisia kirjojakin. Eikö olekin hassua, että olen kokopäiväisesti kirjoittamisen kanssa tekemisissä, enkä siksi ehdi kirjoittaa!

Sellaista se tutkimuksen teko on. Ja aika aikaansa kutakin.

Työskentelylle varatut ajalliset ja luovuudelliset resurssit päivistäni ovat menneet tehokkaasti gradun hyväksi. On priorisoitava, sillä gradun lisäksi myös kaikki viimeiset kurssit, esseet, tehtävät, artikkelit, referaatit ja esitelmät pitäisi saada valmiiksi kesään mennessä. Jos keskityn ahkerasti työskentelemään, sen pitäisi onnistua. On vapauttavaa viivata yli tehtäviä opintojen to do -listasta ja olla aina yhtä riviä lähempänä maisterin tutkintoa. Olohuoneemme nurkkaan on huomaamatta pesiytynyt kymmenien lähdekirjojen yhdyskunta, joita koitan ottaa haltuun yksi kerrallaan.

Gradua työstäessä nousee mieleen usein ajatuksia kirjoittamisesta, joita olisi mukava jakaa tänne blogiinkin. Luonnoksissa onkin keskeneräisiä postauksia, jotka toivoisin saavani joskus lähiaikoina ilmoille. Niissä ajatus on jäänyt puolitiehen, kuvat ottamatta tai jotain.

Tulin vain kertomaan, että kirjoittaisin mielelläni tännekin.

 

One thought on “Kirjoittaisin, mutta…

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s