L. M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet

– On suloista olla kotimatkalla ja tietää, että tulee todella kotiin, hän sanoi. – Minä rakastan jo Vihervaaraa; koskaan ennen en ole rakastanut mitään paikkaa. Ei mikään paikka ole tuntunut minusta kodilta. Voi, Marilla, minä olen onnellinen! Voisin rukoilla tässä paikassa eikä se tuntuisi ollenkaan vaikealta!

8A8A6108

Klassikoista puheen ollen kävi niin, että palasin ihan arvaamatta Prinssi Edwardin saarelle. Otin vain spontaanisti Annan nuoruusvuodet (1908) hyllystä ja aloin lukea enkä meinannut malttaa laskea käsistäni.

L. M. Montgomeryn Anna oli minulle hyvin merkityksellinen voimahahmo ja niin sanottu sukulaissielu teini-ikäisenä, mutta aikuisena en ole enää Annoja lukenut: luulin niiden olevan liian lapsellisia ja vanhanaikaisia nykyiseen makuuni. Pelkäsin, että olen kasvanut niistä ohi. Blogin alkuaikoina kirjoitin kyllä ihanasta Anna-elokuvasta, mutta tuossakin postauksessa mainitsin, että ehkä kirjat itsessään tuntuisivat liian koukeroisilta, jos niihin palaisi. Tässä postauksessa kirjoitin sen sijaan Annan ja Runotytön lukijoista, ja L. M. Montgomeryn elämäkerrasta kirjoitin täällä. Kuitenkaan itse kirjoja en ole blogissa esitellyt.

Nyt kun olen Annan nuoruusvuodet taas vuosikausien jälkeen lukenut, voi, miten rakastinkaan sitä! Se on kerta kaikkiaan ihana! Mitkään vuodet välissä eivät ole voineet himmentää Vihervaaran Annan tenhoa. Ja vastoin epäilyksiäni, kirja ei tuntunut koukeroiselta eikä liioin lapselliselta. Ehkä klassikkoputki alla on virittänyt minut vanhan kirjallisuuden taajudelle, mutta nyt myös asenteeni oli valmis tähän matkaan: en alkanut lukea Annaa tyttökirjana vaan kirjana, sillä oletuksella, että sillä voi olla minulle annettavaa myös juuri nyt. Olin lukiessani se unelmoiva tyttö, joka alunperin Annasta viehättyi, olin aikuinen nainen, joka katseli tapahtumia hymyilevällä viisaudella, ja olin äiti, jonka tytär lähestyy kovaa vauhtia Anna-ikää ystävyyssuhteineen ja projekteineen.

8A8A6105

– Voi, miten ihana päivä! sanoi Anna nostaen nenänsä ilmaan ja hengittäen täysin siemauksin. Eikö ole ihanaa elää tällaisena päivänä? Täytyy oikein surkutella niitä, jotka eivät ole vielä syntyneet eivätkä saa nauttia siitä. Kyllähän he voivat nauttia muista ihanista päivistä, mutta juuri tätä heillä ei ole.

Annan nuoruusvuodet (1908) kertoo Anna Shirley -nimisestä orpotytöstä, joka 11-vuotiaana päätyy erehdyksen kautta ottolapseksi naimattomien sisarusten, Marilla ja Matthew Cuthbertin, kotiin. Tarina sijoittuu Kanadaan ja siellä luonnonkauniille Prinssi Edwardin saarelle. Annan kotitila on nimeltään Vihervaara, ja romantiikannälkäinen Anna rakastuu vehreään paikkaan välittömästi. Anna on hyväntahtoinen, mutta aiheuttaa monia kommelluksia ajattelemattomuuttaan. Naapurin Dianasta Anna saa kaipaamansa sydänystävän, ja sekä ilot että murheet tuntuvat Annan sielun pohjalla asti. Anna rakastaa tarinoita ja traagisia kohtaloita, ja kunnostautuu etenkin ainekirjoituksessa. Koulussa hän kilpailee Gilbert Blythen kanssa, jonka leikinlaskua herkkätunteisen Annan on vaikea antaa anteeksi.

Annan nuoruusvuodet kuten Anna-sarja laajemminkin, on kasvutarina, jossa Anna kehittyy henkilönä. Suurimmat särmät hioutuvat pehmeämmiksi, mutta herkkyys, kauneudentaju ja hersyvä elämänjano säilyvät. Annasta tulee miellyttävämpi, kun itsepäisyys, ylpeys ja mustavalkoisuus laimenevat. Anna tosin on alusta alkaen ihmeen myönteinen lapsi siihen nähden, että on elänyt rakkaudettoman varhaislapsuuden, mutta ajatelkaamme sen johtuvan siitä, että hän on poikkeuksellinen yksilö. Rikas mielikuvitus kuviteltuine ystävineen on auttanut häntä selviytymään, ja Vihervaarassa hän saa oikeaa rakkautta eikä pelkää näyttää räiskyviä tunteitaan. Riemukkaiden hetkien lisäksi Anna joutuu yhtä lailla kahlaamaan toisinaan myös häpeän ja epäonnistumisien suossa.

8A8A6094

– Käy sääliksi ihmisiä, joilla ei ole omassa maassaan kieloja, sanoi Anna. – Diana kyllä arvelee, että heillä voi olla muuta vielä parempaa, mutta eihän mikään voi olla parempaa kuin kielot, vai mitä, Marilla? – Ja sitten Diana sanoo, että elleivät he ole nähneet niitä, eivät he voi niitä kaivatakaan. Mutta se on minun mielestäni kaikkein järkyttävintä. Ajattelehan, Marilla – olla tietämättä minkälaisia kielot ovat!

Olen aina tuntenut sukulaissieluutta Annan kanssa, ja vaikka en ole ollut orpo, hänessä on monta ominaisuutta, joihin voin samaistua. Esimerkiksi kaunosieluisuus, vilkas mielikuvitus, kirjalliset pyrkimykset ja kehittyminen kirjoittajana, kunnianhimo koulussa ja myöhemmin opinnoissa ja tietty kotikutoisuus ja maalaisuus puhuttelevat. Mahdotonta arvioida, kuinka paljon kirjalliset esikuvat ovat olleet kannustamassa eteenpäin esimerkiksi kirjoittajana, toimineet vertaistukena ja valaneet uskoa yrittämiseen (ja tekevät sitä edelleen). Varmaa on vain, että paljon!

Annan nuoruusvuosissa on lempeää, tarkkanäköistä huumoria ja kauneutta, joka pysäyttää. Luonto on loppumaton ihastuksen kohde. Kirja kertoo muutoksesta myös Marillassa ja Matthewssa: Annan läsnäolo ja varaukseton rakkaus tekevät heille vähintään yhtä hyvää kuin heidän huolenpitonsa Annalle. Tuntuu, että minäkin tarvitsin Annaa juuri tähän kohtaan, muistuttamaan, että elämä on ihme kaikista vastoinkäymisistä huolimatta.

Näittekö kaikkia noita timantteja, joita noilla naisilla oli yllään, huokasi Jane. – Haluaisitteko te olla noin rikkaita, tytöt?
– Me olemme rikkaita, sanoi Anna hyvin varmasti. – Me olemme kuusitoistavuotiaita ja meillä on elämä edessämme, ja kaikilla meillä on mielikuvitusta, enemmän tai vähemmän. Katsokaahan tuota merta, tytöt, hopeanhohdetta ja varjoja ja ihmeellisiä heijastuksia. Emme voisi nauttia sen kauneudesta enempää, vaikka meillä olisi miljoonia dollareita ja säkeittäin timantteja.

 

L. M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet [Anne of Green Gables]
WSOY, 2002 [1908]
287 s.

One thought on “L. M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s