Daniel Defoe: Robinson Crusoe

8A8A9947

Daniel Defoen Robinson Crusoe (1719) on teos, joka on nimenä tuttu varmaan jokaiselle. Minäkin aloin kuunnella sitä juuri legendaarisen nimen takia, jonka olen lapsesta asti kuullut monissa eri yhteyksissä. Robinsoniin kun on viitattu niin Aku Ankassa kuin lukemattomissa muissakin teksteissä. Nyt halusin tietää, mikä se Robinson lopulta onkaan miehiään. Teoksen meri- ja saariteemasta tuli hieman mieleen toinen seikkailuklassikko, R. L. Stevensonin Aarresaari. Tosin jälkimmäinen on kirjoitettu myöhemmin ja tarkoitettu alunperinkin historialliseksi romaaniksi.

Robinson Crusoe on tietyllä tavalla pitkäpiimäinen, ja ymmärrän kyllä, miksi eräs lähipiiriini kuuluva henkilö kertoi pitäneensä sitä todella puuduttavana luettuaan sen joskus varhaisteininä. Mutta en aivan yhdy tuohon kommenttiin, sillä muuten en olisi varmaankaan kuunnellut pitkää teosta loppuun. Onhan sen tahti nykykirjoihin verrattuna hitaahko ja siinä on vain vähän dialogia (haloo, Robinson viettää suurimman osan kirjasta yksin), mutta se on myös aika ihanan rauhoittava matka menneisyyteen ja utopiaan. Ja onhan se todellinen klassikko. Jo itse kirjan ikä, 300 vuotta, herättää kunnioitusta. Aivan mitäänsanomaton kirja olisi varmaankin unohtunut jo tuossa ajassa.

Robinsonin pääidea on siinä, että nimihenkilö haaksirikkoutuu autiolle saarelle, jossa yrittää parhaansa mukaan selviytyä. Kuten Aarresaaressa, hieman Robinsonissakin minua mietitytti, mahtoiko kirjoittajalla olla kovin kattavaa käsitystä vastaavan saaren eläimistöstä ja kasveista. No, enpä ole itsekään asiantuntija, mutta muutamat yksityiskohdat hieman arveluttivat. Aika hieno selviytymiskertomus Robinson Crusoe kuitenkin on. Luonnon armoilla selviytyminen kiinnostaa ihmisiä edelleen, siitä ovat esimerkkeinä muun muassa lukuisat tv-sarjat. Robinsonissa kiehtoo hänen kykynsä rakentaa itselleen oma valtakunta ihan tyhjästä.

Lukiessa täytyy kuitenkin muistaa, että teos on todella 300 vuotta vanha ja oman aikansa ihanteiden tuote. Niin sanottu valkoisen miehen taakka sieltä vähän kuultaa, mutta ei kuitenkaan niin pahasti kuin voisi olla. Korvaan särähti esimerkiksi kirjan alkupuolella kohta, jossa kunnon Robinson on lähdössä orjalastia hakevan laivan mukaan eikä asiaa esitetä millään tavalla huonossa valossa. Lopulta, elettyään ensin pitkään rauhassa saarellaan Robinson lopulta törmää “ihmissyöjiin”, jotka aterioivat vihollisena. Tämän rituaalin näkemin saa miehen syystäkin kauhun valtaan eikä niinkään ihmisten erilainen kulttuuri tai ulkonäkö sinänsä. Ihmissyöjien kynsistä Robinson nimittäin pelastaa Perjantain – toisen heimon “alkuasukas” hänkin – josta tulee mitä uskollisin ystävä ja palvelija. Perjantaista on pelkkää hyvää sanottavaa.

Teoksessa oli jonkun verran myös aika syvällistä pohdintaa, joihin Robinson yksinäisyytensä vuosina ajautui. Tyyli on nykykirjoihin verrattuna hieman alleviivaavan opettavainen, mutta sisältö kuitenkin puhuttelee. Kiinnitin muuten huvittuneena huomiota siihen, että kirjan loppupuolella kuitataan – suurin piirtein yhdellä lauseella –, että Robinson pelastuttuaan meni naimisiin, sai lapsia ja jäi leskeksi.  Ja Robinson kun on kuvannut sivutolkulla mitättömämpiäkin asioita kuin puolison löytäminen ja avannut suurin piirtein koko elämänsä. Että mitä kukakin sitten pitää tärkeänä. No, eihän tämän genre olekaan rakkausromaani, mutta silti. Robinsonin vaimo ei nyt tällä kertaa jäänyt historiaan.

Daniel Defoe: Robinson Crusoe
WSOY, 2019 [1719]
Lukija: Lars Svedberg
12 h 34 min

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s