L. M. Montgomery: Annan unelmavuodet

– Kingsport taitaa olla mukava paikka, tuumi Gilbert. – Se kuuluu olevan komea vanha linna ja ympärillä on oikein kaunis luonnonpuisto. Näköala on suurenmoinen.
– Onkohan – voiko mikään näköala olla kauniimpi kuin tämä, kuiskasi Anna. Hän katseli ympärilleen hellin ja ihastunein silmin, niin kuin aina ne ihmiset, joille kotiseutu pysyy maailman kauneimpana paikkana, näkivätpä he muualla mitä ihanuuksia tahansa.

8A8A0371

Annan unelmavuodet oli nuorena suosikkini Anna-kirjoista, joista omistin neljä ensimmäistä. Edelleen pidin tästä kovin paljon, mutta sarjan kolme ensimmäistä osaa ovat kaikki ihania enkä halua laittaa niitä enää järjestykseen. Annan unelmavuosissa Anna alkaa lähestyä jo aikuisuutta, ja juonessa ajoittain pulpahteleva romantiikka todennäköisesti sai minut nuorena pitämään tästä eniten. Ja onhan se edelleenkin suloinen tarina.

Maisemat vaihtuvat Annan unelmavuosissa Avonleasta Kingsportiin, jonne Anna, Gilbert ja pari muuta kotipaikkakuntalaista nuorta lähtevät opiskelemaan korkeakouluun. Yksi kirjan kantavista teemoista on hyvien nuoruudenystävien, Annan ja Gilbertin, kissa-hiiri-leikki, joka jatkuu kirjan loppuun asti. Gilbertillä alkaa olla Annaa kohtaan ystävyyttä lämpimämpiäkin tunteita, mutta reilu ja suoraviivainen Gilbert ei istu Annan kauan sitten mielessään rakentamaan salaperäisen ihannemiehen kuvaan. Kuitenkin Annassa häivähtää pieni mustasukkaisuuden tunne aina, jos näkee Gilbertin viettävän aikaa muiden tyttöjen kanssa.

8A8A0377

Auringonlaskun himmeä purppuranhohde viipyi vielä läntisellä taivaalla, mutta kuu alkoi nousta ja vedenpinta välkkyi hopeisena sen valossa. Muistojen lumous ympäröi herkkänä ja suloisena noita kahta nuorta.
– Sinä olet hiljainen, Anna, huomautti Gilbert lopulta.
– Minua pelottaa, että jos liikahdan tai puhun, tämä ihmeellinen ihanuus katoaa, kuiskasi Anna.

Kingsportissa Anna saa ympärilleen aivan uuden tuttavapiirin. Hän asuu muutaman tytön kanssa ihastuttavassa Karoliinan majassa ja opiskelee ahkerasti. Myös komea ja salaperäinen ihastus, Roy, astuu Annan elämän näyttämölle synkkänä ja myrskyisenä iltana sateensuojaa tarjoten juuri sellaisena kuin Annan kuvitelmissa. Kuitenkaan Anna ei pääse eroon vihlaisusta, joka tuntuu, kun Gilbert viihtyy erityisen paljon erään tietyn tytön seurassa. Loppupuolella Gilbert sairastuu lavantautiin ja on lähellä poistua Annan elämästä lopullisesti…

8A8A0379

Annan unelmavuosissa resonoi erityisesti uuden ja jännittävän elämänvaiheen aloittaminen – niitä kun tulee elämässä silloin tällöin. Anna sanoittaa ihanan haikeasti tunnetta, joka tulee, kun tutulta, pieneltä kotipaikkakunnalta maalaishiljaisuudesta lähtee suureen maailmaan ihmispaljouden ja uusien haasteiden keskelle. Ja kuitenkin Anna sopeutuu sinnekin, kun hetken antaa aikaa. Eikä se maalaisjärkisen romanttinen puolikaan voinut olla viehättämättä. Annan täytyy ensin pudottautua pilvilinnoistaan maan pinnalle, jotta voi nähdä uskollisen ja rehdin Gilbertin arvon. Vasta katsottuaan kauas Anna näkee lähelle.

Vieretysten kuin morsiuspari he vaelsivat mutkittelevaa polkua, jota reunustivat maailman kauneimmat kukat, ja samosivat yli niittyjen, joiden yllä puhalsi toivon ja muistojen lauha tuuli.

 

L. M. Montgomery: Annan unelmavuodet [Anne of the Island]
WSOY, 2002 [1915]
228 s.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s