Antti Malinen & Tuomo Tamminen: Jälleenrakentajien lapset

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuten olen välillä ohimennen maininnutkin: rakastan tietokirjoja! Niiden teemoista etenkin historia, muut reaaliaineet ja taide ovat aina kiinnostaneet. Blogissa tietokirjoja harvemmin esittelen, sillä painotus täällä on kaunokirjallisissa tai muuten narratiivisissa kirjoissa. Muun muassa monet historia-aiheiset tietokirjat kuitenkin sisältävät myös tarinoita ja haastatteluita, ja tarinan ja virallisen historiankirjoituksen välinen raja onkin usein hiuksenhieno. Gradua väkertäessäni törmäsin lähdemateriaalissa monta kertaa siihen, kuinka tarinat itse asiassa synnyttävät tietoa, ja kuinka tieteelliset historiateokset, elämäkerrat, muistelut ja historialliset romaanit usein kertovat samaa tarinaa hieman eri puolilta ja vaikuttavat yhtä lailla ja usein myös yhtä oikeutetusti ihmisten historiakäsitykseen. 

Antti Malisen ja Tuomo Tammisen teos Jälleenrakentajien lapset – Sotienjälkeinen Suomi lapsen silmin on löytö, joka osuu kiinnostushaarukkaani kuin nakutettu, etenkin kun työstämäni romaanikäsikirjoituskin sijoittuu samoille vuosikymmenille. Sotienjälkeistä aikaa kuvataan tietoteoksessa erityisesti lasten näkökulmasta, sivuten heidän kauttaan toki myös aikuisten maailmaa. Eniten minua taitaa kiinnostaa juuri arjen historia, naisten, lasten ja perheiden, mitenkään sota- tai poliittista historiaakaan väheksymättä. Romaanikäsikirjoituksen taustatietojen kartuttamisen lisäksi Malisen ja Tammisen teosta on toki, ja ehkä ennen kaikkea, kiinnostavaa lukea myös oman sukuhistoriani kannalta. Ovathan omatkin isovanhempani sodan kokeneita.

Tietokirjojen luonteen (ja paksuuden) vuoksi en yleensä lue niitä sivu sivulta vaan huokuttelevia poimintoja ja lukuja etsien. Tässä kirjassa kenties kiinnostavinta antia ovat entisten lasten – nykyisten vanhusten ja keski-ikäisten – muistelut lapsuudestaan. Teemoina ovat lapsen elämää koskettaneet osa-alueet kuten perheen ilmapiiri, suhde vanhempiin, kaverit, leikit, koulu, kotityöt, sodan seuraukset ja mahdolliset traumat. Teos on mainiota ajankuvaa, mutta laajentaa myös yksipuolisia käsityksiä sodanjälkeisestä elämästä, vaikka toki tietyille yleistyksillekin on perusteensa. Kiinnostavaa on kuulla, kuinka erilaisia kokemuksia lapsilla on ollut. Siinä, missä joku on kokenut kodin ja vanhemmat lohtuna ja turvana jopa sodan riehuessa ulkopuolella, joku toinen taas on saanut kotoa turvattoman tai kenties alkoholisoituneen mallin. Moni sodan kauhut kokenut aikuinen kanavoi keinottomana ahdistuksensa perheeseensä, mutta on myös onnellisempia tarinoita, jossa mahdolliset traumat eivät ainakaan lapsille asti näyttäytyneet.

Muistelujen lisäksi runsas tietoanti ansaitsee tietysti myös kiitokset, kuten myös autenttiset valokuvat teksteineen. Ilman niitä kirjasta puuttuisi jotain oleellista. Koskettavaa on huomata, kuinka lapset ovat aina olleet lapsia muuttuvista olosuhteista huolimatta. Leikkejä on etsitty sieltä, mistä on voitu. Kirjassa kuvataan esimerkiksi lasten sotaleikkejä oikeilla räjähteillä Pohjois-Suomessa, jossa niitä löytyi sodan jälkeen maasta erityisen paljon. Liikuttavia ovat myös pienet, arkiset hetket, jotka ovat painuneet muistelijoiden mieliin onnellisina mahdollisen epävarmuudenkin keskellä.

“Kauneimpia muistoja lapsuudestani: tuli Lauantain toivotut radiosta, soi Metsäkukkia, isä sieppasi äidistä kiinni ja alkoivat tanssia, me lapset alasängyn reunalla yleisönä.”

 

Antti Malinen & Tuomo Tamminen: Jälleenrakentajien lapset. Sotienjälkeinen Suomi lapsen silmin.
Gaudeamus, 2017
493 s.