Nonfiktiota äänikirjoina: Idiootit ympärilläni, Tavarataidot & Lost in Suomi

Äänikirjat mullistavat lukemisen, sillä niitä voi napostella silloinkin, kun varsinaista kirjaa ei olisi aikaa avata. Urheilu, autolla ajaminen, kotityöt tai lounashetki ovat esimerkiksi hyviä tilaisuuksia äänikirjojen hyödyntämiseen. Etenkin suht keveää nonfiktiota on minusta helppo kuunnella samalla, kun tekee jotain muuta, koska se ei vaadi suurta keskittymistä. Tässä muutama keväällä kuunneltu äänikirja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Thomas Eriksonin Idiootit ympärilläni – kuinka ymmärtää muita ja itseään on noussut suureen suosioon analysoimalla neljää eri persoonallisuustyyppiä. Erikson jakaa ihmiset karkeasti neljään eri tyyppiin: määrätietoiseen punaiseen, sosiaaliseen keltaiseen, sopeutuvaan vihreään ja analyyttiseen siniseen, ja painottaa, että vain 5 % edustaa puhtaasti vain yhtä tyyppiä. Erilaiset tavat luokitella persoonallisuuksia kiehtovat eivätkä mielestäni sulje toisiaan pois. Kirjan tarkoitus onkin toimia työkaluna ja helpottaa nimensäkin mukaisesti itsensä ja lähimmäistensä ymmärtämistä. Esimerkit keskittyvät vahvasti työelämään, ja Erikson onkin vuosia käynyt kouluttamassa ja konsultoimassa eri työyhteisöjä.

Eriksonin neljä tyyppiä ovat ymmärrettävästi aika karikatyyrisiä ja paikoittain hihittelin jopa ääneen hullunkurisille tosielämän tilanteille, joita Erikson kuvailee. Hyvät käytöstavat tietenkin siloittavat näiden tyyppien huonoja puolia, mutta ääriesimerkit ovat kuin screwball-komediasta. Loppukaneetti onkin, että työyhteisö toimii parhaiten, kun siellä on kaiken värisiä tyyppejä!

Ps. En identifioi itseäni täysin mihinkään lokeroon, mutta mitä pitemmälle kuuntelin, uskoisin kallistuvani viher-siniselle introverttilinjalle kuitenkin, vihreään kaiketi painottuen. Tilanteesta riippuen löydän itsestäni ripauksen jokaisesta tyypistä. Mikä tyyppi sinä olet?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jenni Sarraksen Tavarataidot – Arkijärjellä koti kuntoon oli loistavaa kuunneltavaa kevätsiivousta vauhdittamaan. Haen aina inspiraatiota milloin mihinkin ikuisuusprojektiin totta kai kirjoista. Alkuun vähän epäilin, onko kirja vain kopio Ilana Aallon teoksesta Paikka kaikelle, mutta Sarras oli saanut Tavarataidoista omannäköisensä. Kulttuurihistorian sijaan se on käytännönläheinen opas kodin järjestelyyn, tavaroiden raivaamiseen ja talon siistinä pitämiseen. Jos etsit laillani puhtia perusteellisempaan kevätsiivoukseen, suosittelen Tavarataitojen lisäksi Aallon Paikkaa kaikelle sekä Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaappia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tim Walkerin Lost in Suomi – Miten tapasin suomalaisen vaimoni ja muita kertomuksia on leppoisaa nonfiktiota nuoresta amerikkalaisesta opettajasta, joka yrittää suomalaistua. Walker meni naimisiin suomalaisen naisen kanssa ja joutui kasvotusten suomalaisten kummallisuuksien kanssa. Meikäläisittäin tavallisen kuuloiset asiat kuten vaikkapa mökkeily, päiväkahvit, jääkiekko-ottelu tai vaitonaisuus saattavat tuntua ulkomaalaisesta eksoottisilta. Opettajana Walker vertailee myös suomalaisen ja yhdysvaltalaisen koulujärjestelmän eroja. Ihailtu suomalainen koulu on Yhdysvaltojen opettajapiireissä kuulemma lähes pyhiinvaelluskohteen maineessa.

 

Thomas Erikson: Idiootit ympärilläni – Kuinka ymmärtää muita ja itseään
Atena, 2018
8 h 24 min

Jenni Sarras: Tavarataidot – Arkijärjellä koti kuntoon
Tammi, 2016
4 h 42 min

Tim Walker: Lost in Suomi – Miten tapasin suomalaisen vaimoni ja muita kertomuksia
S & S, 2016
4 h 42 min

 

Tove Jansson: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia

Ikinä ei tule aivan vapaaksi, jos ihailee toista liikaa.
– Nuuskamuikkunen

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muumit on osattu kaupallistaa aika hyvin ja niitä on kaikkialla. Minäkin koen tuntevani Muumilaakson henkilöineen varsin tarkasti. Muumit-piirretty oli lapsena lempiohjelmani ja toki Muumi-kirjoja on tullut luettua aika paljon niin itse kuin omille lapsille – muttei koskaan niitä alkuperäisiä. Monet (aikuiset) bookstagrammaajat ovat hehkuttaneet Tove Janssonin teoksia, joten halusin sivistää itseäni yhden äänikirjan verran.

Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia (1962) ei ole romaani, vaan joukko novelleja, joissa jokaisessa on jokin opetus. Eniten pidin ensimmäisen tarinan Nuuskamuikkusesta, suorastaan samaistuin häneen! Mikä vapaudenkaipuinen erakkoluonne, joka kuitenkin pohjimmiltaan haluaa välittää muista. Tarinassa oli monta hyvää oivallusta, ja oikeastaan oivallukset ovat koko teoksen parasta antia. Kirja on täynnä mietelauseita, joista kustakin voisi tehdä oman huoneentaulun tai koota erillisen kirjan.

Muumien maailmassa ei ole kiirettä. Ei sitten yhtään. Teksti tuntui verk-kai-sel-ta, kun on tottunut johdonmukaisesti etenevään tarinaan. Eteneehän Janssonkin, mutta sivupolkujakaan ei karteta. Esimerkiksi pienen Homssun tarina sai haukottelemaan: jos on mutkia pienen Homssun ajatuksenjuoksussa, niin ne kaikki käydään takuulla kiertämässä. Huolestuneen Vilijonkan tarinasta pidin (vaikkakin se olisi voinut olla puolet lyhyempikin), ja Näkymättömässä lapsessa on hieno symbolinen opetus siitä, miten käy lapselle, jota vain moititaan.

Rauhallisuus on kuitenkin myös arvo sinänsä. Mihinkäs valmiissa maailmassa kiire olisi, ja muumit ovat tunnettuja juuri siitä, että he eivät hötkyile. Satuin vain kuuntelemaan tämän saumaan, jolloin olen itse juuri yrittänyt välttää rönsyilyä (ks. edellinen postaus), joten olen tavallista tarkempi myös huomaamaan sitä muualla. En silti sano, ettenkö voisi kuunnella jossakin vaiheessa toisenkin Muumi-kirjan, jonkun romaaneista. Mielentilan pitää vain olla oikea, kiireetön, valmis viipyilemään maailmassa, jossa vain mielikuvitus on rajana.

Oletteko lukeneet Janssonin alkuperäisiä Muumi-romaaneja? Suosittelisitteko jotain erityisesti?

 

Tove Jansson: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia [Det osynliga barnet och andra berättelser]
WSOY, 2015 [1962]
3 h 52 min

Automatkan iloja: Risto Räppääjä -äänikirjat

Koko perheen pitkillä automatkoilla kuuntelemme usein äänikirjoja, ja yhdeksi kuluneen kesän hitiksi nousivat Sinikka ja Tiina Nopolan Risto Räppääjät. Auton suljetussa tilassa tarinan imuun malttaa keskittyä aikuinenkin ja Risto Räppääjät naurattavatkin takuuvarmasti koko perhettä, joskin niissä käsitellään lapsentajuisesti myös vakavampia teemoja kuten mustasukkaisuutta tai yksinäisyyttä.
 –
Kirjojen päähenkilö on 11-vuotias rumpalipoika Risto Räppääjä, joka asuu kahdestaan  tätinsä Rauha Räppääjän kanssa. Rauha on sensitiivinen ja kiintynyt Ristoon, mutta usein myös innostuu ja hermoilee pienistä. Rauha on ihastunut alakerran rauhalliseen poikamieheen Lennart Lindbergiin, mutta kumpikaan ei oikein pääse aloitteen tekemisessä ystävyyttä pidemmälle. Riston paras kaveri on naapurissa asusteleva Nelli “Nuudelipää” Perhonen, jonka kanssa hän ajautuu myös useimpiin seikkailuihinsa. Kirjojen vakihahmo on myös Rauhan tomera serkku Elvi Räppääjä, joka pistää mukulat kuriin.
Risto Räppääjä -elokuvat, joita on tehty jo kuusi, ovat olleet perheemme suosiossa jo kauan! Äänikirjoina kuunneltaviksi valitsimme kirjastosta sellaisia kirjoja, jotka eivät liity elokuvien tarinoihin. Tarinoiden huumori syntyy siitä, että ne tasapainoilevat sadun ja realismin rajoilla. Kirjojen miljöö on tämä reaalimaailma, ja periaatteessa olisi pieni mahdollisuus, että jollekin voisi oikeasti käydä kaikki ne kommellukset, mutta kuitenkin  sattumukset ovat tarpeeksi absurdeja naurattaakseen.
 –
Risto Räppääjä ja kaksoisolento oli oma suosikkini näistä äänikirjoista. Siinä Riston kaupunginosaan ilmaantuu yllättäen ihan Riston näköinen poika, ja kaikki luulevat häntä Riston kaksoisolennoksi. Ristoa sekaannus alkaa häiritä, ja lopulta hän päättää ottaa tunkeilijasta selvää. Tilannetta pahentaa se, että Nelli ystävystyy kaksoisolennon kanssa ja Rauhalla on menneisyydessään jokin salaisuus.
 –
Risto Räppääjä ja pullistelija -kirjassa Riston naapuriin taas muuttaa voimamies ja tämän poika. Jälleen Nelli ystävystyy uuden pojan kanssa ja Rauha puolestaan voimamiehen kanssa. Risto ja Lennart kihisevät mustasukkaisuudesta ja päättävät alkaa treenata voimamieskisaa varten entisen kädenvääntömestarin, Elvi Räppääjän johdolla.
Risto Räppääjä ja kauhea makkara -kirjan elämystä hieman haittasi se, että kyseinen levy oli ilmeisesti aika naarmuinen, koska se pätki tosi usein ja piti kelailla välillä kohtia yli. Kirjan idea on kuitenkin se, että Rauha päättää alkaa myymään kestomakkaraa, ja lähtee Riston kanssa Unkariin ostamaan sitä. Vieraassa maassa ja vieraalla kielellä asioitaessa Rauha päätyy ihan putkaan asti ja Ristosta tulee julkkis.
Risto Räppääjä ja Nukkavieru Nelli -kirjassa Nellin perhe vaikuttaa yhtäkkiä köyhtyneen, ja Rauha huolestuu tästä. Nellin perhe joutuu jopa muuttamaan maalle pieneen mökkiin, kauas Ristosta, ja sekös poikaa surettaa. Perheen äkilliseen köyhtymiseen liittyy kuitenkin salaisuus, jota ei saa paljastaa kenellekään.

Sinikka ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja kaksoisolento
Tammi, 2013
2 h 19 min 

Sinikka ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja pullistelija
Tammi, 2016
2 h 10 min

Sinikka ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja kauhea makkara
Tammi, 2009 [2005]
1 h 32 min

Sinikka ja Tiina Nopola: Nukkavieru Nelli
Tammi, 2012
2 h 23 min

Linnassa ja laivalla

Tässä vajaa pari viikkoa sitten meidän perhe jakaantui eri reissuille, kun mieheni lähti veljiensä kanssa road tripille Norjaan asti ja minäkin tein lasten kanssa kolmistaan pienen kivan kesälomareissun. Meillä oli tosi hauskaa ihan tyttöporukallakin ja kaikki meni hyvin, vaikka eka kerta oli, kun lähdin lasten kanssa laivalle ainoana aikuisena! Suuntasimme tällä kertaa auton kohti Turkua, jossa tulee käytyä tosi harvoin pitkän matkan takia. Otin kuitenkin matkankin jo loman kannalta, pysähdyttiin Ikeaan syömään puolivälissä ja kuunneltiin äänikirjaa Turkuun körötellessä.
Ajoimme suoraan satama-alueelle parkkiin, ettei tarvinnut lähteä auton kanssa keskustaan sompailemaan. Ennen lähtöselvityksen alkua meillä oli muutama tunti aikaa, mikä riitti hyvin viereisessä Turun linnassa käymiseen. Se oli oikein passeli kohde lasten kanssa, ja siellä oli liikkeellä paljon muitakin lapsiperheitä. Historiasta kiinnostuneena oli tosi kiva käydä siellä itsekin, edellisestä ja ainoasta kerrasta on tosi, tosi kauan. Lapsetkin jaksoivat tosi hienosti kiertää koko linnan jokaisen sokkelon ja sopukan ja olisivat vielä mielellään jääneetkin sinne. Heitäkin kiehtoi se vanhassa linnassa huokuva ritariaikojen tunnelma: kapeita, hämäriä käytäviä, karmivia tyrmiä, kuninkaansaleja ja tornihuoneita.
Turun linnassa oli kyllä tosi paljon nähtävää! Varsinaisen vanhan renessanssilinnan lisäksi esilinnan puolella oli paljon upeita eri tyylikausien mukaan sisustettuja huoneita, vanhoja vankisellejä, lapsille linna-aiheisia tehtäväpisteitä, taidetta ja museokamaa kuten historiallisten vaatteiden, astioiden ja lelujen kokoelmia. Tosi paljon katsottavaa siis. Näimme myös Albert Edelfeltin kuuluisan teoksen Kaarle Herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista. Kävin muuten samaisella viikolla ystäväni kanssa myös Hämeenlinnan taidemuseossa, jossa en myöskään ole vuosikausiin käynyt. Hyvä kokemus sekin. Kultakauden taiteen ystävälle siellä oli uudella puolella tunnettujen taiteilijoiden teoksia, lisäksi vanha puoli oli kokonaan Verner Holmbergin näyttelyä. Kauniita luontoaiheita.
Linnalta käppäilimme Siljan terminaaliin, jossa en ollutkaan ennen käynyt. Meillä oli hyvin aikaa odotella ja ensin terminaalissa olikin ihanan avaraa, mutta lopussa tila oli kyllä tupaten täynnä ihmisiä. Menimme vaihteeksi Siljalla, kun pari viimeistä kertaa olemme menneet Vikingillä. Tällä kertaa menimme ihan pelkälle risteilylle, joka kävi kyllä Tukholmassa, mutta ei ehtinyt mennä maihin. Nyt kun on ollut niitä kaikkia terrorijuttuja, niin ei tehnyt mieli lähteä yksin kahden lapsen kanssa maihin. Jotenkin sitä vähän pelkää kuitenkin, entä jos jotain tapahtuisi juuri kun olemme keskenään siellä, vaikka todennäköisesti pelko on aivan turha. Muutenkin oli tosi leppoisaa olla pelkästään laivalla, siellä kun voi aika vapaasti puuhailla ja on oma hytti, jonne voi mennä välillä lepäilemään.
Tylsää hetkeä ei tuolla risteilyllä kyllä tullut. Lastenohjelmaa oli järjestetty tosi paljon ja lisäksi kesän ajan siellä oli tavallisen pallomeren lisäksi pomppulinaa, kiipeilyseinää ja paljon muuta tekemistä. Harri Hylkeen lisäksi myös Muumipeikko ja Pikku Myy olivat lapsia viihdyttämässä. Kävimme myös buffetissa syömässä ja monta kertaa kannella ihailemassa saaristolaismaisemia. Niin kiva reissu oli, että uudestaankin voisin hyvin lähteä. Lisäksi laivalla on halvempaa yöpyä kuin hotellissa, joten sekin tuossa merimatkailussa houkuttaa. Laivan saavuttua Turkuun ajelimme kauniissa kesäillassa vielä pariksi yöksi Hämeenlinnan mummilaan ennen kotiinpaluuta.

Nopola & Nopola: Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset

Kuuntelimme lasten kanssa autossa tunnettujen kirjailijasiskosten Sinikka ja Tiina Nopolan lastenromaanin Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset äänikirjana. Kyllä muuten maistui kaikille! Nopoloiden hersyvä komiikka on suomalaisten lasten- tai oikeammin perhekirjojen aatelia. Ei ihme, että Risto Räppääjätkin ovat niin suosittuja. Samantapaista absurdia huumoria on Heinähatussa ja Vilttitossussakin. Oikein odotan, että päästään loppusyksystä katsomaan Rubensin veljekset, kun se tulee elokuvateattereihin Suomen eturivin koomikoiden näyttelemänä.
Heinähattu ja Vilttitossu ovat kaksi vallatonta pientä tyttöä, joiden perhe, Kattilakosket, on lähdössä lomalle vuokraamaansa hienoon huvilaan, Villa Commodoriin. Perheen äiti Hanna unelmoi kultivoituneesta ja rentouttavasta lomaviikosta ilman naapurin höseltäviä Alibullenin neitejä ja kulmakunnan törttöileviä poliiseja. Vastaavasti poliisimiehet Isonapa ja Rillirousku haaveilevat kesälomaviikosta ilman äänekästä ja hankaluuksia aiheuttavaa Kattilakosken perhettä. Kuinka ollakaan, poliisit ja Kattilakosket päätyvät sattumalta lomailemaan vierekkäisiin mökkeihin, jotka kaiken lisäksi sekoittuvat kenenkään tietämättä. Pelätessään paljastumista poliisit naamioituvat taiteellisiksi Rubensin veljeksiksi, mutta Heinähattu ja Vilttitossu epäilevät, että jotain hämärää on tekeillä. Lopulta Halise ja Helga Alibullenkin päätyvät paikalle ja soppa on valmis.
Kävimme tässä kesällä koko perhe katsomassa AdAstra -teatterin näytelmän Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö, ja se oli kyllä tosi hauska myös. Siinä ei ollut Rubensin veljeksiä, mutta samat henkilöt kuitenkin ja nauroin itsekin monta kertaa ääneen varsinkin hulvattomille ja miehenekipeille Alibullenin neideille. AdAstra oli kyllä onnistunut versiossaan, ja Toivolan vanhan pihan miljöö sopi hyvin lavaksi. Heinähattu ja Vilttitossu -elokuva vuodelta 2002 on myös oikein hyvä, mutta vakavammanpuoleinen. Kuulemma uudesta elokuvasta on tulossa selvästi humoristisempi.

 

Sinikka ja Tiina Nopola: Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset (äänikirja)
Tammi, 2016 [2001]
2 h 4 min

Lastenkirjat: Melukylän lapset

Astrid Lindgrenin Melukylän lapset -kirjat ovat ihania. Lindgren on muutenkin yksi suosikkilastenkirjailijoistani. Melukylä on pikkuruinen, idyllinen kylä Etelä-Ruotsissa ihanine, mansardikattoisine puutaloineen ja hyvinvoivine lapsineen ja eläimineen. Melukylän kolmessa talossa asuvat vanhempineen lapset Riitta, Anna, Olli, Kirsti, Saku, Naku ja kertojana esiintyvä Liisa. Melukylän lapset keksivät aina kaikenlaista kivaa tekemistä ja joskus sattuu kommelluksiakin. Kirjat sijoittuvat luullakseni 1920-luvulle, niin miljöön kuin Melukylän joulu -kirjassa olleen vuosiluvun perusteella arvelisin niin. Ilon Wiklandin kuvitukset ovat ihania, idyllisiä, kauniita. Wikland on kuvittanut myös Lindgrenin Lotta-kirjat, mutta itse pidän Melukylästä enemmän. 
 
Melukylän lapset ovat myös avuliaita ja auttavat muun muassa Annan ja Riitan vanhaa isoisää. Lasten elämä Melukylässä on vapaata ja kahlitsematonta, meluisaa, itsenäistä, lapsenomaista ja seikkailullista. He liikkuvat paljon luonnossa ja ovat tekemisissä eläinten kanssa. Pepin ohella Melukylän lapset kuuluvat sekä lasten että aikuisten suosikkeihin ainakin meillä. Peppiin verrattuna Melukylä-kirjat ovat melko kesyjä, niissä ei ole yhtä radikaaleja hahmoja. Sopivan lempeää kerrontaa pienillekin. Melukylän lapset on myös äänikirjana, suosittelen sitä esimerkiksi pitkille automatkoille, toimii hyvin!