Astrid Lindgren: Mestarietsivä Blomkvist -trilogia

8A8A8918

Tässäpä idyllistä kesäkuunneltavaa Astrid Lindgreniltä, nimittäin kolmiosainen Mestarietsivä Blomkvist -sarja, joka oli minulle täysin uusi tuttavuus! Luulin tuntevani Lindgrenin koko tuotannon vähintäänkin nimien tasolla, mutta enpä tuntenutkaan. Nämä kolme teosta pomppasivat silmilleni äänikirjapalvelussa uusina suomennoksina ja olihan ne kuunneltava. Vanhojen salapoliisitarinoiden ystävänä täytyi ottaa selvää, millainen on dekkari, jonka nimihenkilö on 13-vuotias.

Mestarietsivä Blomkvist sijoittuu idylliseen, ruotsalaiseen pikkukaupunkiin. Se vie vuosikymmenten takaisiin tuoksuviin puutarhoihin, leipurin vintille, kahden jengin leikkisotiin ja loputtoman pitkiin kesäpäiviin. Sekatavarakauppiaan poika, Kalle Blomkvist, haaveilee jatkuvasti salapoliisin urasta Sherlockin ja Poirotin hengessä, mutta uinuva pikkukaupunki vaikuttaa auttamattoman hiljaiselta ja kiltiltä. Kunnes…

Ensimmäisessä kirjassa Kalle pääsee ystäviensä Eva-Lotan ja Andersin kanssa  rosvokoplan jäljille, kun Eva-Lotan epäilyttävältä vaikuttava Einar-setä saapuu kaupunkiin. Toisessa osassa mennään asteen pidemmälle, nimittäin pikkukaupungissa tapahtuu murha. Kuinka ollakaan, Eva-Lotta näkee murhaajan omin silmin poistumassa rikospaikalta, mutta tämä katoaa jäljettömiin. Kolmannessa kirjassa nuoret pelastavat pienen Rasmus-pojan ja tämän isän, jotka on otettu panttivangeiksi. Vesa Vierikko eläytyi mainiosti kirjoja lukiessaan.

Muistan itsekin haaveilleeni lapsena pitkien kesäpäivien kuluessa, että tapahtuisi jotain jännittävää. Löytyisi kauan sitten tontillemme haudattu aarre tai joutuisi vahingossa rikoksen silminnäkijäksi. Tällaista puolta nämä kirjat minussa kutkuttivat. Ja on herkullinen asetelma laittaa lapset selvittämään rikoksia poliisien seuratessa vääriä jälkiä tai ollessa muuten vain ulalla tapahtumista. Saariston lapset on ollut aina suosikkini Lindgrenin tuotannosta, ja vaikea sitä vieläkään on päihittää. Mutta ehkäpä Kalle Blomkvist ystävineen nousee toiseksi suosikiksi siihen rinnalle.


Astrid Lindgren: Mestarietsivä Blomkvist
WSOY, 2018
4 h 17 min
Lukija: Vesa Vierikko

Astrid Lindgren: Mestarietsivä Blomkvist vaarassa
WSOY, 2018

5 h 30 min
Lukija: Vesa Vierikko

 

Astrid Lindgren: Mestarietsivä Blomkvist ja ryöstetty Rasmus
WSOY 2019

5 h 4 min
Lukija: Vesa Vierikko

 

Astrid Lindgren: Saariston lapset

Menepä Tukholmassa jonakin kesäaamuna Strandvägeniin katsomaan, onko siellä pieni valkea saaristolaiva, jonka nimi on Saltkråkan 1. Jos se on siellä, astu vain laivaan. Täsmälleen kello kymmeneltä se antaa lähtömerkin ja peruuttaa irti laiturista aloittaakseen tavallisen matkansa, joka päättyy kaukana avomeren äärellä oleviin saariin. [–] Ja aurinko on jo alhaalla, kun laiva saapuu viimeiseen laituriin. Saltkråkaniin, saareen, jonka mukaan se on saanut nimensä. Kauemmaksi sen ei tarvitse mennä. Saltkråkanin ulkopuolella ovat avomeren paljaat luodot ja riutat, joilla asuu vain haahkoja, lokkeja ja muita merilintuja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ylivertainen suosikkini koko Astrid Lindgrenin mainiosta tuotannosta on Saariston lapset. Onhan Peppi kumouksellinen, Eemeli koominen, Melukylän lapset idyllinen ja muutkin luomukset teoksia paikallaan, mutta mikään niistä ei soita sieluni säveltä niin kuin Saariston lapset. Ja erityisesti kuunneltuna, sillä Jarmo Heikkinen lukee teoksen kerrassaan mainiosti eläytyen.

Saariston lapset kertoo tukholmalaisesta Melkerssonin perheestä, joka saapuu kesäasukkaiksi vuokraamaansa taloon Saltkråkanin kauniiseen saareen, viimeiseen asuttuun saareen ennen avomerta. Äidin menettäneen perheen pää on isä-Melker, kirjailija, joka on tyttärensä rinnalla toinen suosikkihahmoistani. Lindgren luo Melkerin kohdalla aivan mainion henkilökuvauksen herkästä, lapsenmielisestä, hieman tohelosta kirjailijasta, joka on hyväsydäminen, sielukas ja humoristinen mutta auttamatton käytännön asioissa. Melker on idealisti, joka masentuu, liikuttuu ja riemuitsee täydesti, koko kirjailijansielullaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meren yllä leijui usvaa, kaikki oli kaunista hieman surumielisellä tavalla. Puista ja pensaista tippui vettä ja ilmassa oli sateen ja maan, suolaveden ja märän ruohon tuoksu.
“Istutaan pihalla auringonpaisteessa ja tunnetaan, että on kesä”, oli Melker kuvitellut heidän ensimmäistä iltaansa Nikkarilassa. Toisenlainen se oli, mutta kesän ainakin tunsi. Malin aisti sen niin voimakkaasti, että kyyneleet kihosivat silmiin.

Uneksivan Melkerin vastapaino on hänen 19-vuotias tyttärensä Malin, joka on mitä käytännöllisin. Malin edustaa aika lailla täydellistä naista. Hän on kaunis, pystyvä, huumorintajuinen ja miellyttävä. Kirjailijan tyttärenä myös Malin kirjoittaa, mutta vain päiväkirjaansa, ja Malin on jollain tavalla kirjan päähenkilö, vaikka tarinassa seurataan paljon myös lasten touhuja. Vaikka Malin tietää isäänsä paremmin, kuinka arjen rattaat pidetään pyörimässä, hän on Melkerin lailla myös kauneudentajuinen, ja sopii henkilönä saaristolaisidylliin täydellisesti. Isän ja tyttären lisäksi perheeseen kuuluu kolme kouluikäistä poikaa, joista Malin äidillisesti huolehtii. Malin on kuitenkin raikas eikä yhtään tätimäinen, vaikka onkin joutunut astumaan suuriin saappaisiin jo nuorena.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka Malin ja Melker ovat kirjan sieluja, myös varsinaiset saariston lapset ovat mainiosti kuvattuja. Kirja soveltuukin hienosti koko perheelle tarjoten vivahteita myös aikuisille. Ihmiset ovat moniulotteisia ja kiinnostavia. Lapsihahmotkin on kuvattu niin, että heille voi sekä nauraa että samalla ymmärtää heitä. Saaren topakka  “majesteettilapsi” Pampula pitää bernhardilaiskoiransa Laivurin kanssa huolen siitä, että asiat sujuvat hänen pillinsä mukaan. Hän on kekseliäs ja hänellä on hyvä sydän, jos häntä vain huvittaa käyttää sitä. Pampulan leikkitoverina nähdään Stina, pieni ja viisasteleva tyttö, joka kilpailee Pampulan kanssa Melkerssonien perheen nuorimman jäsenen, Pellen, suosiosta. Herkkä eläinystävä Pelle taas ei piittaa tyttöjen kotkotuksista. Myös isommat lapset, Pampulan ja Pellen isosisarukset, löytävät toisistaan ystävät ja perustavat salaseuran. Kirjassa koetaan ilon, surun ja liikutuksen hetkiä miljöössä, joka on kuin liian ihanaa ollakseen totta. Täydellistä kesäkuunneltavaa tai  -luettavaa!

Hän päätti vielä toisenkin asian. Olkoon kaivossa sammakoita miten paljon tahansa ja talon ikkunat vaikka säpäleinä, olkoon Nikkarila miten ränsistynyt hyvänsä, mikään ei estäisi häntä olemaan onnellinen juuri täällä ja nyt. Sillä oli kesä. Pitäisi aina olla kesäkuun ilta, hän ajatteli. Tyyni ja unelmoiva kuten tämäkin ilta. Ja hiljainen.

 

Astrid Lindgren: Saariston lapset [Vi på Saltkråkan]
WSOY, 2018 [1964]
Suom. Laila Järvinen
Lukija: Jarmo Heikkinen
8 h 33 min

Lastenkirjat: Melukylän lapset

Astrid Lindgrenin Melukylän lapset -kirjat ovat ihania. Lindgren on muutenkin yksi suosikkilastenkirjailijoistani. Melukylä on pikkuruinen, idyllinen kylä Etelä-Ruotsissa ihanine, mansardikattoisine puutaloineen ja hyvinvoivine lapsineen ja eläimineen. Melukylän kolmessa talossa asuvat vanhempineen lapset Riitta, Anna, Olli, Kirsti, Saku, Naku ja kertojana esiintyvä Liisa. Melukylän lapset keksivät aina kaikenlaista kivaa tekemistä ja joskus sattuu kommelluksiakin. Kirjat sijoittuvat luullakseni 1920-luvulle, niin miljöön kuin Melukylän joulu -kirjassa olleen vuosiluvun perusteella arvelisin niin. Ilon Wiklandin kuvitukset ovat ihania, idyllisiä, kauniita. Wikland on kuvittanut myös Lindgrenin Lotta-kirjat, mutta itse pidän Melukylästä enemmän. 
 
Melukylän lapset ovat myös avuliaita ja auttavat muun muassa Annan ja Riitan vanhaa isoisää. Lasten elämä Melukylässä on vapaata ja kahlitsematonta, meluisaa, itsenäistä, lapsenomaista ja seikkailullista. He liikkuvat paljon luonnossa ja ovat tekemisissä eläinten kanssa. Pepin ohella Melukylän lapset kuuluvat sekä lasten että aikuisten suosikkeihin ainakin meillä. Peppiin verrattuna Melukylä-kirjat ovat melko kesyjä, niissä ei ole yhtä radikaaleja hahmoja. Sopivan lempeää kerrontaa pienillekin. Melukylän lapset on myös äänikirjana, suosittelen sitä esimerkiksi pitkille automatkoille, toimii hyvin! 

 

Lastenkirjat: Peppi Pitkätossu

 

“Kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun
Arvaas, oikun eikun, kuka oon, joko arvaat sen?”

Kukas nyt ei Peppiä tuntisi! Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu on monen sukupolven ikisuosikki, ja minäkin olen lasten myötä löytänyt Pepin taas uudesta näkökulmasta. 1940-luvulla luotu Peppi-hahmo on kapinallinen ja radikaali, mutta myös kohtelias, empaattinen ja lojaali lapsi. Peppi asuu yksin hevosensa Pikku-Ukon ja lemmikkiapinansa Herra Tossavaisen kanssa ränsistyneessä huvilassaan Huvikummussa, ja hänen parhaat ystävänsä ovat naapuruston hyväkäytöksiset Tommi ja Annika. Hänen isänsä Efraim I Pitkätossu on alkuasukaskuningas Kurrekurredut-saarella. Peppi on maailman vahvin tyttö ja lisäksi satumaisen rikas kultarahoineen.

 

Lettipäisellä Pepillä on kaikkeen ihan omat säännöt eikä hän välitä siitä, mitä yleinen mielipide tai muut siitä ajattelevat. Hän voi ihan hyvin leipoa pipareita lattialla, nukkua jalat tyynyllä tai pitää hevosta sisällä. Vapaan kasvatuksen tai kasvatuksettomuden seurauksena hän ei aina osaa käyttäytyä tilanteen vaatimalla tavalla kuten hienoilla kahvikutsuilla, mutta hän ei ole pahantahtoinen tai ilkikurinen. Hän ei halua tahallaan loukata ketään, joten hän ei ole riiviö, vaikka saakin joskus aikuiset polkemaan jalkaa. Hänen reippautensa ja hullunkuriset tempauksensa sekoittavat ruotsalaisen, sovinnaisen pikkukaupungin elämää ja saavat sivistyneet rouvat ja herrat vaikuttamaan varsin kankealta ja huumorintajuttomalta sakilta. Lindgrenin Peppi Pitkätossu on poikkeuksellinen lapsi- ja erityisesti tyttöhahmo niin oman aikansa kuin edelleen nykyistenkin hahmojen joukossa. Peppi ei ole vanhentunut.

 

Peppi-kirjojen kieli tuntuu joiltakin osin tavallaan aika rajultakin, kun on tottunut nykyajan pumpuliseen lastenkirjallisuuteen. Ehkä hieman nolottaakin myöntä, mutta en ole lukenut esimerkiksi Peppi-sarjakuvista aivan sanasta sanaan jokaista Pepin ja kumppaneiden sanomista, kuten sarkastista “kaikki lapset pitäisi ampua” tai joitain muita aika suorasukaisia heittoja. Lukekoot sitten itse kaiken, kun osaavat. Äänikirjoissa tietysti kaikki tulee sensuroimattomana, ja kaikki Peppi-äänikirjat olemme kuunnelleet automatkoilla. Hyvää viihdykettä muuten. Peppiä onkin meillä kulutettu monessa muodossa: äänikirjat, tavalliset kuvakirjat, ihana alkuperäinen, ruotsinkielinen Peppi Pitkätossu -tv-sarja sekä sarjakuvat, joista pari osaa näkyy kuvassa. Nuo Ingrid Vang Nymanin kuvittamat sarjakuvat ovat kyllä niin huippuja, ne ovat kerta kaikkiaan absurdeja. Peppi pistää kyllä jauhot suuhun kelle vaan ja herättää hilpeyttä ja jopa naurunremakkaa niin aikuisissa kuin lapsissa. Hyvä, Peppi!