Henrik Ibsen: Nukkekoti

Helmer: No, no, ei leivosen pidä riiputtaa siipiään. Mitä. Murjottaako oravainen? (Ottaa kukkaronsa.) Nora, mitä luulet minulla tässä olevan?
Nora (kääntyy): Rahaa!
Helmer: Kas tässä. (Ojentaa hänelle muutaman setelin.) Tiedänhän minä, että talouteen kuluu aika lailla joulun aikana.
Nora (laskee): Kymmenen; kaksikymmentä – kolmekymmentä – neljäkymmentä – neljäkymmentä. Kiitos, kiitos, Torvald; nyt minä pääsen pitkälle.
Helmer: Niin, saatpa luvan päästä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Henrik Ibsenin Nukkekoti (1879) on todellinen klassikkonäytelmä, jonka lukeminen on kiinnostanut minua jo pitkään. Meidän piti draamakasvatuksessa lukea ja analysoida jokin näytelmä, joten sain samalla viimein täytettyä tämän aukon sivistyksessäni. Pidin!

Nukkekoti kertoo ihanteita rakastavasta asianajaja Torvald Helmeristä ja tämän vaimosta Norasta. Noralla on kannettavanaan salaisuus, jota hän ei uskalla oikeamieliselle aviomiehelleen kertoa. Noran uskottuna on hänen vanha ystävänsä rouva Linde, ja vastavoimana velkoja penäävä herra Krogstad. Jännitteinen juoni kulkee sujuvasti loppuun, joka yllättää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Perheen sisäiset sukupuoliroolit ovat mielestäni Nukkekodin kantava teema. Vaikka Noran rohkea tilinteon hetki ei ehkä nosta nykylukijaa takajaloilleen, on se kirjoittamisajankohtanaan 1800-luvulla ollut kohahduttavaa ja poikkeuksellisen rohkeaa – ja vielä miehen kirjoittamana. Nukkekoti-nimikin viittaa käsitykseen vaimosta aviomiestään myötäilevänä nukkena ja kodinhengettärenä vailla liikoja älynlahjoja. Tällainen nainen oli monien herrasmiesten mielestä kaikkein viehättävin, ja jos vaimolla olisi omaa älyä tai yritteliäisyyttä ollut (kuten Noralla), miehen edessä piti kuitenkin pitää yllä teatteria.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nukkekodin loppu sai aikaan yllättävän mielleyhtymän, nimittäin linkin kestosuosikkiini Tuulen viemään. Vaikka toinen sijoittuu Skandinaviaan, toinen Yhdysvaltoihin, ovat aikakausi ja herrasväen ihanteet samankaltaiset. Vaikka Tuulen viemää on tuhatsivuinen eepos ja Nukkekoti vajaa satasivuinen näytelmä, molempien loppuhuipennuksissa on jotakin pelottavankin samaa. Toisessa vain puhuu nainen ja toisessa mies ja asiat ovat hieman erilaisia, mutta sellainen hyytävä, pimeän illan kissa pöydälle -tunnelma tuntuu selkäpiissä. Molemmat teokset arvostelevat myös ajan kankeita sukupuolirooleja, joissa hyvä vaimo on sievä ja tyhmä kuin lintunen. Kohahduttava Nukkekoti tosin on aikalaisteos, Tuulen viemää kirjoitettu vasta kymmeniä vuosia myöhemmin.

Nora: Ollessani kotona isän luona hän ilmaisi minulle kaikki mielipiteensä, ja niinpä minulla oli samat mielipiteet kuin hänellä. Jos ajattelin toisin, salasin sen, sillä siitä hän ei olisi pitänyt. Hän sanoi minua nukkelapsekseen ja leikki kanssani kuten minä nukeillani. Sitten tulin tähän taloon sinun luoksesi –

 

Henrik Ibsen: Nukkekoti [Et Dukkehjem], teoksessa Valitut draamat 4
WSOY, 1962 [1879]
284 s, josta Nukkekoti 90 s.

Teatteri: Kolme sisarta

kolme sisarta
Kuvat Kaupunginteatterin sivuilta.

Ainoastaan suru seuralaistaan rakastaa.

Kävin pitkästä aikaa isomman tuotannon teatterissa, katsomassa viikonloppuna nimittäin Jyväskylän kaupunginteatterin sovituksen Anton Tšehovin klassikkonäytelmästä Kolme sisarta. Näytelmän on ohjannut Hilkka–Liisa Iivanainen ja päärooleissa nähdään Hanna Liinoja, Tytti Vänskä, Saara Jokiaho sekä Aaro Vuotila.

Oli aika erikoista olla katsomassa näytelmää, jonka käsikirjoituksen olin juuri lukenut. Ja nimenomaan juuri tämän sovituksen, joka lavalla nähtiin. Lukeminen ja katsominen liittyivät dramaturgian oppimistehtävään, jossa käsikirjoituksen pohjalta piti miettiä, minkälaisen dramatisoinnin itse tekisi, ja käydä sitten katsomassa valmis näytelmä. Oli outoa, kun repliikit olivat tuttuja, ja toteutus luonnollisesti erilainen kuin omassa päässä oli kuvitellut.

kolme sisarta 2

Esitys oli kuitenkin hieno ja vaikuttava. Missään määrin onnellinen kertomushan Kolme sisarta ei ole. Draamaa isolla deellä. Tarina kertoo kolmesta sisaresta (Olga, Maša ja Irina) ja heidän veljestään entisajan Venäjällä. Sisarusten vanhemmat ovat kuolleet ja niin kodin seinät ja kuin koko syrjäinen kaupunki tuntuvat hieman ahtailta, varsinkin kun Andrei-veljen vaimo Nataša haluaa olla rouva talossa. Sisarukset ovat onnettomia ja kaipaavat Moskovaan, joka näyttäytyy unelmien ja mahdollisuuksien kaupunkina. Suhteet miehiin ovat sotkuisia eikä onnea näytä löytyvän helposti rakkausrintamallakaan. Traagisin hahmo on minusta keskimmäinen sisar, Maša (alla), jonka roolin Tytti Vänskä tulkitsee vaikuttavasti.

kolme sisarta 3

Esityksessä on paljon lauluja, ja lavastus ja puvustus toimivat hienosti. Varsinkin väliajan jälkeen lavastuksessa noustaan vielä uudelle tasolle. Mietin käsikirjoitusta lukiessani koko ajan, kuinka ihmeessä lasiveranta tullaan toteuttamaan, mutta siinä oli onnistuttu oikein mallikkaasti. Ammattilaiset asialla. Venäjän kielessä käytetään paljon lempinimiä, joten muutenkin vaikeista ja pitkistä nimistä oli välillä vaikea pysyä perillä, kuka on kuka, koska välillä henkilöitä kutsuttiin sukunimillä, välillä etu- tai lempinimillä.

Lempihahmoni näytelmässä oli ehkäpä vanhin sisar eli hillitty Olga (Hanna Liinoja), joka tässä sovituksessa oli nuorimmaiselle ikäeronkin puolesta kuin äiti. Näytelmän esittämistä jatketaan keväällä, joten vielä ehtii käydä katsomassa. Itsekin hyödynsin ensi kertaa opiskelijoiden viimetippalipun: kahdeksalla eurolla ammattiteatteriin, ei paha!

 

 

 

Hei vaan hei

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Moi! Tulin vain kertomaan, etten ole hylännyt blogia, vaikkei minusta olekaan vähään aikaan kuulunut! Instagram-tiliäni seuranneet ovatkin varmaan jo huomanneet, että meillä oli muutto tässä noin viikko sitten! Muutimme rivitalokolmiosta ihanaan omakotitaloon, joten aikalailla muutto, seinien maalaaminen ja uuden kodin laittaminen ovat vieneet huomion parina viime viikkona. Ihanaa kyllä olla täällä ❤ Vielä on laatikoita purkamatta, joten hommaa tuleekin riittämään, mutta se on kuitenkin sellaista kivaa puuhaa. Täällä on ihanan talvistakin.

Lisäksi tähän marras-joulukuun vaihteeseen osuu usein opiskelujen puolesta kauhea määrä dead lineja, ja niin tänäkin vuonna! Kouluhommia riittää yllin kyllin aika lähelle joulua siis. Opiskelen draamakasvatusta nyt sivuaineena ja pidän siitä ihan valtavasti, mutta siinä on myös aika työläitä tehtäviä lähijaksojen ohella. Lisäksi teen hieman töitä samalla. En siis ole ehtinyt kauheasti kirjoitella tai lukea paitsi koulukirjoja, joten siksi blogikaan ei ole päivittynyt.

Minulla on tosin ollut pitkään jo kesken Anthony Doerrin ihana romaani Kaikki se valo, jota emme näe, ja varmaan pian saan sen loppuun, joten siitä ainakin pääsen tännekin hehkuttamaan jossain vaiheessa! Instagramia (lue: bookstagramia) päivittelen aktiivisemmin, joten kannattaa seurailla sieltäkin juttuja! Ihanaa adventin aikaa kaikille!