Jatkoa edelliseen, muutama runo

Tulin jakamaan muutaman osuvan runon tänne, kun koulu ja normaali arkielämä eivät ole nyt antaneet myöten kirjoitella pidempään. Minulla on pari luonnosta kypsymässä koneella ja ideoita olisi vaikka kuinka pitkä lista ja toivon, että ehtisin pitempiäkin postauksia taas kirjoittelemaan koulutöiden lomassa. Viikonloppuna tuli myös hieman kuvattua, joten ehkä kuviakin tulee taas ripoteltua tänne bloginkin puolelle. Tässä kuitenkin muutama valittu runo siitä Joka tytön runokirjasta. Tyttönä, äitinä ja mummona olemisesta. Ensimmäinen on karu ja siitä tulee mieleen päiväkodissakin jo vallitsevat nokkimisjärjestykset, joita on valitettavasti joutunut todistamaan. Toinen ja kolmas ovat jotenkin ihanan lämpimiä, “mutta sitä ennen he ovat intohimoisia”…
      TYTTÖJEN LEIKIT
      Sormet täynnä sormuksia
      pikkutytöt leikkivät barbeilla ja bratzeilla,
      sanoilla voi haavoittaa kuolettavasti,
      ivanauru tulittaa rakkauden seulaksi,
      
      vuoristoradalla pitää kirkua oikeasti
      sillä jarrumies on musta enkeli,
      leikki ei lopu siihen että nukeilta
      katoavat kengät
  
      eikä siihen että nukeilta
      katoavat vaatteet
      eikä siihen että nukeilta katoavat
      hiukset
      ja kädet
      ja jalat
      ja päät,
      rinnat on puhkottu nuppineuloilla,
      eikä siihen, että nuketkin katoavat,
      tytöt vain jatkavat leikkiä kunnes
      se muuttuu todeksi.
                        Tittamari Marttinen, Rakkausmatkat 2005
      LAPSET JUOKSEVAT POIS
      Lapset juoksevat pois.
      Mutta äidit
      kulkevat vaiti kotipihassa.
      Minunkin äitini kantaa ikuisesti 
      tuhkaämpäriä marjapensaan juurille.
      Lapset juoksevat, juoksevat pois.
      Mutta äidit
      istuvat yhä jossain kuistilla.
      Minunkin äitini kuorii ikuisesti
      multaisia perunoita kuistin nurkassa.
      Maa murtuu, taivas jäätyy.
      En löydä tietä avaruuden ääriin. 
      Mutta äiti, hän on pihalla,
      hän kulkee elokuisen illan halki
      peittämään kurpitsapääni pyyheliinalla.
                         
                        Aulikki Oksanen, Sinua, sinua rakastan 1998
 –
 –
      Kun mummot kuolevat
      heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää
      ja joistakin mummoista tulee puita
      ja he humisevat lastenlastensa yllä,
      suojaavat heitä sateelta ja tuulelta
      ja levittävät talvella oksansa
      lumimajaksi heidän ylleen.
      Mutta sitä ennen he ovat intohimoisia.
                        Eeva Kilpi, Animalia 1987

Joka tytön runoja

        Rannalla
 
Ihanat vaaleat pilvet
liukuvat taivaalla.
Hiljaa ja lumoavasti
laulaa ulappa.
 
Aaltojen hyväilyistä 
hiekka on väsynyt.
Tulisit aivan hiljaa,
tulisit juuri nyt –
Saima Harmaja, Huhtikuu 1930
Olen löytänyt runot uudelleen. Siihen ovat suurena syyllisenä nuo kirjallisuuden opinnot, joita jatkoin tänä syksynä pitkän tauon jälkeen. Tunneilta olen saanut uudestaan kipinän runouteen ja palautettua mieleen myös työkaluja runojen lukemiseen. Eihän sellaisia runoista nauttimiseen välttämättä tarvitse, mutta ne auttavat löytämään merkityksiä. Varsinkin lukiossa äidinkieli tekstianalyyseineen oli ehdoton lempiaineeni ja äikänopettajat tosi inspiroivia ja kannustavia. Muistan, kun lainailin kirjastosta vapaa-ajallakin runokirjoja, innostuin varsinkin vanhoista Tulenkantajista ja niiden elämänpaloa hehkuvista runoista. Edith Södergran, Katri Vala, Mika Waltari… Tuo Saima Harmajan Rannalla (1932) on sellainen ”nuoruuteni runo”. Utuinen, viaton, unelmoiva…
Lueskelin parina iltana pitkästä aikaa Suvi Aholan ja Satu Koskimiehen toimittamaa Joka tytön runokirjaa (2006) ja sydämeni hypähti monen runon kohdalla. Ehkä siksi, että joistakin tuli mieleen ne ajat, kun olin niitä viimeksi lukenut. Ehkä siksi, että runot kolahtivat edelleen. Joka tytön runokirjaan on koottu aika kattavasti naislyyrikoiden tekstejä antiikin ajoilta 2000-luvulle. Sieltä löytyy tosi monen tyylisiä runoja, Eeva Kilvestä Maija Vilkkumaahan ja Aulikki Oksasesta  Tittamari Marttiseen. Kaikkia yhdistää jonkinlainen tyttöyden tai naiseuden kuvaus. Kaikki naisen elämän osa-alueet ja ikäkaudet on huomioitu ja jaoteltu osastoiksi. Teos on aika paksu joten siinä riittää pureskeltavaa pidemmäksikin ajaksi. Takakansitekstiä lainatakseni: “Sisälläsi elää aina tyttö! Näissä runoissa sinä heität lettinauhasi metsään, riuhdot itsesi irti Äidistä ja muutut villijalkaiseksi eläimeksi! Mutta silti jäät eloon naisen sisälle, ja pysytkin hengissä – lopun ikääsi.” 300 sivua voimarunoja tytöille ja naisille, pitemmittä puheitta, suosittelen!
.
.
Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen,
kehun: Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.
.
Eeva Kilpi, Laulu rakkaudesta ja muita runoja 1972
.
.
Valkeat aamut
.
Valkeat aamut tulevat
ihanassa saatossa
peittäen kasteisilla hiuksillaan
maan heräävät kasvot.
Hypähdellen nousevat metsistä
pienet helmenkirkkaat laulut
taivaan siniseen kelloon.
.
On liian onnellista
elää näinä valkeina aamuina,
kosketella elävin sormin rakastetun kasvoja,
tuntea huulillansa elämän maku.
Riemu on palannut sydämeeni 
kuin muutolintujen parvi.
Tahtoisin särkyä kasteen lailla
heläjävään, siniseen kelloon!

Katri Vala, Maan laiturilla 1930