Tove Jansson: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia

Ikinä ei tule aivan vapaaksi, jos ihailee toista liikaa.
– Nuuskamuikkunen

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muumit on osattu kaupallistaa aika hyvin ja niitä on kaikkialla. Minäkin koen tuntevani Muumilaakson henkilöineen varsin tarkasti. Muumit-piirretty oli lapsena lempiohjelmani ja toki Muumi-kirjoja on tullut luettua aika paljon niin itse kuin omille lapsille – muttei koskaan niitä alkuperäisiä. Monet (aikuiset) bookstagrammaajat ovat hehkuttaneet Tove Janssonin teoksia, joten halusin sivistää itseäni yhden äänikirjan verran.

Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia (1962) ei ole romaani, vaan joukko novelleja, joissa jokaisessa on jokin opetus. Eniten pidin ensimmäisen tarinan Nuuskamuikkusesta, suorastaan samaistuin häneen! Mikä vapaudenkaipuinen erakkoluonne, joka kuitenkin pohjimmiltaan haluaa välittää muista. Tarinassa oli monta hyvää oivallusta, ja oikeastaan oivallukset ovat koko teoksen parasta antia. Kirja on täynnä mietelauseita, joista kustakin voisi tehdä oman huoneentaulun tai koota erillisen kirjan.

Muumien maailmassa ei ole kiirettä. Ei sitten yhtään. Teksti tuntui verk-kai-sel-ta, kun on tottunut johdonmukaisesti etenevään tarinaan. Eteneehän Janssonkin, mutta sivupolkujakaan ei karteta. Esimerkiksi pienen Homssun tarina sai haukottelemaan: jos on mutkia pienen Homssun ajatuksenjuoksussa, niin ne kaikki käydään takuulla kiertämässä. Huolestuneen Vilijonkan tarinasta pidin (vaikkakin se olisi voinut olla puolet lyhyempikin), ja Näkymättömässä lapsessa on hieno symbolinen opetus siitä, miten käy lapselle, jota vain moititaan.

Rauhallisuus on kuitenkin myös arvo sinänsä. Mihinkäs valmiissa maailmassa kiire olisi, ja muumit ovat tunnettuja juuri siitä, että he eivät hötkyile. Satuin vain kuuntelemaan tämän saumaan, jolloin olen itse juuri yrittänyt välttää rönsyilyä (ks. edellinen postaus), joten olen tavallista tarkempi myös huomaamaan sitä muualla. En silti sano, ettenkö voisi kuunnella jossakin vaiheessa toisenkin Muumi-kirjan, jonkun romaaneista. Mielentilan pitää vain olla oikea, kiireetön, valmis viipyilemään maailmassa, jossa vain mielikuvitus on rajana.

Oletteko lukeneet Janssonin alkuperäisiä Muumi-romaaneja? Suosittelisitteko jotain erityisesti?

 

Tove Jansson: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia [Det osynliga barnet och andra berättelser]
WSOY, 2015 [1962]
3 h 52 min

Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi

“You know… when one is so terribly sad, one loves sunsets…”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ranskalaisen Antoine de Saint-Exupéryn todellinen klassikko, Pikku prinssi, kaivautui muuttopuuhissa kirjahyllyn uumenista esiin, tarkemmin sanottuna englanninkielinen versio siitä. Muutama viikko muuttoon ja täällä on pakkailtu jo enemmän ja vähemmän tarmokkaasti. Pahvilaatikoita ja jätesäkkejä lojuu nurkissa odottamassa uutta osoitetta.

En voinut olla selailematta Pikku prinssiä ja siinähän se tuli lukaistua yhtenä iltana. En ollut pitkiin aikoihin pitänyt teosta edes kädessä, vaikka toki olen nuorena pariinkin kertaan lukenut. Nopeahan se on lukaista, kuvia ja väljää tekstiä. Täynnä viisauksia ja lempeää filosofiaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pikku prinssihän on kirjoitettu lapsille, ja siinä ihmetellään aikuisten maailman kummallisuuksia. Se on kuitenkin samalla myös aikuisille, ja minäkin näin sen nyt aikuisena eri tavalla, siinä oli jotakin koskettavaa. Tarinassahan kertoja haaksirikkoutuu lentokoneonnettomuudessa keskelle Saharan autiomaata, jossa tapaa sitten pikkuruiselta planeetalta saapuneen Pikku prinssin. Tämän erikoisen pojan myötä kertoja oppii näkemään asioita eri tavalla. Kirjassa on haikeutta ja kauneutta.

Lempikohtani kirjassa on se, kun Pikku prinssi tapaa ketun, joka toivoo, että tämä kesyttäisi sen. Myös kuvaus Pikku prinssin ja ruusun suhteesta on jotenkin lämmittävä. Ennen ajattelin, että ruusu on vain ruusu, mutta nyt näen sen rakastetun metaforana. Ihana kirja.

“But if you tame me, my life will be full of sunshine. I shall recognise the sound of a step different from all others. [—] So it will be marvellous when you have tamed me! Wheat, which is also golden, remind me of you. And I shall love the sound of the wind in the wheat…”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

“Goodbye”, said the fox. “Now here is my secret. It is very simple. It is only with one´s heart that one can see clearly. What is essential is invisible to the eye.”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

“Men have forgotten this basic truth”, said the fox. “But you must not forget it. For what you have tamed, you become responsible forever.”

 

Antoine de Saint-Exupéry: The Little Prince
Wordsworth Editions, 1995 [1944]
109 s.

 

Lastenkirjat: Urpo ja Turpo

– Aikuisilla ei järki oikein juokse.
– Sellainen säälittää, sanoi Turpo.
– Säälittää se, myönsi Urpokin.
[—]
–Jos joku on unohtanut, miten leikitään, ei sitä voi hänelle väkisin opettaa, sanoi Urpo.
– Ei voi, myönsi Turpo.
Silti karhujen tuli sääli aikuisia.
– Heistä on leikki kaukana, sanoi Urpo. 
– Liian kaukana, sanoi Turpo ja huokasi. 
 
Aloitan tämän vuoden kirjapostaukset lastenkirjalla, koska vaikka itsekseni ei paljon lomalla tullut luettua, lasten kanssa kyllä, ja Hannele Huovin lelukarhut Urpo ja Turpo kuuluvat suosikkeihimme. Meillä on melko paksu kirja Urpon ja Turpon seikkailut (2015), johon sisältyvät teokset Urpo ja Turpo; Urpo, Turpo ja Ihanaa sekä Urpo, Turpo ja Hirmuinen ÄM. Koko kirja koostuu lyhyistä, aukeaman tai parin mittaisista tarinoista, joita on helppo lukea yksi tai muutama vaikka sieltä täältä. Jonkinlainen juoni tarinoissa etenee kronologisesti, mutta ne toimivat myös yksinään. Viimeksi eilen juuri luimme poukkoillen muutaman stoorin Hirmuisesta ÄM:mästä. 
 
– Mitä sinä täällä teet? kysyi Turpo.
– Mitä sinä täällä teet? kysyi Molla-Maija.
– Etsin kummituksia, sanoi Turpo.
– Minä taas kummittelen, sanoi Molla. – Se on mukavaa vaihtelua. Aina ei kotileikki oikein kiinnosta.
– Ei kiinnosta? ihmetteli Turpo.
– No ei, sanoi Molla ja alkoi letittää villinä hulmuavaa tukkaansa. 
Sitten hän veti huulipunan taskustaan ja piirsi Turpon paitaan suuren punaisen M-kirjaimen.
–Tuon kyllä pyyhit, sanoi Turpo, mutta Molla käveli tiehensä taakseen katsomatta. Hänellä oli jalassaan moottoripyöräsaappaat.
Karhut jäivät hölmistyneinä katsomaan hänen jälkeensä. Heistä tuntui, että he näkivät tutun Mollan ensimmäistä kertaa.

 

Urpo ja Turpo ovat hellyttäviä, filosofisiakin lelukarhuja, jotka asuvat Vihreän talon lastenhuoneessa. Kirjan takakannessa Urpoa ja Turpoa verrataan jopa Nalle Puhin ja Paddingtonin kotimaiseksi vastineeksi. Vihreän talon perheeseen kuuluu isä, äiti, tyttö, poika ja vauva ja heidän touhujaan karhut seuraavat mietteliäinä sivusta, välillä matkivatkin. Kun ihmiset eivät näe, lelut heräävät eloon ja keksivät kaikenlaista. Muut lelut, kuten Molla-Maija, Barbi ja robotti, ovat myös mukana. Tarinat ovat hyvin mielikuvitusta ruokkivia sekä lempeän humoristisia ja pohdiskelevia. Kerronta on verkkaista, ei ole kiire minnekään kuten lapsen tai varsinkaan lelukarhun maailmassa harvoin on. Aikuiset ovat niitä hössöttäjiä. Kuitenkin seikkailuja ja jännitystäkin kirjaan mahtuu.
 
En ole lukenut itse Urpoa ja Turpoa lapsena, mutta muistan pitäneeni valtavasti lastenohjelmasta, jossa he seikkailevat. Löysin kirpparilta parilla eurolla dvd:llä nuo karhujen kaikki seikkailut. Nyt aikuisena pidän Urpossa ja Turpossa ehkä eniten juuri siitä filosofisuudesta sekä mielikuvituksen lennosta. Urpon ja Turpon lauluja -cd on muuten myös tosi kiva, kappaleissa on sanat ja aiheet suoraan kirjan tarinoista poimittu. Keuruulla on kesäisin auki myös Urpon ja Turpon talo, tytöt ovatkin päässeet mummon ja papan kanssa siellä käymään. 
 
Hannele Huovi (teksti), Jukka Lemmetty (kuvat): Urpon ja Turpon seikkailut
Tammi, 2015
189 s.