Kirjoittamisen opiskelu

Hei täältä graduahdistuksen uutteran työskentelyn keskeltä. Ajattelinpa kirjoittaa vähän kirjoittamisen opiskelusta, jotta motivoidun taas itsekin, miksi ihmeessä tätä teen. Kirjoittaminen on tosin ehkä intohimoni, mutta tutkimuksen teko ei selvästikään herätä suurempia intohimoja. Työstän gradun taiteellista ja teoreettista osaa vähän vuorotellen ja kyllähän se aika isolta urakalta tässä vaiheessa tuntuu, varsinkin muiden kurssien ja ylipäätään muun elämän ohessa.

Osallistuin marraskuun loppupuolella Tampereella Ahlmanin opistolla järjestetyille Sanataidepäiville. Siellä oli paljon kiinnostavaa kuunneltavaa koko alasta: sanataiteesta, kirjoittamisesta, kirjailijuudesta, kirjoittamisen opettamisesta, opiskelusta, palautteesta ja tutkimuksesta. Minäkin ylitin itseni ja pidin pienen esityksen omasta graduaiheestani perjantain tutkijasymposiumissa. Jännitti hirveästi etukäteen, mutta tilanne oli lämminhenkinen ja sain hyvää palautetta, joten kannatti uskaltaa.

Kirjoittamista voi todella opiskella ja oppia, ja kannattaakin hyödyntää oppimismahdollisuuksia, jos elämäntilanne sallii. Harrastusryhmiä on monenlaisia sekä kirjoittamis- että sanataide -nimityksillä, mutta nyt esittelen varsinaisia opiskelumahdollisuuksia, joita olen kuullut olevan oikeiden kirjailijoidenkin taustalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tosiasia on, ettei Suomessa (ainakaan vielä) ole kirjailijan ammattiin pätevöittävää koulutusta. Harmi vaan. Toisin kuin näyttelijät, muusikot ja monien muiden taiteenalojen edustajat, kirjailijat ovat kirjavaa joukkoa kirjavine koulutustaustoineen. Kirjailijaksi ei ikävä kyllä ole mitään standardikoulutusta. Kuulin Sanataidepäivillä, että Aalto-yliopistoon ollaan tosin perustamassa Otavan rahoituksella jonkinlaista kirjoittajakoulutusta, joka tähtää jossain määrin kirjalilija-kirjoittajan ammattiin, ja sen voi arvailla rahoittajastakin. Ehkä tämä linja tulee täyttämään aukkoa kirjailijakoulutuksessa?

Entistä Oriveden opiston kirjoittajalinjaa (toimii nyk. Ahlmanin opistolla Tampereella) olen kuullut kehuttavan kovasti. Myös monet oikeat kirjailijat ovat aikoinaan käyneet siellä kehittymässä. Linjalla voi ammattikirjoittajien ja -kirjailijoiden johdolla opiskella vuoden tai lyhyemmän periodin. Linjalla ilmeisesti annetaan ja saadaan myös runsaasti palautetta omista teksteistä. Kriittinen korkeakoulu on toinen, joka toistuu monen oikean kirjailijan taustalla. Kaksivuotinen kirjoittajakoulutus painottuu fiktiiviseen tekstiin ja oman kirjoittajaäänen löytämiseen ja hiomiseen. Opettajien joukossa on tunnettuja kirjailijoita, runoilijoita ja kustannustoimittajia.

Sitten on Jyväskylän ja Turun yliopistojen kirjoittajakoulutukset, joista käteen saa maisterin tutkinnon. Opiskelu painottuu kuitenkin yliopistomaisiin asioihin eikä sisällä niin paljon työpajamaista, luovaa työskentelyä kuin kaksi ensimmäistä. Kirjailijaksi halajavaa suosittelen siis tutustumaan näihin neljään vaihtoehtoihin. Tiedättekö muita koulutusmahdollisuuksia? Kirjailijoita putkahtaa paljon myös äidinkielenopettaja- ja toimittajataustalta, ja läheltä liippaava ala on tietenkin myös käsikirjoittaminen, johon on omat koulutuksensa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minä opiskelen kirjoittamista Jyväskylän yliopistossa ja nyt kerron siitä hieman omia kokemuksiani: mitä ja millaista se on, kannattaako ja mitä olen oppinut? Löysin nämä opinnot vähän sattumalta yliopistoon jo päästyäni, ja olisi ehkä helpottanut, jos olisin tiennyt tällaisista mahdollisuuksista jo lukioaikana. Nyt on jäljellä enää opintojen viimeinen puolivuotinen.

Kirjoittaminen on meillä toinen suuntautumisvaihtoehto kirjallisuuden maisteriohjelmassa. Tämä tarkoittaa sitä, että kandidaatin tutkinto tehdään yleensä kirjallisuuteen, jos opinnot aloittaa alusta. Minun aikanani ei ollut mahdollisuutta tehdä jo kandidaatin tutkintoa kirjoittamisesta, mutta tämän hetken tilanteesta en ole aivan varma. Ainakin sen tiedän, että avoimen yliopiston puolella voi tehdä kirjoittamisen perus- ja aineopintoja. Minulla ei näitä tosiaan ole, koska kirjallisuus oli silloin se perusväylä tutkintoon. Monet myös tulevat kirjoittamisen maisteriopintoihin työskenneltyään ensin jollain muulla alalla, yleistä on esimerkiksi tausta viestinnässä tai teatteri- tai muilla taidealoilla.

Tavallaan minua harmitti, ettei kandia voinut minun aikanani tehdä kirjoittamisen oppiaineeseen, mutta toisaalta käymistäni kirjallisuuden opinnoista on ollut suoraa hyötyä myös kirjoittamiseen eikä se hukkaan heitettyä ole ollut. Kirjallisuuden opiskelu on tarjonnut peruspohjatietoa alasta, jolle pyrin. Olen oppinut ja innostunut uudelleen lukemaan, olen perustanut blogin, olen tutustunut monenlaisiin tekstityyppeihin, rakenteisiin, kerrontaratkaisuihin ja tyyleihin, ja tuntuu, että makuni, erottelukykyni ja analyysitaitoni ovat kehittyneet. Ja näistä taidoista on varmasti hyötyä myös omassa kirjoitustyössä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kirjoittamisen syventäviä opintoja on tarjolla nettikursseina, työpajakursseina ja esseekursseina, mutta melko vähän varsinaisia luentokursseja, sillä luonnollisesti kirjoittaminen on suuressa roolissa. Toki on myös tapaamisia, joissa aiheista keskustellaan. Erilaisia kursseja on tarjolla vähän vuodesta riippuen ja itse on voinut poimia kiinnostavia kursseja tietyn opintopistemäärän verran.

Sivuainevalinnoilla voi luonnollisesti vaikuttaa paljon tutkinnon kokonaispakettiin, ja itselläni kirjoittamista tukevia sivuaineita ovat olleet journalistiikka (asiakirjoittaminen, toimittajan työ, tiivistäminen), draamakasvatus (draaman taju, toimivat rakenteet ja henkilöhahmot, eläytyminen, käsikirjoittaminen) sekä taidehistoria (historian tuntemuksesta ja taiteen tajusta on aina hyötyä). Itsestäänselvästi myös kirjallisuus on erittäin hyödyllinen oppiaine kirjoittamisen kaverina.

Käymilläni kursseilla on käsitelty ja pohdittu kirjailijuutta melko laajasti: kirjailijan identiteettiä, kirjoittamisen eri lajeja ja työkaluja, inspiraatiota, kirjoittamisen olemusta, omaelämäkerrallisuutta ja monia aika syvällisiäkin aiheita. Kirjailijuutta ja kirjoittamista ja omaa kirjailijaidentiteettiä on pengottu ja niistä on kirjoitettu sekä tutustuttu teoreetikoihin ja esseisteihin ja kirjoittamisoppaisiin ja -tutkimuksiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mahdollisuuksia peilata omaa kirjoittajaminäänsä on ollut runsaasti ja erilaisia tekstejä on kokeiltu, mutta varsinaista ohjattua luovan kirjoittamisen harjoittelua on kuitenkin ollut suhteessa laajuuteen melko vähän. Jonkin verran kyllä, mutta enemmän ala keskittyy kirjoittamisen tutkimukseen, yliopistolla kun ollaan. Kaipaisin ehkä lisääkin omien kaunokirjallisten tekstien läpikäyntiä ja vertaispalautetta niistä. Nimittäin ne melko harvat kerrat kun näin on tehty, ovat olleet hyvin hyödyllisiä. Esseitä ja muita asiatekstin lajeja sekä pohdintoja on kirjoitettu paljon enemmän (muidenkin luettaviksi) kuin kaunokirjallista, eikä sitä kaikilta edes vaadita, sillä kiinnostuksenkohde kirjoituksen opinnoissa voi yhtä lailla olla myös tutkimus tai asiakirjoittaminen.

Kuitenkin lopputyöhön eli graduun kuuluu niin sanottu taiteellinen osa, joka usein on kaunokirjallinen, sekä teoreettinen osa, joka on se niin sanottu varsinainen gradu. Eli jos en kirjoittaisi romaanitekstiäni gradun yhteyteen enkä olisi käynyt valinnaista kirjoittamiskurssia, en olisi välttämättä juuri lainkaan tullut kosketuksiin fiktiivisen kirjoittamisen kanssa näissä opinnoissa. Näistäkin voisi siis luovia läpi varsin asiapitoisesti, jos haluaisi.

Näkyvin hyöty kirjoittamisen opinnoista on tietysti maisterin tutkinto.
Mutta mitä olen muuten oppinut näissä opinnoissa?

  • antamaan ja vastaanottamaan palautetta teksteistä
  • etsimään tietoa
  • näyttämään keskeneräistä tekstiä muille sekä saanut ylipäätään harvinaisen tilaisuuden tähän
  • luottamaan omaan ääneeni
  • että pääasia on hyvä tarina (eikä esimerkiksi totuudenmukaisuus)
  • että kannattaa jatkaa kirjoittamista, koska palaute on ollut positiivista
  • että kirjailijaksi kypsytään ja se vaatii paljon itsensä tiedostamista
  • että kirjoittaminen on prosessi
  • että keskeneräistä tekstiä voi näyttää muille, mutta kustantajalle sitä ei kannata lähettää
  • että on paljon hyviä kirjoitusoppaita, joihin kannattaa tutustua
  • että kaikki tarinat on jo kerrottu, joten aiheen ei tarvitse olla omaperäinen, vaan tavan, jolla siitä kirjoittaa
  • Risto Ahdin sanoin: ole uskollinen omalle totuudellesi, lukija haistaa teeskentelyn

Voi, kuinka toivoisinkaan, että kirjoittaminen ei loppuisi siihen, että kirjoittamisen opinnot loppuvat. Toivon, että se pulpahtelisi esiin ainakin niin kauan, että ehdin saada romaanini valmiiksi. Ymmärrän kyllä, että olen tänä vuonna poikkeuksellisessa tilanteessa, kun kirjoittamiseen voi käyttää opiskeluaikaa, ja vaikka se välillä takkuaakin ja on muitakin opiskeluhommia, siihen on edes toisinaan mahdollisuus keskittyä kunnolla. Ensi syksystä ei ole vielä tietoa, mutta töitä olisi tarkoitus hakea. Jossain määrin erilaista se joka tapauksessa tulee olemaan.

Kirjoittamiskuulumisia

Minulla on sellainen tuntu, että tänä vuonna blogissa tulee olemaan kirjoittamisaiheisia postauksia suhteellisesti enemmän kuin aiemmin. Kirjoittaminen on minulle tänä lukuvuonna isommassa roolissa kuin ehkä koskaan, sillä kaikki muutamat jäljellä olevat kurssini liittyvät kirjoittamiseen ja lisäksi graduseminaari ja itse gradu sekä liittyvät aiheiltaan kirjoittamisprosessiin, että ovat sitä itseään. Minulla ei siis ole enää muita kursseja viemässä huomiota kirjoittamiselta. Silti oma työaika lasten koulu- ja hoitopäivän aikana tuntuu usein vilahtavan kuin siivillä, varsinkin jos ja kun en aina saa aiheesta heti kiinni. Pidän kuitenkin siitä, että osa päivistä voi olla lyhyitä, osa pitempiä tarpeen mukaan, opiskelu on ihanan joustavaa työelämään verrattuna!

Vaikka pelkästään kirjoittamiseen keskittyminen on harvinainen mahdollisuus, se on myös tavallaan vaikeaa, sillä joinakin päivinä pää tuntuu niin tyhjältä, ettei mitään oikein saa aikaiseksi. Toisina taas voisi kirjoittaa vaikka kuinka, mutta juuri silloin ei välttämättä olekaan mahdollisuutta. Aloin muuten äsken kirjoittaa tätä postausta, kun kerta kaikkiaan jumitin gradualkioni kanssa. Tuntuu, että vaikka “päätyöni” on nyt kirjoittaminen, siihen perehtyminen ja tutkiminen, en taida saada aikaiseksi kauheasti enempää tekstin saralla. En vain pysty tekemään sitä koko ajan. En ole vielä päässyt ihan kiinni gradumoodiin. Toki osa prosessista tapahtuu pään sisällä ja etenee siellä ennen kuin muuttuu konkreettiseksi. Olen myös suunnitellut pientä “opintoretkeä” romaanini tapahtumapaikoille ja se tuntuu hyvin innostavalta ajatukselta! Kirjan työstäminen voi olla muutakin kuin kirjoittamista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toivoisin, että saisin romaanikäsikirjoitukseni niin valmiiksi tämän vuoden aikana, että voisin jättää sen kokonaisuutena osaksi graduani. Jos se on vielä kesken, sitten liitän graduuni siitä vain osan. Kirjoittamisen gradu sisältää myös teoreettisemman osuuden, joka sekin kyllä liittyy kyseiseen tekstiini ja kirjoitusprosessiin. Todennäköisesti tutkiskelen siinä epookki- tai historiallisen romaanin ajankuvan luomista, koska tekstini sijoittuu historiaan, 1900-luvun eri vuosikymmenille. Mutta aloittaminen ei ole mitenkään helppoa! Tässä vaiheessa opintoja ohjeetkaan eivät enää ole kovin selkeitä, vaan tekeminen on hyvin itseohjautuvaa. Valinnanvaraa on, mutta miten sitä käyttää?

Olen jo luonut tiedoston nimeltä gradu ja alkanut kerätä sirpaletietoa ja lähteiden nimiä, mutta muuten teoriaosuus on aivan alkutekijöissään. Tiedonhakukin on oma projektinsa. Käsikirjoitus sen sijaan on kyllä hyvässä vaiheessa, mutta pysähtyy säännöllisesti. Sykli on suunnilleen tällainen: saan inspiraation, työstän kirjoitusta, simahdan tai inspiraatio kuluu loppuun tai on muita tehtäviä, teksti jää tauolle, kunnes kaivan sen myöhemmin esiin joko puoliväkisin tai uuden inspiraation synnyttämänä.

Aloin graduohjaajien suosituksesta kirjoittaa myös työpäiväkirjaa kirjoittamisestani, mikä tuntuu herättävän paljon ajatuksia. Kirjoittaminen on ehkä tapetilla nyt tällä hetkellä enemmän kuin valmiit kirjat, joten se tulee varmasti näkymään myös blogin aiheissa. Toki perinteisiä kirjapostauksiakin vielä nähdään.

Onko ruudun toisella puolella muita kirjoittajia tai gradun työstäjiä?

Terapeuttinen kirjoittaminen

Oletteko muuten joskus kirjoittaneet päiväkirjaa? Pidin toukokuussa englannin tunnilla esitelmän terapeuttisesta kirjoittamisesta ja vastauksena edeltävään kysymykseen lähes kaikkien kädet nousivat. Niinpä, päivä- tai muistikirjan kirjoittaminen on tuttuakin tutumpi juttu monelle jossakin elämänvaiheessa, mutta sillä on tutkitusti positiivisia vaikutuksia kirjoittajalleen.
Tutustuin terapeuttisen kirjoittamisen käsitteeseen tänä keväänä luovan kirjoittamisen kurssilla, ja enkun esitelmää varten otin asiasta lisää selvää. Kirjoittamisella on uskomatonta potentiaalia hyvin monenlaisiin asioihin! Kirjoittaminen, esimerkiksi päivä- tai muistikirjan, on aina myös terapeuttista, mutta lisäksi kirjoittamis- ja kirjallisuusterapiaa käytetään metodina myös esimerkiksi yhdessä psykoterapian kanssa. Terapeuttinen kirjoittaminen onkin varsin monitieteinen alue. Sitä on tutkittu ja opetettu muun muassa kirjallisuuden / kirjoittamisen (my field), lääketieteen ja psykologian saralla. Olen itsekin hyvin kiinnostunut aiheesta ja minua kiinnostaisi syventyä siihen lisää. Graduaihettakin tähän liittyen mietin.
Suomen psykoterapiakeskuksen mukaan kirjoittaminen tekee asiat todellisiksi ja siten esimerkiksi asioiden kieltämistä on vaikeampi jatkaa. Syy- ja seuraussuhteet hahmottuvat paperilla paremmin kuin pään sisällä, jolloin vaikeita asioita on helpompi työstää. Kirjoittaminen myös auttaa asiakasta purkamaan ahdistusta, huolta ja pelkoa terapiaistuntojen välillä. Keskuksen mukaan tavallisellakin, vailla syvempiä tarkoitusperiä toteutetulla päiväkirjakirjoittamisella on puhdistava vaikutus.
Löysin yliopiston tietokannoista monia tutkimuksia terapeuttisen kirjoittamisen hyödyntämisestä. Esimerkiksi kroonisesta (fyysisestä) kivusta kärsineet kokivat tutkimusjakson jälkeen terapeuttisen kirjoittamisen helpottaneen heidän tilannettaan, oppimaan hyväksymään ja sietämään sitä paremmin ja tehneen heistä aloitekykyisempiä oman elämänsä suhteen. Potilaat olivat työstäneet erilaisia kirjoittamistehtäviä itsekseen ja myöhemmin keskustelleet niistä vertaisryhmissä. Myös esimerkiksi vanhusten masennusoireet olivat selvästi vähentyneet elämänkerrallisen kirjoittamisen myötä. Ihmisellä onkin tietynlainen “tarve” narratiivisuuteen: nähdä oma elämänsä merkityksellisenä jatkumona, jonka hahmottamisessa kirjoittaminen on hyvä väline.
Useat tutkijat ovat raportoineet kirjoittamisen positiivisista vaikutuksista. Esimerkiksi päiväkirjan kirjoittamisen on todettu lisäävän muun muassa (itse)ymmärrystä, päätöksenteko-, suunnittelu- ja ongelmanratkaisutaitoja. Kirjoittamisella nähdään olevan yhteys niin fyysiseen kuin henkiseen hyvinvointiin. Kirjoittaminen, edes tarkoituksellisen terapeuttinen, ei tietenkään ole taikakeino vaivaan kuin vaivaan. Ongelmallista voi olla, jos paperilla jää noidankehämäisesti pyörimään saman ongelman ympärillä sen sijaan että päästäisi irti ja menisi eteenpäin. Kuitenkin kirjoittamisen positiivinen potentiaali on hyvin suuri!
Suutarilla itsellään ei kuitenkaan ole tällä hetkellä kenkiä, eli ei, en kirjoita päiväkirjaa. Minulla “ei ole aikaa”. Minulla ei siis ole tällä hetkellä kovakantista elämän kirjaa täynnä kaunista käsialaa. Minulla on kyllä pitkä historia päiväkirjojen parissa, mutta tällä hetkellä perinteinen päiväkirja ei tunnu luontevalta. Blogi on tavallaan julkinen päiväkirjani, jonne kokoan ajatuksiani valituista aiheista. Satunnaisesti kirjoitan ei-julkaistavaksi muuallekin ajatuksiani ylös, faktan tai fiktion muotoon. Luovan kirjoittamisen kurssin “pakkokirjoittaminen” eri aiheista oli kyllä hyvin antoisaa, terapeuttistakin. Myös ajoittaisen kausittainen kiitollisuuspäiväkirja on hyväksi havaittu, suosittelen. Päiväkirjakirjoittamisen rajoja voi myös rikkoa käyttämällä esimerkiksi listoja tai kuvia, sitä muistiinpanotekniikkaa, joka itselle parhaiten sopii.

 

Kuvat: Kimmo Korpela