Lastenkirjat: Urpo ja Turpo

– Aikuisilla ei järki oikein juokse.
– Sellainen säälittää, sanoi Turpo.
– Säälittää se, myönsi Urpokin.
[—]
–Jos joku on unohtanut, miten leikitään, ei sitä voi hänelle väkisin opettaa, sanoi Urpo.
– Ei voi, myönsi Turpo.
Silti karhujen tuli sääli aikuisia.
– Heistä on leikki kaukana, sanoi Urpo. 
– Liian kaukana, sanoi Turpo ja huokasi. 
 
Aloitan tämän vuoden kirjapostaukset lastenkirjalla, koska vaikka itsekseni ei paljon lomalla tullut luettua, lasten kanssa kyllä, ja Hannele Huovin lelukarhut Urpo ja Turpo kuuluvat suosikkeihimme. Meillä on melko paksu kirja Urpon ja Turpon seikkailut (2015), johon sisältyvät teokset Urpo ja Turpo; Urpo, Turpo ja Ihanaa sekä Urpo, Turpo ja Hirmuinen ÄM. Koko kirja koostuu lyhyistä, aukeaman tai parin mittaisista tarinoista, joita on helppo lukea yksi tai muutama vaikka sieltä täältä. Jonkinlainen juoni tarinoissa etenee kronologisesti, mutta ne toimivat myös yksinään. Viimeksi eilen juuri luimme poukkoillen muutaman stoorin Hirmuisesta ÄM:mästä. 
 
– Mitä sinä täällä teet? kysyi Turpo.
– Mitä sinä täällä teet? kysyi Molla-Maija.
– Etsin kummituksia, sanoi Turpo.
– Minä taas kummittelen, sanoi Molla. – Se on mukavaa vaihtelua. Aina ei kotileikki oikein kiinnosta.
– Ei kiinnosta? ihmetteli Turpo.
– No ei, sanoi Molla ja alkoi letittää villinä hulmuavaa tukkaansa. 
Sitten hän veti huulipunan taskustaan ja piirsi Turpon paitaan suuren punaisen M-kirjaimen.
–Tuon kyllä pyyhit, sanoi Turpo, mutta Molla käveli tiehensä taakseen katsomatta. Hänellä oli jalassaan moottoripyöräsaappaat.
Karhut jäivät hölmistyneinä katsomaan hänen jälkeensä. Heistä tuntui, että he näkivät tutun Mollan ensimmäistä kertaa.

 

Urpo ja Turpo ovat hellyttäviä, filosofisiakin lelukarhuja, jotka asuvat Vihreän talon lastenhuoneessa. Kirjan takakannessa Urpoa ja Turpoa verrataan jopa Nalle Puhin ja Paddingtonin kotimaiseksi vastineeksi. Vihreän talon perheeseen kuuluu isä, äiti, tyttö, poika ja vauva ja heidän touhujaan karhut seuraavat mietteliäinä sivusta, välillä matkivatkin. Kun ihmiset eivät näe, lelut heräävät eloon ja keksivät kaikenlaista. Muut lelut, kuten Molla-Maija, Barbi ja robotti, ovat myös mukana. Tarinat ovat hyvin mielikuvitusta ruokkivia sekä lempeän humoristisia ja pohdiskelevia. Kerronta on verkkaista, ei ole kiire minnekään kuten lapsen tai varsinkaan lelukarhun maailmassa harvoin on. Aikuiset ovat niitä hössöttäjiä. Kuitenkin seikkailuja ja jännitystäkin kirjaan mahtuu.
 
En ole lukenut itse Urpoa ja Turpoa lapsena, mutta muistan pitäneeni valtavasti lastenohjelmasta, jossa he seikkailevat. Löysin kirpparilta parilla eurolla dvd:llä nuo karhujen kaikki seikkailut. Nyt aikuisena pidän Urpossa ja Turpossa ehkä eniten juuri siitä filosofisuudesta sekä mielikuvituksen lennosta. Urpon ja Turpon lauluja -cd on muuten myös tosi kiva, kappaleissa on sanat ja aiheet suoraan kirjan tarinoista poimittu. Keuruulla on kesäisin auki myös Urpon ja Turpon talo, tytöt ovatkin päässeet mummon ja papan kanssa siellä käymään. 
 
Hannele Huovi (teksti), Jukka Lemmetty (kuvat): Urpon ja Turpon seikkailut
Tammi, 2015
189 s. 
 
 
 

Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo

On yleisesti tunnettu totuus, että naimaton varakas poikamies tarvitsee välttämättä rinnalleen vaimon.
Kun sellainen nuorimies saapuu jollekin paikkakunalle, ei hänen tunteistaan ja mielipiteistään tietysti ennakolta tiedetä mitään, mutta siitä huolimatta tämä käsitys on niin lujasti juurtunut seudulla asuvien perheiden mieleen, että hänet suoralta kädeltä katsotaan täysin oikeutetusti kuuluvan jollekin heidän tyttäristään.

Olen lukenut aika paljon kirjoja, aika monesta myös pitänyt, mutta silti on vain muutama harva sellainen suosikki, johon jaksan ja haluan palata säännöllisesti aina uudestaan ja uudestaan ja johon on lämmin, henkilökohtainen suhde olemassa. Olen sitäpaitsi hyvin tarkka siitä, mitä kirjaa todella sanon oikeasti lempparikseni, vaikka hyviä puolia löytyy monesta teoksesta. Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo (1813) lukeutuu näihin harvoihin ja valittuihin! Ja niistä kaunokirjallisista teoksista, joita olen tähän mennessä blogissa esitellyt, Ylpeys ja ennakkoluulo on ainoa tällainen all-time-favourite. Pienen poikkeuksen tekee tosin Montgomeryn Anna-sarja, joka oli varsinkin nuorena tällä listallani, mutta nykyään sillä on ehkä enemmänkin nostalgia-arvoa. Hyvin merkittävä Annakin toki oli aikoinaan minulle.


Usein kirjat ovat parempia kuin niistä tehdyt filmatisoinnit, mutta Ylpeyden ja ennakkoluulon kohdalla ne ovat molemmat vieneet sydämeni ja täydentävät toisiaan. Minulle se ainoa oikea filmatisointi on BBC:n minisarjaversio vuodelta 1995. Se, missä on Jennifer Ehle ja Colin Firth.  Olen nähnyt myös sen elokuvan, jossa on Keira Knithley, ja se on elokuvana kyllä kaunis, mutta hahmot eivät silti ole minulle ne oikeat. Se ei herätä tunteiden skaalaa samalla tavalla kuin n. viiden tunnin mittainen sarja. Oikeastaan rakastuin Ylpeyteen ja ennakkoluuloon alunperin (joskus lukioiässä..?) nimenomaan BBC:n sarjan kautta ja sen myötä halusin sitten lukea kirjankin. Useimmat lukemani kirjat lainaan kirjastosta, mutta Ylpeys ja ennakoluulo on niitä kirjoja, jotka haluan olevan myös omassa hyllyssäni.

Olen lukenut kirjan pariin kolmeen kertaan, mutta katsonut minisarjan ihan todella moneen kertaan. Se on sellainen klassikko, jonka haluaa säännöllisesti laittaa pyörimään, jos on vaikka sairaana. Kuten viikonloppuna, kun makasin sohvalla karmivan flunssan kourissa, enkä saanut kuumeen takia yöllä oikein nukuttuakaan, niin katsoin aina jakson Ylpeyttä ja ennakkoluuloa niissä väleissä, kun en saanut unta. Se on vaan niin ihana!!!!! Onneksi tiedän monia muitakin sarjan faneja, joten jotain älyttömän kiehtovaa siinä vaan on! Olen katsellut tätä vuosien varrella monet kerrat myös vanhempieni ja jopa veljeni kanssa. Joskus pitää vielä ehtiä katsoa se Kimmonkin kanssa! Siinä on sellaista satumaista ryysyistä rikkauksiin -tunnelmaa ja sitä, että hyvyys kannattaa aina ja lopulta voittaa.


Ylpeydessä ja ennakkoluulossa
on lyhyesti selitettynä kyse englantilaisesta, keskiluokkaisesta Bennetin perheestä, jossa on viisi tytärtä, jotka pitäisi saada hyviin naimisiin. Kaksi vanhinta, Jane ja Elizabeth, ovat järkeviä ja fiksuja, keskimmäinen Mary on vakava ja huvituksia ylenkatsova, ja kaksi nuorinta, Kitty ja Lydia, ovat vallattomia ja vilkkaita. Heidän äitinsä on ottanut elämäntehtäväkseen tytärten naimisiin saattamisen. Isä on järkevä, lempeä, mutta omiin oloihinsa vetäytyvä. Vauhtia perheen pyrkimyksiin saa lähistölle muuttava rikas herra Bingley sekä tämän vähäpuheinen ystävä, vielä rikkaampi herra Darcy, Bennettien talon tuleva perijä herra Collins sekä kotikylälle leiriytyvä rykmentillinen sotilaita. Varsinkin sarjassa äidin humoristisuus tulee todella hyvin esiin, siinä nimittäin heikkohermoinen rouva Bennet on aivan mahtava ajaessaan täyttä höyryä tytärtensä “parasta”, samoin mielistelevä, hienosteleva mutta hyväntahtoinen herra Collins. Heidän humoristisuutensa puree minuun.

En paljasta miten sulhojen kanssa käy, mutta kaikenlaisia käänteitä tulee eteen. Nokkela Lizzy on tietysti suosikkihenkilöni. Ja mr. Darcy. Olen nähnyt Jane Austenin muistakin kirjoista tehtyjä elokuvia, lukenutkin jonkun, mutta mikään ei silti vedä vertoja Ylpeydelle ja ennakkoluulolle, se on vaan niin paras!! Rakkautta, pohdintaa omaisuuden merkityksestä, kunniantuntoa, ylpeyttä, nöyrtymistä, häpeää – kepeyttä ja syvällisyyttä samassa paketissa… ja tietenkin ihania, kohteliaita käytöstapoja, tanssiaisia ja sarjassa lisäksi ihanasti artikuloitua brittienglantia. Pieni vinkki muuten niille, jotka ovat nähneet jonkin filmatisoinnin, mutta eivät lukeneet kirjaa: Kirjan lopussa kerrotaan lyhyesti kunkin siskoksen vaiheista varsinaisen loppuratkaisun jälkeen, joten hieman lisätietoa tarjoaa Austen kirjassaan, kun taas dvd loppuu tyystin siihen kuuluisaan – en paljasta mihin -.

Suosittelen ❤

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
WSOY, 1947
328 s.

Ajattelin, että voisin alkaa laittaa kirjajuttujen perään vielä nämä faktat, kuten monet kirjabloggarit näyttävät tekevän. Tässäkin tapauksessa vuosi 1947 ei siis ole vuosi, joilloin se on ensimmäistä kertaa ilmestynyt, vaan milloin on tehty suomennos, jonka luin. Mutta sekään ei silti ole kyseisen pokkarin painovuosi, joten vähän vaikeaa hahmottaa noita vuosilukuasioita. Tämän kirjan kohdalla tarkoittaa kai, että sisältöä on viimeksi tarkistettu sinä vuonna. Mutta laittaessani tekstin sisään vuosiluvun tarkoitan siis yleensä sitä, milloin teos on ensimmäisen kerran julkaistu.

Opiskelijan luksusta

Silloin tällöin minulta kysytään, millaista on opiskella tässä elämäntilanteessa. Enhän ole enää suoraan lukiosta tullut ja kaksi lastakin on. Kysyn sitä välillä itseltänikin, jos mieleen tulee, että pitäisikö olla jo töissä tienaamassa. Haluan kuitenkin saada tutkinnon loppuun, joten aion sen tehdä, myös tässä elämäntilanteessa. Opiskelu on kivaa, ja tein tähän pienen listan hyvistä puolista (myös motivoinniksi itselleni). Uskaltakaa vain rohkeasti raskautua opiskeluaikanakin (jos muuten elämäntilanne sallii), ei se haittaa, jos tekee juttuja vähän eri järjestyksessä kuin muut.

(Tässä leikkimielisessä listassa on kyse yliopistomuotoisesta opiskelusta, muissa opinahjoissa voi olla eri käytäntöjä)

VAPAUS!
Mahdollisuus räätälöidä juuri sellaiset aikataulut kuin itselle sattuu sopimaan ja edetä ihan omaan tahtiin. Perheelliselle tämä järjestely sopii kuin nenä päähän. Lastenkaan ei välttämättä tarvitse olla päiväkodissa täysiä viikkoja. (Vienti- ja hakuvuorot tosin jäävät sitten sinulle, koska opiskelijana ehdit iltapäivällä aikaisemmin paikalle) 
– YLIOPISTOLIIKUNTA
Siis oikeasti: Mistä kuntokeskuksesta saat vuodeksi 55 eurolla rajattomat oikeudet jumppatunneille ja kuntosalille! (Tosin perheellisenä käyttö jää siihen yhteen zumbatuntiin silloin kun ehtii, mutta kuitenkin…) Bonuksena yo-liikunnan sauna! Se tuo fiiliksen, että kävisi paremmillakin mestoilla.
 
– ALENNUKSET SIELTÄ, TÄÄLTÄ JA TUOLTA
On niiiiin nautinnollista näyttää opiskelijakorttia vähän joka paikassa, kun vertaa kotiäitivuosiin, jolloin tulot ovat lähes yhtä pienet, mutta alennuksia ei saa mistään. Jyväskylässä pääsee viimetipan opiskelijalipulla jopa teatteriin alle kympillä (perheellisenä et tietenkään tule koskaan menneeksi, mutta jo pelkkä ajatus mahdollisuudesta lämmittää).
 
HALVAT LOUNAAT
2,60 täyttävästä, terveellisestä ateriasta? Kyllä opiskelijalle. Nyt joku 7 euron lounaskin kuulostaa ihan kiskurihinnalta. Opiskelijaruokapaikkojen kuningatar on Jyväskylässä Kasvisravintola Katrina. 
 
EI PUKUKOODIA
Itse asiassa erotut vain, jos olet pukeutunut erityisen siististi. Täällä ei työasuja, salkkuja, jakkupukuja tai kalliita asusteita vaadita, vaan revityt farkut ja kuluneet tennarit ovat normi. Ilmeisesti kauppatieteiden puolella pukeutuminen on vähän erilaista, mutta humanisteilla ei haittaa, jos tukka jäi aamulla harjaamatta ja päälle sattui lähtöhötäkässä vaarin vanhat sammarit ja kauhtunut neulepaita, se on vaan tosi jees. Taikun laitoksella plussaa kirpparilta löydetyt nyörikengät Ylpeys ja ennakkoluulo -tyyliin.

HYÖTYLIIKUNTA
Kaikki kulkevat pyörällä “kouluun”, joten totta kai sinäkin! Myös pimeällä, märällä ja liukkaalla kelillä. (Joskus voi huijata kävellen.)

HUOLIMATTOMUUS EI HAITTAA
kuin korkeintaan itseäsi. Et kuitenkaan saa potkuja koko puljusta, vaikka palauttaisit toisinaan vähän sinne päin sutaistuja tehtäviä. 
OPISKELIJAN IDENTITEETTI
On hauskaa olla siltä väliltä – vähän akateemiseen päin, mutta kuitenkin tulotasolta kaikkien huonopalkkaistenkin duunareitten alapuolella. On jotain kosketuspintaa molempiin maailmoihin. Myös monet “paskaduunit” tulevat opiskelijoille tutuiksi, niin osaa sitten arvostaa korkealle niittenkin tekijöitä. (Ja toivottavasti muistaa sen myös valmistuttuaan!)

KANSAINVÄLISYYS
On virkistävää nähdä päivittäin kampuksella vaihtareita ja kuulla vieraita kieliä. Kotiäitiaikoina unohtaa helposti, että maailmaa on olemassa lähileikkipuiston takanakin. 
 
YTHS
Lääkäriä odottaessasi voit lueskella rauhassa lehtiä seesteisessä ja siistissä aulassa kuin olisit missäkin yksityisellä. Eikä maksa juuri mitään. Lasten kanssa saat sitten ihan tarpeeksi rampata siellä kunnallisessa päivystyksessä karkeuksia huutelevien juoppojen seassa. 

LOMAT
Mahdollisuus pitkiin lomiin tarkoittaa myös lapsille mahdollisuutta huilata päiväkodista. Paitsi jos sinun täytyy mennä loman ajaksi töihin…

NUOREKKUUDEN ILLUUSIO
Yliopistossa ei ole iällä väliä: joka tapauksessa olet nuorekas, koska “opiskelet vielä”. Menet vielä kolmenkympin korvilla (ainakin omasta mielestäsi) ihan muitta mutkitta siellä parikymppisten joukossa. Saattaapa huudeilla törmätä jopa itseään vanhempiinkin!

JOUSTAVUUS
Mahdollisuus puuhailla kaikenlaista siinä ohella. Tehdä keikkatöitä, freelancerjuttuja, kirjoittaa blogia… Palkkatöissä ei paljon Bloggeria työajalla availtaisi!

PAINEETTOMUUS
Olet vastuussa tekemisistäsi – mutta vain itsellesi. Toki ryhmätöissä pitää huomioida muitakin, mutta periaatteessa opiskelun ei pitäisi tuoda valtavia paineita, kunhan saa jonkinlaiset opintopisteet raapaistua kasaan. Ei ole työnantajaa hengittämässä niskaan. Se on vaan opiskelua! (Paitsi mites se vanha klisee menikään: Ei koulua, vaan elämää varten!)  

URAUTUMATTOMUUS 
Vaikka olet valinnut tietyn alan hakiessasi opiskelemaan, sivuainevalinnoilla ja omalla kiinnostuksella voit määrittää paljon, mihin lopulta päädyt töihin. Opiskeluaika on jännittävää, kaikki on vielä avoinna! (Voit unelmoida mistä tahansa työpaikasta. Vaikka alasi työnäkymät olisivat surkeat, et ole työtön niin kauan, kun olet vielä opiskelija.)

Kaiken kaikkiaan opiskelu on tosi nastaa ja on kivaa ja jännittävää elää tätä vaihetta. Totta puhuakseni olen silti tosi iloinen, että toinen meistä on jo valmistunut, niin ei tarvitse sitkuttaa ihan pelkillä opintotuilla. Perästä tullaan!

 
 
    Kuva: Kimmo Korpela
 
 

Lastenkirjat: Vessavintiöt

Yksi veikeä lastenkirjapoiminta tähän väliin. Hope Vestergaardin ja Valeria Petronen Vessavintiöt (2012) opettaa lapsille humoristisella tavalla vessatapoja 15 kohdan verran. “Nuo villit vessavintiöt eivät mokiaan tajua, on aika siis käytöstavoista heidän saada hajua.” Sotkuisissa yleisissä vessoissa käyneenä, ja niitä myös työkseni siivonneena tulee mieleen, että tällaisen opuksen lukeminen voisi tehdä hyvää myös joillekin aikuisille.
Kirjassa on kivat kuvat ja kuvitteellisen Tammelan päiväkodin lasten pikku mokien kautta riimitellään lempeästi yleispätevät vessaohjeet pienille (ja isoillekin) vessan käyttäjille. Meillä lapset tykkäsivät lukea tätä kirjaa ja naurukin on ollut herkässä – vessajutut tunnetusti kun hihityttävät kaikenikäisiä.