Lastenkirjat: Melukylän lapset

Astrid Lindgrenin Melukylän lapset -kirjat ovat ihania. Lindgren on muutenkin yksi suosikkilastenkirjailijoistani. Melukylä on pikkuruinen, idyllinen kylä Etelä-Ruotsissa ihanine, mansardikattoisine puutaloineen ja hyvinvoivine lapsineen ja eläimineen. Melukylän kolmessa talossa asuvat vanhempineen lapset Riitta, Anna, Olli, Kirsti, Saku, Naku ja kertojana esiintyvä Liisa. Melukylän lapset keksivät aina kaikenlaista kivaa tekemistä ja joskus sattuu kommelluksiakin. Kirjat sijoittuvat luullakseni 1920-luvulle, niin miljöön kuin Melukylän joulu -kirjassa olleen vuosiluvun perusteella arvelisin niin. Ilon Wiklandin kuvitukset ovat ihania, idyllisiä, kauniita. Wikland on kuvittanut myös Lindgrenin Lotta-kirjat, mutta itse pidän Melukylästä enemmän. 
 
Melukylän lapset ovat myös avuliaita ja auttavat muun muassa Annan ja Riitan vanhaa isoisää. Lasten elämä Melukylässä on vapaata ja kahlitsematonta, meluisaa, itsenäistä, lapsenomaista ja seikkailullista. He liikkuvat paljon luonnossa ja ovat tekemisissä eläinten kanssa. Pepin ohella Melukylän lapset kuuluvat sekä lasten että aikuisten suosikkeihin ainakin meillä. Peppiin verrattuna Melukylä-kirjat ovat melko kesyjä, niissä ei ole yhtä radikaaleja hahmoja. Sopivan lempeää kerrontaa pienillekin. Melukylän lapset on myös äänikirjana, suosittelen sitä esimerkiksi pitkille automatkoille, toimii hyvin! 

 

Sillanpää: Nuorena nukkunut

 


Nobelisti Frans Emil Sillanpään teosta Nuorena nukkunut (1931) on pidetty kirjailijan merkittävimpänä saavutuksena. Meillä se oli lukupiirikirjana ja kahlasin sen vähän harppoen läpi tällä kertaa, koska olen lukenut sen aiemmin vuosia sitten. Sillanpään kieli on tosi kaunista eikä ihme, että teos on menestynyt ulkomaillakin. Herkkä romaani kuvaa kauniisti ja surumielisestikin Suomen suvea ja luontoa sekä nuoren tytön sielunelämää. 

 

Romaani jakaantuu kahteen osaan, joista ensimmäinen kertoo Kustaa ja Hilma Salmeluksen vaiheista, ja jälkimmäinen osa keskittyy heidän tyttärensä, nuoren Siljan elämään, rakastumiseen ja – kuolemaan. En koe spoilaavani juonta tällä paljastuksella, sillä Sillanpään teos on siitä mielenkiintoinen, että loppuratkaisu kerrotaan heti ensimmäisillä sivuilla (sekä teoksen nimessä) ja tavallaan koko teos on yhtä takaumaa, joka päätyy lopulta ajallisesti siihen hetkeen, josta alkoikin. Samanlaista, loppua ennakoivaa rakennetta Sillanpää on käyttänyt myös ainakin teoksessa Hurskas kurjuusTästä valinnasta johtuen lukijalla on läpi koko teoksen haikea vire, aavistus että kaikki päättyy liian aikaisin. 

”Siljan, nuoren kauniin maalaistytön elämä päättyi noin viikon päivät juhannuksen jälkeen kesän vielä ollessa nuoremmalla puolellaan”.  Kesä, Sillanpään teoksissa runsaasti käytetty symbolinenkin elementti, on ”nuoremmalla puolellaan” Siljan kuollessa. Kukkein, hehkuvin, lämpimin aika Siljan aikuisuudesta ja naiseudesta jää siis kokematta. Haikeutta teokseen tuo myös se asetelma, että Silja on “vanhan sukupuun viimeinen vihanta” ja hänen mukanaan sammuu koko sukuhaara. Sillanpään käyttämä kieli on hyvin kaunista ja runollista – “kuun säteet sekoittuivat ripsiin ja heijastuivat kimaltaen näköteristä” .

Myös luonnon kuvausta on paljon. Kirjan tunnelma on rauhallinen, ja etenkin kirjan alkuosassa kerronta on miltei liiankin verkkaista. Jopa synkkiä asioita, kuten kuolemaa, kuvataan kauniisti. Ehkä teos on juuri siksi niin herkkä ja liikuttavakin, että Silja ottaa kuoleman vastaan ystävänä, ei kapinoi, ei vastustele. Hän on saanut kokea rakkauden ja sitä ajatellessaan hän tuntee saaneensa elämältä kyllin.

“Hänen kaunis lemmentunteensa täytti hänen mielensä niin kauan kuin hän tajuissaan pysyi. Ja suurin ihme, luonnon armias järjestely, oli se, ettei hän perästäkään milloinkaan todennut, että nyt minä siis kuolen enkä enää voi saavuttaa unelmieni määrää. Päinvastoin tunsi hänen sammuva henkensä lopulta täydellisesti yhtyvänsä ystävänsä henkeen.”                                                             


F. E. Sillanpää: Nuorena nukkunut
Otava, 1971
259 s.