Nonfiktion TOP 10

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lupasin tehdä oman top 10 -listani myös niistä blogissa esitellyistä teoksista, jotka eivät lukeudu kaunokirjallisuuden alle. Valinta oli yllättävää kyllä vaikeampi tällä kertaa, mutta kai se on pelkästään positiivinen ongelma ja kertoo vain siitä, että olen lukenut ja kuunnellut niin monia hyviä ja sykähdyttäviä kirjoja nonfiktion alueelta. Valitsin tähän listaan teoksia, jotka ovat keskenään eri tyyppisiä ja olleet eri tavoilla vaikuttavia. Joukkoon mahtuu sekä koskettavia, innostavia että käytännöllisiä teoksia.

Kirjat eivät taaskaan ole paremmuusjärjestyksessä.

Xinran: Kiinan kadotetut tyttäret

Yksi kaikkien aikojen vaikuttavimmista lukemistani teoksista ja myös yksi blogihistoriani luetuimmista postauksista. Kiinalainen naistoimittaja Xinran kertoo niin sydäntäsärkevästi Kiinan yhden lapsen politiikan vaikutuksista kiinalaisten naisten tarinoiden kautta, että tämä lukija ei ainakaan jäänyt kylmäksi ja kyynelettömäksi.

Mari Leppänen & Johanna Hurtig: Maijan tarina – lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö yksilön ja yhteisön traumana

Maijan tarina on toinen syvästi järkyttävä teos, jota en voinut tällä listalla ohittaa. Olen iloinen, että myös moni lukija on löytänyt tämän postauksen. Törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö, sen kieltäminen ja tapahtumaympäristönä vielä hengellinen konteksti on niin riitelevä yhdistelmä, että tekee pahaa. Tällaiset kirjat pyrkivät antamaan äänen äänettömille.

Leon Leyson: Poika joka pelastui – Schindlerin listan kuopus

Selviytymistarinoiden genrestä valitsin tämän. Vaikka esimerkiksi Ruandan ja jesidien kansanmurhat ovat mielettömiä raakuuksia, on holokaustia hankala silti ylittää sen mielivaltaisessa hirvittävyydessä ja laajuudessa. Erityisen koskettavuuden tähän elämäkertaan tuo lapsen näkökulma. Kirja palauttaa mieliin todellisen historian, ettei niin enää tapahtuisi, ja muistuttaa, että hyvyys kannattaa aina, myös pahan ympäröimänä. Pääsin viime keväänä myös suunnittelemaan ja vetämään opiskelijaryhmälle prosessidraaman tämän kirjan kertomuksen pohjalta, mieleenpainuva kokemus sekin.

Bea Uusma: Naparetki

Uskomaton tositarina epäonnistuneen retkikunnan pakkolaskusta pohjoisnavalle sata vuotta sitten. Teos imee mukaansa ja on uudenlainen tapa käyttää kirjoittamista – faktoihin perustuva tutkimus, jossa kuitenkin on juoni, (rakkaus)tarina ja kiinnostavat henkilöhahmot.

Nick Vujicic: Ra(a)jaton elämä

Ihan mieletön tsemppikirja, joka kannattaa lukea, jos oman elämän vaikeudet tuntuvat suurilta. Ilman raajoja syntynyt Vujicic osoittaa elämällään, että kaikella voi olla tarkoitus ja vajavaisenakin hän on siunauksena niin monille. Ja että hän voi ja pystyy – melkein mitä vaan!

Ann Voskamp: Tuhat lahjaa

Kiitollisuutta opettava teos, josta kirjoitin myös blogihistorian ensimmäisen postauksen. Tuhat lahjaa sai minut aloittamaan oman kiitollisuuslistani, mutta harmi vaan se jäi kesken jossain vaiheessa unohtuneena kiireen alle. Vaikuttava ja kauniisti kirjoitettu kirja sisältää muutakin kuin positiivista höttöä. Ehkäpä aloitan uuden listan alusta jossain vaiheessa.

Karen Le Billion: Miksi ranskalaiset lapset syövät ihan kaikkea

Tämä kirja innosti laajentamaan perheen ruokarepertuaaria ja muutti suhtautumistani ruokakasvatukseen monellakin tavalla. Kesän jälkeen olen ottanut käyttöön systeemin, että teen joka viikko ruokalistan valmiiksi joka päivälle, jolloin arkiruoka on vaihtelevaa ja monipuolista – ja sitä on hauska tehdä.

Ilana Aalto: Paikka kaikelle – Mistä tavaratulva syntyy ja kuinka se padotaan sekä Jenni Sarras: Tavarataidot – Arkijärjellä koti kuntoon

Huijasin tässä kohdassa vähän, koska niputin kaksi teosta yhteen. Aallon Paikka kaikelle ja Sarraksen Tavarataidot vain täydentävät niin hyvin toisiaan, etten voinut valita toista ilman toista. Molemmat ovat olleet hyödyllisiä oppaita tavarasuhteen miettimiseen, kulttuurihistoriaan sekä innostaneet järjestelemään toimivammaksi (tosin järjesteltävät kaapit, laatikot, kamakasat, kassit ja tavarat tuntuvat olevan ehtymätön luonnonvara).

Rinna Saramäki: Hyvän mielen vaatekaappi – Ratkaise omat vaatepulmasi ja samalla globaalin muotiteollisuuden epäkohdat

Silmiä avaava teos muotibisneksen epäkohdista. Sisältää faktatietoa vaateteollisuuden nurjista puolista sekä ohjeita ja vinkkejä eettisen, kestävän ja itseä miellyttävän vaatekaapin kokoamiseen ja oman tyylin vahvistamiseen.

Pia Rendic: Ihmiskaupan kasvot

Tämä teos raottaa hurjalla tavalla seksiperäisen ihmiskaupan laajamittaista todellisuutta, jota on nykyajan orjuudeksikin kutsuttu. Kirjoittaja työskentelee Kyproksella ihmiskaupan uhreja auttavassa päiväkeskuksessa, joten hänellä on ensikäden kokemusta paritettujen naisten tukalasta asemasta. Myös tilastolliset tiedot hätkähdyttävät.

 

Nadia Murad: Viimeinen tyttö – Olin Isisin vankina

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nadia Muradin Viimeinen tyttö – olin Isisin vankina (2018) on niitä kirjoja, jotka saavat sydämen sykkimään nopeammin. Kirja tarjoaa kokemuspohjaisen näköalan Isisin perustaman “islamilaisen valtion” todellisuuteen, kauheuksiin, jotka ovat nykypäivää niin monille. Murad on kotoisin Irakin jesidiyhteisöstä, joka on ollut muiden vähemmistöjen ja toisinuskovien kuten kristittyjen tavoin Isiksen maalitauluna. Jesidien järjestelmällistä tuhoamista voi sanoa kansanmurhaksi, ja siinä on paljon samoja piirteitä kuin esimerkiksi Ruandan kansanmurhassa, josta Leigh Chishugi kirjoitti oman selviytymistarinansa. Myös joitakin holokaustin piirteitä nousi lukiessa mieleen.

Nuorena Murad haaveili omasta kauneussalongista ja vietti rauhallisen onnellista elämää perheensä maatilalla. Vuonna 2014 mustiin pussihousuihin pukeutuneet taistelijat kuitenkin hyökkäsivät myös 21-vuotiaan Muradin kotikylään, josta tappoivat miehet ja veivät naiset mukaansa. Murad päätyi muiden naimattomien naisten kanssa terroristien seksiorjaksi, johon kuului myös ankaraa väkivaltaa. Rohkeuden, onnekkaiden sattumien ja henkensä vaarantaneen perheen avulla Murad pääsi lopulta pakenemaan (kiitos vartalon ja kasvot verhoavan niqabin), mutta kaikki arvokkuus oli viety. Nyt Murad on yksi rohkeista, jotka uskaltavat puhua kokemuksistaan avoimesti, sillä vain se voi muuttaa asioita. Hän haluaa olla viimeinen tyttö, joka joutuu kokemaan vastaavan kohtalon.

Hienon, raastavan ja puhuttelevan selviytymiskertomuksen seassa on mielestäni hieman tarpeetonta syyttelyn katkua. Toki Isistä itseään täytyykin vetää tilille, mutta Murad myös arvostelee voimakkaasti naapurikylien muslimeja (niitä tavallisia ja rauhallisia), jotka eivät tehneet mitään, kun Muradin kotikylää piiritettiin. Asenne on tietysti ymmärrettävä henkilöltä, jonka perhe on yhtäkkiä tapettu, ja jota on kohdeltu mitä kauheimmilla tavoilla. Jäin kuitenkin pohtimaan, mitä kummaa tavalliset ihmiset viereisissä kylissä oikein olisivat konkreettisesti voineet tehdä, kun vastassa ovat konekiväärein varustautuneet ammattitaistelijat? Pienet ihmiset voivat auttaa pienissä asioissa kuten eräs muslimiperhe auttoi myöhemmin Muradia pakenemaan, mutta kokonaisen armeijan taltuttamiseen tarvitaan toinen armeija, muutama köyhä maanviljelijä ammuttaisiin siihen paikkaan.

Avuttoman sivustakatsojan ei ole paljon helpompi kuin uhrin. Varsinkin, jos miettii asiaa siltä kannalta, olisiko valmis uhraamaan vastarinnallaan terroristeille omat lapsensa yrittääkseen auttaa joukkoa tuntemattomia. Tällaista tapahtuu koko ajan. Emmehän mekään tee mitään, vaikka tiedämme, mitä maailmalla tapahtuu. Aina voi kirjoittaa blogipostauksia, mutta voiko mennä paikan päälle ja heittäytyä jonkun terroristin eteen ja tulla ammutuksi? Olisiko siitä edes mitään hyötyä? Mitä oikeastaan edes voisimme tehdä? Ehkä yrittää mobilisoida isompia joukkoja, valtioita ja niiden johtoa. Mutta jos viereisellä asuinalueellasi ammuskeltaisiin, etkö vain lähtisi mielummin pakoon lastesi kanssa, että edes te pelastuisitte, kuin menisit vapaaehtoisesti maalitauluksi? Myönnän, että minä ainakin varmaan yrittäisin pelastaa ensin oman perheeni, vaikka haluaisin auttaa kaikkia. Äh, nämä ovat niin vaikeita asioita. Olisipa nappi, jota painamalla kaikki vääryydet korjaantuisivat.

 

Nadia Murad: Viimeinen tyttö  – Olin Isisin vankina [The Last Girl – My Story of Captivity, and My Fight Against the Islamic State]
Otava, 2018 [2017]
318 s. 

 

Case Kypros – haastattelussa Sanna

Tämä postaus liittyy kiinteästi edelliseen, joten kannattaa ensin lukaista Ihmiskaupan kasvot.

Sain kunnian haastatella suomalaista Sannaa, joka työskentelee Kyproksella ihmiskaupan uhreja auttavan keskuksen johtajana. Kysytäänpä Sannalta muutama kysymys liittyen hänen työhönsä ja erityisesti Kyproksen tilanteeseen.

Sanna harrastaa urheilua ja luonnossa liikkumista vastapainona henkisesti raskaalle työlle. Riittävä palautuminen on erityisen tärkeää tällä alalla. “Ihan koko ajan ei voi olla käytettävissä.”

 

Miksi juuri Kypros?

Kyproksella on hyvin otollinen sijainti seksiperäisen ihmiskaupan kannalta, koska se on sopivasti Aasian, Afrikan ja Euroopan solmukohdassa. Kypros toimii uhrien lähtö-, kauttakulku- ja kohdemaana. Ulkomailta tulleita uhreja on paljon. Laajamittainen ihmiskauppa on mahdollista, koska lainsäädännössä on porsaanreikiä eikä laajassa mittakaavassa ole tarpeeksi tahtotilaa selvittää, kuka lukuisista prostituoiduista on ihmiskaupan uhri ja kuka ei. Lisäksi Kyproksella vallitsee ns. macho-kulttuuri, miehen yleinen “oikeus” käyttää ostettuja naisia miten haluaa, perheellisenäkin.

Näkyykö prostituutio katukuvassa?

Näkyy, paljon selvemmin kuin Suomessa. Neonvaloissa välkkyviä ilotaloja on paljon ja lisäksi vähäpukeiset naiset syrjäisemmillä kaduilla eivät jätä tarkoitustaan arvailujen varaan. Jännä ilmiö ovat myös kyproslaiset frappé-kioskit maanteiden varsilla: viettelevästi pukeutuneet tytöt, jotka myyvät näennäisesti jääkahvia, mutta myös mahdollisuudet muihin palveluksiin ovat yleisessä tiedossa. Lisäksi aasialais- tai afrikkalaistaustaisten naisten on lähes mahdotonta kulkea kadulla ilman, että joku rullaa auton ikkunan auki ja kysyy hintaa. Miehet ovat tottuneet, että etnisen näköiset naiset Kyproksella ovat usein prostituoituja.

Te autatte ihmiskaupasta pelastuneita uhreja eteenpäin elämässään. Voiko ihmiskaupan uhri toipua traumoistaan?

Toipuminen on kyllä mahdollista, mutta pitkän ja kivisen tien takana. Tapahtuneita asioita ei saa koskaan pyyhittyä pois, mutta elämää on mahdollista jatkaa, haavat oppia hyväksymään. Keskuksemme tarjoaa naisille psykososiaalista tukea ja keskustelun lisäksi erilaista voimauttavaa toimintaa kuten taiteita, kädentöitä, liikuntaa ja eläintenhoitoa. Yritämme auttaa naisia jaloilleen ja uskomaan itseensä. Mutta monesti mennään kolme askelta eteenpäin ja kaksi taaksepäin.

Sehän on fakta, että jos kysyntää on, niin ihmiskauppiaat kyllä hankkivat Kyprokselle lisää uhreja, jos edellisiä saadaan pelastettua. Miten jaksat turhautumista?

Työni on pienten voittojen juhlimista. Tässä on pakko olla kärsivällinen. Välillä jo pelastetutkin naiset ajautuvat myöhemmin takaisin samoihin hommiin. Lähtökohtani on, että yksittäisenä ihmisenä en voi lopettaa koko maailman ihmiskauppaa, mutta voin silti tehdä oman, pienen osani. Edistysaskeleet ovat välillä minimalistisia, mutta nekin antavat voimaa jatkaa: nähdä vaikka jonkun maahan poljetun naisen ymmärtävän oma korvaamaton arvonsa ihmisenä ja naisena.

Sanna oli pikavisiitillä Suomessa ja lensi jo takaisin Kyprokselle jatkamaan tärkeää työtään. Minulla on suunnitteilla myös pitempi lehtijuttu Sannasta, ja linkkaan blogiinkin, jos se ilmestyy.

Sannan ihmiskauppa-aiheinen blogi Kun korvaamaton kaupattiin löytyy tästä osoitteesta:
http://www.stoori.fi/kunkorvaamatonkaupattiin/, ja sieltä voi seurailla Sannan työkuulumisia Kyprokselta.

Jos kiinnostuit Kyproksesta ihmiskaupan näyttämönä, kannattaa katsoa Ruut ja Mika Ahosen tekemä, puolisen tuntia kestävä dokumentti Rose in paradise, joka avaa hienosti ihmiskauppatilannetta erityisesti tuolla kauniilla pikku saarella.
Vuonna 2014 Euroopassa, erityisesti Kyproksella kuvattu dokumentti löytyy tästä osoitteesta:

https://www.youtube.com/watch?v=KB0Pgvz8bTE&feature=youtu.be

Sannan kuva: Kimmo Korpela

Ihmiskaupan kasvot

Jotta paha voittaisi, riittää että hyvät ihmiset eivät tee mitään.
                            
                                                     Edmund Burke 

27 miljoonaa uhria. Joka 30. sekunti nykyajan orjuus – ihmiskauppa – saa yhden uuden uhrin. Ihmiskauppa on nopeiten kasvava järjestäyneen rikollisuuden muoto ja sen voi jakaa työ- ja seksiperäiseen ihmiskauppaan, joista keskityn jälkimmäiseen.
          Seksiperäinen ihmiskauppa on erittäin kannattavaa: aseet ja huumeet voi myydä vain kerran mutta naisen voi myydä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Niin kauan, että se tekee itsarin tai kuolee aineisiin. Paritetun naisen eliniänodote kun on myymishetkestä eteenpäin mitättömät seitsemän vuotta. Vain 1-2 % ihmiskaupan uhreista pääsee takaisin vapauteen.
Yhteiskunta, jossa miehet voivat ostaa naisen ja käyttää naista seksuaalisen halunsa tyydyttämiseen, on ydintään myöten epätasa-arvoinen.  
                                              
                                                Pia Rendic
Pia Rendicin kirja Ihmiskaupan kasvot (2015) ravisteli minua heti ilmestyttyään ja sen jälkeen olen ahminut kaiken mahdollisen ihmiskauppaan liittyvän uutisoinnin ja materiaalin, jota on tullut vastaan. Rendic työskenteli vuosia Kyproksella auttaen kaupattuja naisia, joten hänellä on tutkimus- ja tilastotiedon lisäksi arvokasta omakohtaista kokemusta ihmiskaupan pimeästä todellisuudesta. Kypros on aikamoinen paratiisi lomailijoiden lisäksi myös ihmiskauppiaille, ja tuohon pieneen saarivaltioon liittyen julkaisen pian postauksen, jossa haastattelen uhrien parissa työskentelevää psykologia.
Rendicin kirja on suoraa tykitystä kovasta aiheesta eikä mitään hempeilyä. Puhetta ihmiskaupasta ei voi eikä saa kääriä pumpuliin, jos muutosta halutaan saada aikaan. Suosittelen kirjaa todella lämpimästi, se on erittäin hyvä kattaus ihmiskaupan tilanteesta ja dynamiikasta. Kirja avaa myös, millainen on tyypillinen uhri ja millä valheilla hänet saadaan napattua, puheenvuoron saavat myös asiakkaat ja parittajat. Korruptiosta ja viranomaisten toiminnasta lukiessa leiskahtaa sisimmässä väistämättä oikeudenmukaisuuden jano. Miten ihmiskauppiaitten lonkerot ulottuvatkin moneen tahoon niin, että valitettavan usein oikeuden silmissä “huora on syyllinen”. Jos ette saa kirjaa heti käsiinne, niin Pia Rendicin perustaman järjestön ylläpitämä Vapauta Uhri -sivusto sisältää myös paljon hyödyllistä tietoa ihmiskaupasta, prostituutiosta ja pornosta ja tämän kolmikon kiinteästä yhteydestä toisiinsa.
Prostituutio ja ihmiskauppa liittyvät tiiviisti yhteen, vaikka sitä ei aina tunnusteta. Mitä enemmän olen lukennut ja kuullut ihmiskaupasta, nähnyt tilastoja, jutellut aiheeseen perehtyneiden kanssa ja kuullut kaupattujen naisten tarinoita, sitä hullummalta tuntuu, kuinka joku oikeasti saattaa pitää prostituution laillisuutta naisten oikeutena!
Ihmiskaupan ongelma on kysynnän ja tarjonnan laki. Maailmassa ei ole yhtään maata, joka ei olisi sotkeutunut ihmiskauppaan lähtö-, kauttakulku- tai kohdemaana. Prostituution laillisuus kasvattaa kysyntää, mikä lisää myös vastentahtoisesti prostituutioon ajautuneiden naisten ahdinkoa (sekä toisella puolen myös mahdollisten puolisoiden). Ne tapaukset, joissa joku suomalainen opiskelija hehkuttaa nimettömänä Hesarin yleisönosastossa, kuinka mielummin myy seksiä kuin tekee muita hanttihommia, ovat niin pieni pisara valtameressä, ettei sen takia kannata ylläpitää valtion luvalla tuollaista epätasa-arvoista ja rikollisuutta ruokkivaa lakia. Naisen ruumiin voi tosiaan Suomessakin ostaa rahalla! Myisitkö tyttäresi? Erittäin harva ns. vapaa-ehtoinenkaan prostituoitu haluaisi oikeasti myydä itseään, jos vain olisi jokin muu vaihtoehto. Rendicin kirjassa murretaan perustellen ja järjestelmällisesti yleisimmät myytit prostituutiosta, ihmiskaupasta ja vapaaehtoisuudesta.
Toisin kuin usein ajatellaan, tilastojen valossa tavallisin seksin ostaja ei ole mikään hämäräperäinen tyyppi vaan ihan “kunnon kansalainen”. Suurin osa seksiä ostavista miehistä ympäri maailmaa on profiililtaan tavallisia, nuorehkoja ihmisiä, joita näemme työpaikoilla, kassajonoissa, lasten vanhempainilloissa, naapurustossa ja sukujuhlissa. Opettajat, papit, poliisit, liikemiehet… Sinkut, aviomiehet, perheenisät… Kunhan on hieman ylimääräistä rahaa. “Kunnollinen” mies kokee seksin ostamisen hyväksytymmäksi itselleen, kun se on laillista. Sen sijaan sama ostaja harvoin tietää tai välittää ottaa selvää, onko nainen parituksen uhri.
On fiksujen miesten aliarvoimista ajatella, että he eivät “voi mitään haluilleen tai himoilleen”. Kulttuurimme on yliseksualisoitunut. Jos miesten kahlitsemattomat halut laitetaan etusijalle, poljetaan samalla naisten oikeuksia. Ketä yllättää, että ylivoimaisesti suurin osa seksiperäisen ihmiskaupan uhreista on naisia? Niinpä, ei ketään. Lopulta täällä maailmassa nimittäin toteutuu vieläkin vain vahvemman oikeus, vaikka kuinka puhutaan korulauseita naisten arvostamisesta. Jos miehiä pidetään yhteiskunnassa seksuaalisten halujensa vankeina, mikään ei koskaan muutu. Eivät he ole lapsia, eläimiä tai toivottomia typeryksiä, jotka eivät voisi vaikuttaa toimintaansa. On tärkeää muistaa, että ihmiskauppiaat eivät hyödy yhdestäkään uhrista, ellei ole asiakkaita.

Kuinka mies voi ikinä kunnioittaa, arvostaa ja rakastaa äitiään, isoäitiään, sisartaan, tyttöystäväänsä, vaimoaan, tytärtään, jos kohtelee joitakin naisia kuin rättejä? Se nainen saattaisi olla joku rakkaistasi, jos elämä olisi jakanut erilaiset kortit. Jokaisen naisen keho ja sielu ovat korvaamattoman arvokkaat, eikä kenelläkään ole oikeus kuorruttaa niitä mustelmilla ja ruhjeilla. Mitä ihmiseltä puuttuu, että hän haluaa mennä tuntemattoman naisen luokse ja rahan varjolla satuttaa tätä henkisesti ja fyysisesti? Onneksi on paljon myös niitä miehiä, jotka eivät halua ja vielä vastustavat koko ajatusta naisesta kauppatavarana. Ne ovat niitä tosimiehiä, joihin tavalliset tosinaiset haluavat rakastua.

Ei taida olla vain sketsihahmojen keksintöä, että thaihieromoissakin tapahtuu kaikenlaista. Yhtenäkin myöhäisenä, pimeänä iltana juttelin kaverin kanssa sattumalta suljettua thaihieromoa vastapäätä, kun keski-ikäinen suomalainen mies asteli aran näköisenä vilkuillen alas vedettyjen verhojen takaa ulos – ja veti sepaluksen kiinni vasta pihalla.
Seksipalveluja käyttävät miehet eivät halua nähdä todellisuutta kasvoista kasvoihin. Ostettu nainen viettelee, ostettu nainen nauttii, mitä pahaa siinä on? Bordellin esitteestä voi valita naisen mieltymystensä mukaan kuin hampurilaisen: tumma, vaalea, aasialainen, eurooppalainen, pitkä, lyhyt, nuori vai vielä nuorempi, kätevää… Ilotalojen ja hämärien asuntojen myynnissä olevat naiset EIVÄT tosin nauti siitä, että heitä raiskataan ja hakataan kymmeniäkin kertoja päivässä. Ystävällinenkin raiskaaja on raiskaaja. Siinä työssä palaa nopeasti loppuun ja päihteet ovat nopea pakokeino mahdottomasta tilanteesta. Prostituoidun viehättävä, seksikäs pukeutuminen tai provosoiva käytös eivät valitettavasti kerro mitään naisen omasta tahdosta. Miesparat uskovat, mitä haluavat. Parittaja kyllä hakkaa naisen, jos asiakas valittaa, eikä ilman ruokaakaan ole kiva jäädä. Ihmiskaupassa toteutetulla pahuudella ei ole rajoja. Prostituoidun ostaminen on käytännössä vain maksullista raiskaamista, jolle annetaan yleinen hyväksyntä.
Tässä muutamia kommentteja seksipalveluja ostavilta miehiltä (Rendicin kirjasta):
“Sama kuin tilaisi oluen.”
“Paras kokemukseni prostituoidun kanssa oli, kun hän alistui täysin.”
“Ostan seksiä voidakseni lyödä naista”
“Prostituutio on matka täyttymättömiin seksuaalisiin fantasioihin. Raiskaaminen olisi vähemmän turvallista.”
“Se on ikään kuin tyttöystävän tai vaimon vuokraamista. Saa valita ikään kuin katalogista.”
Ja parittajilta:
“He pitävät siitä, että tulevat hakatuiksi tai että heitä osoitetaan aseella. He ovat hyväksyneet sen, että heitä pakotetaan ja että heiltä vaaditaan tiettyjä asioita. He hyväksyvät sen, koska parittaja on isähahmo.”
“Täydellinen nainen prostituutioon on nainen, jolla on taloudellisia vaikeuksia ja kokemusta aiemmasta hyväksikäytöstä.”
Ja paritetuilta naisilta:
“Pahinta ei loppujen lopuksi ollut se, että minut raiskattiin joka yö, siitä tuli rutiinia. Pahinta oli se, että he heittivät ruokani lattialle, kuin koiralle.”
“Lopulta asiakkaille ei ole väliä edes sillä, mitä tyttö osaa tehdä vartalonsa avulla. Tärkeintä on, että tuo vartalo ei ole ollut markkinoilla kauan. Bordelleissa asioivien yleisin kysymys on: “Kuinka vanha on nuorin tyttönne?””
“Elämä prostituoituna on helvettiä. Prostituutio tuhoaa naisen psyykkisesti ja fyysisesti. Omalla kohdallani voin todeta sen olleen armottoman traumatisoivaa kaikin mahdollisin tavoin.”
 –

Porno ja ihmiskauppa

Hiljattain valtakunnan medioissa oli yllättävä, mutta positiivinen esiintulo entiseltä pornoriippuvaiselta koomikolta, joka on mennyt pornolakkoon (mm. Nyt-lehdessä). Hieno juttu, että uskalsi tulla omilla kasvoillaan julkisuuteen aiheesta, joka varmasti puhuttelee monia. Porno ei ole mikään yhdentekevä juttu tai jokaisen oma asian, joka ei muille kuulu. Tässä toisen ex-pornoriippuvaisen ajatuksia:
“Ajattelin, että en tee kenellekään pahaa katsomalla pornoa. (—) Naiset näyttivät nauttivan siitä, mitä miehet heille tekivät. Ajattelin, että he ovat yksinkertaisesti himokkaita lutkia. Nykyään tiedän, että pornon kulutus aiheuttaa suunnatonta kärsimystä naisille ja lapsille. Tiedän myös, että monet eivät tee sitä omasta vapaasta tahdostaan, vaan heidät on pakotettu siihen. Pornoteollisuus on jättiläismäinen valhe, joka melkein tuhosi minut ja ihmissuhteeni.”
Sen lisäksi, että porno on katsojalle itselleen haitallista (lue lisää Rendicin kirjasta tai Vapauta uhri -sivuston Porno-osiosta), se kytkeytyy myös erittäin vahvasti ihmiskauppaan. Pornoelokuvan naiset on usein pakotettu siihen, mitä he ruudulla tekevät. Jokainen kotitietokoneelta tullut klikkaus lisää kysyntää, joka lisää tarjontaa eli ylläpitää ihmiskaupan rautaisia rattaita.

Pornovideot ovat naisten kannalta erityisen ikävä ihmiskaupan muoto, sillä vaikka nainen joskus vapautuisi, samat videot pyörivät netissä tai ihmisten koneilla vielä vuosia ja vuosia. Porno aiheuttaa aivoille kemiallisesti samankaltaisen mielihyväreaktion kuin vahvat huumeet: on vähitellen saatava kovempaa ja kovempaa kamaa, ja se mistä aloitti, tuntuu pian liian kevyeltä. Moni, joka aloittaa pornon katsomisen “viattomana” harrastuksena, ajautuu hard core- tai lapsipornon pariin.


Tutkimusten mukaan myös alttius raiskata joku, hyväksikäyttää lasta tai mennä oikean prostituoidun luokse on selvästi suurempi pornon katsojilla kuin niillä, jotka eivät katso. Pornokulttuurin kääntöpuolena on myös nais- ja mieskuvan sekä tavallisen, välittävän parisuhteen raju vääristyminen: 15-vuotiaat tytöt saattavat avautua nuorisotyöntekijälle, kuinka heidän poikaystävänsä vaativat heitä olemaan samalla lailla kuin pornossa eivätkä he halua. Sama ilmiö näkyy prostituutiossa: miehet, jotka ovat nähneet ruudulta “kaiken” haluavat kokea saman itse prostituoidun kanssa. Väkivalta kuuluu usein asiaan. Heillä on “oikeus” vaatia naiselta mitä vaan, koska hehän maksavat siitä (parittajalle).


Yllättävän moni katsoo pornoa myös parisuhteessa. Toinen toistaan rajumpien aistiärsykkeiden jälkeen oma, viehättävä puoliso voi vaikuttaa tylsältä ja kaikki tavallinen liian laimealta. Keskustelupalstat pullistelevat loukattuja vaimoja, jotka tuskailevat, että heidän miehensä katsoo jatkuvasti pornoa ja he kokevat sen epäkunnioittavana eivätkä tiedä mitä tehdä. Pornossa ei ole mitään aitoa, mitään rakastettavaa. Se on irvikuva valloilleen päästetystä himosta, jota tehdään rahanahneudesta, koska se tuottaa niin hyvin. Pornon katselu on valitettavan yleistä (ja hyväksyttyä) niin miesten kuin naistenkin keskuudessa. Jos haluaisit päästä eroon pornoriippuvuudesta etkä uskalla puhua siitä kenellekään, ainakin tältä sivustolta voit löytää vertaistukea ja vinkkejä: http://www.koukussapornoon.com.

Pelkuri kysyy: Onko se turvallista?
Laskelmoiva kysyy: Onko se kannattavaa?
Turhamainen kysyy: Onko se suosittua?
Mutta omatunto kysyy: Onko se oikein?
Ja tulee aika, jolloin on otettava askel, joka ei ole turvallinen eikä 
kannattava eikä suosittu, mutta se on otettava, koska se on oikein.

                                       Martin Luther King 

 


Kaikki lainaukset ovat Pia Rendicin Ihmiskaupan kasvot -kirjasta.
Huone-, lintu- ja hämähäkkikuvat Kimmon ottamia.

Jutussa hyödynnetyt lähteet:

Pia Rendic: Ihmiskaupan kasvot, Uusi Tie 2015
Vapauta Uhri -sivusto 
A21 -sivusto
Aiheeseen liittyviä Ylen ja Helsingin sanomien artikkeleita
Aiheeseen liittyvät luennot sekä keskustelut ihmiskaupan uhrien parissa työskentelevien kanssa (vapaaehtoisia sekä ammattilaisia)

Vapauta Uhri ry:n lisäksi Suomessa ihmiskaupan vastaista vapaaehtoistoimintaa tekee V.A.L.O. Heihin voit ottaa yhteyttä, jos haluaisit olla mukana muuttamassa Suomea ja auttamassa ihmiskaupan orjuuttamia.

 

Ja ei, en omista kukkahattua, vaikka jotkut miehet haluavat halventaa kaltaisiamme sillä nimityksellä, jotta voisivat paremmin oikeuttaa omat pyrkimyksensä. Se ei kuitenkaan saa meitä vaikenemaan. Amerikan mustien orjuuskin oli yleisesti hyväksyttyä ennen kuin se lakkautettiin. Soraääniä kummeksuttiin. Ja nykyään maailmassa on enemmän orjia kuin Afrikasta kuunaan vietiin Amerikkaan 400 vuoden orjakaupan aikana.