Satu Irisvik & Jenni Utriainen: Kuinka kasvattaa diginatiivi?

Maailmassa, jossa “ruutuajasta” on tullut yksinkertaisesti vain “aikaa”, suosituksia täytyy kehittää.
– American Academy of Pediatrics –

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kas, jo kevään toinen vanhemmuuskirja, mutta ensimmäinen varsinainen opaskirja, eli Satu Irisvikin ja Jenni Utriaisen Kuinka kasvattaa diginatiivi (2017). Joku teknologiaa enemmän harrastanut voisi tietysti pitää huvittavana, että vanhemmille pitää erikseen kirjoittaa kirja, jossa kerrotaan miten omaa lasta kannatta iPadin, älypuhelimen ja ylipäätään netin käyttöön koulia. Että tässä nyt mediakasvatetaan meitä aikuisia, jotta me osaisimme kasvattaa lapsiamme…

Mutta teknologia on tosiaan kehittynyt niin suuren harppauksen sitten minun lapsuuteni, että vaikka olen oikeasti nuori äiti, en todellakaan ole ollut diginatiivi ja minullekin se kulttuuri on oikeastaan aika vieras. En myöskään ole ollut kovin kiinnostunut esimerkiksi mistään peleistä. Tuntuu siis hieman tätimäiseltä lukea tällaista opaskirjaa ja vielä sanoa sitä hyödylliseksi, mutta taidan silti sanoa. Kirjassa on paljon ihan käytännön asiaa lasten suosimista peleistä, rajoituksista, sovelluskaupoista, pädien opetuspotentiaalista, ensimmäisen kännykän valinnasta, netin vaaroista ja vanhempien vastuusta. Aika pitkälle pääsee minusta kyllä myös maalaisjärjellä ja lapselta kyselemisellä, toisin sanoen luottamuksella. Meillä homma on vielä niin sanotusti aika hallussa, kun ei ole omia kännyköitä.

Allekirjoitan kyllä sen, että monet vanhemmat ovat liian pihalla lastensa laitteiden käytöstä. Heillä ei välttämättä ole mitään käsitystä lapsen virtuaalisesta maailmasta ja sitten mennäänkin metsään ja kovaa. Ilmaisena ladattujen pelien lisäosista voi tulla yllätyslaskuja tai youtubessa saattaa ajautua mitä oudoimpiin sisältöihin. Teos tarjoaa konkreettisia neuvoja, miten ottaa haltuun oman lapsen digilaitteiden käyttöä ja miten opettaa häntä suhtautumaan törmäämiinsä ilmiöihin.

Yksi Irisvikin ja Utriaisen perusteeseistä muuten on, että ruutuaika on auttamattoman vanhanaikainen käsite. Heidän mukaansa oleellisempaa on, mitä laitteilla puuhataan, eivätkä kaikki toiminnot ole samanarvoisia. Teos suhtautuu positiivisesti teknologiaan ja kannustaa vanhempia käyttämään laitteita myös yhdessä lasten kanssa, sillä yhteisellä ajalla on enemmän väliä kuin ruutuajalla.

 

Satu Irisvik & Jenni Utriainen: Kuinka kasvattaa diginatiivi
S&S, 2017
175 s. 

Kirjalaakson tarinoita

Opiskeluarki on intensiivisesti käynnissä, ja tulevina viikkoina blogin päivitystahti varmaan reilusti verkkaistuu, koska toimitan muiden kurssien lisäksi opiskelukaverini Ullan kanssa verkkoon hyperlokaalia uutismediaa monimediajournalismin kurssityönä.
 –
Käykää ihmeessä katsastamassa sitäkin sivua, etenkin jyväskyläläisille siellä voi olla kiinnostavia juttuja. Hyperlokaali eli hyperpaikallinen media tarkoittaa, että se keskittyy vain hyvin rajatulle alueelle, joka voi olla esimerkiksi jokin asuinalue, katu tai vaikka yksi rakennus. Kirjallisuuden ja journalistiikan opiskelijoina valitsimme kaupunginkirjaston!
 –
Nyt sivut ovat pystyssä ja ensimmäinen juttukin ulkona. Siitä se lähtee,   kirjalaaksontarinoita.wordpress.com. Meidät löytää myös Instagramista (@kirjalaakson).
 –
Käykäähän kurkkaamassa myös Ullan mielettömän kaunis kirja-aiheinen Instagram-tili (@tarinannuppuja).