Kesällä luettuja Christieitä 2

Peukaloni kutkan sai
jotain pahaa saapui kai

 – Shakespeare, Macbeth –

Eipä aikaakaan niin voi kauhistus (1968) on Christien myöhempää tuotantoa. Teos on ensimmäinen Tommy ja Tuppence -dekkari, jonka luin. Tommy ja Tuppence Beresford ovat aviopari, joka on aikaisemmissa kirjoissa ollut mukana kaikenlaisessa jännittävässä sodanaikaisessa vakoilupuuhastelussa ja nyt kaksikko on jo hieman iäkkäämpi mutta vielä iskussa. Tommy ja Tuppence ovat hersyvän herttainen pari, josta pidin.
 –
Muuten sitten… Lapsimurhat yhdistettynä psykopaatteihin ovat aihe joka on minulle jo liikaa. Teos alkaa kuitenkin vanhainkoti Aurinkoharjusta. Tommyn vanha Ada-täti kuolee, ja Tuppence haluaa löytää paikan, joka Ada-tädin seinällä olevaan tauluun on maalattu. Eräs vanhainkodissa maitoa juova mummeli on höpissyt jotakin lapsiparoista ja takoista eikä Tuppence saa rauhaa, kun tämä mummo katoaakin yhtäkkiä jälkiä jättämättä. Taulun jäljet vievät hiljaiseen Sutton Chanchellorin kyläpahaseen, jossa kaikki vaikuttaa epäilyttävältä. Mutta missä on lapsista puhunut mummeli?
 –
Kylässä tapahtuneet vanhat lapsimurhat, takasta löytynyt nukke ja monien muiden vihjeiden urkkiminen saattavat Tuppencen lopulta pahaan pulaan uteliaisuutensa tähden. Muihin Christien dekkareihin verrattuna tässä on selvästi enemmän goottilaistyyppistä kauhutunnelmaa. Ja ne lapset, ja se murhaajan vääristynyt psykologia. Vieläkin värisyttää… Liikaa minulle. Ajattelin pitää vähän taukoa, tai sitten lukea takakansitekstit huolellisemmin. Tommyn ja Tuppencen elämäniloisuus kuitenkin tasapainottavat synkkäaiheista kirjaa, ettei se ole läpeensä kammottava, vaikka aiheet olivatkin “huonosti sulavia”.
Agatha Christie: Eipä aikaakaan niin voi kauhistus [By the Pricking of My Thumbs]              
WSOY, 2013 [1968]
297 s. 

Seitsemän kellon salaisuudessa (1929) arvoituksia ratkoo virallisen tahon edustajana muistakin kirjoista tuttu tarkastaja Battle, mutta enimmäkseen omin päin kuitenkin neiti Bundle, jonka tuttavapiiriin rikokset liittyvät. Kirjan alussa nimittäin nuori ja huoleton ystäväjoukko on viettämässä lomaa Bundlen kotikartanolla, kun uneliaaksi tiedetty Gerry Wade ei eräänä aamuna herääkään. Itsemurhaksi luultuun tapahtumaan liittyy outo yksityiskohta: seitsemän tikittävää herätyskelloa takanreunalla. Omapäinen Bundle pääsee tutkimuksissaan Seitsemän kelloa -nimisen salaseuran jäljille ja hankkiutuu tapansa mukaan   vaikeuksiin. Bundlelle löytyy mielitiettykin loppuun mennessä.
 –
Agatha Christie: Seitsemän kellon salaisuus [The Seven Dials Mystery]
WSOY [1929]
272 s.

Christie: Askel tyhjyyteen

Agatha Christien teosta Askel tyhjyyteen mainostettiin takakannessa yhtenä Christien tuotannon hauskimmista dekkareista. En ehkä kutsuisi sitä hauskaksi mutta on se hieman keskimääräistä salapoliisijuttua keveämpi ja valoisampi. Ehkä siksi, että onnettomuudelta näyttävää juttua, jossa tuntematon mies putoaa kalliolta astuttuaan vahingossa askeelen tyhjyyteen, alkaakin omatoimisesti tutkia kaksi paikkakunnan nuorta: onnettomuuspaikalle ensimmäisenä sattunut papinpoika Bobby ja reipasotteinen aatelistyttö Frankie. Ystävykset pääsevät murhaan viittaavan mysteerin jäljille ja joutuvat toki itsekin pinteeseen. Kirja on siitä erilainen, että siinä ei poliiseja, tarkastajia tai muita etsiviä ole juttua selvittämässä, koska tapaus on olevinaan ilmiselvä onnettomuus. 
 
Koko murhajutun selvittäminen kulminoituu kalliolta pudonneen uhrin viimeisiin, ratkaiseviin sanoihin, jotka on myös nostettu englanninkielisen teoksen nimeksi. 
 
Bobby nousi nopeasti ja meni lähemmäksi. Ennen kuin hän ehti miehen luo, tämä alkoi puhua. Hänen äänensä ei ollut heikko – se kajahti selkeänä ja sointuvana. 
   “Miksi he eivät pyytäneet Evansia?” mies sanoi. Sitten merkillinen, pieni värähdys kävi hänen lävitseen, silmäluomet sulkeutuivat, leuka loksahti…
    Mies oli kuollut.

Agatha Christie: Askel tyhjyyteen [Why Didn’t They Ask Evans]
WSOY 2010 [1934]
272 s.