Astrid Lindgren: Mestarietsivä Blomkvist -trilogia

8A8A8918

Tässäpä idyllistä kesäkuunneltavaa Astrid Lindgreniltä, nimittäin kolmiosainen Mestarietsivä Blomkvist -sarja, joka oli minulle täysin uusi tuttavuus! Luulin tuntevani Lindgrenin koko tuotannon vähintäänkin nimien tasolla, mutta enpä tuntenutkaan. Nämä kolme teosta pomppasivat silmilleni äänikirjapalvelussa uusina suomennoksina ja olihan ne kuunneltava. Vanhojen salapoliisitarinoiden ystävänä täytyi ottaa selvää, millainen on dekkari, jonka nimihenkilö on 13-vuotias.

Mestarietsivä Blomkvist sijoittuu idylliseen, ruotsalaiseen pikkukaupunkiin. Se vie vuosikymmenten takaisiin tuoksuviin puutarhoihin, leipurin vintille, kahden jengin leikkisotiin ja loputtoman pitkiin kesäpäiviin. Sekatavarakauppiaan poika, Kalle Blomkvist, haaveilee jatkuvasti salapoliisin urasta Sherlockin ja Poirotin hengessä, mutta uinuva pikkukaupunki vaikuttaa auttamattoman hiljaiselta ja kiltiltä. Kunnes…

Ensimmäisessä kirjassa Kalle pääsee ystäviensä Eva-Lotan ja Andersin kanssa  rosvokoplan jäljille, kun Eva-Lotan epäilyttävältä vaikuttava Einar-setä saapuu kaupunkiin. Toisessa osassa mennään asteen pidemmälle, nimittäin pikkukaupungissa tapahtuu murha. Kuinka ollakaan, Eva-Lotta näkee murhaajan omin silmin poistumassa rikospaikalta, mutta tämä katoaa jäljettömiin. Kolmannessa kirjassa nuoret pelastavat pienen Rasmus-pojan ja tämän isän, jotka on otettu panttivangeiksi. Vesa Vierikko eläytyi mainiosti kirjoja lukiessaan.

Muistan itsekin haaveilleeni lapsena pitkien kesäpäivien kuluessa, että tapahtuisi jotain jännittävää. Löytyisi kauan sitten tontillemme haudattu aarre tai joutuisi vahingossa rikoksen silminnäkijäksi. Tällaista puolta nämä kirjat minussa kutkuttivat. Ja on herkullinen asetelma laittaa lapset selvittämään rikoksia poliisien seuratessa vääriä jälkiä tai ollessa muuten vain ulalla tapahtumista. Saariston lapset on ollut aina suosikkini Lindgrenin tuotannosta, ja vaikea sitä vieläkään on päihittää. Mutta ehkäpä Kalle Blomkvist ystävineen nousee toiseksi suosikiksi siihen rinnalle.


Astrid Lindgren: Mestarietsivä Blomkvist
WSOY, 2018
4 h 17 min
Lukija: Vesa Vierikko

Astrid Lindgren: Mestarietsivä Blomkvist vaarassa
WSOY, 2018

5 h 30 min
Lukija: Vesa Vierikko

 

Astrid Lindgren: Mestarietsivä Blomkvist ja ryöstetty Rasmus
WSOY 2019

5 h 4 min
Lukija: Vesa Vierikko

 

Jules Verne: Sukelluslaivalla maapallon ympäri

8A8A0406

Jules Verneltä kuuntelin seuraavaksi Sukelluslaivalla maapallon ympäri. Minuun upposi selvästi enemmän Maailman ympäri 80 päivässä, mutta ei tämäkään huono ollut. Maailman ympäri oli melko napakka ja selkeä rakenteeltaan ja idealtaan, mutta sukelluslaivatarina kesti pitempään, kiemurteli enemmän ja oli epärealistisempi. Eikä siinä ollut selvää romantiikkaa. Se on kuitenkin kiehtova, fantasiamainen kuva merenalaisesta maailmasta ja siinä on kiinnostavia henkilöhahmoja.

Teoksesta on useita suomennoksia, joita on ilmeisesti kaikkia hieman lyhennelty eli todennäköisesti ranskankielisissä alkuteksteissä lavertelua ja kuvailua on enemmän. Suomennosten välilläkin voi olla eroja. En tiedä, päteekö sama versiointi myös selkeänä pitämäni Maailman ympäri 80 päivässä -kirjan kohdalla. Tuntuu hieman huijaukselta saada jälkikäteen selville, että jokin teos ei ole aivan pilkulleen alkutekstiä, mutta pitää toki muistaa, että myös kääntäminen muuttaa aina hieman kieltä ja on tarkoituksenmukaistakin, jotta myös uudet sukupolvet ymmärtävät, mitä lukevat. Ajan henki, juonen sisältö ja henkilöiden persoonallisuudet olisi kuitenkin aina hyvä säilyttää.

Sukelluslaivalla maapallon ympäri alkaa siitä, että maailman merillä laivoja on vaurioitunut, kun jokin salaperäinen, erittäin voimakas “merieläin” on sattunut niiden reitille. Lopulta hirviöstä saadaan tarpeeksi ja varustetaan retkikunta etsimään ja pyydystämään tuo merten kauhu. Retken asiantuntijaksi lähtee syvänmeritutkimukseen erikoistunut professori Aronnax. Pitkän etsimisen jälkeen retkikunta törmääkin “jättiläisvalaaseen” ja törmäyksessä Aronnax, hänen palvelijansa Conseil sekä laivan harppuunamestari Ned Land joutuvat veden varaan. He pelastuvat täpärästi, kun merihirviö paljastuukin hyvinvarustelluksi sukelluslaivaksi, joka poimii heidät kyytiin.

Sukelluslaiva Nautilus on ylellinen meren alla kulkeva laitos. Sen kapteeni Nemo paljastuu kohteliaaksi mutta salaperäiseksi ja jopa julmaksi persoonaksi, joka antaa heidän kuljeskella laivalla kuin kotonaan mutta ei voi taata heille koskaan vapautta maan päällä. Kapteeni Nemon kanssa Aronnax kumppaneineen kiertää maapallon veden alla ja näkee mitä mielikuvituksellisimpia ihmeitä. Toisaalta merenpohjan kuvailu on kiehtovaa ja satumaista, toisaalta kirja menee reilusti yli realismin, mikä hieman tökkäsi. Mitä muutakaan olisin tosin voinut odottaa, sillä omana aikanaan teos oli oikeastaan tieteiskirjallisuutta. Vieläkään emme tietysti tiedä kaikkea valtameren pohjasta. 1800-luvulla kirjoitetussa teoksessa kaikki Nemon aluksessa oli kuitenkin vähän liian hienoa. Jopa vaatteet ja upeat ateriat oli tehty vain meren antimia hyödyntäen.

Aronnax kumppaneineen suunnittelee silloin tällöin pakoa, mutta se ei ole kovin helppoa veden alla kulkevasta aluksesta. Tasapainoisen ja miellyttävän Aronnaxin vastinparina lyhytpinnainen ja suorasukainen Ted Land on mainio piristys. Kuuntelin teoksen loppuun ennen kaikkea siksi, koska halusin saada kapteeni Nemon salaisuuden selville. Nemon henkilöhistorian ja kumppanusten pelastumisen suhteen jännite olikin saatu hyvin säilymään teoksen loppuun asti. Miksi Nemo on painunut veden alle ja vihaa koko maanpäällistä ihmiskuntaa? Mikä on tehnyt hänestä julman ja sulkeutuneen? Mitä hän on puuhannut ennen Nautilusta? Pettymys oli, ettei selviä vastauksia hänen kohtaloonsa ollutkaan luvassa, ainoastaan viitteitä ja vihjeitä. Kirja ei saanutkaan lopussa täyttymystään kuin osittain. Ilmeisesti teoksessa Salaperäinen saari kerrotaan kapteeni Nemosta enemmän, mutta olisin odottanut sitä jo tässä kirjassa.

Jules Verne: Sukelluslaivalla maapallon ympäri [Vingt mille lieues sous les mers]
WSOY, 2019 [1870]
Lukija: Jarmo Heikkinen
11 h 14 min

 

 

 

Jules Verne: Maailman ympäri 80 päivässä

8A8A0362

En ollut koskaan lukenut tai kuunnellut yhtään Jules Verneä, joka on kuitenkin aika klassinen nimi kirjallisuuden historiassa. Monia muitakin aukkoja on edelleen, vaikka viime vuosina olenkin innostunut niin lukemaan kuin kuuntelemaan entistä enemmän maailmankirjallisuuden klassikkoja. Lista karttuu hitaasti mutta varmasti.

Jules Verneltä kuuntelin Maailman ympäri 80 päivässä ja olin todella positiivisesti yllättynyt! Tämä teos tempaisi mukaansa etenkin verkkaisen Robinson Crusoen jälkeen, joka oli viimeisin kuuntelemani klassikko. Mutta ilman vertailukohtaakin pidin oikeasti kirjasta. Jännitys sen kuin kiihtyi loppua kohti eikä romantiikkaakaan puuttunut, vaikka tarina onkin ehta seikkailu. Kirjan konsepti on selkeä: se on kuin satu, jolla on tietty päämäärä, jota kohti se etenee vääjäämättä. Kuitenkin se voisi olla realistinen.

Maailman ympäri 80 päivässä on ideana useimmille ikätovereilleni tuttu samannimisestä piirretystä, joka pyöri tv:ssä ainakin 1990-luvulla. Tuo piirretty oli aikoinaan minunkin lempparini, ja sinänsä hyvä suositus itse kirjalle. Mutta vaikka alkuperäinen teos onkin lähtökohtaisesti kirjoitettu aikuisille, en voinut välttyä kuvittelemasta vähän väliä piirretyn Phileas Foggin leijonankasvoja edessäni kirjaa kuunnellessani.

Phileas Fogg on 1870-luvulle sijoittuvan kirjan päähenkilö. Hän on lontoolainen herrasmies, jolla on paljon rahaa mutta ei läheisiä. Fogg on erittäin säntillinen ja tulee lyöneeksi herrasmiestovereidensa kanssa vedon, että voisi kiertää maapallon 80 päivässä, mikä siihen aikaan oli todella huimapäinen yritys. Foggin matkaan lähtee myös hänen ranskalainen palvelijansa Passepartout, joka on luonteeltaan aivan erilainen kuin tyynen viileä ja aina asiallinen Fogg. Yhdessä he näkevät maan jos toisenkin ja joutuvat vaikka mihin tiukkoihin tilanteisiin. Intiasta seurueen mukaan päätyy nuori leski, jonka he pelastavat rovion liekeiltä. Kauhea leskenpolttokohtaus on jäänyt myös piirretystä sarjasta elävästi mieleeni, vaikka muuten en sarjan yksityiskohtia muistakaan.

Tarinan vastavoimana ei ole vain aika, jota vastaan Fogg taistelee, vaan myös salapoliisi, joka luulee Foggia varkaaksi ja pysyttelee alituisesti tämän kintereillä. Maita ja kaupunkeja oli mielestäni kuvattu uskottavasti ja kirjailija loihtii silmien eteen aidon tuntuisen miljöön milloin mistäkin päin maapalloa. Päähenkilöt ovat sympaattisia ja heille toivoisi pelkkää hyvää. Loppu on todella jännittävä ja jopa liikuttava. Liikutuinkin lopussa kyyneliin keskellä kaupan vihannesosastoa. Tämä on klassikko, jota ei minusta ole turhaan nostettu klassikoksi! 

Jules Verne: Maailman ympäri 80 päivässä
[Le tour du monde en quatre-vingts jours]
Saga, 2018 [1872]
Lukija: Ilkka Hautala

8 h 12 min

William Golding: Kärpästen herra

“Eikö täällä todella ole ketään aikuisia?”
“En ainakaan usko olevan.”
Vaalea poika sanoi tämän miltei juhlallisella äänellä, mutta sitten hän äkkiä tajusi omien sanojensa riemastuttavan merkityksen. [–]
“Ei ketään aikuisia!”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

William Goldingin kulttilassikko Kärpästen herra (1954) on yhtä aikaa hirveä ja hirveän hyvä. Kirja sijoittuu toisen maailmansodan ajalle ja kertoo joukosta koulupoikia, jotka haaksirikkoutuvat lentokoneonnettomuudessa keskenään autiolle, trooppiselle saarelle. Alkutilanne on tietenkin melko hypoteettinen, mutta kuitenkin mahdollinen. Ensin pojat toimivat kuin kunnon englantilaiset: järjestäytyvät, pitävät kokouksia, tekevät suunnitelmia, mutta vähitellen eripura alkaa häiritä joukkoa ja seikkailu muuttuu selviytymistaisteluksi.

Viidakon armoilla pojista (ainakin suuresta osasta) kuoriutuu keihäät kädessä juoksentelevia verenhimoisia villi-ihmisiä, jotka joutuvat sotaisiin väleihin keskenään. Jännite on rakennettu teokseen oivallisesti ja koko ajan pelkää, että jotain vielä hirveämpää tapahtuu. Samalla on kuitenkin jatkettava lukemista, vaikka sitten toinen silmä kiinni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

“Peto tappakaa! Kurkku leikatkaa! Veri laskekaa!” 

Nyt kun olen juuri lukenut pohjalle kaksi muutakin toista maailmansotaa käsittelevää kirjaa (Kaikki se valo jota emme näe ja Poika joka pelastui), Kärpästen herran absurdi julmuus ei kummastutakaan enää niin paljon. Lähtöoletukseni oli hieman vähättelevästikin, että Kärpästen herra nyt on vain sellainen satu, miten ei koskaan oikeasti voisi käydä. Ja onhan se hyytävä satu. Mutta näen sen vahvasti nyt myös allegoriana toisesta maailmansodasta ylipäätään! Kun koulupojat autiolla saarella tappavat toisiaan, vastaavaa tekevät aikuiset oikeassa maailmassa samaan aikaan. Koko maailma sotii.

Ja julmuudesta. Esimerkiksi se mitä aiemmin mainitsemissani teoksissa Frederikille tai vaikkapa nyt holokaustissa tuhotuille juutalaisille tehtiin, on täyttä sadismia. Toisten tuskalla huvittelua ja empatian kuolettamista. Eikä siihen tarvittu autiota saarta tai kasvomaaleja. Luin Wikipediasta, että teoksen nimi Kärpästen herra viittaa Belsebuliin eli Raamatun alkukielessä käytettyyn ilmaukseen paholaisesta. Ja niin tässä kirjassa kuin esimerkiksi siellä keskitysleireillä meininki on niin yli-inhimillisen julmaa, että nimitys on varsin osuva.

En ole lukenut kauhukirjallisuutta, mutta tämä teos liippaa tunnelmaltaan läheltä sitä. Se on kuitenkin realistinen siten, että yliluonnollisia elementtejä ei varsinaisesti ole, vaikkakin pelot nostattavatkin poikien mieliin epäilyksiä pedosta, joka saarta hallitsee. Itse en tästä ollut aivan varma, joten pelkäsin koko ajan, tuleeko sieltä kohta jokin hirviö esiin. Se olisi kuitenkin pilannut teoksen allegorisuuden. Pahuus voi löytyä ja löytyykin ihan ihmisen omista tekosista. Ja vaikka konkreettista hirviötä ei saarella ole, sen tuntee taustalla kuitenkin näkymättömänä voimana, joka voi ottaa valtaansa ja ajaa kamaliin tekoihin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kärpästen herrassa tulee mielestäni hienosti ilmi, kuinka vallanhimo ja paha johtaja voivat sotkea kaiken. Vallan havitteleminen voi ajaa äärimmäisiin tekoihin, ja jos johtajaksi pääsee ja päästetään hieman päästään seonnut kaveri, hän saa vedettyä tavalliset jees-miehetkin mukanaan julmuuksiin. Laajamittaista holokaustiakaan tuskin olisi tapahtunut ilman Führeriä eli Adolf Hitleriä, joka joukkoisti tuhoamisen. Tällöin monista tavallisistakin saksalaisista tuli tappajia, koska jollakin puolella nyt vain oli oltava. Sika muuten näyttäytyi eläimenä samankaltaisessa irvokkaassa valossa kuin Orwellin Eläinten vallankumouksessa. Sian pää sai peräti kunnian olla koko teoksen nimikkohahmona.

Mutta Ralph seisoi heidän keskellään likaisena, takkuisena ja niistämättömänä itkien heidän viattoman lapsuutensa loppua, ihmissydämen synkkää pahuutta.

 

William Golding: Kärpästen herra [The Lord of the Flies]
Otava, 2007 [1954]
336 s.

Kesällä luettuja Christieitä 1

 

 

Hikkori tikkori toikki.
Hiiri kelloon loikki.
Kello meni poikki
ja hiiri pois loikki.
Hikkori tikkori toikki.

(trad. suom. Kirsi Kunnas)

Neiti Lemon erehtyy (1955) on Hercule Poirot -dekkari. Poirotin jämpti sihteeri, neiti Lemon, huolestuu sisarestaan rouva Hubbardista, joka emännöi opiskelija-asuntolaa Hikkoritiellä. Hikkoritiellä on tapahtunut kummallisia, näennäisen harmittomilta näyttäviä varkauksia: on anastettu puuterirasiaa, huulipuikkoa, boorijauhetta, yöhousuja, tanssiaiskenkää ja niin edelleen. Tavaroiden katoamisepisodi kärjistyy murhaan jos toiseenkin – mistä on oikein kyse? Ovatko kaikki opiskelijat sittenkään niin huolettoman viattomia? Poirotin huomion kiinnittää ensimmäiseksi palasiksi silputtu reppu, josta tutkimukset aloitetaan. Christie osaa kirjoittaa luontevasti myös opiskelijoiden äänellä.
Agatha Christie: Neiti Lemon erehtyy [Hickory Dickory Dock]
WSOY, 2010 [1955]
246 s.
 –

 

Paddingtonista 16.50 (1957) on neiti Marple -dekkari, ja siinä murha tapahtuu heti alkuun mitä erikoisimmalla tavalla. Neiti Marplen hyvä ystävä, rouva McGillicuddy nousee jouluostostensa kanssa junaan Paddingtonin asemalta, mutta kesken matkan toinen juna ohittaa McGillicuddyn vaunun ja tämä joutuu näkemään ikkunasta epämiellyttävän kuristamiskohtauksen. Kukaan – paitsi neiti Jane Marple – ei kuitenkaan usko iäkkään rouvan uskomatonta tarinaa, koska kuristetun naisen ruumista ei löydy mistään. Neiti Marple ottaa ohjat omiin käsiinsä ja ryhtyy apulaisen avulla tutkimaan asiaa. Jäljet vievät rautatien varteen komealle sukukartanolle, jossa ratkottavaksi tulee lisää mysteerejä ennen kuin murhaaja selviää. Näistä kolmesta kirjasta pidin eniten tästä! Neiti Marple on suosikkini ja hänen kanssaan johtolankoja tutkiva Lucy Eylesbarrow on myös nainen paikallaan.

 

Agatha Christie: Paddingtonista 16.50 [4:50 from Paddington]
WSOY, 1999 [1957]
247 s. 



Myös Salaperäiset rukiinjyvät (1953) on Neiti Marple -dekkari. Mutta vaikka pidänkin Marplesta, kokonaisuutena kirja ei ollut niin, tiedättekö, lämminhenkinen kuin jotkut muut. Se johtuu ehkä siitä, että murhamysteeriin sekaantunut perhekunta on harvinaisen kylmäkiskoiosta ja vihamielistä porukkaa. Menestynyt, mutta vihattu liikemies, Rex Fortescue, kuolee ja jäljet vievät hänen hienoon kotiinsa Marjakuusimajalle. Marjakuusilla on jotain tekemistä kuoleman kanssa, kuten taskusta löytyneillä rukiinjyvilläkin, mutta epäystävällisestä perhepiiristä ja henkilökunnasta ei meinaa saada mitään irti. Onneksi neiti Marple tuntee yhden palvelijoista ja saapuu paikan päälle muina miehinä tekemään tiedusteluja.
Agatha Christie: Salaperäiset rukiinjyvät [A Pocket Full of Rye]
WSOY, 2006 [1953]
264 s.