Empire State of Mind

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen aina rakastanut matkustamista. Siinä on jotain kiehtovaa, kun pääsee johonkin täysin uuteen ympäristöön, jossa kukaan ei tunne valmiiksi ja saa tutustua uusiin kulttuureihin ja nähdä Luojan luomia luonnonihmeitä. Olen kiitollinen siitä, että olen pienestä pitäen päässyt matkustelemaan aika paljon, ja siitä rakkaus matkustelua kohtaan on jäänyt. Kun asuin vielä kotona, teimme lähes kaikki ulkomaanmatkamme omalla autolla Eurooppaan. Pisimmillään ajoimme Suomesta jopa Kroatiaan ja Espanjaan asti! Olihan siinä autossa istumista, mutta palkinto oli sen arvoinen. Suurin osa mantereista on osaltani kuitenkin ihan koskemattomia: Etelä-Amerikka, Afrikka, Aasia ja Australia. (Yhdysvalloissa olen joitakin osavaltioita kiertänyt 1,5-vuotiaana, mutta siitä en muista mitään. Nukkunut kuulemma autossa presidenttien päiden kohdalla Mount Rusmorella, silittänyt omien sanojeni mukaan biisonia (hevosta) ja nähnyt Vapaudenpatsaan lentokoneesta.)

Hotellilomia tai pakettimatkoja emme koskaan perheen kanssa tehneet, ja sieltä on jäänyt itsellekin sellainen toive saada matkoilta mukaansa kokemus jostakin, mikä on sen kulttuurin tavallinen. Omatoimimatkailu on yleensä myös selvästi halvempaa. Toki jos joku nyt tarjoaisi koko perheelle ilmaiseksi all inclusive -paketin Kanariansaarilta, lähtisin kiljuen matkaan. Mutta jos ja kun yleensä pystyy tekemään lapsiperheenä vain sen yhden reissun vuodessa, käyttää mielummin ne rahat niin, että näkee kaistaleen myös sitä oikeaa maata muiden suomalaisten sijaan. Nämä asiat riippuvat kunkin perheen kohdalla tietysti niin siitä, mitä lomalta toivoo: monille pääjuttu voi olla juuri se helppous, valmis tuttu ruoka ja suomenkielinen ohjelma, jolloin pakettimatkat ovat tietysti numero yksi. Toki lasten kanssa itsekin kaipaan helppoutta enemmän kuin ennen heitä, joten stressaavat extreme-kohteet ovat poissuljettuja. Omatoimimatkailla voi kuitenkin varsin mukavasti, ainakin kotinurkillamme Euroopassa.

Tämän postauksen kuvat ovat kaikki viime kesän Itävallan reissulta. Siellä on kyllä ihan mielettömän kaunista. Aika paljon Eurooppaa nähneenä voisin melkein sanoa, että nämä ovat niitä omia lempinäkymiäni, jonne on ihana myös palata. Aikaisemmin ajattelin, että joka matka pitäisi tehdä täysin eri paikkaan, mutta oikeastaan olisi hullua jättää menemättä niihin omiin lemppareihin, jos ne ovat löytyneet. Tietysti joka matka toteutetaan aina vähän erilaisella twistillä ja majoitus- ja tutustumiskohteilla. Nyt, kun on omia lapsia, jolloin perheystävällisyys ja taloudelliset seikat merkitsevät hyvinkin paljon, vaihtoehtoja ei mitenkään ylen runsaasti edes ole omilla kriteereillä. Suurimmat turistirysät ja suurkaupungit lasten kanssa ovat toistaiseksi pannassa, vaikka kaupunkilomat itseäni kiinnostaisivatkin.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Matkailussa ja lukemisessa on aika paljon samaa. Jos olisi mahdollisuuksia matkustella enemmän, saattaisin pitää matkablogia, mutta kirjablogi on tällainen edullisempi keino avartaa maailmankuvaansa. Sekä matkustelu että lukeminen opettavat uusia asioita ja saavat näkemään, että ne omat piirit ja oman kaupungin kuviot ja murheet ovat lopultakin aika pienet eikä kaikkea kannata uskoa. Asiat voidaan tehdä niin monella tavalla. Molemmat tarjoavat myös esteettisiä nautintoja: toinen konkreettisesti, toinen mielikuvituksen siivin. Lukiessakin matkustetaan toiseen aikaan ja paikkaan. Kuinka moni tyttökirjafani muka ei ole selvillä esimerkiksi Prinssi Edwardin saaren maantieteestä tai Englannin nummien hiljaisesta kauneudesta? Kirjoista voi oppia myös suoraan eri kulttuureista. Minulla esimerkiksi on nyt sellainen Ranska-kausi, jolloin ahmin toimittajien kirjoittamia, omakohtaisia Ranskan-kokemuksia.

Minne haluaisin matkustaa, jos ei olisi mitään rajoitteita? (Kuriositeettina voin sanoa, että vanhemmiten mukavuudenhalu on nostanut päätään enkä haaveile enää kovin askeettisista oloista.) New York on kaupunkikohteista tällä hetkellä yksi vahvimpia. Aika näyttää, jääkö se vain haaveeksi. Sinne ei moniin vuosiin kannata kuvitellakaan lähtevänsä lasten kanssa. Ja pariskuntamatka taas olisi niin hankala järjestää. Yhdysvalloista toinen täsmäkohde olisi Georgia, Atlanta, Charleston ja “vanha Etelä” Tuulen viemään maisemineen. Myös toki jo aiemmin mainitut Kanadan Prinssi Edwardin saari sekä Englannin nummialueet. Aasiasta en tällä hetkellä haaveile kauheasti – ehkä uutisten superbakteerit ja muut levottomuudet ovat vaikuttaneet siihen. Kiina on kuitenkin kiinnostanut aina eniten Aasian maista. Italia on ihana, ja Rooma, Firenze, renessanssin taideaarteet olisi mahtava kokea. Samoin Versailles, Louvre ja Pariisi, tosin taannoiset terrori-iskut ovat vähän säikäyttäneet. Myös Wien palatseineen kiinostaa kovin. Vaikka näissäkin maissa olen päässyt käymään ja useastikin, pääkaupungit ovat aiemmin mainituista syistä jääneet väliin!

Lasten kanssa ulkomaille matkustaminen on kivaa ja olemme siinä jo aika kokeneita: melkein joka vuosi olemme tehneet pidemmän ulkomaanreissun heidän kanssaan ja sen lisäksi parina vuonna risteilyn Ruotsiin. Kuten tavallinen arkikin, vuosi vuodelta myös matkustaminen lasten kanssa helpottuu, kun he tulevat koko ajan omatoimisemmiksi. Kävelevät omin jaloin läpi turvatarkastuksen, eivät säntäile täysin päämäärättömästi ja vessa- ja syömisasiat hoituvat samassa rytmissä kuin aikuisilla. Kuitenkin he ovat lapsia, joten olemme huomanneet, että maaseudulla ja rauhallisissa paikoissa koko porukalla on rennompaa. Nämä Salzgammergutin maisemat olivatkin aivan täydellisiä perhelomailuun. Viime kesän Itävällan reissustamme voit lukea täältä, täältä ja täältä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ehkä kymmenvuotishääpäivämme parin vuoden päästä voisi olla kyllin hyvä syy juhlistaa avioliittoa yrittämällä järjestää kahdenkeskinen matka johonkin kaupunkikohteeseen. Ainakin Euroopan pääkaupunkeihin lentää helposti vain pidennetyksi viikonlopuksikin. Kirjan julkaiseminen tuntui taanoin niin epärealistiselta tavoitteelta, että lupailin jo itselleni, että jos se joskus toteutuu, yritän järjestää palkinnoksi itselleni ja miehelleni reissun Tuulen viemään maisemiin. Mutta voi olla niinkin, että jos tuo kirjajuttu joskus toteutuu, se voi tarkoittaa myös, että olenkin niin pee-aa kulttuurityöläinen, ettei niillä liksoilla lähdetä kuin korkeintaan pummilla Tallinnaan. Olen käsittänyt, että suurin osa kirjailijoista on aika nälkätyöläisiä apurahoineen. No, ehkä teen ykkösellä läpimurtoromaanin…

Kuten varmaan on sanomattakin selvää, matkailu itsessään ei tee ketään onnelliseksi tai ole mikään elämän tarkoitus. Elämä ei ole todellakaan vähemmän hyvä, vaikkei yhtäkään oman bucket listin haavekohteista saisi vetää yli. Ja muistakaa, aina voi lukea kirjoja, ne luovat myös tunnelmaa ja aidon kokemuksen siitä, että tietää jostain muustakin kuin oman kotikylän juoruista. Ja vaikka vapauden ja unelmien kaupunkina tunnettu NYC jäisi vapaudenpatsaineen ja keskuspuistoineen vain haaveeksi, on matkustaminen loppujen lopuksi pohjimmiltaan myös Empire State of Mind – mielentila… Ja sen voi saavuttaa kotonakin vaikka tätä kappaletta kuuntelemalla, kuten minä olen tällä viikolla tehnyt.

 

Hallstatt

Tehtiin päiväreissu myös reilun tunnin ajomatkan päähän, Hallstattin pieneen, erikoiseen kaupunkiin, joka on tuolla päin ihan nähtävyyden maineessa. Kylä kieltämättä on tosi hieno, aivan korkeitten vuorten juurella, rakennettu hyvin kapealle kaistaleelle veden ja vuoren väliin. Taloja on sommiteltu hyvinkin jyrkkään rinteeseen ja toisaalta melkein kiinni vesirajaan. Upea, jylhä paikka. Siellä oli “muutama” muukin turisti liikkeellä, mutta lasten kanssa liikkuminen oli selvästi helpompaa kuin Salzburgissa, koska kaupungin alueella ei saa liikkua lainkaan autoja paitsi erikoisluvalla. Kylä on aikoinaan perustettu noin omituiseen ja hankalaan paikkaan ilmeisesti vuorenrinteessä sijaitsevan suolakaivoksen vuoksi.
Jylhyyden tuntua vierailuumme toi ukkoskuuro. Oli jopa pelottavaa, kun myrskyn oikein näki puskevan tummina pilvinä vuorten välistä ja salamat leimusivat ja jyrisi ja alkoi sataa kaatamalla juuri kun olimme parhaalla näköalapaikalla. Siitä tuli pikalähtö lähimmän sillan alle turvaan.
Hallstattissa on muuten ollut erikoinen tapa säilyttää, nimetä ja hyllyttää kuolleiden kyläläisten pääkallot ja sääriluut. Tätä vuosisataista luukokoelmaa pääsee katsomaankin, mutta me emme nyt menneet, vähän liian kolkkoa tähän tilanteeseen. Myös suolakaivokseen pääsee lähes pystysuoraa kalliota pitkin vuorijunalla, mutta sekin jäi välistä  muun muassa ukkosmyrskyn takia. Ja katseltavaa riitti muutenkin. Kiva leikkipuistokin löytyi parkkialueen vierestä. Itävallassa ja Saksassa on muuten tosi kivoja leikkipuistoja ylipäätään.
 –
Paluumatkalla Hallstattista ajettiin vähän ekstraa ja käytiin kurkkaamassa vielä sateinen Gosausee, josta aukeaa näkymänä hienosti ne Alppien “ihan oikeat vuoret”. Meidänkin majapaikkaamme ympäröivät kyllä sellaiset ihanat pehmeät ja metsäiset pikkuvuoret, mutta todelliset järkäleet ovat vähän kauempana. Toisaalta niillä pikkuvuorilla on helpompi retkeillä, ettei niissä mitään vikaa ole, mutta jotenkin hienoa nähdä myös noita lumihuippuisia, se tekee olon niin pieneksi.

 

 

Salzburg

Majapaikkamme oli alle puolen tunnin ajomatkan päässä Mozartin syntymäkaupungista, Salzburgista, joten tokihan kävimme sielläkin yhtenä päivänä. Käynti tosin vain vahvisti hämärää muistikuvaa, että pienet lapset ja suuret kaupungit eivät ole paras yhdistelmä rentoa lomaa ajatellen. Lämpimänä päivänä kaupunki oli täynnä turisteja ja tietenkin liikennettä, joten lapsia piti pitää melkein koko ajan tiukasti kädestä. Suurin osa lomaamme vietettiinkin ehkä juuri tästä syystä ihanalla maaseudulla, jossa voi vapaammin juoksennella.
Salzburgiin mennessä ajelimme yhdelle minivuorelle, josta oli upeat näkymät kaupungin yli ja lumihuippuiset jättiläisvuoretkin siinsivät taivaanrannassa.
Salzburghan on kaupunkina ihana, ja olen käynyt siellä useita kertoja ennenkin. Tällä kertaa käynti oli tosiaan aika stressaava juuri muun muassa tungoksen takia, eikä kuitenkaan voinut oikein rauhassa katsella ympärille, kun piti pitää lapset turvassa turistien jaloista. Kun pääsimme Getraidegasselle eli Salzburgin kuuluisimmalle kävelykadulle, ruuhka hieman hellitti eikä autojakaan tarvinnut varoa. Vanhat talot kyltteineen ja näyteikkuinoineen ovat todella kauniita. Vähän kuin Wien pienoiskoossa. Kävimme yhdessä hienossa katedraalissa, söimme eväitä ja palasimme kotikonnuillemme uimaan todeten, että lapsiperheenä reissatessa nautimme paljon enemmän maalaishiljaisuudesta kuin kaupungin vilinästä.

Matkakuumetta

 

Aina keväisin nousee tasaisen varmasti matkakuume, ja fiilistelin vähän edellisiä reissujamme selailemalla kuvia, joita olikin satoja. Poimin muutaman tännekin, eikä ollut muuten helppo valita kaikkien ihanien joukosta! Kuvien katselu ei muuten kauheasti vähennä sitä matkakuumetta… Nämä ovat kaikki mieheni ottamia. Itse olen reissuilla kuvannut lähinnä puhelimella, jos silläkään, mutta tänä vuonna toivottavasti kamerakin kulkee välillä kaulassa. Nyt, kun meillä on pieniä lapsia, reissuun ei lähdetäkään kovin ex tempore, mutta yrityksenä on kerran vuoteen käydä jossakin pidemmällä, jos vain on mahdollista. Tulevana kesänä suuntaamme Itävaltaan, mutta sitä ennen olisi vielä tarkoitus pyörähtää Tukholmassa nyt keväällä. Odotan kyllä innolla noita reissuja, mutta varmaankin vähintään yhtä ihanaa on suunnitella reissuja etukäteen ja muistella valokuvien muodossa jälkikäteen.

 

 

 

 

Kaikki kuvat: Kimmo Korpela