Holiday calling

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Huh, viimeinen tentti oli tällä viikolla ja minun ja lasten osalta lomaa on päästy jo maistelemaan. Ehdimme käväistä jo Ähtärissä pandoja moikkaamassa ja voi kun ne olivatkin söpöjä! Tähän kesään kuuluu myös lomareissu Espanjan Almeriaan, eli lisää helteitä myöhemmin tiedossa. Blogi jää kesälomailemaan joksikin aikaa, ja palailen sitten, kun siltä tuntuu. Kesällä yritän pitää lomaa ylipäätään läppäristä ja somesta, mutta tuskinpa koko kesää maltan ilman blogikirjoittelua kuitenkaan olla 🙂

Jonkinlaista luku- ja kirjoitustaukoa on ollut havaittavissa, mutta ne ovat ainakin tähän asti olleet väliaikaisia, määrittelemättömän mittaisia tosin. Kirjablogin aiheet ovat tietty aika vähissä, jos ei tule luettua, mutta aina se lukuinto on jossain vaiheessa palautunut ihan itsestään, sen kummemmin houkuttelematta. Onko teillä yleistä, että tulee lukutaukoja ja sitten taas innostuu täysillä?

Kesällä, kun on niin valoisaa, tulee oltua myöhään iltaan asti liikkeellä ja pihalla touhuamassa, joten konkreettista aikaakaan sohvannurkkaan käpertymiseen ei synny niin helposti. Talvella taas on ihanaa illalla hautautua sisälle hyvän kirjan kera. No, aika aikaansa kutakin. On vaan niin i-h-a-n-a-a, että on kesä ja saa olla ulkona! (Kotitöiden kannalta muutama viileä päiväkin tuli ihan tarpeeseen.)

Mutta ei tässä muuta, ihanaa kesää kaikille! ❤

ce3e-7676-5198-da7028c3-3131-c3c4-d05dfullsizeoutput_2291

 

 

 

Viita: Ne runot, jotka jäivät

Pieniä poikia pellon reunalla
matoja tonkimassa,
pitkiä pilviä lännen taivaalla
lähemmäs lonkimassa.
Missä on miehiä, kun ei rannalla
lahnoja onkimassa?
Tamperelaisen Lauri Viidan (1916–1965) ennen kansittamattomista runoista on koottu teos, Ne runot, jotka jäivät (2016), joka on kattaus esimerkiksi lehtien palstoilla julkaistuista runoista. Ylipäätään runoja, jotka eivät ole ehtineet runoilijan koelmiin asti. Teoksessa on melko erilaisia runoja, on mitallista riimiä, vapaampaa esitystä ja kalevalavaikutteistakin. Pidin ehdottomasti eniten kirjan jälkimmäisestä puoliskosta, jossa on kauniita, kesäisiä ja haikeitakin runoja.

 

On valo syttynyt ikkunaas.
Olet kotona taas.
Olen kaivannut sinua sinne.

Ja Pohjantähti on paikallaan.
Jäät katsomaan.
Vuo jatkuu. Mistä minne?

Et kesää viihtynyt täällä päin.
Vain tähdet näin,
kun tuoksui kukkarinne.

 

Viidan kenties tunnetuin runo, Onni, julkaistiin Parnasso-lehdessä, kun kirjailija itse kuoli välittömästi auto-onnettomuudessa. Onni, kesä ja kuolema kietoutuvat yhteen niin runossa kuin kirjailijan kohtalossa. Käytin tätä runoa juuri hiljattain juurena kirjallisuusesseeseenkin. Kuitenkin kesä jatkuu. Kesä.
Kaita polku kaivolta ovelle
nurmettuu.
Ikkunan edessä
pystyyn kuivunut omenapuu.
Reppu naulassa ovenpielessä,
siinä linnunpesä.
Kun olen kuollut, kun olen kuollut.
Kesä jatkuu. Kesä.

 

Lauri Viita: Ne runot, jotka jäivät
WSOY, 2016
120 s.

Tuulin viemää on nyt myös Instagramissa, käy seuraamassa (@tuulinviemaablogi)! Instaan päivittelen hieman erilaista matskua kuin tänne, toki osittain samoista aiheista. Ajatuksena on tehdä Instagram-tilistä bookstagram-tyylinen ja vinkkailla siellä lyhyempiä juttuja ja kirja-ajatuksia, joista ei blogijutuksi asti tulisi asiaa.

Linnassa ja laivalla

Tässä vajaa pari viikkoa sitten meidän perhe jakaantui eri reissuille, kun mieheni lähti veljiensä kanssa road tripille Norjaan asti ja minäkin tein lasten kanssa kolmistaan pienen kivan kesälomareissun. Meillä oli tosi hauskaa ihan tyttöporukallakin ja kaikki meni hyvin, vaikka eka kerta oli, kun lähdin lasten kanssa laivalle ainoana aikuisena! Suuntasimme tällä kertaa auton kohti Turkua, jossa tulee käytyä tosi harvoin pitkän matkan takia. Otin kuitenkin matkankin jo loman kannalta, pysähdyttiin Ikeaan syömään puolivälissä ja kuunneltiin äänikirjaa Turkuun körötellessä.
Ajoimme suoraan satama-alueelle parkkiin, ettei tarvinnut lähteä auton kanssa keskustaan sompailemaan. Ennen lähtöselvityksen alkua meillä oli muutama tunti aikaa, mikä riitti hyvin viereisessä Turun linnassa käymiseen. Se oli oikein passeli kohde lasten kanssa, ja siellä oli liikkeellä paljon muitakin lapsiperheitä. Historiasta kiinnostuneena oli tosi kiva käydä siellä itsekin, edellisestä ja ainoasta kerrasta on tosi, tosi kauan. Lapsetkin jaksoivat tosi hienosti kiertää koko linnan jokaisen sokkelon ja sopukan ja olisivat vielä mielellään jääneetkin sinne. Heitäkin kiehtoi se vanhassa linnassa huokuva ritariaikojen tunnelma: kapeita, hämäriä käytäviä, karmivia tyrmiä, kuninkaansaleja ja tornihuoneita.
Turun linnassa oli kyllä tosi paljon nähtävää! Varsinaisen vanhan renessanssilinnan lisäksi esilinnan puolella oli paljon upeita eri tyylikausien mukaan sisustettuja huoneita, vanhoja vankisellejä, lapsille linna-aiheisia tehtäväpisteitä, taidetta ja museokamaa kuten historiallisten vaatteiden, astioiden ja lelujen kokoelmia. Tosi paljon katsottavaa siis. Näimme myös Albert Edelfeltin kuuluisan teoksen Kaarle Herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista. Kävin muuten samaisella viikolla ystäväni kanssa myös Hämeenlinnan taidemuseossa, jossa en myöskään ole vuosikausiin käynyt. Hyvä kokemus sekin. Kultakauden taiteen ystävälle siellä oli uudella puolella tunnettujen taiteilijoiden teoksia, lisäksi vanha puoli oli kokonaan Verner Holmbergin näyttelyä. Kauniita luontoaiheita.
Linnalta käppäilimme Siljan terminaaliin, jossa en ollutkaan ennen käynyt. Meillä oli hyvin aikaa odotella ja ensin terminaalissa olikin ihanan avaraa, mutta lopussa tila oli kyllä tupaten täynnä ihmisiä. Menimme vaihteeksi Siljalla, kun pari viimeistä kertaa olemme menneet Vikingillä. Tällä kertaa menimme ihan pelkälle risteilylle, joka kävi kyllä Tukholmassa, mutta ei ehtinyt mennä maihin. Nyt kun on ollut niitä kaikkia terrorijuttuja, niin ei tehnyt mieli lähteä yksin kahden lapsen kanssa maihin. Jotenkin sitä vähän pelkää kuitenkin, entä jos jotain tapahtuisi juuri kun olemme keskenään siellä, vaikka todennäköisesti pelko on aivan turha. Muutenkin oli tosi leppoisaa olla pelkästään laivalla, siellä kun voi aika vapaasti puuhailla ja on oma hytti, jonne voi mennä välillä lepäilemään.
Tylsää hetkeä ei tuolla risteilyllä kyllä tullut. Lastenohjelmaa oli järjestetty tosi paljon ja lisäksi kesän ajan siellä oli tavallisen pallomeren lisäksi pomppulinaa, kiipeilyseinää ja paljon muuta tekemistä. Harri Hylkeen lisäksi myös Muumipeikko ja Pikku Myy olivat lapsia viihdyttämässä. Kävimme myös buffetissa syömässä ja monta kertaa kannella ihailemassa saaristolaismaisemia. Niin kiva reissu oli, että uudestaankin voisin hyvin lähteä. Lisäksi laivalla on halvempaa yöpyä kuin hotellissa, joten sekin tuossa merimatkailussa houkuttaa. Laivan saavuttua Turkuun ajelimme kauniissa kesäillassa vielä pariksi yöksi Hämeenlinnan mummilaan ennen kotiinpaluuta.

Itävalta

Moikka! Terveisiä lomalta! Ollaan reissailtu niin Suomessa kuin ulkomaillakin ja blogilomaakin olen pitänyt ihan reilusti. Läppäri on saanut lepäillä rauhassa repussaan. Olimme vajaa pari viikkoa tämän kesän ulkomaanreissullamme Itävallassa ja taas vahvistui se tunne, että se on yksi Euroopan kivoimmista, helpoimmista ja kauneimmista alueista omatoimiseen perhematkailuun.
Lensimme Lufthansalla Müncheniin Etelä-Saksan puolelle, koska sinne saa paljon halvemmalla lentoja kuin Itävaltaan. Lufthansa ja Münchenin lentokenttä ovat muutenkin tosi perheystävällisiä, ja lentomatka on ihanan lyhyt, vain 2,5 tuntia. Lentokentällä on jopa siisti, turvallinen ja ilmainen lasten oma lounge, jonne voi jättää lapset ohjaajien kanssa vähäksi aikaa ilman vanhempiakin. Paluumatkalla hyödynsimme tätä ja hyvin lapset viihtyivät pallomeressä ja muissa aktiviteeteissä kielimuurista huolimatta. Saksassa ja Itävallassa on muutenkin niin ihanan siistiä ja kaikki on järjestyksessä, että siellä on lastenkin kanssa helppoa ja mukavaa matkustaa. Eikä taukopaikoilla ole mitään reikä lattiassa -vessoja.
Münchenistä oli noin 200 km matkaa majapaikkaamme, joka sijaitsi Itävallassa Salzgammergutin alueella, Fuschl am Seen kylän liepeillä. Vuokra-autolla karautimme sinne, ja matka taittuikin melko pikaisesti nopeusrajatonta autobahnia pitkin. Meitä perillä odottava asunto oli tosi siisti, sellainen Alpeille tyypillinen ferienwohnung maalaistalossa. Se on edullisempi ja mielestäni myös miellyttävämpi tapa matkustaa kuin hotelliloma, jos on kyseessä pitempi kuin parin yön reissu. Parvekkeeltamme avautuivat aivan ihanat maisemat, joissa sielu sai levätä. Meitä hellivät melkein joka päivä ihanat helteet, joita seurasivat useampana iltana myös ukkoskuurot.
Noissa maisemissa ei ollut edes hirveä katastrofi se, että meille iski reissussa oksennustauti. 3/4 perheestä sairastui, minä mukaan lukien. Onneksi se meni kullakin melko nopeasti ohi eikä koko loma mennyt vain sairastaessa. Ja onneksi se ei alkanut kellään lentokoneessa!
Fuschl am See on tosi nätti pieni kaupunki. Kylän ranta on aivan upea, niin seesteistä, niin kaunista. Muita matkailijoita ei ollut tungokseksi asti, sopivan rauhallista ja kodikasta. Paljon luontoa. Lehmät kuuluvat kuvaan, niitä oli välillä tielläkin.
Alueella olisi loputtomasti tekemistä ja nähtävää. Sitä riittää moneksi matkaksi. Aina uusia suloisia pikku kyliä, kristallinkirkkaita järviä, luontoretkiä, uusia vuoria valloitettaiksi. Tämä oli minulla jo aika mones kerta Salzgammergutin alueella ja perheenäkin jo toinen, mutta taas oli kaikki sopivasti uutta, kun olimme taas hieman eri paikassa kuin viimeksi. Nuo järvet, joita siellä on paljon, ovat uskomattoman kauniita ja läpinäkyviä. Niiden rannoilla on myös usein edullisia ja siistejä maauimaloita, jonne lasten kanssa on mukava mennä. Ihania luonnonrantoja myös. Lähistöllä oli myös kaunis St. Gilgenin pikkukaupunki, josta alla olevat kuvat.
Kävimme yhtenä päivänä myös Salzburgissa ja Hallstattissa, mutta minulla on niin paljon kuvia, että taidan tehdä niistä ihan omat postauksensa.

Keski-Suomen kesätärppejä

Kesällä on kiva puuhata aina jotain vähän arjesta poikkeavaa siinä ihan omassa kotikaupungissa ja lähiympäristössä. Kokosin tähän muutamia kesävinkkejä, joista monet ovat meidän perheen suosikkipaikkoja Keski-Suomessa. Koska usein parhaat asiat eivät maksa mitään, siksi näistäkin suurin osa on ilmaisia tai ainakin edullisia. Kesällä on kiva myös katsella hieman muitakin mestoja kuin omaa kotipaikkaansa, voin suositella Keski-Suomea lapsiystävällisenä retkikohteena myös muualta tuleville.
Harju on Jyväskylän ylpeys. Lapsille on elämys jo ihan vain kiivetä ylös ja käydä vaikka näkötornissa ihailemassa kaupunkia. Harjun juurella sijaitseva Mäki-Matin perhepuisto on Jyväskylän paras leikkipuisto eikä samanlaista joka kaupungissa olekaan. Uimarannoista Tuomiojärven ranta on meidän ehdoton suosikki mataluuden ja lapsiystävällisyyden takia.
Museot! Uskaltauduin Jyväskylän pieneen taidemuseoon ekaa kertaa lasten kanssa, kun siellä oli Suomi 100-vuotta -teemainen näyttely. Ihan hyvin meni, pienempi oli varmuuden vuoksi sylissä, koska teoksiinhan ei-saa-koskea. Isompaa kiinnostivat jo taulutkin. Kiersimme sattuneesta syystä hyvin nopeasti itse näyttelyn, ja kiinnostavin osuus lapsille oli yläkerran 1960-luvun asunnoksi sisustettu “huoneisto”, josta näki, millaiselta mummojen ja pappojen lapsuudessa on näyttänyt. Keskusta on kauniilla kelillä muutenkin kiva pihakatuineen ja kirkkopuistoineen. Toivolan vanhan pihan aluperäisen näköiseksi sisustettu käsityöläiskoti pitemmän ajan takaa on myös kiinnostava lastenkin kanssa. Ja Harjun ilmainen luontomuseo on lasten kanssa kiva ja ilmainen!
Haapamäen höyryveturipuisto on tosi kiva paikka lapsiperheelle ja junista kiinnostuneille. Siellä on siis niitä vanhoja höyryvetureita ja leikkipaikka, ei mitään hirveän hienoa ja hyvin laitettua, mutta ihanan uinuva pikkupaikkakunnan tunnelma ja onhan ne veturit upeita. Keuruun takana sijaitseva Haapamäki itsessäänkin on kiva, uneliaan idyllinen kesäpaikka, mutta ei kannata odottaa, että siellä tapahtuisi mitään. Meillä nyt liittyy paikkaan tunnesyitä sukujuurien takia.
Keuruu on meille huippu kesäpikkukaupunki. Meidän tulee pyörittyä siellä useita kertoja kesässä, koska appivanhempien mökki on Keurusselän rannalla. Keuruun vanha kirkko on näkemisen arvoinen (kuten myös Petäjäveden siinä matkan varrella), Vanha Pappila on myös kiva ja se ranta-alue ylipäätään. Keuruulla on myös hyvä kiinalainen ja Pappilan Vanhasta Tavernastakin saa hyvää ruokaa. Keuruulta pääsee myös näppärästi Mänttään, jossa onkin vaikka mitä nähtävyyksiä.
 –
Oravivuorelta

 

Oravivuori, Struven ketju on hieno luontokohde Jyväskylän ja Jämsän välillä. Ajetaan siitä monta kertaa vuodessa ohi muttei oltu koskaan pysähdytty ennen tätä kesää. Siellä on hieno näkötorni, upeat maisemat. Tuli vähän Alppirinteet mieleen. Melko jyrkkääkin kiipeämistä. Ihan pienten lasten kanssa en lähtisi, koska kalliojyrkänteet voivat olla vaarallisia. Kuitenkin lasten kanssa voi mennä, jos vaan huolehtii ettei kukaan juokse alas kalliolta. Me päästiin tällä kertaa ihan kahdestaan käymään siellä.
Laajavuoren Seikkailupuisto on tämän listan ainoa vähän kalliimpi juttu. Laitoin sen kuitenkin tähän, koska käytiin siellä viime kesänä ekaa kertaa ja se oli ihan mielettömän kivaa! Ehdottomasti sellainen juttu, johon voisin uhrata sen reilu parikymppiä kesässä.  Niin mahtava fiilis kiipeillä siellä puiden latvustoissa. Meikäläinen voitti itsensä taistelemalla sen rankimmankin radan läpi, vaikka alkuun tuntui, ettei ole mitään tsäänssejä. Ratoja on eri tasosia kaikenkuntoisille lapsista aikuisiin. Muihin seikkailupuistoihin verrattuna Laajiksessa on mahtavan paljon pitkiä ja hauskoja liukuja.
Takapihan takana
Lähiluonto on usein se paras retkikohde kuitenkin. Mekin asumme taajamassa melko lähellä keskustaa, ja meidän takapihan takana on aivan upea minimetsä vesiputouksineen. Siellä on usein ihan taianomainen tunnelma ja kulmakunnan lapset puhuvatkin satumetsästä. Myös marjaan pääsee loppukesästä halutessaan ihan nurkan takana. Aivan kaupunkilaisille yksi keidas on Tourujoen luontopolku, joka on lähes keskellä kaupunkia ja lyhyytensä ansiosta helppo mennä lastenkin kanssa. Ja lapset rakastavat pitkospuita!
Jyväskylän satamankin voisin mainita, se, kuten koko Jyväsjärveä keirtävä rantaraittikin, on meidän perheen suosikkitaukopaikkoja pyöräretkillä. Jyväskylän satama on vaan niin kaunis jotenkin, siinä on jotain suuren maailman tuntua ja *mansikoita* maksaneet portaat. Sataman toisessa päässä, Kuokkalan sillan alla on kaksi kivaa ulkoruokapaikkaa, joihin pysähtyä: thaimaalainen ruokakioski ja Vohvelsson, jossa on varmaankin Jyväskylän parhaat vohvelit.
Tässä muutamia, jakakaa omia kesävinkkejänne! Kiva keksiä aina jotain uutta tekemistä joka kesä.

Kesämielellä


Ajatukseni

ovat pienet ja onnelliset
kuin sinisiipiperhosen,
eikä sydämelläni ole
enemmän huolta kuin oravanmarjalla,
joka kohottaa kukintonsa
kuin lapselliset sormet
osoittamaan ihanaa
aurinkoa
 
Katri Vala

 

 

 

 

 

 

 

Sillanpää: Nuorena nukkunut

 


Nobelisti Frans Emil Sillanpään teosta Nuorena nukkunut (1931) on pidetty kirjailijan merkittävimpänä saavutuksena. Meillä se oli lukupiirikirjana ja kahlasin sen vähän harppoen läpi tällä kertaa, koska olen lukenut sen aiemmin vuosia sitten. Sillanpään kieli on tosi kaunista eikä ihme, että teos on menestynyt ulkomaillakin. Herkkä romaani kuvaa kauniisti ja surumielisestikin Suomen suvea ja luontoa sekä nuoren tytön sielunelämää. 

 

Romaani jakaantuu kahteen osaan, joista ensimmäinen kertoo Kustaa ja Hilma Salmeluksen vaiheista, ja jälkimmäinen osa keskittyy heidän tyttärensä, nuoren Siljan elämään, rakastumiseen ja – kuolemaan. En koe spoilaavani juonta tällä paljastuksella, sillä Sillanpään teos on siitä mielenkiintoinen, että loppuratkaisu kerrotaan heti ensimmäisillä sivuilla (sekä teoksen nimessä) ja tavallaan koko teos on yhtä takaumaa, joka päätyy lopulta ajallisesti siihen hetkeen, josta alkoikin. Samanlaista, loppua ennakoivaa rakennetta Sillanpää on käyttänyt myös ainakin teoksessa Hurskas kurjuusTästä valinnasta johtuen lukijalla on läpi koko teoksen haikea vire, aavistus että kaikki päättyy liian aikaisin. 

”Siljan, nuoren kauniin maalaistytön elämä päättyi noin viikon päivät juhannuksen jälkeen kesän vielä ollessa nuoremmalla puolellaan”.  Kesä, Sillanpään teoksissa runsaasti käytetty symbolinenkin elementti, on ”nuoremmalla puolellaan” Siljan kuollessa. Kukkein, hehkuvin, lämpimin aika Siljan aikuisuudesta ja naiseudesta jää siis kokematta. Haikeutta teokseen tuo myös se asetelma, että Silja on “vanhan sukupuun viimeinen vihanta” ja hänen mukanaan sammuu koko sukuhaara. Sillanpään käyttämä kieli on hyvin kaunista ja runollista – “kuun säteet sekoittuivat ripsiin ja heijastuivat kimaltaen näköteristä” .

Myös luonnon kuvausta on paljon. Kirjan tunnelma on rauhallinen, ja etenkin kirjan alkuosassa kerronta on miltei liiankin verkkaista. Jopa synkkiä asioita, kuten kuolemaa, kuvataan kauniisti. Ehkä teos on juuri siksi niin herkkä ja liikuttavakin, että Silja ottaa kuoleman vastaan ystävänä, ei kapinoi, ei vastustele. Hän on saanut kokea rakkauden ja sitä ajatellessaan hän tuntee saaneensa elämältä kyllin.

“Hänen kaunis lemmentunteensa täytti hänen mielensä niin kauan kuin hän tajuissaan pysyi. Ja suurin ihme, luonnon armias järjestely, oli se, ettei hän perästäkään milloinkaan todennut, että nyt minä siis kuolen enkä enää voi saavuttaa unelmieni määrää. Päinvastoin tunsi hänen sammuva henkensä lopulta täydellisesti yhtyvänsä ystävänsä henkeen.”                                                             


F. E. Sillanpää: Nuorena nukkunut
Otava, 1971
259 s.