Kesä jatkuu, kesä

Syyskesän viipyilevän kauneuden keskeltä lähetän teille ajatuksiani kesästä, kirjallisuudesta ja onnesta.
Kesää on Suomessa ja suomalaisessa kirjallisuudessa perinteisesti pidetty haikeasävytteisen onnen ja rakkauden aikana. Täällä pimeässä Pohjolassa kesän ihanuus kumpuaa tietysti muiden vuodenaikojen pimeydestä ja kylmyydestä. Ennen vanhaan, kun kaikille ei ollut edes omia kenkiä, saattoi koko suku, etenkin naisväki, istua sisällä ahtaassa tuvassa pitkän ja pimeän pakkastalven. Erityisesti Itä-Suomessa monia sukupolvia yhdistävät savupirtit olivat tavallisia.

Muuallakin Suomessa kesä tarjosi ihan erilaisia mahdollisuuksia kuin talvi. Riemu repesi entisajan maalaismiljöössää suven koittaessa, kun pääsi taas kunnolla ulos, luonto heräsi eloon tarjoten ympärivuorokautista valoa, lämpöä ja tuoretta ruokaa. Arkiaskareet helpottuivat. Nuoriso saattoi nukkua kesäyöt aitoissa ja juoksennella riiuureissuilla pitkin metsiä. Lapset kirmasivat vapaina ja lehmät pääsivät laitumelle tuoreen ruohon ääreen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nykyään käsitys onnesta on korkeamman elintason ansiosta toki laajentunut, eikä se ole enää yhtä lailla sidoksissa vuodenaikoihin kuin ennen. Koska vuodenaikojen rajua vaihtelua ei näillä leveysasteilla voi välttää, säätelevät ne kuitenkin edelleen jonkin verran käyttäytymistämme ja onnen kokemistammekin. Kesä läpivaloisine öineen on monille suomalaisille – minullekin – edelleen vuodenaika ylitse muiden.

Juhannuksena kansa villiintyy, kesällä on lomaa, aikaa ja energiaa ja luonnon yltäkylläisyyttä. Suomalaisilla on olevinaan onnea, rakkautta ja kauneutta eivätkä lehdet lööppeile kesämasennuksella, mutta kaamosmasennus on tavallinen ilmiö. Myös kollektiivisen onnellisia lapsuusmuistoja (olivat ne tosia tai ei) herättävissä maakuntalauluissa ja kansanlauluissa on lähes aina kesä. Ne lapsuuden kultaiset kesäpäivät, ken voisi ne unohtaa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kesä–onni–rakkaus–luonto -yhdistelmä on suomalaisessa kirjallisuudessa toisinaan ollut  niin erottamaton, että esimerkiksi nobelisti F. E. Sillanpään teoksissa kaikki rakkaus tapahtui vain kesällä. Kesä on liitetty rakkauden heräämiseen, onnen kukoistukseen, perheen perustamiseen ja sillä on sananakin kirjallisuudessa usein vahva symbolinen kaiku. Väinö Linnan Pohjantähti-trilogian ensimmäinen osa päättyy kauniin haikeaan kuvaukseen Akselin ja Elinan häiden jälkeisenä aamuna:

Tuolin selkänojalla leveili valkea hääpuku, jossa leikki aamuauringon säteiden punerrus. Se paistoi vinoon luoden ikkunaan tikapuiden varjon. Vaimeina tunkeutuivat huoneeseen kesäaamun äänet: pääskysten viserrys, kukon laulu sekä lehmän ammunta pihamäen takaa sen huutaessa lypsäjää.

Suomen suvi on kaunis. Mutta lyhyt.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Syksy tarkoittaa luonnonkierrossa väistämätöntä kuolemaa, joten suven lyhyys luo kirjallisuudessa vertauskuvallistakin surumielisyyttä. Esimerkiksi Sillanpään Nuorena nukkuneessa Siljan, ”nuoren, kauniin maalaistytön elämä päättyi noin viikon päivät juhannuksen jälkeen kesän vielä ollessa nuoremmalla puolellaan.” Kesä oli nuoremmalla puolellaan kuten Siljan elämäkin. Silja kuoli kuitenkin ”kauniin lemmentunteen” täyttäessä hänen mielensä.

Yksittäinen onnenhetki voikin tuottaa onnea vielä kauan, lämpimänä muistona, jota helliä. Melankolisen suomalaisen mentaliteetin mukaan on kuitenkin ollut viisaampaa olla onnellinen nostamatta siitä turhaa hälyä. Eino Leinokin runoili kuuluisat säkeet, joista on otettu oppia ja joiden sanomaa on siirretty kasvatustarkoituksessa jälkipolville: ”Kell’ onni on, se onnen kätkeköön / [–] ja eläköhön hiljaa, hiljaa vaan / ja hiljaa iloitkohon onnestaan.”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Onnen ja kesän liitto on toisinaan myös erotettu, siitä kertoo suomalainen sananlaskukin Onni yksillä, kesä kaikilla. Kesä on itsessään nähty hyvänä asiana, joka kaikille ilmaiseksi suodaan, vaikkei muuta idylliä olisikaan. Aurinko paistaa hyville ja pahoille. Onneen puolestaan voi liittyä paradokseja, kuten kesän väistämätön lyhyys ja kaiken katoavaisuus. Kirjailija Lauri Viita julkaisi Onni-runosikermänsä vuonna 1965 ja kuoli auto-onnettomuudessa saman tien. Viidan sikermässä kesä jatkuu eikä pysähdy, vaikkei runoilijaa enää ole.

Ehkä onnikin jatkuu meidän mentyämme: samoissa paikoissa, seuraavien ihmisten ja rakastavaisten tarinoina, vanhoissa taloissa, villiintyneillä niityillä ja lehmälaumoina koivujen alla. Ja rinnakkain jossain ajan tuolla puolen: kesä mutta ilman haikeutta, aavistusta siitä, että syksy tulee pian.

Onni

Kaita polku kaivolta ovelle
nurmettuu.
Ikkunana edessä
pystyyn kuivunut omenapuu.
Reppu naulassa oven pielessä,
Siinä linnunpesä.
Kun olen kuollut, kun olen kuollut.
Kesä jatkuu. Kesä. 

– Lauri Viita –

Astrid Lindgren: Saariston lapset

Menepä Tukholmassa jonakin kesäaamuna Strandvägeniin katsomaan, onko siellä pieni valkea saaristolaiva, jonka nimi on Saltkråkan 1. Jos se on siellä, astu vain laivaan. Täsmälleen kello kymmeneltä se antaa lähtömerkin ja peruuttaa irti laiturista aloittaakseen tavallisen matkansa, joka päättyy kaukana avomeren äärellä oleviin saariin. [–] Ja aurinko on jo alhaalla, kun laiva saapuu viimeiseen laituriin. Saltkråkaniin, saareen, jonka mukaan se on saanut nimensä. Kauemmaksi sen ei tarvitse mennä. Saltkråkanin ulkopuolella ovat avomeren paljaat luodot ja riutat, joilla asuu vain haahkoja, lokkeja ja muita merilintuja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ylivertainen suosikkini koko Astrid Lindgrenin mainiosta tuotannosta on Saariston lapset. Onhan Peppi kumouksellinen, Eemeli koominen, Melukylän lapset idyllinen ja muutkin luomukset teoksia paikallaan, mutta mikään niistä ei soita sieluni säveltä niin kuin Saariston lapset. Ja erityisesti kuunneltuna, sillä Jarmo Heikkinen lukee teoksen kerrassaan mainiosti eläytyen.

Saariston lapset kertoo tukholmalaisesta Melkerssonin perheestä, joka saapuu kesäasukkaiksi vuokraamaansa taloon Saltkråkanin kauniiseen saareen, viimeiseen asuttuun saareen ennen avomerta. Äidin menettäneen perheen pää on isä-Melker, kirjailija, joka on tyttärensä rinnalla toinen suosikkihahmoistani. Lindgren luo Melkerin kohdalla aivan mainion henkilökuvauksen herkästä, lapsenmielisestä, hieman tohelosta kirjailijasta, joka on hyväsydäminen, sielukas ja humoristinen mutta auttamatton käytännön asioissa. Melker on idealisti, joka masentuu, liikuttuu ja riemuitsee täydesti, koko kirjailijansielullaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meren yllä leijui usvaa, kaikki oli kaunista hieman surumielisellä tavalla. Puista ja pensaista tippui vettä ja ilmassa oli sateen ja maan, suolaveden ja märän ruohon tuoksu.
“Istutaan pihalla auringonpaisteessa ja tunnetaan, että on kesä”, oli Melker kuvitellut heidän ensimmäistä iltaansa Nikkarilassa. Toisenlainen se oli, mutta kesän ainakin tunsi. Malin aisti sen niin voimakkaasti, että kyyneleet kihosivat silmiin.

Uneksivan Melkerin vastapaino on hänen 19-vuotias tyttärensä Malin, joka on mitä käytännöllisin. Malin edustaa aika lailla täydellistä naista. Hän on kaunis, pystyvä, huumorintajuinen ja miellyttävä. Kirjailijan tyttärenä myös Malin kirjoittaa, mutta vain päiväkirjaansa, ja Malin on jollain tavalla kirjan päähenkilö, vaikka tarinassa seurataan paljon myös lasten touhuja. Vaikka Malin tietää isäänsä paremmin, kuinka arjen rattaat pidetään pyörimässä, hän on Melkerin lailla myös kauneudentajuinen, ja sopii henkilönä saaristolaisidylliin täydellisesti. Isän ja tyttären lisäksi perheeseen kuuluu kolme kouluikäistä poikaa, joista Malin äidillisesti huolehtii. Malin on kuitenkin raikas eikä yhtään tätimäinen, vaikka onkin joutunut astumaan suuriin saappaisiin jo nuorena.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka Malin ja Melker ovat kirjan sieluja, myös varsinaiset saariston lapset ovat mainiosti kuvattuja. Kirja soveltuukin hienosti koko perheelle tarjoten vivahteita myös aikuisille. Ihmiset ovat moniulotteisia ja kiinnostavia. Lapsihahmotkin on kuvattu niin, että heille voi sekä nauraa että samalla ymmärtää heitä. Saaren topakka  “majesteettilapsi” Pampula pitää bernhardilaiskoiransa Laivurin kanssa huolen siitä, että asiat sujuvat hänen pillinsä mukaan. Hän on kekseliäs ja hänellä on hyvä sydän, jos häntä vain huvittaa käyttää sitä. Pampulan leikkitoverina nähdään Stina, pieni ja viisasteleva tyttö, joka kilpailee Pampulan kanssa Melkerssonien perheen nuorimman jäsenen, Pellen, suosiosta. Herkkä eläinystävä Pelle taas ei piittaa tyttöjen kotkotuksista. Myös isommat lapset, Pampulan ja Pellen isosisarukset, löytävät toisistaan ystävät ja perustavat salaseuran. Kirjassa koetaan ilon, surun ja liikutuksen hetkiä miljöössä, joka on kuin liian ihanaa ollakseen totta. Täydellistä kesäkuunneltavaa tai  -luettavaa!

Hän päätti vielä toisenkin asian. Olkoon kaivossa sammakoita miten paljon tahansa ja talon ikkunat vaikka säpäleinä, olkoon Nikkarila miten ränsistynyt hyvänsä, mikään ei estäisi häntä olemaan onnellinen juuri täällä ja nyt. Sillä oli kesä. Pitäisi aina olla kesäkuun ilta, hän ajatteli. Tyyni ja unelmoiva kuten tämäkin ilta. Ja hiljainen.

 

Astrid Lindgren: Saariston lapset [Vi på Saltkråkan]
WSOY, 2018 [1964]
Suom. Laila Järvinen
Lukija: Jarmo Heikkinen
8 h 33 min

Espanjan matkan parhaat palat

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hola! Teimme kesällä reilun parin viikon lomareissun, joka suuntautui tänä vuonna helteiseen Espanjaan. Kesäkuun jälkipuolisko oli mainio aika matkustaa, koska Suomessa oli silloin viileämpää kahden hellejakson välissä. Lisäksi Euroopassa on turisteja vähemmän kesäkuun puolella, eli rauhallisempaa ja hinnatkin hieman matalammalla. Espanjan helteet muuttuvat usein tukaliksi heinä-elokuussa, mutta kesäkuun puolella ne ovat yleensä oikein sopivia lämpöä kaipaavalle suomalaiselle. Varjossa lämpötilat pysyivät alle kolmessakymmenessä koko reissun ajan. Minusta on myös ihanaa lähteä reissuun heti loman alussa, niin saa kunnon irtioton kaikesta.

Espanjan sisämaa on minulle täysin vierasta maastoa, eikä kesähelteillä edes houkuta laisinkaan. Kun rannikollakin on kuuma, voi vain kuvitella Madridin tai muiden suurkaupunkien helteet, joissa ei ole vilvoittavaa merituulta ja mahdollisuutta pulahtaa uimaan. Jo meren näkeminen virvoittaa. Olen käynyt Pohjois-Espanjan Kataloniassa Pyreneillä sekä Barcelonassa ja sen liepeillä Tarragonan seutuvilla. Viimeisimmät Espanjan reissut ovat suuntautuneet ihan Etelä-Espanjaan, ja tämä olikin jo neljäs kerta Almerian maakunnassa. Kuitenkin taas oli uusia juttuja ja paikkoja koettavana. Myös asunnot vuokrasimme eri paikoista kuin ennen. Tuskin tämä myöskään jää viimeiseksi Espanjan reissuksi, vaikka ensi kesälle onkin jo Keski-Euroopan reissusuunnitelmia.

Almeriaa suosittelen lämpimästi omatoimimatkaileville lapsiperheille ja muillekin rauhaa, luontoa ja lämpöä rakastaville. Almeria on siis yksi Espanjan maakunnista sekä myös maakunnan pääkaupunki. Kaupunki itsessään on melko suuri emmekä tällä kertaa käyneet siellä lainkaan, rannat ja pikkukylät houkuttivat enemmän.

Lensimme Amsterdamin vaihdon kautta Malagaan KLM:llä, ja välilaskusta huolimatta lentoajat olivat paljon ihmisystävällisempiin aikoihin kuin monen muun yhtiön Malagan-lennot, jotka lähtevät tai saapuvat yöllä. Olimme päivän matkustamisen jälkeen perillä illalla, ja jatkoimme vuokra-autolla Malagan ulkopuolelle yhdeksi yöksi hotelliin. Seuraavana päivänä ajoimme muutaman tunnin matkan Almeriaan Mojacariin, jossa meillä oli odottamassa asunto kävelymatkan päässä rannasta. Rauhallinen uima-allaskin oli ihan ikkunan alla ja esikoinen oppikin uimaan tuolla reissulla.

Jälkimmäisen viikon olimme San Josen pikkukaupungissa Gabo de Gatan luonnonpuiston alueella, jossa Mojacariin verrattuna miljöö on villimpi ja luonnontilaisempi. San Jose on ihana pikkukaupunki ja Gabo de Gata mahtava alue kilometrien pituisine luonnonrantoineen ja poukamineen sekä autiomaineen.

Espanjassa parasta on meri, lämpö, maisemat, lämpimän pimeät illat ilman hyttysiä, siestaa uinuvat pikkukylät, tapakset, kaskaiden surina pehmeässä ilmassa, palmut ja kaktukset, valkoiset talot, kukkivat puut, villiviikunat, joita löysimme ensimmäistä kertaa, uiminen ja edullisuus, joka näkyy varsinkin ruokakaupassa.

Onko lukijoissa Espanjan kävijöitä?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Moi

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Blogiloma venyikin sitten koko kesän mittaiseksi. Olen odottanut rauhassa, milloin tulee oikeasti halu aloitella taas blogihommia, ja elokuun piti näköjään vaihtua syyskuuksi, ennen kuin se päivä koitti. Olen kuitenkin ollut pelkästään iloinen, että blogilomasta olen pystynyt nauttimaan täysin siemauksin ja hyvällä omallatunnolla, sillä tunnollisena ja helposti syyllistyvänä ihmisenä saatan ottaa paineita turhaan.

Yllätyin, että kesänkin aikana blogissa oli kuitenkin jonkin verran vierailtu, ja etenkin muutamiin postauksiin ihmisiä on löytänyt kesälläkin muita enemmän, ehkä googlen kautta, en tiedä. Ainakin postauksiin Maijan tarinasta sekä Nadia Muradin Viimeinen tyttö – Olin Isiksen vanki -kirjasta virtaa tasaisesti kävijöitä edelleen.

Kesä meni hyvin ja oli enimmäkseen ihana. Intensiivisen lukuvuoden jälkeen oli mahtavaa pitää totaalitaukoa läppäristä ja somesta, en kaivannut niitä yhtään. Myös kamera sai pysyä enimmäkseen kaapissa, vain pidemmillä reissuilla kannoin sitä kaulassani. Kamerastakin on tullut kuin vaivihkaa työväline blogin ja toimittamisen kautta, joten assosioin sen samaan kategoriaan kuin tietokoneenkin. Talvella läppäri kun on tärkein työvälineeni. Tästä voi varmaan päätellä, että myös kirjoitukset lepäsivät rauhassa kesän. Kirjoittamiskuulumisia voisin kirjoittaa lisää omassa postauksessaan.

Olin myös ilmeisesti saanut tarpeekseni kirjoista, sillä lukeakaan ei huvittanut. Myös Bookbeat oli tauolla loppukesään asti, kunnes mieheni alkoi taas tehdä työreissuja, joiden pitkillä automatkoilla äänikirjat ovat ylivetoja. Kesän aikana Bookbeatiin olivat ilmestyneet myös erittäin tervetulleet Risto Räppääjä- ja Heinähattu ja Vilttitossu -kirjat, joten minä ja lapset olemme kuunnelleet niitä harva se päivä. Ja olenpa ajautunut taas kuuntelemaan paria aikuisten kirjaakin. Loma ja kirjatauko ovat tehneet tehtävänsä! Ähky on helpottanut.

Vähitellen myös opiskelu- ja kirjoitus-, jopa bloggaamismotivaatiot ovat palailleet. Opiskelu- ja kirjoitusmotivaatiot kulkevat nimittäin aika lailla käsi kädessä, sillä graduni sisältää kaunokirjallisen osuuden. Alkava lukuvuosi onkin toivon mukaan viimeinen opiskeluvuoteni yliopistossa. Meillä asuu nyt ekaluokkalainenkin, joten siksikin on ollut hyvä rauhoittaa elokuuta ja aloitella koulua pehmeällä laskulla. Mukavia, rauhallisia iltapäiviä.

Blogin tulevaisuus oli totta puhuen hieman vaakalaudalla. Kesällä pähkäilin, miten voisin jatkaa blogia, jos en kenties enää lue enkä kirjoita, ne asiat tuntuivat helteen helliessä niin kaukaisilta. Onneksi motivaatio on syksyn muassa palannut itsestään eikä minun ole tarvinnut pakottaa itseäni. Aikeenani on jatkaa bloggaamista, mutta yritän pitää julkaisuaikataulun väljempänä kuin aikaisempina kahtena vuotena. (Ei toivon mukaan alituisesti kuitenkaan kesäloman pituisia taukoja, heh). En ole vielä varma, keskitynkö vain blogiin ja jätän blogin somekanavat sikseen, vai riittääkö energiaa päivittää myös niitä. Blogiin ja someen saa nimittäin upotettua aikaa tasan niin paljon kuin sitä on valmis antamaan, joten pitää itse toimia oman aikansa portinvartijana.

No, tästä lähdetään katsomaan, mitä tämä vuosi tuo blogin suhteen tullessaan. Tervetuloa.

Holiday calling

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Huh, viimeinen tentti oli tällä viikolla ja minun ja lasten osalta lomaa on päästy jo maistelemaan. Ehdimme käväistä jo Ähtärissä pandoja moikkaamassa ja voi kun ne olivatkin söpöjä! Tähän kesään kuuluu myös lomareissu Espanjan Almeriaan, eli lisää helteitä myöhemmin tiedossa. Blogi jää kesälomailemaan joksikin aikaa, ja palailen sitten, kun siltä tuntuu. Kesällä yritän pitää lomaa ylipäätään läppäristä ja somesta, mutta tuskinpa koko kesää maltan ilman blogikirjoittelua kuitenkaan olla 🙂

Jonkinlaista luku- ja kirjoitustaukoa on ollut havaittavissa, mutta ne ovat ainakin tähän asti olleet väliaikaisia, määrittelemättömän mittaisia tosin. Kirjablogin aiheet ovat tietty aika vähissä, jos ei tule luettua, mutta aina se lukuinto on jossain vaiheessa palautunut ihan itsestään, sen kummemmin houkuttelematta. Onko teillä yleistä, että tulee lukutaukoja ja sitten taas innostuu täysillä?

Kesällä, kun on niin valoisaa, tulee oltua myöhään iltaan asti liikkeellä ja pihalla touhuamassa, joten konkreettista aikaakaan sohvannurkkaan käpertymiseen ei synny niin helposti. Talvella taas on ihanaa illalla hautautua sisälle hyvän kirjan kera. No, aika aikaansa kutakin. On vaan niin i-h-a-n-a-a, että on kesä ja saa olla ulkona! (Kotitöiden kannalta muutama viileä päiväkin tuli ihan tarpeeseen.)

Mutta ei tässä muuta, ihanaa kesää kaikille! ❤

ce3e-7676-5198-da7028c3-3131-c3c4-d05dfullsizeoutput_2291

 

 

 

Viita: Ne runot, jotka jäivät

Pieniä poikia pellon reunalla
matoja tonkimassa,
pitkiä pilviä lännen taivaalla
lähemmäs lonkimassa.
Missä on miehiä, kun ei rannalla
lahnoja onkimassa?
Tamperelaisen Lauri Viidan (1916–1965) ennen kansittamattomista runoista on koottu teos, Ne runot, jotka jäivät (2016), joka on kattaus esimerkiksi lehtien palstoilla julkaistuista runoista. Ylipäätään runoja, jotka eivät ole ehtineet runoilijan koelmiin asti. Teoksessa on melko erilaisia runoja, on mitallista riimiä, vapaampaa esitystä ja kalevalavaikutteistakin. Pidin ehdottomasti eniten kirjan jälkimmäisestä puoliskosta, jossa on kauniita, kesäisiä ja haikeitakin runoja.

 

On valo syttynyt ikkunaas.
Olet kotona taas.
Olen kaivannut sinua sinne.

Ja Pohjantähti on paikallaan.
Jäät katsomaan.
Vuo jatkuu. Mistä minne?

Et kesää viihtynyt täällä päin.
Vain tähdet näin,
kun tuoksui kukkarinne.

 

Viidan kenties tunnetuin runo, Onni, julkaistiin Parnasso-lehdessä, kun kirjailija itse kuoli välittömästi auto-onnettomuudessa. Onni, kesä ja kuolema kietoutuvat yhteen niin runossa kuin kirjailijan kohtalossa. Käytin tätä runoa juuri hiljattain juurena kirjallisuusesseeseenkin. Kuitenkin kesä jatkuu. Kesä.
Kaita polku kaivolta ovelle
nurmettuu.
Ikkunan edessä
pystyyn kuivunut omenapuu.
Reppu naulassa ovenpielessä,
siinä linnunpesä.
Kun olen kuollut, kun olen kuollut.
Kesä jatkuu. Kesä.

 

Lauri Viita: Ne runot, jotka jäivät
WSOY, 2016
120 s.

Tuulin viemää on nyt myös Instagramissa, käy seuraamassa (@tuulinviemaablogi)! Instaan päivittelen hieman erilaista matskua kuin tänne, toki osittain samoista aiheista. Ajatuksena on tehdä Instagram-tilistä bookstagram-tyylinen ja vinkkailla siellä lyhyempiä juttuja ja kirja-ajatuksia, joista ei blogijutuksi asti tulisi asiaa.

Linnassa ja laivalla

Tässä vajaa pari viikkoa sitten meidän perhe jakaantui eri reissuille, kun mieheni lähti veljiensä kanssa road tripille Norjaan asti ja minäkin tein lasten kanssa kolmistaan pienen kivan kesälomareissun. Meillä oli tosi hauskaa ihan tyttöporukallakin ja kaikki meni hyvin, vaikka eka kerta oli, kun lähdin lasten kanssa laivalle ainoana aikuisena! Suuntasimme tällä kertaa auton kohti Turkua, jossa tulee käytyä tosi harvoin pitkän matkan takia. Otin kuitenkin matkankin jo loman kannalta, pysähdyttiin Ikeaan syömään puolivälissä ja kuunneltiin äänikirjaa Turkuun körötellessä.
Ajoimme suoraan satama-alueelle parkkiin, ettei tarvinnut lähteä auton kanssa keskustaan sompailemaan. Ennen lähtöselvityksen alkua meillä oli muutama tunti aikaa, mikä riitti hyvin viereisessä Turun linnassa käymiseen. Se oli oikein passeli kohde lasten kanssa, ja siellä oli liikkeellä paljon muitakin lapsiperheitä. Historiasta kiinnostuneena oli tosi kiva käydä siellä itsekin, edellisestä ja ainoasta kerrasta on tosi, tosi kauan. Lapsetkin jaksoivat tosi hienosti kiertää koko linnan jokaisen sokkelon ja sopukan ja olisivat vielä mielellään jääneetkin sinne. Heitäkin kiehtoi se vanhassa linnassa huokuva ritariaikojen tunnelma: kapeita, hämäriä käytäviä, karmivia tyrmiä, kuninkaansaleja ja tornihuoneita.
Turun linnassa oli kyllä tosi paljon nähtävää! Varsinaisen vanhan renessanssilinnan lisäksi esilinnan puolella oli paljon upeita eri tyylikausien mukaan sisustettuja huoneita, vanhoja vankisellejä, lapsille linna-aiheisia tehtäväpisteitä, taidetta ja museokamaa kuten historiallisten vaatteiden, astioiden ja lelujen kokoelmia. Tosi paljon katsottavaa siis. Näimme myös Albert Edelfeltin kuuluisan teoksen Kaarle Herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista. Kävin muuten samaisella viikolla ystäväni kanssa myös Hämeenlinnan taidemuseossa, jossa en myöskään ole vuosikausiin käynyt. Hyvä kokemus sekin. Kultakauden taiteen ystävälle siellä oli uudella puolella tunnettujen taiteilijoiden teoksia, lisäksi vanha puoli oli kokonaan Verner Holmbergin näyttelyä. Kauniita luontoaiheita.
Linnalta käppäilimme Siljan terminaaliin, jossa en ollutkaan ennen käynyt. Meillä oli hyvin aikaa odotella ja ensin terminaalissa olikin ihanan avaraa, mutta lopussa tila oli kyllä tupaten täynnä ihmisiä. Menimme vaihteeksi Siljalla, kun pari viimeistä kertaa olemme menneet Vikingillä. Tällä kertaa menimme ihan pelkälle risteilylle, joka kävi kyllä Tukholmassa, mutta ei ehtinyt mennä maihin. Nyt kun on ollut niitä kaikkia terrorijuttuja, niin ei tehnyt mieli lähteä yksin kahden lapsen kanssa maihin. Jotenkin sitä vähän pelkää kuitenkin, entä jos jotain tapahtuisi juuri kun olemme keskenään siellä, vaikka todennäköisesti pelko on aivan turha. Muutenkin oli tosi leppoisaa olla pelkästään laivalla, siellä kun voi aika vapaasti puuhailla ja on oma hytti, jonne voi mennä välillä lepäilemään.
Tylsää hetkeä ei tuolla risteilyllä kyllä tullut. Lastenohjelmaa oli järjestetty tosi paljon ja lisäksi kesän ajan siellä oli tavallisen pallomeren lisäksi pomppulinaa, kiipeilyseinää ja paljon muuta tekemistä. Harri Hylkeen lisäksi myös Muumipeikko ja Pikku Myy olivat lapsia viihdyttämässä. Kävimme myös buffetissa syömässä ja monta kertaa kannella ihailemassa saaristolaismaisemia. Niin kiva reissu oli, että uudestaankin voisin hyvin lähteä. Lisäksi laivalla on halvempaa yöpyä kuin hotellissa, joten sekin tuossa merimatkailussa houkuttaa. Laivan saavuttua Turkuun ajelimme kauniissa kesäillassa vielä pariksi yöksi Hämeenlinnan mummilaan ennen kotiinpaluuta.