Vinkkejä kaunokirjallisen tekstin kirjoittamiseen

Luova kirjoittaminen on minulle yhtä tärkeää tai tärkeämpää kuin lukeminen. Kirjoittamista tosin harrastan kausiluontoisesti ja lukemista tasaisemmin. Kirjoittaminen vaatii jonkinlaisen inspiraation, luovan tilan, mutta lukea voi myös ihan nollat taulussa. Parhaimmillaan hyvä kirja voi kuitenkin synnyttää myös halun itse kirjoittaa.

Kokosin alle omat vinkkini, jotka voivat auttaa kaunokirjallisen tekstin aloittamisessa tai jumiutuneen vaiheen selättämisessä. Listasta tulikin aika pitkä! Suosittelen kokeilemaan luovaa kirjoittamista, jos yhtään polttelee, siinä nimittäin voi kehittyä! Tällä hetkellä kirjoitan tavoitteellisesti romaanikäsikirjoitusta, joten neuvoni on kirjoitettu pitkää tekstiä ajatellen oman kokemuksen kautta mutta myös opinnoista imetyn tiedon suodattamina. Edellisessä kirjoittamispostauksessa pohdin enemmän kirjoittamisen ja kielen teknistä puolta tiivistämisineen, nyt keskitytään enemmän sisältöön, materiaaliin ja inspiraation herättämiseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Valitse aihe, johon et kyllästy
Ensimmäinen ja tärkein kohta: et voi kirjoittaa aiheesta, joka ei liikuta sinua mitenkään. Oma intohimo aihetta kohtaan auttaa tahkoamaan läpi kirjoitusprosessin tylsätkin vaiheet sekä tuo lopputulokseen persoonallisuutta. Jos aihe ei kiinnosta itseäsi, miten saisit muutkaan kiinnostumaan siitä? Kaunokirjallisen tekstin kirjoittaminen on työlästä. Se on pitkä, usein jopa vuosien projekti, ja on helpompaa, kun tämän tiedostaa jo aluksi. Jaksat kuitenkin jatkaa, kun aihe on juuri sitä, mistä juuri sinulla on sanottavaa.

Muista ydinajatus
Palaa etenkin jumivaiheissa ensimmäiseen kohtaan ja muistele, miksi ylipäätään valitsit tämän aiheen ja mihin tekstilläsi oikein pyrit. Muotoile koko käsikirjoituksesi ydinajatus muutamaksi lauseeksi, niin päämääräsi on aina tarkistettavissa. Jos tehtävä osoittautuu vaikeaksi, voi olla, että tekstissäsi on liikaa sivujuonteita ja tekstin sanomaa on vaikea hahmottaa. Pidä ydinajatus kirkkaana mielessäsi aina kun mietit, mikä juonenkäänne tai sivuhenkilö on todella tarpeen.

Ole päähenkilösi puolella
Jo Aristoteles piti tärkeänä, että päähenkilö on sympaattinen tyyppi, johon voi samaistua ja joka kerää katsojien (lukijoiden) myötätunnot puolelleen. Päähenkilö ei hänen mukaansa kuitenkaan saa olla liian täydellinen, vaan pienet virheet ja vastoinkäymiset tekevät hänestä inhimillisen. Romaanikirjoittajalle on mielestäni tärkeää pystyä edes jollain tavalla seisomaan päähenkilönsä puolella. Sinun ei tarvitse olla samaa mieltä päähenkilösi kanssa, mutta tunne edes empatiaa, yritä ymmärtää häntä ja hänen ratkaisujaan (vaikket edes hyväksyisi niitä). Jos edes kirjailija ei hahmon luojana tajua häntä, miten lukijat voisivat?

Usko tarinaasi ja arvosta työtäsi
Usko päähenkilösi lisäksi myös tarinaasi. Muista, miksi kirjoitat sitä. Minkälaisen elämyksen haluat tarjota lukijoillesi? Kirjoita muutama tavoite vaikka ylös. Tavoitteita voivat olla esimerkiksi ajatusten tai tunnekokemusten herättäminen, viihdyttäminen tai jännityksen tarjoaminen. Pyri aktiivisesti päätavoitteitasi kohti. Muista arvostaa tekstiäsi ja siihen käyttämääsi aikaa. Kirjailijat ovat teksteillään muuttaneet maailmaa kautta aikain, joten sinullakin on siihen mahdollisuus. Myös pieleen menneet tekstit ovat hyvää harjoitusta, ehkä et kompastu samoihin karikkoihin montaa kertaa.

Lue erilaisia tekstejä
Sanotaan, että lukemalla oppii kirjoittamaan ja siinä on varmasti paljon perää. Lue rohkeasti myös muita kuin lempigenrejäsi, tartu teoksiin, joihin et ole ennen uskaltanut. Myös inhokit vahvistavat omaa näkyä, tuota en ainakaan halua. On hienoa löytää erilaisia valmiita, upeita teoksia, joiden kirjoittaja haluaisi itse olla. Se tarkoittaa, että omakin makusi alkaa hahmottua. Muista, että ihailu ei kuitenkaan tarkoita matkimista, ja se kaikkein paras kirja on vielä kirjoittamatta – omasi.

Pidä muistikirjaa
Kerää ajatuksia, tunnelmia, sanoja ja hahmoja. Kiinnitä huomiota erikoisiin tilanteisiin, hassuihin ihmisiin, outoon käytökseen ja timanttisiin sanotoihin. Jos mahdollista, kirjoita ne myös ylös, jotta muistaisit ne vielä päästessäsi tekstin äärelle. Kerää materiaalipankkia muistikirjaan, puhelimeen tai (jos sinulla on tosi hyvä muisti) omaan päähäsi. Älä kuitenkaan yritä tunkea kaikkea yhteen tekstiin, vaan annostele kohtuudella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viehäty tarinoista
Kuuntele ihmisiä ja heidän tarinoitaan, niin saat perspektiiviä ja näkökulmia. Ehkä voit napata jotakin suoraan tekstiisi, mutta yhtä tärkeää on värien sekoittuminen ajattelussa. Kertojana sinun on ymmärretävä kaikkia ja kaikkea, ja jos kirjoitat ihmisistä, sinun pitää luonnollisesti ymmärtää heitä. Opettele tuntemaan erilaisia ihmisiä ja muista, että kirjoittaminen on pitkälti psykologiaa. Usko myös omaan tarinaasi – vaikka olisit nuori, varmasti sinunkin kokemusmaailmastasi löytyy asioita, joista voisit kirjoittaa.

Lainaa tosielämästä
Sekoita rohkeasti oikean elämän tapahtumia fiktiivisiin. Tosielämästä voi hyvin lainata, kunhan tapahtumat ja henkilöt eivät ole tunnistettavia. Totuus on usein tarua ihmeellisempää, miksi emme siis hyödyntäisi enemmän materiaalia, jota tavalliset ihmiset meille tarjoilevat. Hyödynnä myös netin keskustelupalstat, lehtien mielipidesivut, uutiset, henkilöhaastattelut, matkakertomukset, vanhat päiväkirjat ja oman suvun historia.

Tarkista faktat
Tämä ei ole ristiriidassa edellisen kohdan kanssa, vaikka siltä ehkä kuulostaakin. Jos kirjoitat realistista romaania, on esimerkiksi historiallisten ja maantieteellisten faktojen oltava kunnossa. Henkilöidesi elämä voi olla täysin keksittyä, mutta lukemisesta menee maku, jos talvisodan vuosiluvut ovat väärin tai Helsingin keskustasta löytyy katu, jota siellä ei oikeasti ole. Ole tarkka myös pienissä yksityiskohdissa. Etsi luotettavaa faktatietoa netistä tai tietokirjoista tai vieraile museoissa. Itse olen joutunut tarkistamaan lukemattomia asioita, sillä tekstini sijoittuu menneille vuosikymmenille. Käytettiinkö 1950-luvun lopulla jo nylonsukkahousuja? Mitkä tuotteet pula-aikana olivatkaan kortilla? Vaikka yritän olla hyvin tarkka, silti todennäköisesti aikalainen huomaisi joitakin lapsuksia.

Laita perusasiat kuntoon
Faktoihin liittyvän huolellisuuden lisäksi ole tarkka myös itse tekstin ja niinkin tylsän asian kuin kieliasun kanssa, jos kirjoitat tavoitteellisemmin kuin omaksi iloksi. Hyväkään tarina ei mene läpi, jos teksti itsessään on kömmähtelevää ja virheistä. Jos yhdyssanat, välimerkit tai alkukirjaimet ovat kompastuskivesi, näe hieman vaivaa ja kertaa säännöt. Tietysti kokeneellekin kirjoittajalle tulee virheitä ja siksi on kätevää, että Wordin saa alleviivaamaan selkeimmät virhekohdat, jotta ne eivät livahda silmien ohi niin helposti. Kannattaa myös joskus luetuttaa tekstiään muilla.

Kokoa soittolista Spotifyhyn
Lempparini! Musiikki tuo todella paljon tunnelmaa ja inspiraatiota kirjoittamiseen, kokeile vaikka! Jos et pysty kirjoittamaan musiikin soidessa, kuuntele ensin ja ala sitten kirjoittaa. Niin minä usein teen. Kerää yhteen listaan tekstisi aiheeseen tai tunnelmaan sopivia kappaleita. Kuuntele sitä automatkoilla, lenkeillä tai aina kun haluat miettiä kirjasi suuntaviivoja. Myös Youtubea kannattaa hyödyntää. Tämänhetkisen tekstini soittolista on nimeltään Vintage ja sisältää kipaleita muun muassa Frediltä, Laila Kinnuselta ja Tapio Rautavaaralta, oikealle vuosikymmenelle oikeat kappaleet, tietty! Pääsee hauskasti henkilöiden pään sisään, kun ajattelee, että sen ajan radiossa tai tansseissa on voinut soida jokin tietty kappale. Lisäksi kuuntelen vaikkapa Juha Tapion kappaleita, kun haluan päästä johonkin runollisen liikuttavaan tunnetilaan.

Elä ja koe 
Kirjoittajan ei tarvitse kokea samoja asioita kuin henkilöt, mutta omasta kokemuspinnasta on kuitenkin hyötyä. Tule välillä pois koneelta ja tekstisi äärestä, katsele ympärillesi, ihmettele ja ihastele. Matkustele, koe, tunne ja aisti. Miltä tuntuu kielellä kesän ensimmäinen jäätelötötterö? Entä tuulenvire hiljaisessa satamassa kuuman päivän jälkeen? Nurmikko tai hiekkaranta paljaiden varpaiden alla. Syvällinen keskustelu tai yksinäisyys väkijoukossa? Myös välttämättömät negatiiviset kokemukset voit kääntää voitoiksi kirjalliseen materiaalipankkiisi – sinulla on taas vähän enemmän samaistumispintaa hahmoihisi. Kokeile kirjoittaa myös ihmisten keskellä, ota läppäri mukaan ja istuskele kahvilassa tai puistossa tekstisi ääressä.

Tunne
Halusin tämän erilliseksi kohdaksi, sillä tunteminen on vielä eri asia kuin kokeminen. Matkustelu, näkeminen ja oppiminen ovat tärkeitä, mutta myös tunnekokemusten rekisteröinti. Huomioi tunteesi. Sinun ei tarvitse tuntea samoja tunteita kuin henkilösi, mutta on huomattavasti helpompaa lähteä kasvattamaan perustunteita tekstissä, kun  sinulla on jokin oma kokemus siitä, mitä on nauraa, itkeä, rakastaa, vihata tai kadehtia. Puhdistavan nauru- tai itkukohtauksen jälkeen voi olla myös hedelmällistä kirjoittaa. Itse esimerkiksi vollotin viimeksi kuin vesiputous, kun katsoin Heidi Sohlbergin jakson Kaunis elämä -sarjasta, ja siinä lopussa tuli yllätyksenä se ihana Aleksi-poika sisään. Se oli niin liikuttavaa! Siis tällaisillekin hupsun kuuloisille asioille voi alkaa yhtäkkiä itkeä (tai nauraa), varsinkin väsyneenä. Menin sen jälkeen sitten kirjoittamaan ihan eri aiheesta, mutta luovuuden vallassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pidä taukoa tai vaihda tarvittaessa aihetta
Taukojen pitäminen on ainakin minun kirjoittamisessani oikeastaan välttämättömyys eikä niiden tarvetta pidä pelästyä. Jos mitään uutta ei yrityksistä huolimatta lähde syntymään ja teksti vain jumittaa, tee muita asioita ja koita muutaman viikon tai kuukauden kuluttua uudestaan. Viimeinen ja äärimmäisin keino voi olla aiheen vaihtaminen ja koko tekstin hylkääminen. Joskus vain käy niin, että kauan sitten aloitettu teksti ei enää tunnu kantavan, tai oma ajatusmaailma, näkemys ja tyyli on muuttunut niin paljon matkan varrella, että uusi aihe saattaa olla paras ratkaisu. Hylkäämisen sijaan olemassaolevaa tekstiä voi myös alkaa kirjoittaa uudestaan. Joskus jumiutunut teksti lähtee lentoon, kun vaihtaa reilusti suuntaa ja muotoilee ydinajatuksenkin uudestaan. Lukijat näkevät onneksi vain lopputuloksen, eivät vaiheita prosessissa.

Roland Barthes on sanonut, että kirjailijuus on “niiden suunnitelmien ja päätösten ruumiillistuma, jotka saavat ihmisen toteuttamaan itseään sanoissa”. Tavoitteellinen kirjoittaminen on siis enemmänkin vakaa päätös kuin taivaasta tippunut tehtävä. Viimeinen pointtini onkin, että Jatka yrittämistä!

Onko lukijoissa muita kirjoittajia, ja teillä heittää tänne päin omia vinkkejänne?

 

Kuvat: Kimmo Korpela

 

Havaintoja kirjoittamisesta – konmarita sanojasi

Kun aloitin journalistiikan opinnot vuonna 2009, opettajanamme oli tiukan linjan toimittaja, jonka tärkein ohje meille toimittajiksi aikoville keltanokille oli: Kill your darlings. Ei mitään hempeilyä, ei mitään lepertelyä, vain: Kill your darlings. 

Vaikka tuolloin oli kyse sanomalehtitekstistä, ohje on pyörinyt mielessäni myös romaania työstäessäni. Vuodenvaihteessa olin tilanteessa, jossa minulla oli 150 tietokoneen sivua tiheästi kirjoitettua tekstiä, enkä tiennyt yhtään, mitä niiden kanssa tekisin. En ollut moneen kuukauteen koskenutkaan tuohon mörköön, tekstihirviöön, jonka jossakin sisällä oli ajatus, tarina, ja ympärillä aivan liikaa. Erään kirjoittamisen kurssin myötä aloin kuitenkin työstää tekstiäni gradun taiteellista osuutta ajatellen, ja tein radikaalin ratkaisun, joka kauhistutti vielä vähän aikaa sitten: avasin kokonaan uuden tiedoston, tyhjän, valkoisen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tiedättekö sen tunteen, kun on nähnyt paljon vaivaa saadakseen aikaan ei-mitään? Sellainen tunne minulla oli tekstini kanssa. Uskoin tarinaani, tunsin sympatiaa päähenkilöäni kohtaan, mutta kokonaisuus oli liian heterogeeninen. Olen kielellinen tyyppi, minua on leikkimielisesti pilkattu siitä, että murteet tarttuvat puheeseeni helposti, samoin käy myös kirjoitetun tekstin kanssa. Luen paljon, siispä erilaiset kirjoitustyylit tarttuvat myös omaan tekstiini kuin huomaamatta, ja kun on työstänyt tekstiä useamman vuoden, lopputulos ei ole kovin yhtenäinen. Johan siinä ajassa omakin tyyli muuttuu, kehittyy.

Hieman epätoivoisena luin tekstiäni pettyneenä uudelleen ja uudelleen ja yritin miettiä, mistä vielä pidän siinä. Vastaus oli selvä: tiiviistä ilmaisusta, joka ei selittele turhia. Briljanttisia kohtia löytyi, mutta koko muu teksti tuntui olevan vain turhaa täytettä, jotta muka saisin juonta kuljetettua eteenpäin. Kokonaisuus ei toiminut, mutta tuntui ajatuksena pahalta hylätä lukemattomien tuntien työ ja aloittaa alusta. Aloitin kuitenkin, ja se oli tekstini kannalta paras päätös ikinä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tiedättekö, on todella vapauttavaa poistaa kokonaisia kappaleita taivaan tuuliin. Samalla ajatus juonestakin on kirkastunut ja kehittynyt. Ei mitään turhaa, vain merkityksellistä. Kirjoittaminen on usein turhauttavaa, mutta nyt se on innostavaa, ja tuntuu kuin näkisin vielä tuhkasta nousevan Fenixin. Tärkeintä on, minä itse tekstiäni pidän, ja odotan oikein, että saan sen joskus loppuun ja pääsen lukemaan ensimmäiseltä viimeiselle sivulle. Toivon, että teksti olisi silloin looginen, ehyt, jännitteinen ja kaunis. Siinä on tavoitetta yhdelle kirjoittajalle!

Kill your darlings? Nyt puhutaan sanoista. Kun uskalsin tehdä radikaalin uudelleenkirjoittamispäätöksen, jouduin poistamaan paljon rakasta ainesta. Sellaista kuvailua ja haihattelua, joka ehkä oli minulle kirjoittajana jotenkin merkityksellistä, muttei liittynyt oikeastaan mitenkään itse tarinaan. Olin kirjoittanut auki lähes kaiken, millaiseksi olin tekstin maailman kuvitellut. On toki tärkeää, että kirjailijalla on tämä maisema päässään, mutta myös lukijalle on jätettävä tilaa hengittää, ajatella, kuvitella. Kaikkea ei tarvitse ahtaa samaan teokseen, hyvä vain, jos materiaalia jää ylikin – konmarita sanojasi, niin tekstisi fokus pysyy kasassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tekstin tiiviys ja runsaus ovat myös aikasidonnaisia ihanteita. Rakastan Margaret Mitchellin Tuulen viemää, Austenin Ylpeyttä ja ennakkoluuloa sekä Montgomeryn Annoja, mutta olisi täysin mahdoton ajatus kirjoittaa nykyaikana niin. Sata vuotta sitten henkilöitä, maisemia ja tapahtumia kuvailtiin ja selitettiin paljon yksityiskohtaisemmin, kun nykyään mielummin näytetään kuin kerrotaan. Tämän olen oppinut draamasta: kun ei ole kaikkitietävää kertojaa, toiminnan ja dialogin merkitys korostuu. Pidän ajatuksesta myös romaanissa ja tavoitteeni on, etten selittäisi auki, asiat vain tapahtuvat ja lukija saa päätellä itse.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Teinkö turhaa työtä, kun kirjoitin 150 sivua romaania, jonka pyyhin käytännössä taivaan tuuliin? (Kyseinen 150 sivua on itsessään jo tiivistys runsaasta materiaalista ja pitkästä muokkaustyöstä.) En usko. Jos se on välttämätön osa prosessia, jossa kehityn kirjoittajana ja oma tyylini vahvistuu, se on vain hyväksyttävä. Ja ennen tätä työstössä olevaa tekstiä olen toki kirjoittanut pienen ikäni, kymmeniä ja kymmeniä sivuja, eri tyylejä, eri aiheita. Kaikki materiaalia, joita voisi pitää turhana, jos niitä ei koskaan julkaista. Kuitenkin kirjailijaksi haluavan on pakko tehdä paljon töitä, pelkkä lahjakkuus ei riitä. Muusikotkin harjoittelevat lukemattomia tunteja, soittavat ja soittavat ja lopulta levyllä kuullaan lopputulos kovan treenaamisen, epäonnistumisten ja turhautumisten jälkeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos haluan kehittyä, en kerta kaikkiaan saa arvostaa tekstiäni niin paljon, etten voisi kajota siihen radikaalistikin, etten voisi kill my darlings, jos se tekee siitä paremman romaanin. Haluan voida olla joskus romaanistani ylpeä, mutta sitä ennen on pakko olla nöyrä. Jännittää näyttää sitä muille loppukeväästä, jolloin on minun vuoroni saada arvokasta vertaispalautetta. Sitä paitsi nykyinen kirjoittamisen opettajamme sanoi ihanasti: jotta voi kirjoittaa vähän ja hyvää, on todennäköisesti kirjoittanut aiemmin paljon ja huonoa. Sitä kutsutaan harjoitteluksi. Olen siis oikealla tiellä, ja toivon, että se timantti vielä löytyy kaiken mudan ja mullan sisältä.  

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Kuvat: Kimmo Korpela

Alppipolku – L. M. Montgomeryn elämä ja teokset

Niin kauan kuin voit vähänkin ilahduttaa muita ja tuoda lohtua heidän elämäänsä, oma elämäsi on elämisen arvoista.
– L. M. Montgomery päiväkirjassaan vuonna 1938

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Alppipolku – L. M. Montgomeryn elämä ja teokset (2017) on kattava katsaus rakastetun kirjailijan (1874–1942) elämään ja sen jälkiin hänen kirjallisessa tuotannossaan. Teos sisältää Montgomeryn itsensä kirjoittaman Alppipolku -osion, jossa hän muistelee lapsuuttaan ja uransa alkua verraten sitä Alppien huipulle kiipeämiseen. Lisäksi teoksessa on otteita hänen päiväkirjoistaan sekä Sisko Ylimartimon osuus, jossa hän löytää yhtäläisyyksiä Montgomeryn ja tämän tyttöhahmojen välillä.

Itsenäiset, kirjallisesti lahjakkaat, usein vähintään puoliorvot tytöt Prinssi Edwardin saarelta heijastavat Ylimartimon mukaan moniltakin osin Montgomeryä itseään. Yksi ratkaiseva ero hahmojen ja heidän luojansa välillä kuitenkin oli: kirjojen sankarittaret menivät naimisiin vain rakkaudesta, mutta Montgomery itse tyytyi kosintaan, joka ei aiheuttanut hänessä lainkaan romanttisia tunteita. Puoliso kärsi psyykkisestä sairaudesta eikä alunperinkään ollut Montgomeryn unelmien prinssi, mutta yhdessä kuitenkin oltiin ja muutama poikakin parille siunaantui.

Äitiydestä Montgomery vakuutti nauttivansa kaikin siemauksin, mutta sortui jopa ylihuolehtivaisuuteen poikien aikuistuttua. Mielenkiintoista kirjassa on juuri paradoksi Montgomeryn ja hahmojen kohtaloiden välillä. Vaikka esimerkiksi Montgomeryn ja Anna Shirleyn lähtökohdat olivat melko samanlaiset, uskoisin kirjan perusteella kuvitteellisen Annan kuitenkin olleen onnellisempi. Montgomeryn elämän loppupuoli oli Ylimartimon mukaan jopa synkkä, eikä itsemurhaoletuskaan ole perusteeton.

Vihervaaran Annan ja Uuden kuun Emilian lisäksi teos esittelee myös Montgomeryn vähemmän tunnettuja tyttösankareita kuten Saran, Janen, Marigoldin ja Patin. Näistä hahmoista lukeminen ei ollut itselleni niin kiinnostavaa, koska niihin ei ollut mitään yhteyttä, ja Anna-viittaukset olivatkin kaikkein mieluisimpia. Minulle kirjoittajanalkuna antoi myös toivoa, että ennen läpimurtoaan Montgomery sai kasoittain hylkäyskirjeitä eri kustantamoilta, ja moni olisi voinut lopettaa koko touhun. Montgomery kuitenkin uskoi kykyihinsä, ja kerran hän sitten tuli luoneeksi Annan erään lehdestä leikatun valokuvan perusteella. Edes Annan nuoruusvuodet ei mennyt läpi heti ensimmäiseltä kustantamolta, mutta nousi nopeasti yhdeksi kaikkien aikojen rakastetuimmista tyttökirjoista.

 

L. M. Montgomery & Sisko Ylimartimo: Alppipolku – L.M. Montgomeryn elämä ja teokset
Minerva, 2017
336 s.

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe

Lämpiminä iltoina Marie-Laure avaa huoneensa ikkunan ja kuulostelee illanhämyä, joka lankeaa raukeana ja rauhallisena parvekkeelle, satulakatoille ja savupiipuille, kunnes todelliset kotikulmat ja niiden pienoismalli sekoittuvat hänen mielessään.
[–]
Isä pyyhkäisee hiussuortuvia hänen korviltaan ja lennättää häntä korkealla päänsä yllä. Isä sanoo, että hän on isän oma ihme, émerveillement. Isä sanoo, ettei ikinä jätä häntä, ei ikimaailmassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe (2015) on kyllä paras lukemani romaani pitkään aikaan. Teos kertoo päällekkäin kahden erilaisen nuoren tarinaa toisen maailmansodan jaloissa. Romaanin rakenne on oivallinen ja saa jännityksen säilymään loppuun asti. Teos liikkuu koko ajan monilla eri tasoilla niin ajan, paikan kuin henkilöiden suhteen. Kieli on kaunista, kuvailevaa, sitä on miellyttävä lukea.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Teoksen toinen päähenkilö, Marie-Laure, on sokea ranskalainen tyttö, jolle Pariisin luonnontieteellisessä museossa työskentelevä isä on kaikki kaikessa. Kaksikon suhdetta kuvataan liikuttavan hellyttävästi. Marie-Laure pitää Jules Vernen seikkailuista ja on kiinnostunut kaikista luonnon ihmeellisyyksistä – erityisesti simpukat ja kotilot ovat hänen suosikkejaan.

Sodan alettua Marie-Laure ja isä joutuvat pakenemaan Etelä-Ranskaan, Saint-Malon merenrantakaupunkiin, jossa tutustuvat erikoiseen Etienne-setään, jolla on oma radiolähetin. Kaupunki joutuu lopulta ahtaalle piirityksen vuoksi eikä sokean tytön ole helppo selvitä kaaoksen keskellä. Tarinan läpäisee myös sadunomainen, monen halajama jalokivi, johon liittyy uskomuksia kirouksesta, ja joka pompahtelee esiin tuomaan lisäjännitystä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Samaan aikaan Marie-Lauren tarinan kanssa kerrotaan saksalaisesta, orvosta Werneristä, joka näppäränä ja valkohiuksisena nuorukaisena ajautuu natsien pitämään, nuorille pojille tarkoitettuun sotakouluun, jossa armoa ei tunneta. Juonta ja käänteitä paljastamatta en voi kauheasti spekuloida lukukokemustani, vaikka kovasti tekisi mieli! Kuitenkin ylipäätään minusta Wernerin maailma näyttäytyi kovempana ja julmempana kuin Marie-Lauren, joka sokeudestaan huolimatta oli tietynlaisen hoivan piirissä sodankin sytyttyä. Radioista kiinnostuneen Wernerin tarina leikkaa ihmeellisesti Marie-Lauren tarinaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Haluasin niin sanoa mielipiteeni lopusta, mutten sano, etten pilaa lukukokemustanne. Kannattaa nimittäin lukea tämä, ja varata vähän aikaa, koska se ei ole kevyemmästä päästä. En yleensä pidä pitkistä kirjoista, koska niitä on niin hidas lukea, mutta toisaalta oli myös ihanaa uppoutua tarinaan ihan kunnolla ja lukea vähitellen eteenpäin. Parisen kuukautta luin tätä, joten Marie-Laure ja Werner tulivat läheisiksi.

Kirja sai itkemään ja liikuttumaan useammassa kuin yhdessä kohdassa. Kuitenkin haikeuden lisäksi mukana on kylliksi niitä kauniita ja iloisia hetkiä keventämässä, ettei se ole läpeensä synkkä. Hyvinkin lyhyet kappaleet vievät tarinaa eteenpäin nykäyksittäin, tästä ratkaisusta pidin erityisesti. Lisäksi minua miellytti kovasti sen sijoittuminen oikeaan kontekstiin, Eurooppaan maailmansodan aikana. Myönnän, että minä ainakin olen mieltänyt monet historian tapahtumat romaanien kautta, jotka väläyttävät kuvitteellisia ihmiskohtaloita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Doerrin teos liippaa muuten aika läheltä sitä tyyliä, mitä itsekin kirjoitan tällä hetkellä (nyt tosin meneillään piitkä luova tauko). En siis tietenkään tarkoita, että noin hyvin kirjottaisin, mutta tuo on se tyyli, mitä haen. Minulla on nimittäin ollut tässä jo pari vuotta kesken käsikirjoitus, joka kertoo juuri samaisesta ajasta ja sodastakin, mutta Suomessa, ja siinäkin on hieman aikahyppäyksiä, ei tosin tuollaista täysin päällekkäistä kerrontatapaa. Jos osaisin kirjoittaa mestariteoksen, tämä Doerrin kirja voisi olla tyylillisesti ja aiheellisesti lähellä sitä, mitä haluasin. Siksi pidinkin siitä niin kovasti. Mutta minä kirjoitan tietysti Suomesta, siitä minkä minä tunnen ja mihin minulla on siteitä parin sukupolven takaa.

   “Tiedätkö Etienne, mitä tapahtuu”, madame Manec kysyy toiselta puolelta keittiötä, “kun kiehuvaan veteen pudottaa sammakon?”
   “Te varmaan kerrotte.”
   “Se hyppää pois. Mutta tiedätkö, mitä tapahtuu, kun sammakon panee kattilaan, jossa on viielää vettä, ja antaa veden sitten hiljalleen lämmetä kiehumispisteeseen? Tiedätkö, mitä silloin tapahtuu?”
Marie-Laure odottaa. Perunoista nousee höyryä.
Madame Manec sanoo: “Sammakko kiehuu.”

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe [All the Light We Cannot See]
WSOY, 2015 [2014]
543 s.

Rämö & Valtari: Unelmahommissa – Tee itsellesi työ siitä, mistä pidät

Suomalaiset bloggaajat ja median moniottelijat Satu Rämö ja Hanne Valtari ovat kirjoittaneet  inspiroivan teoksen kaikille muille, jotka haluavat myös tehdä työkseen sitä, mistä pitävät. Tänä vuonna julkaistun kirjan nimi on vaatimattomasti Unelmahommissa. Hanne Valtari on aloittanut oman uransa toimittajana, mutta nykyisin hänet tunnetaan parhaiten Lähiömutsi-blogistaan, jolla hän myös elättää perheensä. Islannissa asuva Satu Rämö puolestaan on koulutukseltaan ekonomi, mutta nykyisin hänen lompakostaan löytyy monta eri käyntikorttia. Rämö nimittäin toimii matkanjärjestänä, vetää hevosvaelluksia, pitää design-putiikkia ja blogiakin. Muun muassa toimittajantöitä hänkin on aiemmin tehnyt.
 –

Teoksessa viitataan karkkikauppasukupolveen, mikä tarkoittaa sitä, että työ ymmärretään nykyään eri lailla kuin ennen. Ihmiset haluavat poimia parhaat työt päältä ja päättää itse mihin sanovat kyllä. Eikä siinä ole mitään pahaa, jos kivoja töitä vain elannoksi asti riittää. Oma karkkikauppatyöni olisi varmaankin freelancer-toimittamista, median sisällöntuotantoa, vapaata kirjoittelua, josta maksettaisiin. Unelmahommissa-teos ei kuitenkaan ole vain haavehuttua, sillä siinä ei todellakaan maalailla liian ruusuista kuvaa itsensä työllistävän unelmatyöläisen elämästä, vaikka käytännön vinkkejä ja kannustusta annetaankin. Jokaisessa työssä on myös tylsempiä hetkiä, eikä mikään työ ole aina vain jeejee. Pääasia on, että työ tuntuu suurimman osan ajasta mielekkäältä. Mutta mielekäskin työ ja sen saavuttaminen vaativat paljon työtä ja vaivaa, sitä tylsääkin.

Kirjan ei ole tarkoitus jotenkin arvottaa eri töitä tai väheksyä “perinteisiä” työntekijöitä, vaan ainoastaan hieman kannustaa ja tukea löytämään oma potentiaali, jos vaikka nykyinen työ tuntuu vastenmieliseltä. Unelmatyön määritelmä on jokaisella erilainen, ja jollekin se voi olla juuri mahdollisimman “tavallinen” työ, josta saa palkkaa, jossa tekee jotain hyödyllistä, auttaa muita tai jonka ei tarvitse pyöriä vapaa-ajalla mielessä, kun taas jollekin toiselle unelmatyö nimenomaan sulautuu luovasti osaksi vapaa-aikaa. Kaikkien ei tarvitse pyrkiä toimittajiksi tai bloggaajiksi tai yrittäjiksi, mutta teos tarjoaa niiksi halajaville esimerkiksi hyödyllistä tietoa myös juttujen tai yhteistöiden hinnottelusta ja oman osaamisen myymisestä.

Kirjassa kehotetaan pohtimaan, mitä haluaisi tehdä, jos ei tarvitsisi ajatella rahaa, ja sen jälkeen alkaa kehitellä siitä itselleen ansaintamahdollisuuksia. Toki tällainen yritteliäisyys vaatii myös hieman tajua esimerkiksi raha-asioista ja rohkeutta myydä omia palveluitaan ja brändiään, luottaa siihen, että joku haluaa maksaa siitä, mitä teet.

Omaan unelmatyöhöni kuuluisi varmaankin mielenkiintoisten juttujen kirjoittelua kenties freelancerina, ehkä työntekijänäkin, menisin erikoisiin paikkoihin ja haastattelisin erikoisia ihmisiä ja kirjoittaisin siitä. Lisätuloja voisi tulla muistakin media- / viestintätöistä. Ottaisin ehkä kuviakin. Näen sen ihan mahdollisena unelmatyönä, kerta tällä alalla olen. Mitä ovat sinun unelmahommasi? Leipomo, kukkakauppa, blogi..? Uskotko, että voisit saavuttaa unelmasi? Vai oletko kenties jo nyt omassa unelmatyössäsi? Mitä hyviä puolia sinussa ja tämän hetkisessä työssäsi on? Olisiko se haavetyö sittenkään käytännössä niin ihanaa kuin mitä on kuvitellut?

Jos sinusta tuntuu, että vain kaikki muut ovat niin pystyviä ja osaavia, että onnistuvat  unelmahommissaan, mutta sinusta ei ole siihen, nämä Maaretta Tukiaisen sanat saattavat lohduttaa:
Se mitä toisessa ihmisessä ihailee, on meissä itsessämme jo pienenä siemenenä olemassa. Jos sitä ei meissä itsessämme olisi, emme näkisi sitä muissakaan ihmisissä.” 

Minua ne ainakin lohduttavat. Tukiainen on ollut muun muassa entisen Olivian päätoimittaja, ja hänen tarinansa on kirjassa kuten monen muunkin unelmatyöläisen. Ihailemammissamme esikuvissa on näkyvissä se potentiaali, joka meidänkin sisällämme jo on olemassa! Unelmat, jotka tuntuvat nyt ylirohkeilta ja absurdeilta, saattavat olla viiden vuoden päästä arkipäivää.

Kirjassa kolahti myös luovan luuhailun välttämättömyys luovan työn vastapainona. Esimerkiksi toimittajan työssähän varsinaiselta, tulokselliselta työltä näyttää vain jutun kirjoittamiseen käytetty aika, lopputulos, mutta sitä on edeltänyt myös välttämätön ideointi-, ajatustyö- ja jäsentelyprosessi, niin sanottu seiniintuijotteluvaihe, jota ei välttämättä lasketa työajaksi, vaikka syytä olisi.

Minusta tuntuu, että olen nyt ihan unelmahommissa, juuri tällä hetkellä – opiskelijana, vaimona, äitinä, kirjallisten unelmien kynnyksellä. Kun kaikki on vielä mahdollista!

Satu Rämö & Hanne Valtari: Unelmahommissa – Tee itsellesi työ siitä, mistä pidät
WSOY, 2017
352 s.
 
 

Kirjalaakson tarinoita

Opiskeluarki on intensiivisesti käynnissä, ja tulevina viikkoina blogin päivitystahti varmaan reilusti verkkaistuu, koska toimitan muiden kurssien lisäksi opiskelukaverini Ullan kanssa verkkoon hyperlokaalia uutismediaa monimediajournalismin kurssityönä.
 –
Käykää ihmeessä katsastamassa sitäkin sivua, etenkin jyväskyläläisille siellä voi olla kiinnostavia juttuja. Hyperlokaali eli hyperpaikallinen media tarkoittaa, että se keskittyy vain hyvin rajatulle alueelle, joka voi olla esimerkiksi jokin asuinalue, katu tai vaikka yksi rakennus. Kirjallisuuden ja journalistiikan opiskelijoina valitsimme kaupunginkirjaston!
 –
Nyt sivut ovat pystyssä ja ensimmäinen juttukin ulkona. Siitä se lähtee,   kirjalaaksontarinoita.wordpress.com. Meidät löytää myös Instagramista (@kirjalaakson).
 –
Käykäähän kurkkaamassa myös Ullan mielettömän kaunis kirja-aiheinen Instagram-tili (@tarinannuppuja).

Terapeuttinen kirjoittaminen

Oletteko muuten joskus kirjoittaneet päiväkirjaa? Pidin toukokuussa englannin tunnilla esitelmän terapeuttisesta kirjoittamisesta ja vastauksena edeltävään kysymykseen lähes kaikkien kädet nousivat. Niinpä, päivä- tai muistikirjan kirjoittaminen on tuttuakin tutumpi juttu monelle jossakin elämänvaiheessa, mutta sillä on tutkitusti positiivisia vaikutuksia kirjoittajalleen.
Tutustuin terapeuttisen kirjoittamisen käsitteeseen tänä keväänä luovan kirjoittamisen kurssilla, ja enkun esitelmää varten otin asiasta lisää selvää. Kirjoittamisella on uskomatonta potentiaalia hyvin monenlaisiin asioihin! Kirjoittaminen, esimerkiksi päivä- tai muistikirjan, on aina myös terapeuttista, mutta lisäksi kirjoittamis- ja kirjallisuusterapiaa käytetään metodina myös esimerkiksi yhdessä psykoterapian kanssa. Terapeuttinen kirjoittaminen onkin varsin monitieteinen alue. Sitä on tutkittu ja opetettu muun muassa kirjallisuuden / kirjoittamisen (my field), lääketieteen ja psykologian saralla. Olen itsekin hyvin kiinnostunut aiheesta ja minua kiinnostaisi syventyä siihen lisää. Graduaihettakin tähän liittyen mietin.
Suomen psykoterapiakeskuksen mukaan kirjoittaminen tekee asiat todellisiksi ja siten esimerkiksi asioiden kieltämistä on vaikeampi jatkaa. Syy- ja seuraussuhteet hahmottuvat paperilla paremmin kuin pään sisällä, jolloin vaikeita asioita on helpompi työstää. Kirjoittaminen myös auttaa asiakasta purkamaan ahdistusta, huolta ja pelkoa terapiaistuntojen välillä. Keskuksen mukaan tavallisellakin, vailla syvempiä tarkoitusperiä toteutetulla päiväkirjakirjoittamisella on puhdistava vaikutus.
Löysin yliopiston tietokannoista monia tutkimuksia terapeuttisen kirjoittamisen hyödyntämisestä. Esimerkiksi kroonisesta (fyysisestä) kivusta kärsineet kokivat tutkimusjakson jälkeen terapeuttisen kirjoittamisen helpottaneen heidän tilannettaan, oppimaan hyväksymään ja sietämään sitä paremmin ja tehneen heistä aloitekykyisempiä oman elämänsä suhteen. Potilaat olivat työstäneet erilaisia kirjoittamistehtäviä itsekseen ja myöhemmin keskustelleet niistä vertaisryhmissä. Myös esimerkiksi vanhusten masennusoireet olivat selvästi vähentyneet elämänkerrallisen kirjoittamisen myötä. Ihmisellä onkin tietynlainen “tarve” narratiivisuuteen: nähdä oma elämänsä merkityksellisenä jatkumona, jonka hahmottamisessa kirjoittaminen on hyvä väline.
Useat tutkijat ovat raportoineet kirjoittamisen positiivisista vaikutuksista. Esimerkiksi päiväkirjan kirjoittamisen on todettu lisäävän muun muassa (itse)ymmärrystä, päätöksenteko-, suunnittelu- ja ongelmanratkaisutaitoja. Kirjoittamisella nähdään olevan yhteys niin fyysiseen kuin henkiseen hyvinvointiin. Kirjoittaminen, edes tarkoituksellisen terapeuttinen, ei tietenkään ole taikakeino vaivaan kuin vaivaan. Ongelmallista voi olla, jos paperilla jää noidankehämäisesti pyörimään saman ongelman ympärillä sen sijaan että päästäisi irti ja menisi eteenpäin. Kuitenkin kirjoittamisen positiivinen potentiaali on hyvin suuri!
Suutarilla itsellään ei kuitenkaan ole tällä hetkellä kenkiä, eli ei, en kirjoita päiväkirjaa. Minulla “ei ole aikaa”. Minulla ei siis ole tällä hetkellä kovakantista elämän kirjaa täynnä kaunista käsialaa. Minulla on kyllä pitkä historia päiväkirjojen parissa, mutta tällä hetkellä perinteinen päiväkirja ei tunnu luontevalta. Blogi on tavallaan julkinen päiväkirjani, jonne kokoan ajatuksiani valituista aiheista. Satunnaisesti kirjoitan ei-julkaistavaksi muuallekin ajatuksiani ylös, faktan tai fiktion muotoon. Luovan kirjoittamisen kurssin “pakkokirjoittaminen” eri aiheista oli kyllä hyvin antoisaa, terapeuttistakin. Myös ajoittaisen kausittainen kiitollisuuspäiväkirja on hyväksi havaittu, suosittelen. Päiväkirjakirjoittamisen rajoja voi myös rikkoa käyttämällä esimerkiksi listoja tai kuvia, sitä muistiinpanotekniikkaa, joka itselle parhaiten sopii.

 

Kuvat: Kimmo Korpela