R. L. Stevenson: Aarresaari

Kuuntelin R. L. Stevensonin Aarresaaren syksyn puolivälin aikoihin, kun maassa ei ollut vielä lunta vaan maiseman peitti sumuinen sade ja harmaus. Klassinen seikkailukirja oli juuri omiaan kohentamaan mielialaa ja viemään kuuntelijan eksoottiselle merimatkalle. Tavakseni on tullut lukea tai kuunnella säännöllisesti klassikoita, joiden tuntemusta pyrin kartuttamaan. Monet lukemani klassikot ovat oikeasti hyviä ja edelleen aivan toimivia tai jopa tarkkanäköisempiäkin kuin uudemmat kirjat. Klassikoihin pätee kuitenkin kohdallani sama sääntö kuin muihinkin: jos ei kiinnosta, niin en lue väkisin. Osa lukemistani ei-niin-sykähdyttävistä klassikoista on aikoinaan tullut puolipakolla  luettua koulua tai kirjallisuuden oppiainetta varten, mutta tällä hetkellä minua eivät sido mitkään pakot.

PC191859.jpg

Olen aika valikoiva kirjojen suhteen. Pidin kuitenkin Aarresaaresta, ja yhtenä syynä siihen, miksi valitsin sen kuunneltavaksi, oli äänikirjan lukija – näyttelijä Lars Svedberg. Ihastuin täysin hänen murahtelevan eläytyvään lukutapaansa jo Komisario Palmu -romaanien kohdalla. Kokemus olisikin voinut olla varsin erilainen, jos olisin itse lukenut Aarresaaren kirjana. Svedbergin intensiivinen, näyttelijämäinen eläytyminen teki äänikirjasta kuunnelmamaisen ja helpotti tunnelmaan pääsemisessä. Aiemmat tietoni Aarresaaresta olivat karkeat ja pohjautuivat Mauri Kunnaksen piirrettyyn lastenkirjaversioon.

Aarresaaren tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Englantiin sekä merille ja eksoottiselle aarresaarelle. Teos on kirjoitettu 1880-luvulla, joten sen tapahtumat sijoittuivat alun perinkin historiaan. Kuten monet seikkailukirjat, tämäkin on alunperin suunnattu nuorille pojille. Mikäköhän minua niissä viehättää, vaikken ole niin nuori enkä poika? Nuori olen kyllä joskus ollut, eikä seikkailukirjojen kulta-aikaan ehkä ajateltu tyttöjen niin kiinnostuvan niistä. Nykyään on tullut onneksi entistä enemmän seikkailutarinoita, (myös elokuvia) joissa on tyttöhahmojakin keskeisissä rooleissa. Aarresaaressa ainoa nainen on äitimuori, jolla on hyvin pieni rooli.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tarinan päähenkilö on nuori poika, Jim Hawkins, joka asuu perheensä isännöimässä majatalossa, Amiraali Benbow’ssa. Eräänä iltana majataloon saapuu kumma vieras, vanha rommin kyllästämä merirosvo, jota muut rosvot yrittävät jäljittää. Vanha merirosvo paljastaa viimeisenä tekonaan Jimille aarrekartan paikan, ja luotettujen miesten kera Jim lähtee vaaralliselle merimatkalle kohti aarresaarta. Ilman selkkauksia ja merirosvoja arteen lähelle ei kuitenkaan päästä.

Täytyy myöntää, että en pysynyt aivan alusta asti kärryillä, kuka oli kukakin henkilö, kun nimiä vilisi tekstissä niin paljon. Luetussa kirjassa alkuun olisi voinut palata tarkistamaan. Langat kuitenkin punoutuivat yhteen ja juonessa pysyi kiinni, vaikkei joka merirosvon henkilöllisyydestä ollutkaan aina selvyyttä. Kirjan luoma kuva 1700-luvun merirosvoista ja viidakosta on muuten juuri niin stereotyyppinen kuin voi kuvitella. Liekö kirjailijalla ollut ensikäden tietoa kummastakaan? No, tuskin sen puoleen oli sen aikaisilla lukijoillakaan. (Tai oikeastaan minullakaan.) Minua huvitti myös tapa, jolla minä-kertoja Jim alleviivaa omaa kertojuuttaan: hän usein vakuuttaa lukijalle, että nämä ja nämä tiedot hän on saanut vasta jälkikäteen. Tämä hieman katkaisee tarinan maailmaa ja – päinvastoin kuin on ollut tarkoitus – vain korostaa sitä, että kirja on fiktiota.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lukukokemuksena tämä toi mieleeni ainakin Finnemoren Robin Hoodin sekä nuorena lukemiani Zane Greyn lännenkirjoja. Asetelma, jossa englantilaispoika yrittää pärjäillä yksin viidakossa toi hieman mieleen myös Goldingin Kärpästen Herran. Olen syksyn aikana lukenut ja kuunnellut kohtuullisen määrän kirjoja – en pinotolkulla, mutta enemmän kuin mitä olen tänne postannut. En ole vain ehtinyt esitellä niitä, enkä toisaalta ole ottanut siitä paineitakaan, sillä eihän se ole lukemisen päätarkoitus. Ensi vuoden puolella kuitenkin palaan varmaan vielä muutamaan tapaukseen.

 

R. L. Stevenson: Aarresaari [Tresure Island]
WSOY, 2018 [1881–1882]
Suom. Hannes Korpi-Anttila
Lukija: Lars Svedberg
8 h 30 min

Elena Favilli & Francesca Cavallo: Iltasatuja kapinallisille tytöille

En voisi rakastaa miestä, joka komentaa minua, sen enempää kuin voisin rakastaa miestä, joka antaisi minun komentaa häntä.
– Jacquotte Delahaye, merirosvo, 1600-luku, Haiti –

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Elena Favillin ja Francesca Cavallon kokoama Iltasatuja kapinallisille tytöille – 100 tarinaa ihmeellisistä naisista (2017) on noussut jo lähes kulttimaineeseen pienten tyttöjen emansipoijana (ja äitien). Vaikka kirja onkin tehty lapsia ajatellen, se sopii hyvin monenikäisille naisille ja mielellään myös pojille / miehille, koska ovathan nämä hienoja stooreja kenen tahansa lukea.

Iltasatuja kapinallisille tytöille kokoaa siis yhteen tarinat sadasta oikeasti eläneestä naisesta, joista kukin on tehnyt jotain merkittävää. Moni näistä naisista on joutunut kamppailemaan sen kanssa, että heidän aikanaan tai kulttuurissaan naiset eivät muka voisi tehdä jotain, mutta sitten he ovat vain menneet ja tehneet sen. Jokaisella aukeamalla on yhden naisen tarina kuvan kera, joten pituudet ovat juuri sopivia pienempienkin kuunnella.

Meillä koko perhe innostui näistä tarinoista, joskaan vielä emme ole kaikkia edes lukeneet, parhaat päältä tietysti. Joukossa on naisia kaikilta aloilta ja ajoilta: urheilijaa, kirjailijaa, merirosvoa, faaraota, tutkijaa, formulakuskia, surffaajaa, aktivistia, muusikkoa, poliitikkoa, astronauttia ja niin edelleen. Jane Austenista Michelle Obamaan ja Coco Chanelista Kleopatraan. On jännää lukea, miten merkkihenkilöt ovat tahkonneet itselleen tien huipulle.

Vaikka meillä kulutetaan suuret määrät lastenkirjoja, en niistä yleensä tänne ole kirjoitellut, paitsi välillä saatan edelleen nostaa joitakin poimintoja, kuten nyt tämän. Instagramin puolelle sen sijaan kuvailen toisinaan parhaita kuvakirjoja, joten siellä enemmän vinkkejä lastenkirjapuolelle. Suurin osa lukemistamme kirjoista on kuitenkin sellaista lainataan-luetaan-palautetaan -matskua kirjastosta, josta ei mitään suurempaa muistijälkeä jää. Tällä hetkellä lastenkirjarintamalla suosiossa ovat muun muassa Disneyn klassikkosadut ja -prinsessat sekä Jussi-kirjat.

Elena Favilli & Francesca Cavallo: Iltasatuja kapinallisille tytöille – 100 tarinaa ihmeellisistä naisista [Good Night Stories for Rebel Girls]
S&S, 2017 [2016]
211 s.