Vinkkejä kaunokirjallisen tekstin kirjoittamiseen

Luova kirjoittaminen on minulle yhtä tärkeää tai tärkeämpää kuin lukeminen. Kirjoittamista tosin harrastan kausiluontoisesti ja lukemista tasaisemmin. Kirjoittaminen vaatii jonkinlaisen inspiraation, luovan tilan, mutta lukea voi myös ihan nollat taulussa. Parhaimmillaan hyvä kirja voi kuitenkin synnyttää myös halun itse kirjoittaa.

Kokosin alle omat vinkkini, jotka voivat auttaa kaunokirjallisen tekstin aloittamisessa tai jumiutuneen vaiheen selättämisessä. Listasta tulikin aika pitkä! Suosittelen kokeilemaan luovaa kirjoittamista, jos yhtään polttelee, siinä nimittäin voi kehittyä! Tällä hetkellä kirjoitan tavoitteellisesti romaanikäsikirjoitusta, joten neuvoni on kirjoitettu pitkää tekstiä ajatellen oman kokemuksen kautta mutta myös opinnoista imetyn tiedon suodattamina. Edellisessä kirjoittamispostauksessa pohdin enemmän kirjoittamisen ja kielen teknistä puolta tiivistämisineen, nyt keskitytään enemmän sisältöön, materiaaliin ja inspiraation herättämiseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Valitse aihe, johon et kyllästy
Ensimmäinen ja tärkein kohta: et voi kirjoittaa aiheesta, joka ei liikuta sinua mitenkään. Oma intohimo aihetta kohtaan auttaa tahkoamaan läpi kirjoitusprosessin tylsätkin vaiheet sekä tuo lopputulokseen persoonallisuutta. Jos aihe ei kiinnosta itseäsi, miten saisit muutkaan kiinnostumaan siitä? Kaunokirjallisen tekstin kirjoittaminen on työlästä. Se on pitkä, usein jopa vuosien projekti, ja on helpompaa, kun tämän tiedostaa jo aluksi. Jaksat kuitenkin jatkaa, kun aihe on juuri sitä, mistä juuri sinulla on sanottavaa.

Muista ydinajatus
Palaa etenkin jumivaiheissa ensimmäiseen kohtaan ja muistele, miksi ylipäätään valitsit tämän aiheen ja mihin tekstilläsi oikein pyrit. Muotoile koko käsikirjoituksesi ydinajatus muutamaksi lauseeksi, niin päämääräsi on aina tarkistettavissa. Jos tehtävä osoittautuu vaikeaksi, voi olla, että tekstissäsi on liikaa sivujuonteita ja tekstin sanomaa on vaikea hahmottaa. Pidä ydinajatus kirkkaana mielessäsi aina kun mietit, mikä juonenkäänne tai sivuhenkilö on todella tarpeen.

Ole päähenkilösi puolella
Jo Aristoteles piti tärkeänä, että päähenkilö on sympaattinen tyyppi, johon voi samaistua ja joka kerää katsojien (lukijoiden) myötätunnot puolelleen. Päähenkilö ei hänen mukaansa kuitenkaan saa olla liian täydellinen, vaan pienet virheet ja vastoinkäymiset tekevät hänestä inhimillisen. Romaanikirjoittajalle on mielestäni tärkeää pystyä edes jollain tavalla seisomaan päähenkilönsä puolella. Sinun ei tarvitse olla samaa mieltä päähenkilösi kanssa, mutta tunne edes empatiaa, yritä ymmärtää häntä ja hänen ratkaisujaan (vaikket edes hyväksyisi niitä). Jos edes kirjailija ei hahmon luojana tajua häntä, miten lukijat voisivat?

Usko tarinaasi ja arvosta työtäsi
Usko päähenkilösi lisäksi myös tarinaasi. Muista, miksi kirjoitat sitä. Minkälaisen elämyksen haluat tarjota lukijoillesi? Kirjoita muutama tavoite vaikka ylös. Tavoitteita voivat olla esimerkiksi ajatusten tai tunnekokemusten herättäminen, viihdyttäminen tai jännityksen tarjoaminen. Pyri aktiivisesti päätavoitteitasi kohti. Muista arvostaa tekstiäsi ja siihen käyttämääsi aikaa. Kirjailijat ovat teksteillään muuttaneet maailmaa kautta aikain, joten sinullakin on siihen mahdollisuus. Myös pieleen menneet tekstit ovat hyvää harjoitusta, ehkä et kompastu samoihin karikkoihin montaa kertaa.

Lue erilaisia tekstejä
Sanotaan, että lukemalla oppii kirjoittamaan ja siinä on varmasti paljon perää. Lue rohkeasti myös muita kuin lempigenrejäsi, tartu teoksiin, joihin et ole ennen uskaltanut. Myös inhokit vahvistavat omaa näkyä, tuota en ainakaan halua. On hienoa löytää erilaisia valmiita, upeita teoksia, joiden kirjoittaja haluaisi itse olla. Se tarkoittaa, että omakin makusi alkaa hahmottua. Muista, että ihailu ei kuitenkaan tarkoita matkimista, ja se kaikkein paras kirja on vielä kirjoittamatta – omasi.

Pidä muistikirjaa
Kerää ajatuksia, tunnelmia, sanoja ja hahmoja. Kiinnitä huomiota erikoisiin tilanteisiin, hassuihin ihmisiin, outoon käytökseen ja timanttisiin sanotoihin. Jos mahdollista, kirjoita ne myös ylös, jotta muistaisit ne vielä päästessäsi tekstin äärelle. Kerää materiaalipankkia muistikirjaan, puhelimeen tai (jos sinulla on tosi hyvä muisti) omaan päähäsi. Älä kuitenkaan yritä tunkea kaikkea yhteen tekstiin, vaan annostele kohtuudella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viehäty tarinoista
Kuuntele ihmisiä ja heidän tarinoitaan, niin saat perspektiiviä ja näkökulmia. Ehkä voit napata jotakin suoraan tekstiisi, mutta yhtä tärkeää on värien sekoittuminen ajattelussa. Kertojana sinun on ymmärretävä kaikkia ja kaikkea, ja jos kirjoitat ihmisistä, sinun pitää luonnollisesti ymmärtää heitä. Opettele tuntemaan erilaisia ihmisiä ja muista, että kirjoittaminen on pitkälti psykologiaa. Usko myös omaan tarinaasi – vaikka olisit nuori, varmasti sinunkin kokemusmaailmastasi löytyy asioita, joista voisit kirjoittaa.

Lainaa tosielämästä
Sekoita rohkeasti oikean elämän tapahtumia fiktiivisiin. Tosielämästä voi hyvin lainata, kunhan tapahtumat ja henkilöt eivät ole tunnistettavia. Totuus on usein tarua ihmeellisempää, miksi emme siis hyödyntäisi enemmän materiaalia, jota tavalliset ihmiset meille tarjoilevat. Hyödynnä myös netin keskustelupalstat, lehtien mielipidesivut, uutiset, henkilöhaastattelut, matkakertomukset, vanhat päiväkirjat ja oman suvun historia.

Tarkista faktat
Tämä ei ole ristiriidassa edellisen kohdan kanssa, vaikka siltä ehkä kuulostaakin. Jos kirjoitat realistista romaania, on esimerkiksi historiallisten ja maantieteellisten faktojen oltava kunnossa. Henkilöidesi elämä voi olla täysin keksittyä, mutta lukemisesta menee maku, jos talvisodan vuosiluvut ovat väärin tai Helsingin keskustasta löytyy katu, jota siellä ei oikeasti ole. Ole tarkka myös pienissä yksityiskohdissa. Etsi luotettavaa faktatietoa netistä tai tietokirjoista tai vieraile museoissa. Itse olen joutunut tarkistamaan lukemattomia asioita, sillä tekstini sijoittuu menneille vuosikymmenille. Käytettiinkö 1950-luvun lopulla jo nylonsukkahousuja? Mitkä tuotteet pula-aikana olivatkaan kortilla? Vaikka yritän olla hyvin tarkka, silti todennäköisesti aikalainen huomaisi joitakin lapsuksia.

Laita perusasiat kuntoon
Faktoihin liittyvän huolellisuuden lisäksi ole tarkka myös itse tekstin ja niinkin tylsän asian kuin kieliasun kanssa, jos kirjoitat tavoitteellisemmin kuin omaksi iloksi. Hyväkään tarina ei mene läpi, jos teksti itsessään on kömmähtelevää ja virheistä. Jos yhdyssanat, välimerkit tai alkukirjaimet ovat kompastuskivesi, näe hieman vaivaa ja kertaa säännöt. Tietysti kokeneellekin kirjoittajalle tulee virheitä ja siksi on kätevää, että Wordin saa alleviivaamaan selkeimmät virhekohdat, jotta ne eivät livahda silmien ohi niin helposti. Kannattaa myös joskus luetuttaa tekstiään muilla.

Kokoa soittolista Spotifyhyn
Lempparini! Musiikki tuo todella paljon tunnelmaa ja inspiraatiota kirjoittamiseen, kokeile vaikka! Jos et pysty kirjoittamaan musiikin soidessa, kuuntele ensin ja ala sitten kirjoittaa. Niin minä usein teen. Kerää yhteen listaan tekstisi aiheeseen tai tunnelmaan sopivia kappaleita. Kuuntele sitä automatkoilla, lenkeillä tai aina kun haluat miettiä kirjasi suuntaviivoja. Myös Youtubea kannattaa hyödyntää. Tämänhetkisen tekstini soittolista on nimeltään Vintage ja sisältää kipaleita muun muassa Frediltä, Laila Kinnuselta ja Tapio Rautavaaralta, oikealle vuosikymmenelle oikeat kappaleet, tietty! Pääsee hauskasti henkilöiden pään sisään, kun ajattelee, että sen ajan radiossa tai tansseissa on voinut soida jokin tietty kappale. Lisäksi kuuntelen vaikkapa Juha Tapion kappaleita, kun haluan päästä johonkin runollisen liikuttavaan tunnetilaan.

Elä ja koe 
Kirjoittajan ei tarvitse kokea samoja asioita kuin henkilöt, mutta omasta kokemuspinnasta on kuitenkin hyötyä. Tule välillä pois koneelta ja tekstisi äärestä, katsele ympärillesi, ihmettele ja ihastele. Matkustele, koe, tunne ja aisti. Miltä tuntuu kielellä kesän ensimmäinen jäätelötötterö? Entä tuulenvire hiljaisessa satamassa kuuman päivän jälkeen? Nurmikko tai hiekkaranta paljaiden varpaiden alla. Syvällinen keskustelu tai yksinäisyys väkijoukossa? Myös välttämättömät negatiiviset kokemukset voit kääntää voitoiksi kirjalliseen materiaalipankkiisi – sinulla on taas vähän enemmän samaistumispintaa hahmoihisi. Kokeile kirjoittaa myös ihmisten keskellä, ota läppäri mukaan ja istuskele kahvilassa tai puistossa tekstisi ääressä.

Tunne
Halusin tämän erilliseksi kohdaksi, sillä tunteminen on vielä eri asia kuin kokeminen. Matkustelu, näkeminen ja oppiminen ovat tärkeitä, mutta myös tunnekokemusten rekisteröinti. Huomioi tunteesi. Sinun ei tarvitse tuntea samoja tunteita kuin henkilösi, mutta on huomattavasti helpompaa lähteä kasvattamaan perustunteita tekstissä, kun  sinulla on jokin oma kokemus siitä, mitä on nauraa, itkeä, rakastaa, vihata tai kadehtia. Puhdistavan nauru- tai itkukohtauksen jälkeen voi olla myös hedelmällistä kirjoittaa. Itse esimerkiksi vollotin viimeksi kuin vesiputous, kun katsoin Heidi Sohlbergin jakson Kaunis elämä -sarjasta, ja siinä lopussa tuli yllätyksenä se ihana Aleksi-poika sisään. Se oli niin liikuttavaa! Siis tällaisillekin hupsun kuuloisille asioille voi alkaa yhtäkkiä itkeä (tai nauraa), varsinkin väsyneenä. Menin sen jälkeen sitten kirjoittamaan ihan eri aiheesta, mutta luovuuden vallassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pidä taukoa tai vaihda tarvittaessa aihetta
Taukojen pitäminen on ainakin minun kirjoittamisessani oikeastaan välttämättömyys eikä niiden tarvetta pidä pelästyä. Jos mitään uutta ei yrityksistä huolimatta lähde syntymään ja teksti vain jumittaa, tee muita asioita ja koita muutaman viikon tai kuukauden kuluttua uudestaan. Viimeinen ja äärimmäisin keino voi olla aiheen vaihtaminen ja koko tekstin hylkääminen. Joskus vain käy niin, että kauan sitten aloitettu teksti ei enää tunnu kantavan, tai oma ajatusmaailma, näkemys ja tyyli on muuttunut niin paljon matkan varrella, että uusi aihe saattaa olla paras ratkaisu. Hylkäämisen sijaan olemassaolevaa tekstiä voi myös alkaa kirjoittaa uudestaan. Joskus jumiutunut teksti lähtee lentoon, kun vaihtaa reilusti suuntaa ja muotoilee ydinajatuksenkin uudestaan. Lukijat näkevät onneksi vain lopputuloksen, eivät vaiheita prosessissa.

Roland Barthes on sanonut, että kirjailijuus on “niiden suunnitelmien ja päätösten ruumiillistuma, jotka saavat ihmisen toteuttamaan itseään sanoissa”. Tavoitteellinen kirjoittaminen on siis enemmänkin vakaa päätös kuin taivaasta tippunut tehtävä. Viimeinen pointtini onkin, että Jatka yrittämistä!

Onko lukijoissa muita kirjoittajia, ja teillä heittää tänne päin omia vinkkejänne?

 

Kuvat: Kimmo Korpela

 

Havaintoja kirjoittamisesta – konmarita sanojasi

Kun aloitin journalistiikan opinnot vuonna 2009, opettajanamme oli tiukan linjan toimittaja, jonka tärkein ohje meille toimittajiksi aikoville keltanokille oli: Kill your darlings. Ei mitään hempeilyä, ei mitään lepertelyä, vain: Kill your darlings. 

Vaikka tuolloin oli kyse sanomalehtitekstistä, ohje on pyörinyt mielessäni myös romaania työstäessäni. Vuodenvaihteessa olin tilanteessa, jossa minulla oli 150 tietokoneen sivua tiheästi kirjoitettua tekstiä, enkä tiennyt yhtään, mitä niiden kanssa tekisin. En ollut moneen kuukauteen koskenutkaan tuohon mörköön, tekstihirviöön, jonka jossakin sisällä oli ajatus, tarina, ja ympärillä aivan liikaa. Erään kirjoittamisen kurssin myötä aloin kuitenkin työstää tekstiäni gradun taiteellista osuutta ajatellen, ja tein radikaalin ratkaisun, joka kauhistutti vielä vähän aikaa sitten: avasin kokonaan uuden tiedoston, tyhjän, valkoisen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tiedättekö sen tunteen, kun on nähnyt paljon vaivaa saadakseen aikaan ei-mitään? Sellainen tunne minulla oli tekstini kanssa. Uskoin tarinaani, tunsin sympatiaa päähenkilöäni kohtaan, mutta kokonaisuus oli liian heterogeeninen. Olen kielellinen tyyppi, minua on leikkimielisesti pilkattu siitä, että murteet tarttuvat puheeseeni helposti, samoin käy myös kirjoitetun tekstin kanssa. Luen paljon, siispä erilaiset kirjoitustyylit tarttuvat myös omaan tekstiini kuin huomaamatta, ja kun on työstänyt tekstiä useamman vuoden, lopputulos ei ole kovin yhtenäinen. Johan siinä ajassa omakin tyyli muuttuu, kehittyy.

Hieman epätoivoisena luin tekstiäni pettyneenä uudelleen ja uudelleen ja yritin miettiä, mistä vielä pidän siinä. Vastaus oli selvä: tiiviistä ilmaisusta, joka ei selittele turhia. Briljanttisia kohtia löytyi, mutta koko muu teksti tuntui olevan vain turhaa täytettä, jotta muka saisin juonta kuljetettua eteenpäin. Kokonaisuus ei toiminut, mutta tuntui ajatuksena pahalta hylätä lukemattomien tuntien työ ja aloittaa alusta. Aloitin kuitenkin, ja se oli tekstini kannalta paras päätös ikinä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tiedättekö, on todella vapauttavaa poistaa kokonaisia kappaleita taivaan tuuliin. Samalla ajatus juonestakin on kirkastunut ja kehittynyt. Ei mitään turhaa, vain merkityksellistä. Kirjoittaminen on usein turhauttavaa, mutta nyt se on innostavaa, ja tuntuu kuin näkisin vielä tuhkasta nousevan Fenixin. Tärkeintä on, minä itse tekstiäni pidän, ja odotan oikein, että saan sen joskus loppuun ja pääsen lukemaan ensimmäiseltä viimeiselle sivulle. Toivon, että teksti olisi silloin looginen, ehyt, jännitteinen ja kaunis. Siinä on tavoitetta yhdelle kirjoittajalle!

Kill your darlings? Nyt puhutaan sanoista. Kun uskalsin tehdä radikaalin uudelleenkirjoittamispäätöksen, jouduin poistamaan paljon rakasta ainesta. Sellaista kuvailua ja haihattelua, joka ehkä oli minulle kirjoittajana jotenkin merkityksellistä, muttei liittynyt oikeastaan mitenkään itse tarinaan. Olin kirjoittanut auki lähes kaiken, millaiseksi olin tekstin maailman kuvitellut. On toki tärkeää, että kirjailijalla on tämä maisema päässään, mutta myös lukijalle on jätettävä tilaa hengittää, ajatella, kuvitella. Kaikkea ei tarvitse ahtaa samaan teokseen, hyvä vain, jos materiaalia jää ylikin – konmarita sanojasi, niin tekstisi fokus pysyy kasassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tekstin tiiviys ja runsaus ovat myös aikasidonnaisia ihanteita. Rakastan Margaret Mitchellin Tuulen viemää, Austenin Ylpeyttä ja ennakkoluuloa sekä Montgomeryn Annoja, mutta olisi täysin mahdoton ajatus kirjoittaa nykyaikana niin. Sata vuotta sitten henkilöitä, maisemia ja tapahtumia kuvailtiin ja selitettiin paljon yksityiskohtaisemmin, kun nykyään mielummin näytetään kuin kerrotaan. Tämän olen oppinut draamasta: kun ei ole kaikkitietävää kertojaa, toiminnan ja dialogin merkitys korostuu. Pidän ajatuksesta myös romaanissa ja tavoitteeni on, etten selittäisi auki, asiat vain tapahtuvat ja lukija saa päätellä itse.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Teinkö turhaa työtä, kun kirjoitin 150 sivua romaania, jonka pyyhin käytännössä taivaan tuuliin? (Kyseinen 150 sivua on itsessään jo tiivistys runsaasta materiaalista ja pitkästä muokkaustyöstä.) En usko. Jos se on välttämätön osa prosessia, jossa kehityn kirjoittajana ja oma tyylini vahvistuu, se on vain hyväksyttävä. Ja ennen tätä työstössä olevaa tekstiä olen toki kirjoittanut pienen ikäni, kymmeniä ja kymmeniä sivuja, eri tyylejä, eri aiheita. Kaikki materiaalia, joita voisi pitää turhana, jos niitä ei koskaan julkaista. Kuitenkin kirjailijaksi haluavan on pakko tehdä paljon töitä, pelkkä lahjakkuus ei riitä. Muusikotkin harjoittelevat lukemattomia tunteja, soittavat ja soittavat ja lopulta levyllä kuullaan lopputulos kovan treenaamisen, epäonnistumisten ja turhautumisten jälkeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos haluan kehittyä, en kerta kaikkiaan saa arvostaa tekstiäni niin paljon, etten voisi kajota siihen radikaalistikin, etten voisi kill my darlings, jos se tekee siitä paremman romaanin. Haluan voida olla joskus romaanistani ylpeä, mutta sitä ennen on pakko olla nöyrä. Jännittää näyttää sitä muille loppukeväästä, jolloin on minun vuoroni saada arvokasta vertaispalautetta. Sitä paitsi nykyinen kirjoittamisen opettajamme sanoi ihanasti: jotta voi kirjoittaa vähän ja hyvää, on todennäköisesti kirjoittanut aiemmin paljon ja huonoa. Sitä kutsutaan harjoitteluksi. Olen siis oikealla tiellä, ja toivon, että se timantti vielä löytyy kaiken mudan ja mullan sisältä.  

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Kuvat: Kimmo Korpela

Empire State of Mind

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen aina rakastanut matkustamista. Siinä on jotain kiehtovaa, kun pääsee johonkin täysin uuteen ympäristöön, jossa kukaan ei tunne valmiiksi ja saa tutustua uusiin kulttuureihin ja nähdä Luojan luomia luonnonihmeitä. Olen kiitollinen siitä, että olen pienestä pitäen päässyt matkustelemaan aika paljon, ja siitä rakkaus matkustelua kohtaan on jäänyt. Kun asuin vielä kotona, teimme lähes kaikki ulkomaanmatkamme omalla autolla Eurooppaan. Pisimmillään ajoimme Suomesta jopa Kroatiaan ja Espanjaan asti! Olihan siinä autossa istumista, mutta palkinto oli sen arvoinen. Suurin osa mantereista on osaltani kuitenkin ihan koskemattomia: Etelä-Amerikka, Afrikka, Aasia ja Australia. (Yhdysvalloissa olen joitakin osavaltioita kiertänyt 1,5-vuotiaana, mutta siitä en muista mitään. Nukkunut kuulemma autossa presidenttien päiden kohdalla Mount Rusmorella, silittänyt omien sanojeni mukaan biisonia (hevosta) ja nähnyt Vapaudenpatsaan lentokoneesta.)

Hotellilomia tai pakettimatkoja emme koskaan perheen kanssa tehneet, ja sieltä on jäänyt itsellekin sellainen toive saada matkoilta mukaansa kokemus jostakin, mikä on sen kulttuurin tavallinen. Omatoimimatkailu on yleensä myös selvästi halvempaa. Toki jos joku nyt tarjoaisi koko perheelle ilmaiseksi all inclusive -paketin Kanariansaarilta, lähtisin kiljuen matkaan. Mutta jos ja kun yleensä pystyy tekemään lapsiperheenä vain sen yhden reissun vuodessa, käyttää mielummin ne rahat niin, että näkee kaistaleen myös sitä oikeaa maata muiden suomalaisten sijaan. Nämä asiat riippuvat kunkin perheen kohdalla tietysti niin siitä, mitä lomalta toivoo: monille pääjuttu voi olla juuri se helppous, valmis tuttu ruoka ja suomenkielinen ohjelma, jolloin pakettimatkat ovat tietysti numero yksi. Toki lasten kanssa itsekin kaipaan helppoutta enemmän kuin ennen heitä, joten stressaavat extreme-kohteet ovat poissuljettuja. Omatoimimatkailla voi kuitenkin varsin mukavasti, ainakin kotinurkillamme Euroopassa.

Tämän postauksen kuvat ovat kaikki viime kesän Itävallan reissulta. Siellä on kyllä ihan mielettömän kaunista. Aika paljon Eurooppaa nähneenä voisin melkein sanoa, että nämä ovat niitä omia lempinäkymiäni, jonne on ihana myös palata. Aikaisemmin ajattelin, että joka matka pitäisi tehdä täysin eri paikkaan, mutta oikeastaan olisi hullua jättää menemättä niihin omiin lemppareihin, jos ne ovat löytyneet. Tietysti joka matka toteutetaan aina vähän erilaisella twistillä ja majoitus- ja tutustumiskohteilla. Nyt, kun on omia lapsia, jolloin perheystävällisyys ja taloudelliset seikat merkitsevät hyvinkin paljon, vaihtoehtoja ei mitenkään ylen runsaasti edes ole omilla kriteereillä. Suurimmat turistirysät ja suurkaupungit lasten kanssa ovat toistaiseksi pannassa, vaikka kaupunkilomat itseäni kiinnostaisivatkin.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Matkailussa ja lukemisessa on aika paljon samaa. Jos olisi mahdollisuuksia matkustella enemmän, saattaisin pitää matkablogia, mutta kirjablogi on tällainen edullisempi keino avartaa maailmankuvaansa. Sekä matkustelu että lukeminen opettavat uusia asioita ja saavat näkemään, että ne omat piirit ja oman kaupungin kuviot ja murheet ovat lopultakin aika pienet eikä kaikkea kannata uskoa. Asiat voidaan tehdä niin monella tavalla. Molemmat tarjoavat myös esteettisiä nautintoja: toinen konkreettisesti, toinen mielikuvituksen siivin. Lukiessakin matkustetaan toiseen aikaan ja paikkaan. Kuinka moni tyttökirjafani muka ei ole selvillä esimerkiksi Prinssi Edwardin saaren maantieteestä tai Englannin nummien hiljaisesta kauneudesta? Kirjoista voi oppia myös suoraan eri kulttuureista. Minulla esimerkiksi on nyt sellainen Ranska-kausi, jolloin ahmin toimittajien kirjoittamia, omakohtaisia Ranskan-kokemuksia.

Minne haluaisin matkustaa, jos ei olisi mitään rajoitteita? (Kuriositeettina voin sanoa, että vanhemmiten mukavuudenhalu on nostanut päätään enkä haaveile enää kovin askeettisista oloista.) New York on kaupunkikohteista tällä hetkellä yksi vahvimpia. Aika näyttää, jääkö se vain haaveeksi. Sinne ei moniin vuosiin kannata kuvitellakaan lähtevänsä lasten kanssa. Ja pariskuntamatka taas olisi niin hankala järjestää. Yhdysvalloista toinen täsmäkohde olisi Georgia, Atlanta, Charleston ja “vanha Etelä” Tuulen viemään maisemineen. Myös toki jo aiemmin mainitut Kanadan Prinssi Edwardin saari sekä Englannin nummialueet. Aasiasta en tällä hetkellä haaveile kauheasti – ehkä uutisten superbakteerit ja muut levottomuudet ovat vaikuttaneet siihen. Kiina on kuitenkin kiinnostanut aina eniten Aasian maista. Italia on ihana, ja Rooma, Firenze, renessanssin taideaarteet olisi mahtava kokea. Samoin Versailles, Louvre ja Pariisi, tosin taannoiset terrori-iskut ovat vähän säikäyttäneet. Myös Wien palatseineen kiinostaa kovin. Vaikka näissäkin maissa olen päässyt käymään ja useastikin, pääkaupungit ovat aiemmin mainituista syistä jääneet väliin!

Lasten kanssa ulkomaille matkustaminen on kivaa ja olemme siinä jo aika kokeneita: melkein joka vuosi olemme tehneet pidemmän ulkomaanreissun heidän kanssaan ja sen lisäksi parina vuonna risteilyn Ruotsiin. Kuten tavallinen arkikin, vuosi vuodelta myös matkustaminen lasten kanssa helpottuu, kun he tulevat koko ajan omatoimisemmiksi. Kävelevät omin jaloin läpi turvatarkastuksen, eivät säntäile täysin päämäärättömästi ja vessa- ja syömisasiat hoituvat samassa rytmissä kuin aikuisilla. Kuitenkin he ovat lapsia, joten olemme huomanneet, että maaseudulla ja rauhallisissa paikoissa koko porukalla on rennompaa. Nämä Salzgammergutin maisemat olivatkin aivan täydellisiä perhelomailuun. Viime kesän Itävällan reissustamme voit lukea täältä, täältä ja täältä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ehkä kymmenvuotishääpäivämme parin vuoden päästä voisi olla kyllin hyvä syy juhlistaa avioliittoa yrittämällä järjestää kahdenkeskinen matka johonkin kaupunkikohteeseen. Ainakin Euroopan pääkaupunkeihin lentää helposti vain pidennetyksi viikonlopuksikin. Kirjan julkaiseminen tuntui taanoin niin epärealistiselta tavoitteelta, että lupailin jo itselleni, että jos se joskus toteutuu, yritän järjestää palkinnoksi itselleni ja miehelleni reissun Tuulen viemään maisemiin. Mutta voi olla niinkin, että jos tuo kirjajuttu joskus toteutuu, se voi tarkoittaa myös, että olenkin niin pee-aa kulttuurityöläinen, ettei niillä liksoilla lähdetä kuin korkeintaan pummilla Tallinnaan. Olen käsittänyt, että suurin osa kirjailijoista on aika nälkätyöläisiä apurahoineen. No, ehkä teen ykkösellä läpimurtoromaanin…

Kuten varmaan on sanomattakin selvää, matkailu itsessään ei tee ketään onnelliseksi tai ole mikään elämän tarkoitus. Elämä ei ole todellakaan vähemmän hyvä, vaikkei yhtäkään oman bucket listin haavekohteista saisi vetää yli. Ja muistakaa, aina voi lukea kirjoja, ne luovat myös tunnelmaa ja aidon kokemuksen siitä, että tietää jostain muustakin kuin oman kotikylän juoruista. Ja vaikka vapauden ja unelmien kaupunkina tunnettu NYC jäisi vapaudenpatsaineen ja keskuspuistoineen vain haaveeksi, on matkustaminen loppujen lopuksi pohjimmiltaan myös Empire State of Mind – mielentila… Ja sen voi saavuttaa kotonakin vaikka tätä kappaletta kuuntelemalla, kuten minä olen tällä viikolla tehnyt.

 

Valot ja varjot kirjoittamisessa

Kuten maalaustaiteessa, myös luovassa kirjoittamisessa on tärkeää, jopa olennaista, löytää sopiva valon ja varjon tasapaino. En tietenkään tarkoita sitä kirjaimellisesti, siis että joka toinen sana pitäisi kirjoittaa tummemmalla ja joka toinen vaaleammalla musteella. Visuaalisissa taiteissa valon ja varjon vaihtelun saa näkymään kuvallisesti, mutta kirjallisuudessa on kyse sisällöstä.
Yritän aina kirjoittaessani löytää tekstiin edes jotain kaunista. Joskus se on toivon pilkahdus pimeydessä, ohikiitävän hetken kauneuden kuvaus tai sitten koko teksti voi olla kuplivaa ja onnentäyteistä. Jos kirjoitan jotain oikein ihanaa, siellä voi olla mukana pieni tummempikin juonne, ja jos kirjoitan jotakin synkkää, haluan vastaavasti upottaa tekstiin valontuikahduksen kuin tulitikun raapaisun yössä. Tekstin valot ja varjot näyttävät aina vahvemmilta ja kirkkaammilta toistensa rinnalla kuin yksinään.
Jotkut asiat tosin (kuten ihmiskauppa, josta kirjoitan postauksen heti kun ehdin!) ovat kerta kaikkiaan niin hirveitä ja pahoja, ettei niistä välttämättä ole mitään hyvää sanottavaa. Silloin läpeensä synkkä teksti on perusteltua, koska auttaa ymmärtämään pahojen asioiden todellisuutta. Sellaista on raskasta lukea, mutta sen rinnalla oma elämä saattaa yllättäen näyttääkin hyvin valoisalta. Kirjallisuus toimii hyvänä peilinä myös valon ja pimeyden suhteen. Rankoista ja läpeensä pahoista aiheistakin kirjoittaessa tekstiin saa kuitenkin hyvää riipaisevuutta kuvailemalla sopivina annoksina mitä tahansa kaunista tai hyvää, jolloin tarinan varjot näyttävät entistä synkemmiltä. Jos olisi kyse esimerkiksi hyväksikäytetystä tytöstä, voisi tarinassa kuvailla muutamia hyviä muistoja lapsuudesta ennen helvetin alkamista tai edes jotain pientä kiinnekohtaa, johon takertua. Ohi lentävä, vapaa lintu, asvaltin raosta puskeva kukka. Unelmat, jotka on rikottu. Kauneus, joka on tärvelty. Hyvä, jota ei enää ole. Mitä tahansa, joka saa lukijan itkemään ja ajattelemaan, että jos kaikki olisikin mennyt toisin…
Kumpi herättää enemmän tunteita: ”Marie raiskattiin ja jätettiin pahoinpideltynä virumaan huoneen nurkkaan ruhjeet kaulalla” vai ”Marie raiskattiin ja jätettiin pahoinpideltynä virumaan huoneen nurkkaan ruhjeet kaulalla samalla kohdalla, johon äiti oli aina pienenä antanut iltasuukon.” Entä tässä: ”Jack kuoli vihollisen luotiin sodan viimeisenä päivänä. Hänen urheutensa muistettiin pitkään.” vai ”Jack kuoli vihollisen luotiin sodan viimeisenä päivänä eikä päässyt ikinä kertomaan Judylle, kuinka kiihkeästi oli tätä rakastanut.” Valon ja varjon käyttäminen tekstissä rinnakkain lisää inhimillisyyden tuntua.
Monien runojen ja laulujenkin haikeus ja koskettavuus syntyy juuri siitä, että niissä on sekoitettu makeaa ja suolaista, hymyjä ja kyyneleitä, haikeutta ja riemua. Eino Leinon suomalaiseen mielenmaiseemaan istuva ja sitä kuvaileva Lapin kesä on oiva esimerkki: ”On vastaus vain yksi, Lapin suvi / sit‘ aatellessa mieli apeutuu. / On lyhyt Lapin linnunlaulu, huvi / ja kukkain kukoistus ja riemu muu.” Kappale ei olisi niin haikea, jos se olisi vaikka Lapin talvi. Paukkupakkanen ja ankea elämä, se siitä. Mutta kontrastin pitkään, koskettavaan runoon tuo juuri se ihana suvi, ihana ja kaunis mutta niin lyhyt, joka väistämättömästi loppuu pian. ”Miks meillä kaikki kaunis tahtoo kuolla / ja suuri surkastua alhaiseen.”
Romaanipuolella Pauliina Rauhalan Taivaslaulu on hyvä esimerkki koskettavasta teoksesta, jossa onni ja rankkuus sekoittuvat ristiriidaksi. En usko, että teos olisi suuren yleisön keskuudessa noussut niin suosituksi, jos rakkaustarina-ulottuvuus puuttuisi. Onnen ja vaikeuksien kamppailu tekee teoksesta katkeransuloisen. Toisaalta samassa teoksessa minua myös tavallaan ärsytti Aleksi-päähenkilön “kaikkivoipaisuus”. Aleksi tuntui hahmona olevan jotenkin epätodellisen hyvä ja ihanteellinen, jaksavan kaiken. Jos ajattelen klassikkokirjallisuudesta sankarittaria ja sankareita itselleni merkityksellisistä kirjoista, jokaisessa päähenkilössä on jokin särmä, joka tekee hahmosta kiehtovan. Valot ja varjot kulkevat rinnakkain mutta toivottavasti valo voittaa.
Olen kirjoittanut tänne blogiin rankoistakin aiheista, mutta yritän pitää jonkinlaisen tasapainon täälläkin. En halua, että tämä on profiililtaan synkkä blogi mutta en myöskään halua kirjoittaa pelkkää huttua pinnallisista asioista. Vakavien aiheiden vastapainoksi kaipaan jotakin kevyttä ja iloista, mutta haluan kirjoittaa myös pimeämmistäkin asioista, jos ne tuntuvat tärkeiltä. Kaikesta elämänmakuisesti, toivottavasti. Elämähän on jatkuvaa valon ja varjon leikkiä, siihen asti kunnes maallista majaani ei enää ole vaan kaikki on vain häikäisevää, puhdasta valoa…
Kaikki kuvat: Kimmo Korpela

Mänttä

 

 

Kävimme loppukesästä kulttuuriretkellä Mäntässä mieheni ja tämän siskon kanssa. Siitä tulikin koko päivän reissu ja kulttuuria ja taidetta saimme nauttia kylliksemme. Nämä kuvat on otettu taidemuseo Göstan pihapiirissä. Uudella puolella oli nykytaidetta, joka oli ihan ok, mutta ei erityisesti sytyttänyt, mutta vanhassa tiilirakennuksessa, Joenniemen kartanossa, on esillä vanhempaa kultakauden ajan taidetta ja siitä puolesta pidin valtavasti. Albert Edelfelt on aina ollut lempparitaiteilijani ja hänenkin teoksiaan sieltä kiitettävästi löytyi. Paikka ei ollut niin hiljainen kuin miltä kuvissa näyttää, me vaan viivyimme sisällä sulkemisaikaan asti ja kävelimme sen jälkeen vielä kartanon kauniissa puistossa.
Taidemuseo Göstan lisäksi kävimme kulttuuripäivänämme myös Mäntän kirkossa ja keskustan Gustaf-museossa, joka on valmistunut G. A. Serlachius Oy:n pääkonttoriksi vuonna 1934. Erityisesti sieltä jäi mieleen Paperiperkele – käveltävä kuunnelma, joka avasi elävästi ja kiinnostavasti Mäntän paperitehtaiden historiaa omaperäisen perustajansa Gustaf Adolf Serlachiuksen näkökulmasta. Samalla, edullisella lipulla pääsi molempiin museoihin. Parasta reissussa silti oli Suomen taiteen kultakauden teokset, niitä on ihana päästä välillä ihailemaan livenä, kun Ateneumiin on meiltä aika pitkä matka. Ihana miljöö kruunasi vierailun.

 

Taidemuseon uusi puoli ei ole montaa vuotta vanha ja se voitti arkkitehtikilpailun. Antiikkityylinen, ihmisenkokoinen veistos toivottaa tulijat tervetulleiksi.

 

 

Kuvat: Kimmo Korpela