Linnassa ja laivalla

Tässä vajaa pari viikkoa sitten meidän perhe jakaantui eri reissuille, kun mieheni lähti veljiensä kanssa road tripille Norjaan asti ja minäkin tein lasten kanssa kolmistaan pienen kivan kesälomareissun. Meillä oli tosi hauskaa ihan tyttöporukallakin ja kaikki meni hyvin, vaikka eka kerta oli, kun lähdin lasten kanssa laivalle ainoana aikuisena! Suuntasimme tällä kertaa auton kohti Turkua, jossa tulee käytyä tosi harvoin pitkän matkan takia. Otin kuitenkin matkankin jo loman kannalta, pysähdyttiin Ikeaan syömään puolivälissä ja kuunneltiin äänikirjaa Turkuun körötellessä.
Ajoimme suoraan satama-alueelle parkkiin, ettei tarvinnut lähteä auton kanssa keskustaan sompailemaan. Ennen lähtöselvityksen alkua meillä oli muutama tunti aikaa, mikä riitti hyvin viereisessä Turun linnassa käymiseen. Se oli oikein passeli kohde lasten kanssa, ja siellä oli liikkeellä paljon muitakin lapsiperheitä. Historiasta kiinnostuneena oli tosi kiva käydä siellä itsekin, edellisestä ja ainoasta kerrasta on tosi, tosi kauan. Lapsetkin jaksoivat tosi hienosti kiertää koko linnan jokaisen sokkelon ja sopukan ja olisivat vielä mielellään jääneetkin sinne. Heitäkin kiehtoi se vanhassa linnassa huokuva ritariaikojen tunnelma: kapeita, hämäriä käytäviä, karmivia tyrmiä, kuninkaansaleja ja tornihuoneita.
Turun linnassa oli kyllä tosi paljon nähtävää! Varsinaisen vanhan renessanssilinnan lisäksi esilinnan puolella oli paljon upeita eri tyylikausien mukaan sisustettuja huoneita, vanhoja vankisellejä, lapsille linna-aiheisia tehtäväpisteitä, taidetta ja museokamaa kuten historiallisten vaatteiden, astioiden ja lelujen kokoelmia. Tosi paljon katsottavaa siis. Näimme myös Albert Edelfeltin kuuluisan teoksen Kaarle Herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista. Kävin muuten samaisella viikolla ystäväni kanssa myös Hämeenlinnan taidemuseossa, jossa en myöskään ole vuosikausiin käynyt. Hyvä kokemus sekin. Kultakauden taiteen ystävälle siellä oli uudella puolella tunnettujen taiteilijoiden teoksia, lisäksi vanha puoli oli kokonaan Verner Holmbergin näyttelyä. Kauniita luontoaiheita.
Linnalta käppäilimme Siljan terminaaliin, jossa en ollutkaan ennen käynyt. Meillä oli hyvin aikaa odotella ja ensin terminaalissa olikin ihanan avaraa, mutta lopussa tila oli kyllä tupaten täynnä ihmisiä. Menimme vaihteeksi Siljalla, kun pari viimeistä kertaa olemme menneet Vikingillä. Tällä kertaa menimme ihan pelkälle risteilylle, joka kävi kyllä Tukholmassa, mutta ei ehtinyt mennä maihin. Nyt kun on ollut niitä kaikkia terrorijuttuja, niin ei tehnyt mieli lähteä yksin kahden lapsen kanssa maihin. Jotenkin sitä vähän pelkää kuitenkin, entä jos jotain tapahtuisi juuri kun olemme keskenään siellä, vaikka todennäköisesti pelko on aivan turha. Muutenkin oli tosi leppoisaa olla pelkästään laivalla, siellä kun voi aika vapaasti puuhailla ja on oma hytti, jonne voi mennä välillä lepäilemään.
Tylsää hetkeä ei tuolla risteilyllä kyllä tullut. Lastenohjelmaa oli järjestetty tosi paljon ja lisäksi kesän ajan siellä oli tavallisen pallomeren lisäksi pomppulinaa, kiipeilyseinää ja paljon muuta tekemistä. Harri Hylkeen lisäksi myös Muumipeikko ja Pikku Myy olivat lapsia viihdyttämässä. Kävimme myös buffetissa syömässä ja monta kertaa kannella ihailemassa saaristolaismaisemia. Niin kiva reissu oli, että uudestaankin voisin hyvin lähteä. Lisäksi laivalla on halvempaa yöpyä kuin hotellissa, joten sekin tuossa merimatkailussa houkuttaa. Laivan saavuttua Turkuun ajelimme kauniissa kesäillassa vielä pariksi yöksi Hämeenlinnan mummilaan ennen kotiinpaluuta.

Hallstatt

Tehtiin päiväreissu myös reilun tunnin ajomatkan päähän, Hallstattin pieneen, erikoiseen kaupunkiin, joka on tuolla päin ihan nähtävyyden maineessa. Kylä kieltämättä on tosi hieno, aivan korkeitten vuorten juurella, rakennettu hyvin kapealle kaistaleelle veden ja vuoren väliin. Taloja on sommiteltu hyvinkin jyrkkään rinteeseen ja toisaalta melkein kiinni vesirajaan. Upea, jylhä paikka. Siellä oli “muutama” muukin turisti liikkeellä, mutta lasten kanssa liikkuminen oli selvästi helpompaa kuin Salzburgissa, koska kaupungin alueella ei saa liikkua lainkaan autoja paitsi erikoisluvalla. Kylä on aikoinaan perustettu noin omituiseen ja hankalaan paikkaan ilmeisesti vuorenrinteessä sijaitsevan suolakaivoksen vuoksi.
Jylhyyden tuntua vierailuumme toi ukkoskuuro. Oli jopa pelottavaa, kun myrskyn oikein näki puskevan tummina pilvinä vuorten välistä ja salamat leimusivat ja jyrisi ja alkoi sataa kaatamalla juuri kun olimme parhaalla näköalapaikalla. Siitä tuli pikalähtö lähimmän sillan alle turvaan.
Hallstattissa on muuten ollut erikoinen tapa säilyttää, nimetä ja hyllyttää kuolleiden kyläläisten pääkallot ja sääriluut. Tätä vuosisataista luukokoelmaa pääsee katsomaankin, mutta me emme nyt menneet, vähän liian kolkkoa tähän tilanteeseen. Myös suolakaivokseen pääsee lähes pystysuoraa kalliota pitkin vuorijunalla, mutta sekin jäi välistä  muun muassa ukkosmyrskyn takia. Ja katseltavaa riitti muutenkin. Kiva leikkipuistokin löytyi parkkialueen vierestä. Itävallassa ja Saksassa on muuten tosi kivoja leikkipuistoja ylipäätään.
 –
Paluumatkalla Hallstattista ajettiin vähän ekstraa ja käytiin kurkkaamassa vielä sateinen Gosausee, josta aukeaa näkymänä hienosti ne Alppien “ihan oikeat vuoret”. Meidänkin majapaikkaamme ympäröivät kyllä sellaiset ihanat pehmeät ja metsäiset pikkuvuoret, mutta todelliset järkäleet ovat vähän kauempana. Toisaalta niillä pikkuvuorilla on helpompi retkeillä, ettei niissä mitään vikaa ole, mutta jotenkin hienoa nähdä myös noita lumihuippuisia, se tekee olon niin pieneksi.