Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia

Vanheneminen on enimmäkseen ihan ookoo. Jotkin asiat vihlaisevat, esimerkiksi rullaluistelijat. Ne näyttävät niin vapailta, pitkät sääret vain liitävät ja tukka hulmuaa. Sitten on asioita, joista menen suorastaan paniikkiin, esimerkiksi BART-metron ovet. Kun juna on pysähtynyt, kestää pitkään, ennen kuin ovet aukeavat. Ei kamalan pitkään, mutta liian pitkään kuitenkin. Ei ole aikaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lucia Berlinin postuumisti julkaistu novellikokoelma Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia (2017) on ollut ainakin Instagramin ja kirjaston varausjonon perusteella yksi viime aikojen luetuimpia ja pidetyimpiä teoksia. Itsekin jonotin kirjaa pidempään kuin mitään kirjaa on tarvinnut jonottaa. Mutta kannatti!

Berlinin tyyli on niin omaperäinen, että sitä on vaikea kuvailla. Se on pirskahtelevaa, yhtä aikaa kepeää ja vakavaa, lakonista ja koskettavaa. Se tempaa mukaansa, pudottaa lukijan uskottavasti keskelle tilannetta. Minähän en muuten useinkaan novelleja lue, koska tuntuu, ettei lyhyessä tekstissä ehdi päästä kunnolla tarinan imuun, eikä huonoissa novelleissa pääsekään. Berlinin tekstit kuitenkin toimivat mainiosti lyhyehköinä kertomuksina, joita yhdistävät vain mennyt aikakausi, elämänmakuiset aiheet ja rikas kirjoitustyyli.

Meksikossa kaikki maistui. Tuore valkosipuli, korianteri, limetti. Tuoksut olivat täyteläisiä. Paitsi kukkien, kukat eivät tuoksuneet miltään. Mutta meri tuoksui, ja sitten oli maatuvan viidakon miellyttävä haju. Siannahkatuolien eltaantunut löyhkä, kerosiinilla vahattujen laattojen aromi, kynttilät.

Esipuheen mukaan Lucia Berlinin kertomukset liippaavat hyvinkin läheltä hänen omaa tarinaansa. Vaikka onkin ottanut selvästi aiheita värikkäästä elämästään, Berlin on kuitenkin kommentoinut kyselyihin, että tärkeintä on hyvä tarina ja yhdistänyt vapaasti tositapahtumia ja mielikuvitusta. Yksityiskohtien totuudenmukaisuus jää siis arvoitukseksi, ja ehkä tekstilajia voisikin kutsua autofiktioksi. Kertomukset sijoittuvat ihanan rouheaan entisajan Amerikkaan Yhdysvaltoja painottaen mutta poiketen välillä myös eksoottisessa Meksikossa.

Berlinin kertomuksissa on sellainen koskettavan totinen pohjavire, vaikka monet asiat kuitataan mustalla huumorilla. Kirjassa on sekä äärettömän kauniita, aistivoimaisia kuvauksia esimerkiksi luonnosta että karun pelkistettyjä kohtauksia muun muassa kamppailusta alkoholismia vastaan. Berlin oli opettaja, kirjoittaja ja neljän pojan äiti, mutta pitkään myös alkoholisti, minkä raadollisuutta hän kuvaa mainion todesti.

Alkoholismi on kuitenkin vain yksi monista teemoista, ja sen lisäksi teksteissä välähtelevät muun muassa rakkaus, kaikenkarvaiset sukulaiset sekä vaihtelevat työpaikat. Koomiset tilanteet ovat mainiota vastapainoa vakavammalle sisällölle. Hihitin ääneen muun muassa siinä kohdassa, kun kauneuskuningatar Bella Lynnin puhallettavat rintaliivit poksahtavat lentokoneessa. Tätä kirjaa olisi halunnut makustella vähän pidempäänkin kuin lyhyehkö laina-aika salli.

Ter, minä en kestä, että sinä olet kuollut. Mutta senhän sinä tiedät. [–]
Kerran me tehtiin sopimus… Että jos tilanne ei olisi vuoteen 1976 mennessä kohentunut, me ammuttaisiin toisemme satamalaiturin päässä. Sinä et luottanut minuun vaan väitit, että ampuisin sinut ensin ja lähtisin sitten lipettiin tai ampuisin itseni ensin, ihan sama. Kuule Ter, minä olen kyllästynyt koko diiliin.

 

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia [A Manual for Cleaning Women: Selected Stories]
Aula & Co, 2017 [2015, julkaistu postuumisti]
293 s.

Nonfiktiota äänikirjoina: Idiootit ympärilläni, Tavarataidot & Lost in Suomi

Äänikirjat mullistavat lukemisen, sillä niitä voi napostella silloinkin, kun varsinaista kirjaa ei olisi aikaa avata. Urheilu, autolla ajaminen, kotityöt tai lounashetki ovat esimerkiksi hyviä tilaisuuksia äänikirjojen hyödyntämiseen. Etenkin suht keveää nonfiktiota on minusta helppo kuunnella samalla, kun tekee jotain muuta, koska se ei vaadi suurta keskittymistä. Tässä muutama keväällä kuunneltu äänikirja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Thomas Eriksonin Idiootit ympärilläni – kuinka ymmärtää muita ja itseään on noussut suureen suosioon analysoimalla neljää eri persoonallisuustyyppiä. Erikson jakaa ihmiset karkeasti neljään eri tyyppiin: määrätietoiseen punaiseen, sosiaaliseen keltaiseen, sopeutuvaan vihreään ja analyyttiseen siniseen, ja painottaa, että vain 5 % edustaa puhtaasti vain yhtä tyyppiä. Erilaiset tavat luokitella persoonallisuuksia kiehtovat eivätkä mielestäni sulje toisiaan pois. Kirjan tarkoitus onkin toimia työkaluna ja helpottaa nimensäkin mukaisesti itsensä ja lähimmäistensä ymmärtämistä. Esimerkit keskittyvät vahvasti työelämään, ja Erikson onkin vuosia käynyt kouluttamassa ja konsultoimassa eri työyhteisöjä.

Eriksonin neljä tyyppiä ovat ymmärrettävästi aika karikatyyrisiä ja paikoittain hihittelin jopa ääneen hullunkurisille tosielämän tilanteille, joita Erikson kuvailee. Hyvät käytöstavat tietenkin siloittavat näiden tyyppien huonoja puolia, mutta ääriesimerkit ovat kuin screwball-komediasta. Loppukaneetti onkin, että työyhteisö toimii parhaiten, kun siellä on kaiken värisiä tyyppejä!

Ps. En identifioi itseäni täysin mihinkään lokeroon, mutta mitä pitemmälle kuuntelin, uskoisin kallistuvani viher-siniselle introverttilinjalle kuitenkin, vihreään kaiketi painottuen. Tilanteesta riippuen löydän itsestäni ripauksen jokaisesta tyypistä. Mikä tyyppi sinä olet?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jenni Sarraksen Tavarataidot – Arkijärjellä koti kuntoon oli loistavaa kuunneltavaa kevätsiivousta vauhdittamaan. Haen aina inspiraatiota milloin mihinkin ikuisuusprojektiin totta kai kirjoista. Alkuun vähän epäilin, onko kirja vain kopio Ilana Aallon teoksesta Paikka kaikelle, mutta Sarras oli saanut Tavarataidoista omannäköisensä. Kulttuurihistorian sijaan se on käytännönläheinen opas kodin järjestelyyn, tavaroiden raivaamiseen ja talon siistinä pitämiseen. Jos etsit laillani puhtia perusteellisempaan kevätsiivoukseen, suosittelen Tavarataitojen lisäksi Aallon Paikkaa kaikelle sekä Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaappia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tim Walkerin Lost in Suomi – Miten tapasin suomalaisen vaimoni ja muita kertomuksia on leppoisaa nonfiktiota nuoresta amerikkalaisesta opettajasta, joka yrittää suomalaistua. Walker meni naimisiin suomalaisen naisen kanssa ja joutui kasvotusten suomalaisten kummallisuuksien kanssa. Meikäläisittäin tavallisen kuuloiset asiat kuten vaikkapa mökkeily, päiväkahvit, jääkiekko-ottelu tai vaitonaisuus saattavat tuntua ulkomaalaisesta eksoottisilta. Opettajana Walker vertailee myös suomalaisen ja yhdysvaltalaisen koulujärjestelmän eroja. Ihailtu suomalainen koulu on Yhdysvaltojen opettajapiireissä kuulemma lähes pyhiinvaelluskohteen maineessa.

 

Thomas Erikson: Idiootit ympärilläni – Kuinka ymmärtää muita ja itseään
Atena, 2018
8 h 24 min

Jenni Sarras: Tavarataidot – Arkijärjellä koti kuntoon
Tammi, 2016
4 h 42 min

Tim Walker: Lost in Suomi – Miten tapasin suomalaisen vaimoni ja muita kertomuksia
S & S, 2016
4 h 42 min