Kirjoittamiskuulumisia

Minulla on sellainen tuntu, että tänä vuonna blogissa tulee olemaan kirjoittamisaiheisia postauksia suhteellisesti enemmän kuin aiemmin. Kirjoittaminen on minulle tänä lukuvuonna isommassa roolissa kuin ehkä koskaan, sillä kaikki muutamat jäljellä olevat kurssini liittyvät kirjoittamiseen ja lisäksi graduseminaari ja itse gradu sekä liittyvät aiheiltaan kirjoittamisprosessiin, että ovat sitä itseään. Minulla ei siis ole enää muita kursseja viemässä huomiota kirjoittamiselta. Silti oma työaika lasten koulu- ja hoitopäivän aikana tuntuu usein vilahtavan kuin siivillä, varsinkin jos ja kun en aina saa aiheesta heti kiinni. Pidän kuitenkin siitä, että osa päivistä voi olla lyhyitä, osa pitempiä tarpeen mukaan, opiskelu on ihanan joustavaa työelämään verrattuna!

Vaikka pelkästään kirjoittamiseen keskittyminen on harvinainen mahdollisuus, se on myös tavallaan vaikeaa, sillä joinakin päivinä pää tuntuu niin tyhjältä, ettei mitään oikein saa aikaiseksi. Toisina taas voisi kirjoittaa vaikka kuinka, mutta juuri silloin ei välttämättä olekaan mahdollisuutta. Aloin muuten äsken kirjoittaa tätä postausta, kun kerta kaikkiaan jumitin gradualkioni kanssa. Tuntuu, että vaikka “päätyöni” on nyt kirjoittaminen, siihen perehtyminen ja tutkiminen, en taida saada aikaiseksi kauheasti enempää tekstin saralla. En vain pysty tekemään sitä koko ajan. En ole vielä päässyt ihan kiinni gradumoodiin. Toki osa prosessista tapahtuu pään sisällä ja etenee siellä ennen kuin muuttuu konkreettiseksi. Olen myös suunnitellut pientä “opintoretkeä” romaanini tapahtumapaikoille ja se tuntuu hyvin innostavalta ajatukselta! Kirjan työstäminen voi olla muutakin kuin kirjoittamista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toivoisin, että saisin romaanikäsikirjoitukseni niin valmiiksi tämän vuoden aikana, että voisin jättää sen kokonaisuutena osaksi graduani. Jos se on vielä kesken, sitten liitän graduuni siitä vain osan. Kirjoittamisen gradu sisältää myös teoreettisemman osuuden, joka sekin kyllä liittyy kyseiseen tekstiini ja kirjoitusprosessiin. Todennäköisesti tutkiskelen siinä epookki- tai historiallisen romaanin ajankuvan luomista, koska tekstini sijoittuu historiaan, 1900-luvun eri vuosikymmenille. Mutta aloittaminen ei ole mitenkään helppoa! Tässä vaiheessa opintoja ohjeetkaan eivät enää ole kovin selkeitä, vaan tekeminen on hyvin itseohjautuvaa. Valinnanvaraa on, mutta miten sitä käyttää?

Olen jo luonut tiedoston nimeltä gradu ja alkanut kerätä sirpaletietoa ja lähteiden nimiä, mutta muuten teoriaosuus on aivan alkutekijöissään. Tiedonhakukin on oma projektinsa. Käsikirjoitus sen sijaan on kyllä hyvässä vaiheessa, mutta pysähtyy säännöllisesti. Sykli on suunnilleen tällainen: saan inspiraation, työstän kirjoitusta, simahdan tai inspiraatio kuluu loppuun tai on muita tehtäviä, teksti jää tauolle, kunnes kaivan sen myöhemmin esiin joko puoliväkisin tai uuden inspiraation synnyttämänä.

Aloin graduohjaajien suosituksesta kirjoittaa myös työpäiväkirjaa kirjoittamisestani, mikä tuntuu herättävän paljon ajatuksia. Kirjoittaminen on ehkä tapetilla nyt tällä hetkellä enemmän kuin valmiit kirjat, joten se tulee varmasti näkymään myös blogin aiheissa. Toki perinteisiä kirjapostauksiakin vielä nähdään.

Onko ruudun toisella puolella muita kirjoittajia tai gradun työstäjiä?

Moi

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Blogiloma venyikin sitten koko kesän mittaiseksi. Olen odottanut rauhassa, milloin tulee oikeasti halu aloitella taas blogihommia, ja elokuun piti näköjään vaihtua syyskuuksi, ennen kuin se päivä koitti. Olen kuitenkin ollut pelkästään iloinen, että blogilomasta olen pystynyt nauttimaan täysin siemauksin ja hyvällä omallatunnolla, sillä tunnollisena ja helposti syyllistyvänä ihmisenä saatan ottaa paineita turhaan.

Yllätyin, että kesänkin aikana blogissa oli kuitenkin jonkin verran vierailtu, ja etenkin muutamiin postauksiin ihmisiä on löytänyt kesälläkin muita enemmän, ehkä googlen kautta, en tiedä. Ainakin postauksiin Maijan tarinasta sekä Nadia Muradin Viimeinen tyttö – Olin Isiksen vanki -kirjasta virtaa tasaisesti kävijöitä edelleen.

Kesä meni hyvin ja oli enimmäkseen ihana. Intensiivisen lukuvuoden jälkeen oli mahtavaa pitää totaalitaukoa läppäristä ja somesta, en kaivannut niitä yhtään. Myös kamera sai pysyä enimmäkseen kaapissa, vain pidemmillä reissuilla kannoin sitä kaulassani. Kamerastakin on tullut kuin vaivihkaa työväline blogin ja toimittamisen kautta, joten assosioin sen samaan kategoriaan kuin tietokoneenkin. Talvella läppäri kun on tärkein työvälineeni. Tästä voi varmaan päätellä, että myös kirjoitukset lepäsivät rauhassa kesän. Kirjoittamiskuulumisia voisin kirjoittaa lisää omassa postauksessaan.

Olin myös ilmeisesti saanut tarpeekseni kirjoista, sillä lukeakaan ei huvittanut. Myös Bookbeat oli tauolla loppukesään asti, kunnes mieheni alkoi taas tehdä työreissuja, joiden pitkillä automatkoilla äänikirjat ovat ylivetoja. Kesän aikana Bookbeatiin olivat ilmestyneet myös erittäin tervetulleet Risto Räppääjä- ja Heinähattu ja Vilttitossu -kirjat, joten minä ja lapset olemme kuunnelleet niitä harva se päivä. Ja olenpa ajautunut taas kuuntelemaan paria aikuisten kirjaakin. Loma ja kirjatauko ovat tehneet tehtävänsä! Ähky on helpottanut.

Vähitellen myös opiskelu- ja kirjoitus-, jopa bloggaamismotivaatiot ovat palailleet. Opiskelu- ja kirjoitusmotivaatiot kulkevat nimittäin aika lailla käsi kädessä, sillä graduni sisältää kaunokirjallisen osuuden. Alkava lukuvuosi onkin toivon mukaan viimeinen opiskeluvuoteni yliopistossa. Meillä asuu nyt ekaluokkalainenkin, joten siksikin on ollut hyvä rauhoittaa elokuuta ja aloitella koulua pehmeällä laskulla. Mukavia, rauhallisia iltapäiviä.

Blogin tulevaisuus oli totta puhuen hieman vaakalaudalla. Kesällä pähkäilin, miten voisin jatkaa blogia, jos en kenties enää lue enkä kirjoita, ne asiat tuntuivat helteen helliessä niin kaukaisilta. Onneksi motivaatio on syksyn muassa palannut itsestään eikä minun ole tarvinnut pakottaa itseäni. Aikeenani on jatkaa bloggaamista, mutta yritän pitää julkaisuaikataulun väljempänä kuin aikaisempina kahtena vuotena. (Ei toivon mukaan alituisesti kuitenkaan kesäloman pituisia taukoja, heh). En ole vielä varma, keskitynkö vain blogiin ja jätän blogin somekanavat sikseen, vai riittääkö energiaa päivittää myös niitä. Blogiin ja someen saa nimittäin upotettua aikaa tasan niin paljon kuin sitä on valmis antamaan, joten pitää itse toimia oman aikansa portinvartijana.

No, tästä lähdetään katsomaan, mitä tämä vuosi tuo blogin suhteen tullessaan. Tervetuloa.

Yksi etappi saavutettu

Success is not final, failure is not fatal: it is the courage to continue that counts. 
– Winston Churchill –

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hyvää alkanutta vuotta! Täällä ollaan palattu sorvin ääreen kevään opintoja suunnitellen ja pikkuhiljaa aloitellen. Sain aika kivan joululahjan postissa: kandin paperit eli alemman korkeakoulututkinnon! Kyseinen opintopaketti oli viime keväänä jo yhtä kurssia vaille valmis, ja nyt joulun alla, viimeistenkin opintopisteiden kirjauduttua rekisteriin saatoin hakea tutkintoa. Toki olen tässä samalla edistänyt myös maisteriopintoja.

Olen _pikkuisen_ ylpeä itsestäni! Siis ihan tosi fiiliksissä! Joku voisi ajatella, ettei ole kummoistakaan saada kandin papereita 29 täytettyään, mutta ehkä juuri siksi se on minulle _tosi_ iso juttu. Olen ollut reilu kymmenen vuotta koulutukseltani ylioppilas ja nyt minulla on tutkinto yliopistosta, tuntuu vieläkin lähes uskomattomalta!

Ei tätä kummemmin olla juhlistettu, mutta pitää vaikka jonain päivänä käydä miehen kanssa lounaalla juhlan kunniaksi, vaikka thaimaalaisessa opiskelijaruokalan sijaan! Juttu on iso siksikin, että olen pystynyt kahden lapsen jälkeen palaamaan opiskelijaksi ja saattamaan yhden etapin loppuun, vaikka helpointa olisi tavallaan ollut luovuttaa. Olen saanut väkerrettyä kandin työn ja mennyt sen verran mukavuusalueen ulkopuolelle, että onhan monen vuoden opiskelu tässä vaiheessa myös taloudellinen uhraus. Minimiopintotuki kun ei kata kokonaan edes päivähoitomaksuja. Onneksi toinen meistä on jo valmistunut ja töissä! Olen kuitenkin edelleen tyytyväinen, että hoidin lapsia kotona usemman vuoden heidän ollessaan ihan pieniä, ne kasvavat niin äkkiä… Ensi syksynä esikoinen menee jo kouluun.

Nyt kun kevätkauden puolelle ollaan päästy, tuntuu niin hassulta ja huikealta sanoa, että valmistun maisteriksi todennäköisesti ensi keväänä, jos kaikki menee suunnitelmien mukaisesti. Siis reilun vuoden päästä! Minun ikuisuusprojektinikin loppu siis häämöttää jo! Mitä sen jälkeen? En todellakaan tiedä. Mutta nyt olen humanististen tieteiden kandidaatti, jippii ja kippis!

Onko sinulla juttuja, joiden saavuttamisesta olet ylpeä, vaikka ne eivät ehkä yleisen mittapuun mukaan tuntuisikaan kovin erikoisilta saavutuksilta? Minusta meidän on syytä juhlistaa reippaasti niitä pienempiäkin askeleita, ovathan ne omassa elämässämme suuria harppauksia!

Teatteri: Kolme sisarta

kolme sisarta
Kuvat Kaupunginteatterin sivuilta.

Ainoastaan suru seuralaistaan rakastaa.

Kävin pitkästä aikaa isomman tuotannon teatterissa, katsomassa viikonloppuna nimittäin Jyväskylän kaupunginteatterin sovituksen Anton Tšehovin klassikkonäytelmästä Kolme sisarta. Näytelmän on ohjannut Hilkka–Liisa Iivanainen ja päärooleissa nähdään Hanna Liinoja, Tytti Vänskä, Saara Jokiaho sekä Aaro Vuotila.

Oli aika erikoista olla katsomassa näytelmää, jonka käsikirjoituksen olin juuri lukenut. Ja nimenomaan juuri tämän sovituksen, joka lavalla nähtiin. Lukeminen ja katsominen liittyivät dramaturgian oppimistehtävään, jossa käsikirjoituksen pohjalta piti miettiä, minkälaisen dramatisoinnin itse tekisi, ja käydä sitten katsomassa valmis näytelmä. Oli outoa, kun repliikit olivat tuttuja, ja toteutus luonnollisesti erilainen kuin omassa päässä oli kuvitellut.

kolme sisarta 2

Esitys oli kuitenkin hieno ja vaikuttava. Missään määrin onnellinen kertomushan Kolme sisarta ei ole. Draamaa isolla deellä. Tarina kertoo kolmesta sisaresta (Olga, Maša ja Irina) ja heidän veljestään entisajan Venäjällä. Sisarusten vanhemmat ovat kuolleet ja niin kodin seinät ja kuin koko syrjäinen kaupunki tuntuvat hieman ahtailta, varsinkin kun Andrei-veljen vaimo Nataša haluaa olla rouva talossa. Sisarukset ovat onnettomia ja kaipaavat Moskovaan, joka näyttäytyy unelmien ja mahdollisuuksien kaupunkina. Suhteet miehiin ovat sotkuisia eikä onnea näytä löytyvän helposti rakkausrintamallakaan. Traagisin hahmo on minusta keskimmäinen sisar, Maša (alla), jonka roolin Tytti Vänskä tulkitsee vaikuttavasti.

kolme sisarta 3

Esityksessä on paljon lauluja, ja lavastus ja puvustus toimivat hienosti. Varsinkin väliajan jälkeen lavastuksessa noustaan vielä uudelle tasolle. Mietin käsikirjoitusta lukiessani koko ajan, kuinka ihmeessä lasiveranta tullaan toteuttamaan, mutta siinä oli onnistuttu oikein mallikkaasti. Ammattilaiset asialla. Venäjän kielessä käytetään paljon lempinimiä, joten muutenkin vaikeista ja pitkistä nimistä oli välillä vaikea pysyä perillä, kuka on kuka, koska välillä henkilöitä kutsuttiin sukunimillä, välillä etu- tai lempinimillä.

Lempihahmoni näytelmässä oli ehkäpä vanhin sisar eli hillitty Olga (Hanna Liinoja), joka tässä sovituksessa oli nuorimmaiselle ikäeronkin puolesta kuin äiti. Näytelmän esittämistä jatketaan keväällä, joten vielä ehtii käydä katsomassa. Itsekin hyödynsin ensi kertaa opiskelijoiden viimetippalipun: kahdeksalla eurolla ammattiteatteriin, ei paha!

 

 

 

Hei vaan hei

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Moi! Tulin vain kertomaan, etten ole hylännyt blogia, vaikkei minusta olekaan vähään aikaan kuulunut! Instagram-tiliäni seuranneet ovatkin varmaan jo huomanneet, että meillä oli muutto tässä noin viikko sitten! Muutimme rivitalokolmiosta ihanaan omakotitaloon, joten aikalailla muutto, seinien maalaaminen ja uuden kodin laittaminen ovat vieneet huomion parina viime viikkona. Ihanaa kyllä olla täällä ❤ Vielä on laatikoita purkamatta, joten hommaa tuleekin riittämään, mutta se on kuitenkin sellaista kivaa puuhaa. Täällä on ihanan talvistakin.

Lisäksi tähän marras-joulukuun vaihteeseen osuu usein opiskelujen puolesta kauhea määrä dead lineja, ja niin tänäkin vuonna! Kouluhommia riittää yllin kyllin aika lähelle joulua siis. Opiskelen draamakasvatusta nyt sivuaineena ja pidän siitä ihan valtavasti, mutta siinä on myös aika työläitä tehtäviä lähijaksojen ohella. Lisäksi teen hieman töitä samalla. En siis ole ehtinyt kauheasti kirjoitella tai lukea paitsi koulukirjoja, joten siksi blogikaan ei ole päivittynyt.

Minulla on tosin ollut pitkään jo kesken Anthony Doerrin ihana romaani Kaikki se valo, jota emme näe, ja varmaan pian saan sen loppuun, joten siitä ainakin pääsen tännekin hehkuttamaan jossain vaiheessa! Instagramia (lue: bookstagramia) päivittelen aktiivisemmin, joten kannattaa seurailla sieltäkin juttuja! Ihanaa adventin aikaa kaikille!

Kirjalaakson tarinoita

Opiskeluarki on intensiivisesti käynnissä, ja tulevina viikkoina blogin päivitystahti varmaan reilusti verkkaistuu, koska toimitan muiden kurssien lisäksi opiskelukaverini Ullan kanssa verkkoon hyperlokaalia uutismediaa monimediajournalismin kurssityönä.
 –
Käykää ihmeessä katsastamassa sitäkin sivua, etenkin jyväskyläläisille siellä voi olla kiinnostavia juttuja. Hyperlokaali eli hyperpaikallinen media tarkoittaa, että se keskittyy vain hyvin rajatulle alueelle, joka voi olla esimerkiksi jokin asuinalue, katu tai vaikka yksi rakennus. Kirjallisuuden ja journalistiikan opiskelijoina valitsimme kaupunginkirjaston!
 –
Nyt sivut ovat pystyssä ja ensimmäinen juttukin ulkona. Siitä se lähtee,   kirjalaaksontarinoita.wordpress.com. Meidät löytää myös Instagramista (@kirjalaakson).
 –
Käykäähän kurkkaamassa myös Ullan mielettömän kaunis kirja-aiheinen Instagram-tili (@tarinannuppuja).

Opiskelijan luksusta

Silloin tällöin minulta kysytään, millaista on opiskella tässä elämäntilanteessa. Enhän ole enää suoraan lukiosta tullut ja kaksi lastakin on. Kysyn sitä välillä itseltänikin, jos mieleen tulee, että pitäisikö olla jo töissä tienaamassa. Haluan kuitenkin saada tutkinnon loppuun, joten aion sen tehdä, myös tässä elämäntilanteessa. Opiskelu on kivaa, ja tein tähän pienen listan hyvistä puolista (myös motivoinniksi itselleni). Uskaltakaa vain rohkeasti raskautua opiskeluaikanakin (jos muuten elämäntilanne sallii), ei se haittaa, jos tekee juttuja vähän eri järjestyksessä kuin muut.

(Tässä leikkimielisessä listassa on kyse yliopistomuotoisesta opiskelusta, muissa opinahjoissa voi olla eri käytäntöjä)

VAPAUS!
Mahdollisuus räätälöidä juuri sellaiset aikataulut kuin itselle sattuu sopimaan ja edetä ihan omaan tahtiin. Perheelliselle tämä järjestely sopii kuin nenä päähän. Lastenkaan ei välttämättä tarvitse olla päiväkodissa täysiä viikkoja. (Vienti- ja hakuvuorot tosin jäävät sitten sinulle, koska opiskelijana ehdit iltapäivällä aikaisemmin paikalle) 
– YLIOPISTOLIIKUNTA
Siis oikeasti: Mistä kuntokeskuksesta saat vuodeksi 55 eurolla rajattomat oikeudet jumppatunneille ja kuntosalille! (Tosin perheellisenä käyttö jää siihen yhteen zumbatuntiin silloin kun ehtii, mutta kuitenkin…) Bonuksena yo-liikunnan sauna! Se tuo fiiliksen, että kävisi paremmillakin mestoilla.
 
– ALENNUKSET SIELTÄ, TÄÄLTÄ JA TUOLTA
On niiiiin nautinnollista näyttää opiskelijakorttia vähän joka paikassa, kun vertaa kotiäitivuosiin, jolloin tulot ovat lähes yhtä pienet, mutta alennuksia ei saa mistään. Jyväskylässä pääsee viimetipan opiskelijalipulla jopa teatteriin alle kympillä (perheellisenä et tietenkään tule koskaan menneeksi, mutta jo pelkkä ajatus mahdollisuudesta lämmittää).
 
HALVAT LOUNAAT
2,60 täyttävästä, terveellisestä ateriasta? Kyllä opiskelijalle. Nyt joku 7 euron lounaskin kuulostaa ihan kiskurihinnalta. Opiskelijaruokapaikkojen kuningatar on Jyväskylässä Kasvisravintola Katrina. 
 
EI PUKUKOODIA
Itse asiassa erotut vain, jos olet pukeutunut erityisen siististi. Täällä ei työasuja, salkkuja, jakkupukuja tai kalliita asusteita vaadita, vaan revityt farkut ja kuluneet tennarit ovat normi. Ilmeisesti kauppatieteiden puolella pukeutuminen on vähän erilaista, mutta humanisteilla ei haittaa, jos tukka jäi aamulla harjaamatta ja päälle sattui lähtöhötäkässä vaarin vanhat sammarit ja kauhtunut neulepaita, se on vaan tosi jees. Taikun laitoksella plussaa kirpparilta löydetyt nyörikengät Ylpeys ja ennakkoluulo -tyyliin.

HYÖTYLIIKUNTA
Kaikki kulkevat pyörällä “kouluun”, joten totta kai sinäkin! Myös pimeällä, märällä ja liukkaalla kelillä. (Joskus voi huijata kävellen.)

HUOLIMATTOMUUS EI HAITTAA
kuin korkeintaan itseäsi. Et kuitenkaan saa potkuja koko puljusta, vaikka palauttaisit toisinaan vähän sinne päin sutaistuja tehtäviä. 
OPISKELIJAN IDENTITEETTI
On hauskaa olla siltä väliltä – vähän akateemiseen päin, mutta kuitenkin tulotasolta kaikkien huonopalkkaistenkin duunareitten alapuolella. On jotain kosketuspintaa molempiin maailmoihin. Myös monet “paskaduunit” tulevat opiskelijoille tutuiksi, niin osaa sitten arvostaa korkealle niittenkin tekijöitä. (Ja toivottavasti muistaa sen myös valmistuttuaan!)

KANSAINVÄLISYYS
On virkistävää nähdä päivittäin kampuksella vaihtareita ja kuulla vieraita kieliä. Kotiäitiaikoina unohtaa helposti, että maailmaa on olemassa lähileikkipuiston takanakin. 
 
YTHS
Lääkäriä odottaessasi voit lueskella rauhassa lehtiä seesteisessä ja siistissä aulassa kuin olisit missäkin yksityisellä. Eikä maksa juuri mitään. Lasten kanssa saat sitten ihan tarpeeksi rampata siellä kunnallisessa päivystyksessä karkeuksia huutelevien juoppojen seassa. 

LOMAT
Mahdollisuus pitkiin lomiin tarkoittaa myös lapsille mahdollisuutta huilata päiväkodista. Paitsi jos sinun täytyy mennä loman ajaksi töihin…

NUOREKKUUDEN ILLUUSIO
Yliopistossa ei ole iällä väliä: joka tapauksessa olet nuorekas, koska “opiskelet vielä”. Menet vielä kolmenkympin korvilla (ainakin omasta mielestäsi) ihan muitta mutkitta siellä parikymppisten joukossa. Saattaapa huudeilla törmätä jopa itseään vanhempiinkin!

JOUSTAVUUS
Mahdollisuus puuhailla kaikenlaista siinä ohella. Tehdä keikkatöitä, freelancerjuttuja, kirjoittaa blogia… Palkkatöissä ei paljon Bloggeria työajalla availtaisi!

PAINEETTOMUUS
Olet vastuussa tekemisistäsi – mutta vain itsellesi. Toki ryhmätöissä pitää huomioida muitakin, mutta periaatteessa opiskelun ei pitäisi tuoda valtavia paineita, kunhan saa jonkinlaiset opintopisteet raapaistua kasaan. Ei ole työnantajaa hengittämässä niskaan. Se on vaan opiskelua! (Paitsi mites se vanha klisee menikään: Ei koulua, vaan elämää varten!)  

URAUTUMATTOMUUS 
Vaikka olet valinnut tietyn alan hakiessasi opiskelemaan, sivuainevalinnoilla ja omalla kiinnostuksella voit määrittää paljon, mihin lopulta päädyt töihin. Opiskeluaika on jännittävää, kaikki on vielä avoinna! (Voit unelmoida mistä tahansa työpaikasta. Vaikka alasi työnäkymät olisivat surkeat, et ole työtön niin kauan, kun olet vielä opiskelija.)

Kaiken kaikkiaan opiskelu on tosi nastaa ja on kivaa ja jännittävää elää tätä vaihetta. Totta puhuakseni olen silti tosi iloinen, että toinen meistä on jo valmistunut, niin ei tarvitse sitkuttaa ihan pelkillä opintotuilla. Perästä tullaan!

 
 
    Kuva: Kimmo Korpela