Kirjoittamisen opiskelu

Hei täältä graduahdistuksen uutteran työskentelyn keskeltä. Ajattelinpa kirjoittaa vähän kirjoittamisen opiskelusta, jotta motivoidun taas itsekin, miksi ihmeessä tätä teen. Kirjoittaminen on tosin ehkä intohimoni, mutta tutkimuksen teko ei selvästikään herätä suurempia intohimoja. Työstän gradun taiteellista ja teoreettista osaa vähän vuorotellen ja kyllähän se aika isolta urakalta tässä vaiheessa tuntuu, varsinkin muiden kurssien ja ylipäätään muun elämän ohessa.

Osallistuin marraskuun loppupuolella Tampereella Ahlmanin opistolla järjestetyille Sanataidepäiville. Siellä oli paljon kiinnostavaa kuunneltavaa koko alasta: sanataiteesta, kirjoittamisesta, kirjailijuudesta, kirjoittamisen opettamisesta, opiskelusta, palautteesta ja tutkimuksesta. Minäkin ylitin itseni ja pidin pienen esityksen omasta graduaiheestani perjantain tutkijasymposiumissa. Jännitti hirveästi etukäteen, mutta tilanne oli lämminhenkinen ja sain hyvää palautetta, joten kannatti uskaltaa.

Kirjoittamista voi todella opiskella ja oppia, ja kannattaakin hyödyntää oppimismahdollisuuksia, jos elämäntilanne sallii. Harrastusryhmiä on monenlaisia sekä kirjoittamis- että sanataide -nimityksillä, mutta nyt esittelen varsinaisia opiskelumahdollisuuksia, joita olen kuullut olevan oikeiden kirjailijoidenkin taustalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tosiasia on, ettei Suomessa (ainakaan vielä) ole kirjailijan ammattiin pätevöittävää koulutusta. Harmi vaan. Toisin kuin näyttelijät, muusikot ja monien muiden taiteenalojen edustajat, kirjailijat ovat kirjavaa joukkoa kirjavine koulutustaustoineen. Kirjailijaksi ei ikävä kyllä ole mitään standardikoulutusta. Kuulin Sanataidepäivillä, että Aalto-yliopistoon ollaan tosin perustamassa Otavan rahoituksella jonkinlaista kirjoittajakoulutusta, joka tähtää jossain määrin kirjalilija-kirjoittajan ammattiin, ja sen voi arvailla rahoittajastakin. Ehkä tämä linja tulee täyttämään aukkoa kirjailijakoulutuksessa?

Entistä Oriveden opiston kirjoittajalinjaa (toimii nyk. Ahlmanin opistolla Tampereella) olen kuullut kehuttavan kovasti. Myös monet oikeat kirjailijat ovat aikoinaan käyneet siellä kehittymässä. Linjalla voi ammattikirjoittajien ja -kirjailijoiden johdolla opiskella vuoden tai lyhyemmän periodin. Linjalla ilmeisesti annetaan ja saadaan myös runsaasti palautetta omista teksteistä. Kriittinen korkeakoulu on toinen, joka toistuu monen oikean kirjailijan taustalla. Kaksivuotinen kirjoittajakoulutus painottuu fiktiiviseen tekstiin ja oman kirjoittajaäänen löytämiseen ja hiomiseen. Opettajien joukossa on tunnettuja kirjailijoita, runoilijoita ja kustannustoimittajia.

Sitten on Jyväskylän ja Turun yliopistojen kirjoittajakoulutukset, joista käteen saa maisterin tutkinnon. Opiskelu painottuu kuitenkin yliopistomaisiin asioihin eikä sisällä niin paljon työpajamaista, luovaa työskentelyä kuin kaksi ensimmäistä. Kirjailijaksi halajavaa suosittelen siis tutustumaan näihin neljään vaihtoehtoihin. Tiedättekö muita koulutusmahdollisuuksia? Kirjailijoita putkahtaa paljon myös äidinkielenopettaja- ja toimittajataustalta, ja läheltä liippaava ala on tietenkin myös käsikirjoittaminen, johon on omat koulutuksensa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minä opiskelen kirjoittamista Jyväskylän yliopistossa ja nyt kerron siitä hieman omia kokemuksiani: mitä ja millaista se on, kannattaako ja mitä olen oppinut? Löysin nämä opinnot vähän sattumalta yliopistoon jo päästyäni, ja olisi ehkä helpottanut, jos olisin tiennyt tällaisista mahdollisuuksista jo lukioaikana. Nyt on jäljellä enää opintojen viimeinen puolivuotinen.

Kirjoittaminen on meillä toinen suuntautumisvaihtoehto kirjallisuuden maisteriohjelmassa. Tämä tarkoittaa sitä, että kandidaatin tutkinto tehdään yleensä kirjallisuuteen, jos opinnot aloittaa alusta. Minun aikanani ei ollut mahdollisuutta tehdä jo kandidaatin tutkintoa kirjoittamisesta, mutta tämän hetken tilanteesta en ole aivan varma. Ainakin sen tiedän, että avoimen yliopiston puolella voi tehdä kirjoittamisen perus- ja aineopintoja. Minulla ei näitä tosiaan ole, koska kirjallisuus oli silloin se perusväylä tutkintoon. Monet myös tulevat kirjoittamisen maisteriopintoihin työskenneltyään ensin jollain muulla alalla, yleistä on esimerkiksi tausta viestinnässä tai teatteri- tai muilla taidealoilla.

Tavallaan minua harmitti, ettei kandia voinut minun aikanani tehdä kirjoittamisen oppiaineeseen, mutta toisaalta käymistäni kirjallisuuden opinnoista on ollut suoraa hyötyä myös kirjoittamiseen eikä se hukkaan heitettyä ole ollut. Kirjallisuuden opiskelu on tarjonnut peruspohjatietoa alasta, jolle pyrin. Olen oppinut ja innostunut uudelleen lukemaan, olen perustanut blogin, olen tutustunut monenlaisiin tekstityyppeihin, rakenteisiin, kerrontaratkaisuihin ja tyyleihin, ja tuntuu, että makuni, erottelukykyni ja analyysitaitoni ovat kehittyneet. Ja näistä taidoista on varmasti hyötyä myös omassa kirjoitustyössä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kirjoittamisen syventäviä opintoja on tarjolla nettikursseina, työpajakursseina ja esseekursseina, mutta melko vähän varsinaisia luentokursseja, sillä luonnollisesti kirjoittaminen on suuressa roolissa. Toki on myös tapaamisia, joissa aiheista keskustellaan. Erilaisia kursseja on tarjolla vähän vuodesta riippuen ja itse on voinut poimia kiinnostavia kursseja tietyn opintopistemäärän verran.

Sivuainevalinnoilla voi luonnollisesti vaikuttaa paljon tutkinnon kokonaispakettiin, ja itselläni kirjoittamista hyödyttäviä sivuaineita ovat olleet journalistiikka (asiakirjoittaminen, toimittajan työ, tiivistäminen), draamakasvatus (draaman taju, toimivat rakenteet ja henkilöhahmot, eläytyminen, käsikirjoittaminen) sekä taidehistoria (historian tuntemuksesta ja taiteen tajusta on aina hyötyä). Itsestäänselvästi myös kirjallisuus on erittäin hyödyllinen oppiaine kirjoittamisen kaverina.

Käymilläni kursseilla on käsitelty ja pohdittu kirjailijuutta melko laajasti: kirjailijan identiteettiä, kirjoittamisen eri lajeja ja työkaluja, inspiraatiota, kirjoittamisen olemusta, omaelämäkerrallisuutta ja monia aika syvällisiäkin aiheita. Kirjailijuutta ja kirjoittamista ja omaa kirjailijaidentiteettiä on pengottu ja niistä on kirjoitettu sekä tutustuttu teoreetikoihin ja esseisteihin ja kirjoittamisoppaisiin ja -tutkimuksiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mahdollisuuksia peilata omaa kirjoittajaminäänsä on ollut runsaasti ja erilaisia tekstejä on kokeiltu, mutta varsinaista ohjattua luovan kirjoittamisen harjoittelua on kuitenkin ollut suhteessa laajuuteen melko vähän. Jonkin verran kyllä, mutta enemmän ala keskittyy kirjoittamisen tutkimukseen, yliopistolla kun ollaan. Kaipaisin ehkä lisääkin omien kaunokirjallisten tekstien läpikäyntiä ja vertaispalautetta niistä. Nimittäin ne melko harvat kerrat kun näin on tehty, ovat olleet hyvin hyödyllisiä. Esseitä ja muita asiatekstin lajeja sekä pohdintoja on kirjoitettu paljon enemmän (muidenkin luettaviksi) kuin kaunokirjallista, eikä sitä kaikilta edes vaadita, sillä kiinnostuksenkohde kirjoituksen opinnoissa voi yhtä lailla olla myös tutkimus tai asiakirjoittaminen.

Kuitenkin lopputyöhön eli graduun kuuluu niin sanottu taiteellinen osa, joka usein on kaunokirjallinen, sekä teoreettinen osa, joka on se niin sanottu varsinainen gradu. Eli jos en kirjoittaisi romaanitekstiäni gradun yhteyteen enkä olisi käynyt valinnaista kirjoittamiskurssia, en olisi välttämättä juuri lainkaan tullut kosketuksiin fiktiivisen kirjoittamisen kanssa näissä opinnoissa. Näistäkin voisi siis luovia läpi varsin asiapitoisesti, jos haluaisi.

Näkyvin hyöty kirjoittamisen opinnoista on tietysti maisterin tutkinto.
Mutta mitä olen muuten oppinut näissä opinnoissa?

  • antamaan ja vastaanottamaan palautetta teksteistä
  • etsimään tietoa
  • näyttämään keskeneräistä tekstiä muille sekä saanut ylipäätään harvinaisen tilaisuuden tähän
  • luottamaan omaan ääneeni
  • että pääasia on hyvä tarina (eikä esimerkiksi totuudenmukaisuus)
  • että kannattaa jatkaa kirjoittamista, koska palaute on ollut positiivista
  • että kirjailijaksi kypsytään ja se vaatii paljon itsensä tiedostamista
  • että kirjoittaminen on prosessi
  • että keskeneräistä tekstiä voi näyttää muille, mutta kustantajalle sitä ei kannata lähettää
  • että on paljon hyviä kirjoitusoppaita, joihin kannattaa tutustua
  • että kaikki tarinat on jo kerrottu, joten aiheen ei tarvitse olla omaperäinen, vaan tavan, jolla siitä kirjoittaa
  • Risto Ahdin sanoin: ole uskollinen omalle totuudellesi, lukija haistaa teeskentelyn

Voi, kuinka toivoisinkaan, että kirjoittaminen ei loppuisi siihen, että kirjoittamisen opinnot loppuvat. Toivon, että se pulpahtelisi esiin ainakin niin kauan, että ehdin saada romaanini valmiiksi. Ymmärrän kyllä, että olen tänä vuonna poikkeuksellisessa tilanteessa, kun kirjoittamiseen voi käyttää opiskeluaikaa, ja vaikka se välillä takkuaakin ja on muitakin opiskeluhommia, siihen on edes toisinaan mahdollisuus keskittyä kunnolla. Ensi syksystä ei ole vielä tietoa, mutta töitä olisi tarkoitus hakea. Jossain määrin erilaista se joka tapauksessa tulee olemaan.

Kirjoittamiskuulumisia

Minulla on sellainen tuntu, että tänä vuonna blogissa tulee olemaan kirjoittamisaiheisia postauksia suhteellisesti enemmän kuin aiemmin. Kirjoittaminen on minulle tänä lukuvuonna isommassa roolissa kuin ehkä koskaan, sillä kaikki muutamat jäljellä olevat kurssini liittyvät kirjoittamiseen ja lisäksi graduseminaari ja itse gradu sekä liittyvät aiheiltaan kirjoittamisprosessiin, että ovat sitä itseään. Minulla ei siis ole enää muita kursseja viemässä huomiota kirjoittamiselta. Silti oma työaika lasten koulu- ja hoitopäivän aikana tuntuu usein vilahtavan kuin siivillä, varsinkin jos ja kun en aina saa aiheesta heti kiinni. Pidän kuitenkin siitä, että osa päivistä voi olla lyhyitä, osa pitempiä tarpeen mukaan, opiskelu on ihanan joustavaa työelämään verrattuna!

Vaikka pelkästään kirjoittamiseen keskittyminen on harvinainen mahdollisuus, se on myös tavallaan vaikeaa, sillä joinakin päivinä pää tuntuu niin tyhjältä, ettei mitään oikein saa aikaiseksi. Toisina taas voisi kirjoittaa vaikka kuinka, mutta juuri silloin ei välttämättä olekaan mahdollisuutta. Aloin muuten äsken kirjoittaa tätä postausta, kun kerta kaikkiaan jumitin gradualkioni kanssa. Tuntuu, että vaikka “päätyöni” on nyt kirjoittaminen, siihen perehtyminen ja tutkiminen, en taida saada aikaiseksi kauheasti enempää tekstin saralla. En vain pysty tekemään sitä koko ajan. En ole vielä päässyt ihan kiinni gradumoodiin. Toki osa prosessista tapahtuu pään sisällä ja etenee siellä ennen kuin muuttuu konkreettiseksi. Olen myös suunnitellut pientä “opintoretkeä” romaanini tapahtumapaikoille ja se tuntuu hyvin innostavalta ajatukselta! Kirjan työstäminen voi olla muutakin kuin kirjoittamista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toivoisin, että saisin romaanikäsikirjoitukseni niin valmiiksi tämän vuoden aikana, että voisin jättää sen kokonaisuutena osaksi graduani. Jos se on vielä kesken, sitten liitän graduuni siitä vain osan. Kirjoittamisen gradu sisältää myös teoreettisemman osuuden, joka sekin kyllä liittyy kyseiseen tekstiini ja kirjoitusprosessiin. Todennäköisesti tutkiskelen siinä epookki- tai historiallisen romaanin ajankuvan luomista, koska tekstini sijoittuu historiaan, 1900-luvun eri vuosikymmenille. Mutta aloittaminen ei ole mitenkään helppoa! Tässä vaiheessa opintoja ohjeetkaan eivät enää ole kovin selkeitä, vaan tekeminen on hyvin itseohjautuvaa. Valinnanvaraa on, mutta miten sitä käyttää?

Olen jo luonut tiedoston nimeltä gradu ja alkanut kerätä sirpaletietoa ja lähteiden nimiä, mutta muuten teoriaosuus on aivan alkutekijöissään. Tiedonhakukin on oma projektinsa. Käsikirjoitus sen sijaan on kyllä hyvässä vaiheessa, mutta pysähtyy säännöllisesti. Sykli on suunnilleen tällainen: saan inspiraation, työstän kirjoitusta, simahdan tai inspiraatio kuluu loppuun tai on muita tehtäviä, teksti jää tauolle, kunnes kaivan sen myöhemmin esiin joko puoliväkisin tai uuden inspiraation synnyttämänä.

Aloin graduohjaajien suosituksesta kirjoittaa myös työpäiväkirjaa kirjoittamisestani, mikä tuntuu herättävän paljon ajatuksia. Kirjoittaminen on ehkä tapetilla nyt tällä hetkellä enemmän kuin valmiit kirjat, joten se tulee varmasti näkymään myös blogin aiheissa. Toki perinteisiä kirjapostauksiakin vielä nähdään.

Onko ruudun toisella puolella muita kirjoittajia tai gradun työstäjiä?

Moi

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Blogiloma venyikin sitten koko kesän mittaiseksi. Olen odottanut rauhassa, milloin tulee oikeasti halu aloitella taas blogihommia, ja elokuun piti näköjään vaihtua syyskuuksi, ennen kuin se päivä koitti. Olen kuitenkin ollut pelkästään iloinen, että blogilomasta olen pystynyt nauttimaan täysin siemauksin ja hyvällä omallatunnolla, sillä tunnollisena ja helposti syyllistyvänä ihmisenä saatan ottaa paineita turhaan.

Yllätyin, että kesänkin aikana blogissa oli kuitenkin jonkin verran vierailtu, ja etenkin muutamiin postauksiin ihmisiä on löytänyt kesälläkin muita enemmän, ehkä googlen kautta, en tiedä. Ainakin postauksiin Maijan tarinasta sekä Nadia Muradin Viimeinen tyttö – Olin Isiksen vanki -kirjasta virtaa tasaisesti kävijöitä edelleen.

Kesä meni hyvin ja oli enimmäkseen ihana. Intensiivisen lukuvuoden jälkeen oli mahtavaa pitää totaalitaukoa läppäristä ja somesta, en kaivannut niitä yhtään. Myös kamera sai pysyä enimmäkseen kaapissa, vain pidemmillä reissuilla kannoin sitä kaulassani. Kamerastakin on tullut kuin vaivihkaa työväline blogin ja toimittamisen kautta, joten assosioin sen samaan kategoriaan kuin tietokoneenkin. Talvella läppäri kun on tärkein työvälineeni. Tästä voi varmaan päätellä, että myös kirjoitukset lepäsivät rauhassa kesän. Kirjoittamiskuulumisia voisin kirjoittaa lisää omassa postauksessaan.

Olin myös ilmeisesti saanut tarpeekseni kirjoista, sillä lukeakaan ei huvittanut. Myös Bookbeat oli tauolla loppukesään asti, kunnes mieheni alkoi taas tehdä työreissuja, joiden pitkillä automatkoilla äänikirjat ovat ylivetoja. Kesän aikana Bookbeatiin olivat ilmestyneet myös erittäin tervetulleet Risto Räppääjä- ja Heinähattu ja Vilttitossu -kirjat, joten minä ja lapset olemme kuunnelleet niitä harva se päivä. Ja olenpa ajautunut taas kuuntelemaan paria aikuisten kirjaakin. Loma ja kirjatauko ovat tehneet tehtävänsä! Ähky on helpottanut.

Vähitellen myös opiskelu- ja kirjoitus-, jopa bloggaamismotivaatiot ovat palailleet. Opiskelu- ja kirjoitusmotivaatiot kulkevat nimittäin aika lailla käsi kädessä, sillä graduni sisältää kaunokirjallisen osuuden. Alkava lukuvuosi onkin toivon mukaan viimeinen opiskeluvuoteni yliopistossa. Meillä asuu nyt ekaluokkalainenkin, joten siksikin on ollut hyvä rauhoittaa elokuuta ja aloitella koulua pehmeällä laskulla. Mukavia, rauhallisia iltapäiviä.

Blogin tulevaisuus oli totta puhuen hieman vaakalaudalla. Kesällä pähkäilin, miten voisin jatkaa blogia, jos en kenties enää lue enkä kirjoita, ne asiat tuntuivat helteen helliessä niin kaukaisilta. Onneksi motivaatio on syksyn muassa palannut itsestään eikä minun ole tarvinnut pakottaa itseäni. Aikeenani on jatkaa bloggaamista, mutta yritän pitää julkaisuaikataulun väljempänä kuin aikaisempina kahtena vuotena. (Ei toivon mukaan alituisesti kuitenkaan kesäloman pituisia taukoja, heh). En ole vielä varma, keskitynkö vain blogiin ja jätän blogin somekanavat sikseen, vai riittääkö energiaa päivittää myös niitä. Blogiin ja someen saa nimittäin upotettua aikaa tasan niin paljon kuin sitä on valmis antamaan, joten pitää itse toimia oman aikansa portinvartijana.

No, tästä lähdetään katsomaan, mitä tämä vuosi tuo blogin suhteen tullessaan. Tervetuloa.

Yksi etappi saavutettu

Success is not final, failure is not fatal: it is the courage to continue that counts. 
– Winston Churchill –

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hyvää alkanutta vuotta! Täällä ollaan palattu sorvin ääreen kevään opintoja suunnitellen ja pikkuhiljaa aloitellen. Sain aika kivan joululahjan postissa: kandin paperit eli alemman korkeakoulututkinnon! Kyseinen opintopaketti oli viime keväänä jo yhtä kurssia vaille valmis, ja nyt joulun alla, viimeistenkin opintopisteiden kirjauduttua rekisteriin saatoin hakea tutkintoa. Toki olen tässä samalla edistänyt myös maisteriopintoja.

Olen _pikkuisen_ ylpeä itsestäni! Siis ihan tosi fiiliksissä! Joku voisi ajatella, ettei ole kummoistakaan saada kandin papereita 29 täytettyään, mutta ehkä juuri siksi se on minulle _tosi_ iso juttu. Olen ollut reilu kymmenen vuotta koulutukseltani ylioppilas ja nyt minulla on tutkinto yliopistosta, tuntuu vieläkin lähes uskomattomalta!

Ei tätä kummemmin olla juhlistettu, mutta pitää vaikka jonain päivänä käydä miehen kanssa lounaalla juhlan kunniaksi, vaikka thaimaalaisessa opiskelijaruokalan sijaan! Juttu on iso siksikin, että olen pystynyt kahden lapsen jälkeen palaamaan opiskelijaksi ja saattamaan yhden etapin loppuun, vaikka helpointa olisi tavallaan ollut luovuttaa. Olen saanut väkerrettyä kandin työn ja mennyt sen verran mukavuusalueen ulkopuolelle, että onhan monen vuoden opiskelu tässä vaiheessa myös taloudellinen uhraus. Minimiopintotuki kun ei kata kokonaan edes päivähoitomaksuja. Onneksi toinen meistä on jo valmistunut ja töissä! Olen kuitenkin edelleen tyytyväinen, että hoidin lapsia kotona usemman vuoden heidän ollessaan ihan pieniä, ne kasvavat niin äkkiä… Ensi syksynä esikoinen menee jo kouluun.

Nyt kun kevätkauden puolelle ollaan päästy, tuntuu niin hassulta ja huikealta sanoa, että valmistun maisteriksi todennäköisesti ensi keväänä, jos kaikki menee suunnitelmien mukaisesti. Siis reilun vuoden päästä! Minun ikuisuusprojektinikin loppu siis häämöttää jo! Mitä sen jälkeen? En todellakaan tiedä. Mutta nyt olen humanististen tieteiden kandidaatti, jippii ja kippis!

Onko sinulla juttuja, joiden saavuttamisesta olet ylpeä, vaikka ne eivät ehkä yleisen mittapuun mukaan tuntuisikaan kovin erikoisilta saavutuksilta? Minusta meidän on syytä juhlistaa reippaasti niitä pienempiäkin askeleita, ovathan ne omassa elämässämme suuria harppauksia!

Teatteri: Kolme sisarta

kolme sisarta
Kuvat Kaupunginteatterin sivuilta.

Ainoastaan suru seuralaistaan rakastaa.

Kävin pitkästä aikaa isomman tuotannon teatterissa, katsomassa viikonloppuna nimittäin Jyväskylän kaupunginteatterin sovituksen Anton Tšehovin klassikkonäytelmästä Kolme sisarta. Näytelmän on ohjannut Hilkka–Liisa Iivanainen ja päärooleissa nähdään Hanna Liinoja, Tytti Vänskä, Saara Jokiaho sekä Aaro Vuotila.

Oli aika erikoista olla katsomassa näytelmää, jonka käsikirjoituksen olin juuri lukenut. Ja nimenomaan juuri tämän sovituksen, joka lavalla nähtiin. Lukeminen ja katsominen liittyivät dramaturgian oppimistehtävään, jossa käsikirjoituksen pohjalta piti miettiä, minkälaisen dramatisoinnin itse tekisi, ja käydä sitten katsomassa valmis näytelmä. Oli outoa, kun repliikit olivat tuttuja, ja toteutus luonnollisesti erilainen kuin omassa päässä oli kuvitellut.

kolme sisarta 2

Esitys oli kuitenkin hieno ja vaikuttava. Missään määrin onnellinen kertomushan Kolme sisarta ei ole. Draamaa isolla deellä. Tarina kertoo kolmesta sisaresta (Olga, Maša ja Irina) ja heidän veljestään entisajan Venäjällä. Sisarusten vanhemmat ovat kuolleet ja niin kodin seinät ja kuin koko syrjäinen kaupunki tuntuvat hieman ahtailta, varsinkin kun Andrei-veljen vaimo Nataša haluaa olla rouva talossa. Sisarukset ovat onnettomia ja kaipaavat Moskovaan, joka näyttäytyy unelmien ja mahdollisuuksien kaupunkina. Suhteet miehiin ovat sotkuisia eikä onnea näytä löytyvän helposti rakkausrintamallakaan. Traagisin hahmo on minusta keskimmäinen sisar, Maša (alla), jonka roolin Tytti Vänskä tulkitsee vaikuttavasti.

kolme sisarta 3

Esityksessä on paljon lauluja, ja lavastus ja puvustus toimivat hienosti. Varsinkin väliajan jälkeen lavastuksessa noustaan vielä uudelle tasolle. Mietin käsikirjoitusta lukiessani koko ajan, kuinka ihmeessä lasiveranta tullaan toteuttamaan, mutta siinä oli onnistuttu oikein mallikkaasti. Ammattilaiset asialla. Venäjän kielessä käytetään paljon lempinimiä, joten muutenkin vaikeista ja pitkistä nimistä oli välillä vaikea pysyä perillä, kuka on kuka, koska välillä henkilöitä kutsuttiin sukunimillä, välillä etu- tai lempinimillä.

Lempihahmoni näytelmässä oli ehkäpä vanhin sisar eli hillitty Olga (Hanna Liinoja), joka tässä sovituksessa oli nuorimmaiselle ikäeronkin puolesta kuin äiti. Näytelmän esittämistä jatketaan keväällä, joten vielä ehtii käydä katsomassa. Itsekin hyödynsin ensi kertaa opiskelijoiden viimetippalipun: kahdeksalla eurolla ammattiteatteriin, ei paha!

 

 

 

Hei vaan hei

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Moi! Tulin vain kertomaan, etten ole hylännyt blogia, vaikkei minusta olekaan vähään aikaan kuulunut! Instagram-tiliäni seuranneet ovatkin varmaan jo huomanneet, että meillä oli muutto tässä noin viikko sitten! Muutimme rivitalokolmiosta ihanaan omakotitaloon, joten aikalailla muutto, seinien maalaaminen ja uuden kodin laittaminen ovat vieneet huomion parina viime viikkona. Ihanaa kyllä olla täällä ❤ Vielä on laatikoita purkamatta, joten hommaa tuleekin riittämään, mutta se on kuitenkin sellaista kivaa puuhaa. Täällä on ihanan talvistakin.

Lisäksi tähän marras-joulukuun vaihteeseen osuu usein opiskelujen puolesta kauhea määrä dead lineja, ja niin tänäkin vuonna! Kouluhommia riittää yllin kyllin aika lähelle joulua siis. Opiskelen draamakasvatusta nyt sivuaineena ja pidän siitä ihan valtavasti, mutta siinä on myös aika työläitä tehtäviä lähijaksojen ohella. Lisäksi teen hieman töitä samalla. En siis ole ehtinyt kauheasti kirjoitella tai lukea paitsi koulukirjoja, joten siksi blogikaan ei ole päivittynyt.

Minulla on tosin ollut pitkään jo kesken Anthony Doerrin ihana romaani Kaikki se valo, jota emme näe, ja varmaan pian saan sen loppuun, joten siitä ainakin pääsen tännekin hehkuttamaan jossain vaiheessa! Instagramia (lue: bookstagramia) päivittelen aktiivisemmin, joten kannattaa seurailla sieltäkin juttuja! Ihanaa adventin aikaa kaikille!

Kirjalaakson tarinoita

Opiskeluarki on intensiivisesti käynnissä, ja tulevina viikkoina blogin päivitystahti varmaan reilusti verkkaistuu, koska toimitan muiden kurssien lisäksi opiskelukaverini Ullan kanssa verkkoon hyperlokaalia uutismediaa monimediajournalismin kurssityönä.
 –
Käykää ihmeessä katsastamassa sitäkin sivua, etenkin jyväskyläläisille siellä voi olla kiinnostavia juttuja. Hyperlokaali eli hyperpaikallinen media tarkoittaa, että se keskittyy vain hyvin rajatulle alueelle, joka voi olla esimerkiksi jokin asuinalue, katu tai vaikka yksi rakennus. Kirjallisuuden ja journalistiikan opiskelijoina valitsimme kaupunginkirjaston!
 –
Nyt sivut ovat pystyssä ja ensimmäinen juttukin ulkona. Siitä se lähtee,   kirjalaaksontarinoita.wordpress.com. Meidät löytää myös Instagramista (@kirjalaakson).
 –
Käykäähän kurkkaamassa myös Ullan mielettömän kaunis kirja-aiheinen Instagram-tili (@tarinannuppuja).