Unihiekkaa etsimässä

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meillä on kaksi jo taaperoiän ohittanutta lasta, mutta yövalvomiset ja uniongelmat monissa muodoissaan ovat tuttuakin tutumpaa kauraa taannoisilta vuosilta. Siksi lainasin ihan mielenkiinnosta Anna Keski-Rahkosen ja Minna Nalbantoglun teoksen Unihiekkaa etsimässä (2011), joka on samalta vuodelta kuin esikoiseni. Nyt olen lueskellut sitä ainoastaan jälkiviisaana, ristiriitaisin tuntein.

Unihiekkaa etsimässä tuskin olisi lähtenyt matkaani ellei se olisi ollut nimenä tuttuakin tutumpi. Sitä on suositeltu vastauksena uniongelmiin monen perheblogin kommenttiboxissa ja keskustelupalstoilla. Kiinnosti nähdä, onko teos todella niin erinomainen, että sen avulla kaikki olisi ollut toisin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Unihiekkaa etsimässä on kyllä hyvä opas, tiedonlähde erilaisista nukkumiseen liittyvistä ongelmista eri ikäkausina ja täsmävinkeistä niihin liittyen. Siinä selitetään arvottamatta erilaisia unikouluvaihtoehtoja sekä annetaan vertaistuelle eli toisille vanhemmille puheenvuoroja. Mitään taikakeinoja hyvin nukuttuihin öihin teos ei kuitenkaan tarjoa, sillä – voin paljastaa salaisuuden – niitä ei ole!

Ilahduin siitä, ettei teos syyllistä väsyneitä vanhempia liian vähästä yrittämisestä tai väärin toimimisesta, sillä sitä hieman pelkäsin, kun kirjaan tartuin. Odotin saarnaavampaa sävyä, mutta teos pysyy asialinjalla. Siinä se eroaa monista ihmisistä, sillä nukkumisasioissa jos jossain besserwissereitä riittää. Toki teos on kirjoitettu nimenomaan tarjoamaan neuvoja, mutta koska vauvat ja vanhemmat eivät ole koneita, ne eivät aina toimi säätöjen ja sääntöjen mukaan. Vauvaa ei voi ohjelmoida toimimaan tietyllä tavalla. Ohjeet auttavat vain joillakin, ei kaikilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suosittelen kirjaa vain semi-uniongelmaisille perheille. Jos perheessä valvotaan paljon, luultavasti kaikki kirjan ohjeet on jo googletettu ja kokeiltu, joten se siitä. HC-valvojat eivät pikkukikoista hyödy, vaan silloin on parempi vain olla armollinen itselleen ja etsiä paras tapa jaksaa yö kerrallaan.

Monia tuoreita vanhempia saattaa yllättää, etteivät uniongelmat usein lopukaan vauvavaiheeseen. Taaperoaikaankin kirjassa on muutamia hyviä vinkkejä. Meillä yöt nukutaan nyt hyvin, mutta nukahtaminen on toisinaan vaikeaa vielä kuusivuotiaalla. Loppujen lopuksi asiantuntijatkin ovat kaikissa näissä uniasioissa melko kädettömiä: paras neuvo jokaiseen tilanteeseen on kai muistutus siitä, että sekin on vain vaihe. 

 

Anna Keski-Rahkonen & Minna Nalbantoglu: Unihiekkaa etsimässä – Ratkaisuja vauvan ja taaperon unipulmiin
Duodecim, 2011
236 s.

Marttinen & Talvitie: Äidin karkkipäivä

Oma elämä
 
Äiti ei jaksa aina olla inkkari, torimyyjä, muotinukke tai
merirosvo. Äidillä on ikiomia paheita. Aarrekätkö. Lukollinen 
päiväkirja. Salainen karkkivarasto. Ajatuksia, joita kukaan
ei tiedä.
 –
Elämän ilot
Valvotaan yhtä aikaa ja vuorotellen. Riidellään ja sovitaan riidat. Itketään.
Suukotellaan ja rakastetaan. Vihataan ja kärsitään. Ollaan onnellisia.
Yhtä aikaa ja vuorotellen.
    Keskellä yötä, pimeässä. Vauva nauraa ääneen.
 
Cappucino
Miltä cappucino maistuu italialaisen pikkukylän baarissa
tiskiin nojaten, sitruuna- ja oliivipuiden siimeksessä?
    Tuskin yhtä hyvältä kuin omassa keittiössä ennen
perunoiden muusaamista, kakkavaipan aromien leijuessa ilmassa.
    Lehdestä on luettu etusivu ja kahvista siemaistu muutama
kulaus, kun toisesta huoneesta kantautuu vaativa huuto:
    – Äiti! Mulla on kantapäässä tikku!
    – Äiti, missä mun toinen sormikas on?
    – Äiti, mä tahdon maalata!
    – Äiti, mulla on kamala pissahätä!
    – Äiti, apua, äiti tuu heti tänne!
 –
 –
Tittamari Marttisen runoilema ja Virpi Talvitien kuvittama Äidin karkkipäivä (2003) on lempeän lämminhenkinen mutta kuitenkin realistinen läpileikkaus äiti-ihmisen elämästä. Teos ei ole mitään uusinta uutta, mutta oikein hyvin upposi “nykyäidillekin”, kun sen tällä viikolla kirjastosta bongasin. Joitakin oikein universaaleja havaintoja, jonkakaltaisia olen itsekin välillä raapustellut. Marttisen runot ovat hyvin miellyttäviä, lempeän huumorin sävyttämiä, Talvitien kuvat tekevät myös paljon, täydentävät runoja. Erityisesti pidin kirjan jälkimmäisestä puoliskosta, koska se vaihe on nyt niinkuin päällä. Alkupuolella on odotus- ja vauva-aikaan liittyviä runoja ja loppupuolella vähän isompiin lapsiin, yleisesti lapsiperheisiin ja äitiyteen liittyviä. Suosittelen näitä akuutissa vaiheessa oleville äiti-ihmisille.
 –
Leikki-ikäinen
 
Tietysti se leikkii. Ruoalla. Kattiloilla,
kauhoilla, kännyköillä ja avaimilla. 
Veitsillä. Taskulampuilla. Tärkeillä
papereilla. Puhelimella. 
Tietokoneella. 
Vedellä, ja joskus tulella.
 
 
Vapaa-illan jälkeen
 
Koti näyttää erilaiselta kuin ennen.
    Ilta oli virkistävä, mutta ei niin virkistävä, että jaksaisin
heti ryhtyä raivaamaan polkua olohuoneen tavararöykkiön läpi.
    Kuopus makaa sängyllä velttona kuin pehmopupu.
Puuro ei pysy sisällä. Kuivaan lammikot lattialta. Hyvä, että
perheelle saa maksaa heti. Käteisellä.
 
 
Leikki kesken

Tietysti leikki on kesken.
Kesken on myös neule, kahvi, puhelu,
ateria, kirje, gradu. 
    Mikään ei ole niin pysyvää kuin väliaikainen. Taulut
nojaavat ripustamatta seinään. Ruokapöytä on siinä, mihin
muuttomiehet sen käsistään laskivat. Sängyn alla on pahvi-
laatikoita, joiden sisältöä kukaan ei kaipaa.
    Kirjahyllyssä keikkuu voidepurkkeja, pariton kenkä,
kuumemittari, astmapiippu, Duplo-ukko ja tuttipullo
puolillaan sakkautunutta maitoa.
    Lapsiperheen koti ei tule valmiiksi. Kun on kunnolla
siivottu, joku pyöräyttää kaledoiskooppia. 

Tittamari Marttinen (runot), Virpi Talvitie (kuvitus): Äidin karkkipäivä
WSOY, 2003
151 s.

 

Aalto: Paikka kaikelle

Kotia pidetään paikkana, jossa voi turvallisesti olla oma itsensä. Tämä tekee meistä myös haavoittuvia. Kotini on yhtä kuin minä itse, joten jos kotini ei ole hieno tai siisti, minäkään en kelpaa. Ennen vieraiden tuloa siivotaan kuumeisesti (ja koska kyläilemme vain siivotuissa kodeissa, kuvittelemme toisten koteja siistimmiksi kuin omaamme) tai sitten vieraita ei kutsuta ensinkään. Kotia koskevat moitteet ja kehut otetaan usein henkilökohtaisesti.
Olen lukenut tässä kesällä useita kiinnostavia kirjoja, joista aion kirjoittaa tännekin, mutta en ole vaan vielä lomailulta ehtinyt. Tällä viikolla meillä alkoikin arki jo puoliksi, eli osapäiväiset eskarit ja hoidot, joten meikäläisellä on aika vapaata kirjatentteihinluku- ja yleistä kirjoitteluaikaa ainakin muutamana aamupäivänä viikossa, kunnes syyskuussa alkavat tositoimet myös opinnoissa. En kauheasti odota sitä kiirettä ja intensiivisyyttä, mutta onneksi on saanut olla kunnolla kotona kesäkauden.
Tästä aasinsiltana päästäänkin tähän Ilana Aallon uuteen kirjaan, jonka suorastaan ahmin sanasta sanaan muutama viikko sitten, kun hain inspiraatiota kodin järjestelyyn ja raivaamiseen loppuloman puhteena. Eli, tadaa, Paikka kaikelle – Mistä tavaratulva syntyy ja kuinka se padotaan (2017). Tekisi mieli huudahtaa perään, että “Sen kun tietäisi!”, mutta totta puhuen kirjan luettua on taas vähän viisaampi edellämainittuihin kysymyksiin nähden.
Paikka kaikelle on todella innostavaa luettavaa, mutta suosittelen lukemaan sen silloin kun todella on hieman ylimääräistä aikaa käyttää järjestelyyn. Minäkin luin sitä suurinpiirtein rätti toisessa kädessä. Kirja ei kuitenkaan ole onneksi liian käytännöllinen. Minäkin kun olen tällainen ajattelija–hajattelija, joka on vielä viehättynyt historiasta, niin kaltaiselleni emännälle teos oli juuri sopiva. Aalto on nimittäin sekä ammattijärjestäjä että myös kulttuurihistorioitsija, joten hänellä on paljon mielenkiintoista tietoa siitä, miksi kotitaloudet nykyään ovat juuri sellaisia kuin ovat.
Kirjassa käydään läpi talon jokainen huone autotallia myöten ja suurin osa on juurikin kulttuurihistoriaa. Pohditaan myös esimerkiksi, miksi siisteystasolla usein mitataan ihmisen kunnollisuutta muillakin elämän osa-alueilla ja miksi tavaroilla on muutakin kuin vain välinearvoa. Joitakin käytännön vinkkejäkin tarjotaan aina lukujen lopussa, mutta ne eivät ole hyökkääviä tai painostavia. Kukin tehköön kuten parhaaksi näkee. Kirjan ilmapiiri vain innostaa järjestelemään, vaikka yhtä hyvin teoksen voisi lukea vain oppiakseen annoksen kulttuurihistoriaa.
Teoksessa on armollinen asenne koteja ja niiden asukkeja kohtaan ja siinä osuvasti kritisoidaan myös mainontaa, jonka ruokkimina jotenkin oletamme ihannekodin näyttävän automaattisesti avaralta, vaalealta ja tyhjältä design-kodilta. Koska tämä onnistuu käytännössä vain harvoilta, olemme pettyneitä omaan lääväämme, vaikka toisaalta se voi olla kodikas kolo juuri omiin tarpeisiimme. Kirjassa myös todetaan, että vain rikkailla on varaa olla minimalisteja ja tyhjä tila on luksusta. Niin se tavallaan onkin, vaikka ylimääräisen, oikeasti tarpeettoman rojun raivaamisesta hyötyvät kyllä muutkin. Mutta rikkaat eivät tarvitse vähän nuhjuisia vaatteita tai muuta vastaavaa kamaa pyörimään nurkkiin, koska tarvittaessa voi ostaa uuttakin. Tavan talliaisella ei useinkaan ole myöskään varaa sommitella huonekaluja ja sisustusta mätsäämään täysin toisiinsa, jolloin yleisvaikutelma ei ole sisustuslehtiseesteinen, vaikka puhdasta olisikin.
Kodin raivaaminen on vaikea operaatio. Se olisikin ihan ok, jos kyseessä olisivat vain omat tavarat. Mutta kun tilaa on niukalti ja perheeessä neljä henkilöä, koti on kuin jatkuvasti muotoaan hakeva eliö, jonka kamamäärän täydellinen hallitseminen hipoo mahdottomuutta ( = on mahdotonta). Etenkin, kun toisten tavaroita ei voi raivata eteenpäin oikein neuvottelematta ja moni tässä perheessä pitää aarteina sellaisia juttuja, joita joku toinen taas kutsuisi roskiksi. Siisteys ja tavaran määrä onkin kompromissi. Lomalla on kiva yrittää järjestää ja raivata tilaa niille säästettäville kamppeille, mutta auta armias, kun arki taas täysillä koittaa! Olisikin se paikka kaikelle!
 –
Pointsit kuitenkin Aallolle kirjasta! Hän vaikuttaa juuri sellaiselta ihmiseltä, jonka voisin kutsua ammattijärjestäjäksi kotiimme, jos sellaista harkitsisi. Paikka kaikelle sopii myös suomalaiselle mentaliteetilleni paremmin kuin japanilaisen Marie Kondon teokset, sillä siinä ei niin tiukkaa linjaa vedetä. Kirja käykin osittain vuoropuhelua Kondon kanssa, muttei varsinaisesti arvostele tätä. Myös Kondon shintolainen tapa jutella esineille on itselleni vieras ja kuulehan sitä välillä urbaanilegendoja Konmariin hurahtaneista, jotka ovat marittaneet jopa miehensä veks kaiken kaman mukana. Paikka kaikelle onkin kirjoitettu hyvin suomalaisista lähtökohdista, joten tähän kulttuuriin se istuu hyvin. Teos ei kuitenkaan pyri kilpailemaan muiden alan teosten kanssa, vaikka kommentoikin niitä, vaan loppusivuilla on oikein vinkkejä lisälukemisesta.



Ilana Aalto: Paikka kaikelle 
Atena, 2017
278 s.

Teatteri: Taaperosuihku

#Saanko piiskata lastani jos hän sitä itse pyytää?
#Annatko lapsesi olla kaveri köyhän lapsen kanssa?

#Onko normaalia…?

Kuva täältä
Olin eilen katsomassa hulvatonta Taaperosuihkua kaverini kanssa Hämeenlinnassa. Kyseessä on Annika Poijärven ja Saara Kotkaniemen toteuttama esitys, jossa nauretaan yhdessä vanhemmuuden aiheuttamille peloille, ihmetyksen aiheille, älynväläyksille ja ennakkoluuloillekin. Esitys oli vierailevana tähtenä lasten taidefestivaali Hippaloilla ja tapahtuman ainoa K-18. Nimestään huolimatta kyse ei siis ollut pikkulasten teatterista.
Esityksen idea on se, että kaikki tekstit, ihan kaikki siis, on poimittu netin keskustelufoorumeilta. Välillä unohtui, että näinkö tosiaan oli, koska monet jutut olivat niin absurdeja ja nauru kyllä raikasi vähän väliä. Puolessatoista tunnissa kaksikko ehti käsitellä muun muassa kurinpitoa, raivokohtauksia, lastenohjelmia, kihomatoja, sinkkujen vauvapohdintaa, kuolemanpelkoa, sitä kuinka isä syö aina lapselle tarkoitetut vanukkaat jääkaapista ja kovin montaa muuta aihetta. Pelkistetty lavastus, muutamat videoklipit ja kaksi naista riittivät mainiosti hauskaan esitykseen.
Dialogista tunnisti mainiosti palstailijoiden arkkityyppejä, hekotellaan niille muka kaukaisille joillekin, jotka kirjoittavat nettiin niin höpösti. Vaikka kaikki jutut eivät osuisi ja uppoaisi, silti varmaankin edes jotain huvittavalla tavalla tuttua kaikki vanhemmat voivat kuitenkin esityksestä löytää. Ennen kaikkea esitys kyllä paljastaa netin keskustelufoorumeiden viidakon lait ja nauraa niille. Mikä tahansa mieltä askarruttaa, netistä kannattaa kysyä neuvoa? Ja melko varmasti joku älyniekka ensimmäiseksi ohjaa sinut tai lapsesi neurologille, jos Taaperosuihkun keskustelunäytteitä on uskominen.
#Onko ok, että istun tässä koneella ja 1-v leikkii itsekseen??
 
 
Taaperosuihku
Annika Poijärvi ja Saara Kotkaniemi
Hippalot, Teatteri Verstas (Yleensä Kansallisteatterin lavaklubi)
1,5 tuntia
 
 

 

Linnassa ja laivalla

Tässä vajaa pari viikkoa sitten meidän perhe jakaantui eri reissuille, kun mieheni lähti veljiensä kanssa road tripille Norjaan asti ja minäkin tein lasten kanssa kolmistaan pienen kivan kesälomareissun. Meillä oli tosi hauskaa ihan tyttöporukallakin ja kaikki meni hyvin, vaikka eka kerta oli, kun lähdin lasten kanssa laivalle ainoana aikuisena! Suuntasimme tällä kertaa auton kohti Turkua, jossa tulee käytyä tosi harvoin pitkän matkan takia. Otin kuitenkin matkankin jo loman kannalta, pysähdyttiin Ikeaan syömään puolivälissä ja kuunneltiin äänikirjaa Turkuun körötellessä.
Ajoimme suoraan satama-alueelle parkkiin, ettei tarvinnut lähteä auton kanssa keskustaan sompailemaan. Ennen lähtöselvityksen alkua meillä oli muutama tunti aikaa, mikä riitti hyvin viereisessä Turun linnassa käymiseen. Se oli oikein passeli kohde lasten kanssa, ja siellä oli liikkeellä paljon muitakin lapsiperheitä. Historiasta kiinnostuneena oli tosi kiva käydä siellä itsekin, edellisestä ja ainoasta kerrasta on tosi, tosi kauan. Lapsetkin jaksoivat tosi hienosti kiertää koko linnan jokaisen sokkelon ja sopukan ja olisivat vielä mielellään jääneetkin sinne. Heitäkin kiehtoi se vanhassa linnassa huokuva ritariaikojen tunnelma: kapeita, hämäriä käytäviä, karmivia tyrmiä, kuninkaansaleja ja tornihuoneita.
Turun linnassa oli kyllä tosi paljon nähtävää! Varsinaisen vanhan renessanssilinnan lisäksi esilinnan puolella oli paljon upeita eri tyylikausien mukaan sisustettuja huoneita, vanhoja vankisellejä, lapsille linna-aiheisia tehtäväpisteitä, taidetta ja museokamaa kuten historiallisten vaatteiden, astioiden ja lelujen kokoelmia. Tosi paljon katsottavaa siis. Näimme myös Albert Edelfeltin kuuluisan teoksen Kaarle Herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista. Kävin muuten samaisella viikolla ystäväni kanssa myös Hämeenlinnan taidemuseossa, jossa en myöskään ole vuosikausiin käynyt. Hyvä kokemus sekin. Kultakauden taiteen ystävälle siellä oli uudella puolella tunnettujen taiteilijoiden teoksia, lisäksi vanha puoli oli kokonaan Verner Holmbergin näyttelyä. Kauniita luontoaiheita.
Linnalta käppäilimme Siljan terminaaliin, jossa en ollutkaan ennen käynyt. Meillä oli hyvin aikaa odotella ja ensin terminaalissa olikin ihanan avaraa, mutta lopussa tila oli kyllä tupaten täynnä ihmisiä. Menimme vaihteeksi Siljalla, kun pari viimeistä kertaa olemme menneet Vikingillä. Tällä kertaa menimme ihan pelkälle risteilylle, joka kävi kyllä Tukholmassa, mutta ei ehtinyt mennä maihin. Nyt kun on ollut niitä kaikkia terrorijuttuja, niin ei tehnyt mieli lähteä yksin kahden lapsen kanssa maihin. Jotenkin sitä vähän pelkää kuitenkin, entä jos jotain tapahtuisi juuri kun olemme keskenään siellä, vaikka todennäköisesti pelko on aivan turha. Muutenkin oli tosi leppoisaa olla pelkästään laivalla, siellä kun voi aika vapaasti puuhailla ja on oma hytti, jonne voi mennä välillä lepäilemään.
Tylsää hetkeä ei tuolla risteilyllä kyllä tullut. Lastenohjelmaa oli järjestetty tosi paljon ja lisäksi kesän ajan siellä oli tavallisen pallomeren lisäksi pomppulinaa, kiipeilyseinää ja paljon muuta tekemistä. Harri Hylkeen lisäksi myös Muumipeikko ja Pikku Myy olivat lapsia viihdyttämässä. Kävimme myös buffetissa syömässä ja monta kertaa kannella ihailemassa saaristolaismaisemia. Niin kiva reissu oli, että uudestaankin voisin hyvin lähteä. Lisäksi laivalla on halvempaa yöpyä kuin hotellissa, joten sekin tuossa merimatkailussa houkuttaa. Laivan saavuttua Turkuun ajelimme kauniissa kesäillassa vielä pariksi yöksi Hämeenlinnan mummilaan ennen kotiinpaluuta.

Salzburg

Majapaikkamme oli alle puolen tunnin ajomatkan päässä Mozartin syntymäkaupungista, Salzburgista, joten tokihan kävimme sielläkin yhtenä päivänä. Käynti tosin vain vahvisti hämärää muistikuvaa, että pienet lapset ja suuret kaupungit eivät ole paras yhdistelmä rentoa lomaa ajatellen. Lämpimänä päivänä kaupunki oli täynnä turisteja ja tietenkin liikennettä, joten lapsia piti pitää melkein koko ajan tiukasti kädestä. Suurin osa lomaamme vietettiinkin ehkä juuri tästä syystä ihanalla maaseudulla, jossa voi vapaammin juoksennella.
Salzburgiin mennessä ajelimme yhdelle minivuorelle, josta oli upeat näkymät kaupungin yli ja lumihuippuiset jättiläisvuoretkin siinsivät taivaanrannassa.
Salzburghan on kaupunkina ihana, ja olen käynyt siellä useita kertoja ennenkin. Tällä kertaa käynti oli tosiaan aika stressaava juuri muun muassa tungoksen takia, eikä kuitenkaan voinut oikein rauhassa katsella ympärille, kun piti pitää lapset turvassa turistien jaloista. Kun pääsimme Getraidegasselle eli Salzburgin kuuluisimmalle kävelykadulle, ruuhka hieman hellitti eikä autojakaan tarvinnut varoa. Vanhat talot kyltteineen ja näyteikkuinoineen ovat todella kauniita. Vähän kuin Wien pienoiskoossa. Kävimme yhdessä hienossa katedraalissa, söimme eväitä ja palasimme kotikonnuillemme uimaan todeten, että lapsiperheenä reissatessa nautimme paljon enemmän maalaishiljaisuudesta kuin kaupungin vilinästä.

Itävalta

Moikka! Terveisiä lomalta! Ollaan reissailtu niin Suomessa kuin ulkomaillakin ja blogilomaakin olen pitänyt ihan reilusti. Läppäri on saanut lepäillä rauhassa repussaan. Olimme vajaa pari viikkoa tämän kesän ulkomaanreissullamme Itävallassa ja taas vahvistui se tunne, että se on yksi Euroopan kivoimmista, helpoimmista ja kauneimmista alueista omatoimiseen perhematkailuun.
Lensimme Lufthansalla Müncheniin Etelä-Saksan puolelle, koska sinne saa paljon halvemmalla lentoja kuin Itävaltaan. Lufthansa ja Münchenin lentokenttä ovat muutenkin tosi perheystävällisiä, ja lentomatka on ihanan lyhyt, vain 2,5 tuntia. Lentokentällä on jopa siisti, turvallinen ja ilmainen lasten oma lounge, jonne voi jättää lapset ohjaajien kanssa vähäksi aikaa ilman vanhempiakin. Paluumatkalla hyödynsimme tätä ja hyvin lapset viihtyivät pallomeressä ja muissa aktiviteeteissä kielimuurista huolimatta. Saksassa ja Itävallassa on muutenkin niin ihanan siistiä ja kaikki on järjestyksessä, että siellä on lastenkin kanssa helppoa ja mukavaa matkustaa. Eikä taukopaikoilla ole mitään reikä lattiassa -vessoja.
Münchenistä oli noin 200 km matkaa majapaikkaamme, joka sijaitsi Itävallassa Salzgammergutin alueella, Fuschl am Seen kylän liepeillä. Vuokra-autolla karautimme sinne, ja matka taittuikin melko pikaisesti nopeusrajatonta autobahnia pitkin. Meitä perillä odottava asunto oli tosi siisti, sellainen Alpeille tyypillinen ferienwohnung maalaistalossa. Se on edullisempi ja mielestäni myös miellyttävämpi tapa matkustaa kuin hotelliloma, jos on kyseessä pitempi kuin parin yön reissu. Parvekkeeltamme avautuivat aivan ihanat maisemat, joissa sielu sai levätä. Meitä hellivät melkein joka päivä ihanat helteet, joita seurasivat useampana iltana myös ukkoskuurot.
Noissa maisemissa ei ollut edes hirveä katastrofi se, että meille iski reissussa oksennustauti. 3/4 perheestä sairastui, minä mukaan lukien. Onneksi se meni kullakin melko nopeasti ohi eikä koko loma mennyt vain sairastaessa. Ja onneksi se ei alkanut kellään lentokoneessa!
Fuschl am See on tosi nätti pieni kaupunki. Kylän ranta on aivan upea, niin seesteistä, niin kaunista. Muita matkailijoita ei ollut tungokseksi asti, sopivan rauhallista ja kodikasta. Paljon luontoa. Lehmät kuuluvat kuvaan, niitä oli välillä tielläkin.
Alueella olisi loputtomasti tekemistä ja nähtävää. Sitä riittää moneksi matkaksi. Aina uusia suloisia pikku kyliä, kristallinkirkkaita järviä, luontoretkiä, uusia vuoria valloitettaiksi. Tämä oli minulla jo aika mones kerta Salzgammergutin alueella ja perheenäkin jo toinen, mutta taas oli kaikki sopivasti uutta, kun olimme taas hieman eri paikassa kuin viimeksi. Nuo järvet, joita siellä on paljon, ovat uskomattoman kauniita ja läpinäkyviä. Niiden rannoilla on myös usein edullisia ja siistejä maauimaloita, jonne lasten kanssa on mukava mennä. Ihania luonnonrantoja myös. Lähistöllä oli myös kaunis St. Gilgenin pikkukaupunki, josta alla olevat kuvat.
Kävimme yhtenä päivänä myös Salzburgissa ja Hallstattissa, mutta minulla on niin paljon kuvia, että taidan tehdä niistä ihan omat postauksensa.

Keski-Suomen kesätärppejä

Kesällä on kiva puuhata aina jotain vähän arjesta poikkeavaa siinä ihan omassa kotikaupungissa ja lähiympäristössä. Kokosin tähän muutamia kesävinkkejä, joista monet ovat meidän perheen suosikkipaikkoja Keski-Suomessa. Koska usein parhaat asiat eivät maksa mitään, siksi näistäkin suurin osa on ilmaisia tai ainakin edullisia. Kesällä on kiva myös katsella hieman muitakin mestoja kuin omaa kotipaikkaansa, voin suositella Keski-Suomea lapsiystävällisenä retkikohteena myös muualta tuleville.
Harju on Jyväskylän ylpeys. Lapsille on elämys jo ihan vain kiivetä ylös ja käydä vaikka näkötornissa ihailemassa kaupunkia. Harjun juurella sijaitseva Mäki-Matin perhepuisto on Jyväskylän paras leikkipuisto eikä samanlaista joka kaupungissa olekaan. Uimarannoista Tuomiojärven ranta on meidän ehdoton suosikki mataluuden ja lapsiystävällisyyden takia.
Museot! Uskaltauduin Jyväskylän pieneen taidemuseoon ekaa kertaa lasten kanssa, kun siellä oli Suomi 100-vuotta -teemainen näyttely. Ihan hyvin meni, pienempi oli varmuuden vuoksi sylissä, koska teoksiinhan ei-saa-koskea. Isompaa kiinnostivat jo taulutkin. Kiersimme sattuneesta syystä hyvin nopeasti itse näyttelyn, ja kiinnostavin osuus lapsille oli yläkerran 1960-luvun asunnoksi sisustettu “huoneisto”, josta näki, millaiselta mummojen ja pappojen lapsuudessa on näyttänyt. Keskusta on kauniilla kelillä muutenkin kiva pihakatuineen ja kirkkopuistoineen. Toivolan vanhan pihan aluperäisen näköiseksi sisustettu käsityöläiskoti pitemmän ajan takaa on myös kiinnostava lastenkin kanssa. Ja Harjun ilmainen luontomuseo on lasten kanssa kiva ja ilmainen!
Haapamäen höyryveturipuisto on tosi kiva paikka lapsiperheelle ja junista kiinnostuneille. Siellä on siis niitä vanhoja höyryvetureita ja leikkipaikka, ei mitään hirveän hienoa ja hyvin laitettua, mutta ihanan uinuva pikkupaikkakunnan tunnelma ja onhan ne veturit upeita. Keuruun takana sijaitseva Haapamäki itsessäänkin on kiva, uneliaan idyllinen kesäpaikka, mutta ei kannata odottaa, että siellä tapahtuisi mitään. Meillä nyt liittyy paikkaan tunnesyitä sukujuurien takia.
Keuruu on meille huippu kesäpikkukaupunki. Meidän tulee pyörittyä siellä useita kertoja kesässä, koska appivanhempien mökki on Keurusselän rannalla. Keuruun vanha kirkko on näkemisen arvoinen (kuten myös Petäjäveden siinä matkan varrella), Vanha Pappila on myös kiva ja se ranta-alue ylipäätään. Keuruulla on myös hyvä kiinalainen ja Pappilan Vanhasta Tavernastakin saa hyvää ruokaa. Keuruulta pääsee myös näppärästi Mänttään, jossa onkin vaikka mitä nähtävyyksiä.
 –
Oravivuorelta

 

Oravivuori, Struven ketju on hieno luontokohde Jyväskylän ja Jämsän välillä. Ajetaan siitä monta kertaa vuodessa ohi muttei oltu koskaan pysähdytty ennen tätä kesää. Siellä on hieno näkötorni, upeat maisemat. Tuli vähän Alppirinteet mieleen. Melko jyrkkääkin kiipeämistä. Ihan pienten lasten kanssa en lähtisi, koska kalliojyrkänteet voivat olla vaarallisia. Kuitenkin lasten kanssa voi mennä, jos vaan huolehtii ettei kukaan juokse alas kalliolta. Me päästiin tällä kertaa ihan kahdestaan käymään siellä.
Laajavuoren Seikkailupuisto on tämän listan ainoa vähän kalliimpi juttu. Laitoin sen kuitenkin tähän, koska käytiin siellä viime kesänä ekaa kertaa ja se oli ihan mielettömän kivaa! Ehdottomasti sellainen juttu, johon voisin uhrata sen reilu parikymppiä kesässä.  Niin mahtava fiilis kiipeillä siellä puiden latvustoissa. Meikäläinen voitti itsensä taistelemalla sen rankimmankin radan läpi, vaikka alkuun tuntui, ettei ole mitään tsäänssejä. Ratoja on eri tasosia kaikenkuntoisille lapsista aikuisiin. Muihin seikkailupuistoihin verrattuna Laajiksessa on mahtavan paljon pitkiä ja hauskoja liukuja.
Takapihan takana
Lähiluonto on usein se paras retkikohde kuitenkin. Mekin asumme taajamassa melko lähellä keskustaa, ja meidän takapihan takana on aivan upea minimetsä vesiputouksineen. Siellä on usein ihan taianomainen tunnelma ja kulmakunnan lapset puhuvatkin satumetsästä. Myös marjaan pääsee loppukesästä halutessaan ihan nurkan takana. Aivan kaupunkilaisille yksi keidas on Tourujoen luontopolku, joka on lähes keskellä kaupunkia ja lyhyytensä ansiosta helppo mennä lastenkin kanssa. Ja lapset rakastavat pitkospuita!
Jyväskylän satamankin voisin mainita, se, kuten koko Jyväsjärveä keirtävä rantaraittikin, on meidän perheen suosikkitaukopaikkoja pyöräretkillä. Jyväskylän satama on vaan niin kaunis jotenkin, siinä on jotain suuren maailman tuntua ja *mansikoita* maksaneet portaat. Sataman toisessa päässä, Kuokkalan sillan alla on kaksi kivaa ulkoruokapaikkaa, joihin pysähtyä: thaimaalainen ruokakioski ja Vohvelsson, jossa on varmaankin Jyväskylän parhaat vohvelit.
Tässä muutamia, jakakaa omia kesävinkkejänne! Kiva keksiä aina jotain uutta tekemistä joka kesä.

Äitifiiliksiä

Meillä oli mukava äitienpäivä. Sain ihania itsetehtyjä kortteja ja lahjoja sekä ruusuja. Paistettiin ja syötiin blinejä (suosikkiherkkuani) hyvien täytteiden kera, ulkoiltiin ja puistoiltiin ja käytiin illansuussa anoppilassa.
Jälleen kerran, vaikka olen nyt 28-vuotiaana vielä vailla tutkintoa ynnä muita meriittejä, joita varmaan olisi cv:tä koristamassa ilman äitiyttä, en vaihtaisi mihinkään. Kukapa vaihtaisi? Lapset ovat todellakin aarteita, yksiä elämän parhaista lahjoista. Se on sellaista pääomaa, jota en voisi saavuttaa enää kovin paljon myöhemmin, vaikka ehtisinkin töitä paiskimaan vielä kymmeniä vuosia. Olen niin iloinen, että saan jo nyt olla äiti.

 

Äitejä voitaisiin arvostaa enemmän myös yhteiskunnan tasolla. Olisi kiva, jos ätiyslomia ja hoitovapaita ei nähtäisi pakollisina pahoina vaan arvokkaana sijoituksena tulevaisuuden hyvinvoinnille. Siellä kotona juuri kasvatetaan niitä tulevaisuuden toivoja, rakastetaan rakastamaan, opetetaan välittämään. Äidit ja isät ovat huipputyyppejä ja parhaita roolimalleja, siksi kotien hyvinvointia ja jaksamista pitäisi tukea ja ennaltaehkäistä ongelmia. Koti on yhteiskunta mikrokoossa: jos kotona opitaan elämän perusasiat ja empatian alkeet, on paremmat mahdollisuudet selviytyä myös isossa yhteiskunnassa vahingoittamatta siinä sivussa muita.
Meidän perhe -lehden slogan “Sinun arkesi on jonkun lapsuus” on aina välillä pysäyttänyt. Niin, totta. Minun arkeni, puurokattiloiden, opintopisteiden ja pyykkivuorten viidakko, on noiden kahden lapsuus. Tässä on se äitiys, jonka he näkevät ja jota joskus muistelevat. Mitä he muistavat? Pitää suhtautua siihen “minun arkeeni” sillä tavalla, että se ei ole vain oma asiani, minun arkeni, vaan jotain korvaamatonta ja perustavanlaatuista – joidenkin koko lapsuus.

 

Laivareissu Tukholmaan

 

Moikka moi! Olen vielä täällä, vaikka blogissa ei ole kuulunut mitään vähään aikaan. Se johtuu enimmäkseen siitä, että mulla on nyt tosi tiivistä opiskelun kanssa, eli hommia riittää! Varmaan koko loppukevät on aika täysi koulun suhteen, mutta toivottavasti ehdin välillä myös blogata, postausaiheita on kyllä mielessä, niin kirjoista kuin vähän muustakin. 
 
Tulin kertomaan tänne kivasta Tukholman reissustamme, mutta koko Tukholma saikin uuden, synkän sävyn ylleen tänään, kun siellä oli se (terrori)isku, kuorma-auto ajanut väkijoukkoon. Ihan järkyttävää! Valitettavasti se ei ole kovin yllättävää, mutta koskettaa jotenkin aina enemmän, kun ne tapahtuvat niin lähellä. Ja juuri äsken oli se Pietarinkin isku. Ei tehnyt kauheesti muuten mieli mennä metroon, mutta ei maan pinnallakaan näköjään sen turvallisempaa välttämättä ole.  
 
Meillä oli kuitenkin kiva reissu, olimme oman perheen kesken päivä Tukholmassa -risteilyllä, maanantain vietimme Tukholmassa. Reissu tuli tosi hyvään saumaan, koska se oli ihana  pikku breikki tähän muuten niin kiireiseen arkeen. Kotiin tultiin myöhään tiistai-iltana, ja keskiviikko olikin heti tavallista pitempi päivä, eli suoraan arjen keskelle hypättiin takaisin. Laivalla viihdyttiin hyvin koko perhe, buffet-ruokailu on oma suosikkini, oli ihana saada aamupalatkin valmiina. Tytöt tykkäsivät tietysti pallomerestä ja tax freen karkkiosastosta. 
 
Tukholma-päivälle meillä ei ollut mitään valmista ohjelmaa, lähinnä kävelyä ja katselua. Tultiin Vikingin satamaan, ja siitä Södermalmin kautta hipsuteltiin näköalareittiä Vanhaan kaupunkiin. Södermalmilla on ihania vanhoja taloja, pidän siitä alueesta tosi paljon. Gamla Stan on tietysti myös ihana. Kävelimme Kuninkaanlinnalle ja olisimme menneet sisään, mutta se sattui olemaan juuri maanantaisin kiinni. Vanhan kaupungin laidalta löytyi yksi tosi hyvä ja suosittu kiinalainen ravintola, jossa söimme. Aurinkokin vähän pilkisteli, joten ihanan keväisestä säästä saimme nauttia, Jyväskylässä kun oli lähtiessämme vielä kunnon lumikinokset. 
 
Toivotaan, että Tukholman hirveä välikohtaus ei toistuisi siellä eikä täällä. Nuo ovat niin kauheita juttuja ja lietsovat pelkoa niin, ettei kohta uskalla mennä edes Helsinkiin tai mihinkään, missä on muita ihmisiä. Mutta pelon yllyttäminen on varmaan yhtenä tarkoituksenakin, eikä koko maailma voi pysähtyä terroristien takia. Miten paha olo täytyykään ihmisellä olla, että menee tekemään jotain tuollaista?   

 

Laiva- ja junakuva sekä kuvat, joissa minä näyn: Kimmo Korpela.