Eve Hietamies: Yösyöttö, Tarhapäivä ja Hammaskeiju

Eve Hietamiehen suosittu Pasas-trilogia, Yösyöttö, Tarhapäivä ja Hammaskeiju tuli kuunneltua tässä kevään aikana putkeen (silloin oli vielä lunta vähän maassa, joten on tästä jo aikaa.) En olisi malttanut tulla lainkaan sisälle, vaikka satoi, kun kuuntelin näitä kirjoja iltaisin ja kannoin multasäkkejä pihalla ja haravoin. Aika nopeasti ne tulikin kuunneltua, kun laitoin kuulokkeet korviin melkein joka välissä kun oli sopiva hetki. Hietamiehen jälkeen tulikin vähäksi aikaa kunnon äänikirjaähky. Ne muutamat Christiet kuuntelin, mutta sen jälkeen äänikirjat ovat olleet kokonaan tauolla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yösyöttö ja sen jatko-osat kertovat toimittaja Antti Pasasesta ja tämän pojasta Paavosta. He olivat minulle aivan uusia tuttavuuksia, koska sen Finnkino-kohun vuoksi minulta jäi Jyväskylässä näkemättä Yösyöttö-leffa syksyllä. Kuitenkin ainakin trailerin ja arvostelujen perusteella elokuva vaikutti melko yksinkertaistetulta versiolta kirjasta, ja joitakin faktoja on muuteltu elokuvaa varten.

Yösyötössä Antti Pasanen jää yksin vastasyntyneen pojan kanssa, kun vaimo Piia sairastuu synnytyksen jälkeiseen psykoosiin eikä halua nähdä koko perhettä. Antti opettelee vauvaelämän ihan nollasta ja ystävystyy vähitellen naapureihin ja leikkipuistoin naisiin. Erityisen hyvän ystävän Antti saa Ennistä, jolla on Paavon ikäinen tyttö, Terttu.

Tarhapäivässä yksinhuoltaja-Antti on saanut arjen sujumaan päiväkoti-ikäisen Paavon kanssa. Kuitenkin Ennin tyttö Terttu päätyy heille joksikin aikaa asumaan ja arjen palaset menevät uusiksi, kun perheessä on pieni tyttö, jonka kanssa moni asia tuntuu mutkistuvan. Hammaskeijussa Paavo aloittaa ekaluokan ja pikku koululaisen toilailut naurattivat ääneen ehkä eniten kaikista näistä kirjoista. Etenkin Antin kirjoittamat lupalaput “oven saa avata sille ja sille ja sille…” ja jatkuva soittelu Antin työpaikalle sekä jatkuva ralli kodin ja töiden välillä. Ja lehtijutut Paavon pikku haavereista (ja miten kaikki voikin mennä niin pieleen niin monta kertaa!)

Nyt vielä naurattaa, kun kouluarki ei ole omalla kohdalla. Vauva- ja tarha-aika kun on jo itse koettu, niin Yösyötössä ja Tarhapäivässä minua enemmänkin koskettivat kuin naurattivat kohdat, joita monet varmasti pitävät humoristisina. Toki niidenkin kirjojen kohdalla sai hieman hymistellä. Onneksi sävy on vakavien teemojen äärellä lempeän humoristinen, muuten teokset olisivat lähes sietämättömän synkkiä ja raskaita. Noista aiheista voisi repiä vaikka mitä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kirjat eivät olleet aivan täydellisiä, mutta monelta osin pidin niistä kyllä paljonkin. Antti ja Paavo ovat oikein symppiksiä tyyppejä ja heitä tuli vähän jopa ikävä. Tarinaa kuljetetaan soljuvasti ja vanhemmuudesta kirjoitetaan ihanan vertaistuellisesti. Hammaskeijussa pidin erittäin paljon myös sivutarinasta, joka liittyi Antin kehitysvammaiseen pikkuveljeen Janneen. Siinä oli ajattelemisen aihetta. Myös Antin kovan luokan toimittajan työtä oli oikein kiinnostava seurata itsekin wannabe-toimittajana. Uskottavuutta lisäsi hienosti myös todellisten paikkojen, tapahtumien ja henkilöiden vilinä kirjan sivuilla. Antti ja Paavo Pasanen tuntuivat ihan todellisilta helsinkiläisiltä. Lähes uskon, että siellä he asustelevat tälläkin hetkellä.

Joitakin asioita olisin kuitenkin tässä kirjakolmikossa tehnyt toisin. Esimerkiksi melko runsas kiroilu särähti korvaani eivätkä hahmot mielestäni muuttuisi epäuskottaviksi, vaikka kiroilua olisi vähemmänkin. Miksi suomalaisissa kirjoissa tai ylipäätään puheessa usein viljellään kirosanoja niin paljon? Minä en siitä pidä, mutta en malttanut olla silti kuuntelematta loppuun. Henkilöistä “sankaritar” Enni ei miellyttänyt minua ihan niin paljon kuin monet muut kirjan hahmot. Enni tuntuu osittain pitkävihaiselta, pikkumaiselta ja epäkiitolliselta, mutta kehittyy loppua kohti. Kaiken kaikkiaan teoksissa riittäisi paikoittain vähemmänkin naturalistinen ilmaisu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hahmot ovat karikatyyrimaisia, mikä tosin ei ole varsinainen miinus, koska se taitaa olla  paikallaan humoristissävyisessä kirjassa. Varsinkin puiston äidit ovat tyyppiesimerkkejä erilaisista äideistä ja piirteet kärjistyvät teos teokselta. Huvittavia mammoja! Myös Antti miehenä ja Paavo poikana sekä Terttu tyttönä on kuvattu aika stereotyyppisinä sukupuolensa edustajina, mikä toisaalta on myös aika virkistävää nykyajan tasapäistetyssä sukupuolikeskustelussa. Paavo ja Terttu ovat kuitenkin hyviä kavereita ja leikkivät paljon yhdessä vaikka ovatkin erilaisia.

Äänikirjan kuuntelu toi muuten oman lisämausteensa itse tarinaan. Näyttelijä Antti Virmavirta eläytyi hienosti läpi trilogian ja hänen äänensä miellän nyt vahvasti etunimikaimansa Antti Pasasen ääneksi. Paavona hän tosin puhui mielestäni korostetun lapsellisesti (yleensä lapset puhuvat ihan normaalisti).

 

Eve Hietamies: Yösyöttö
Otava, 2010
10 h 44 min

Eve Hietamies: Tarhapäivä
Otava, 2011
12 h 38 min

Eve Hietamies: Hammaskeiju
Otava, 2017
11 h 28 min

Henrik Ibsen: Nukkekoti

Helmer: No, no, ei leivosen pidä riiputtaa siipiään. Mitä. Murjottaako oravainen? (Ottaa kukkaronsa.) Nora, mitä luulet minulla tässä olevan?
Nora (kääntyy): Rahaa!
Helmer: Kas tässä. (Ojentaa hänelle muutaman setelin.) Tiedänhän minä, että talouteen kuluu aika lailla joulun aikana.
Nora (laskee): Kymmenen; kaksikymmentä – kolmekymmentä – neljäkymmentä – neljäkymmentä. Kiitos, kiitos, Torvald; nyt minä pääsen pitkälle.
Helmer: Niin, saatpa luvan päästä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Henrik Ibsenin Nukkekoti (1879) on todellinen klassikkonäytelmä, jonka lukeminen on kiinnostanut minua jo pitkään. Meidän piti draamakasvatuksessa lukea ja analysoida jokin näytelmä, joten sain samalla viimein täytettyä tämän aukon sivistyksessäni. Pidin!

Nukkekoti kertoo ihanteita rakastavasta asianajaja Torvald Helmeristä ja tämän vaimosta Norasta. Noralla on kannettavanaan salaisuus, jota hän ei uskalla oikeamieliselle aviomiehelleen kertoa. Noran uskottuna on hänen vanha ystävänsä rouva Linde, ja vastavoimana velkoja penäävä herra Krogstad. Jännitteinen juoni kulkee sujuvasti loppuun, joka yllättää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Perheen sisäiset sukupuoliroolit ovat mielestäni Nukkekodin kantava teema. Vaikka Noran rohkea tilinteon hetki ei ehkä nosta nykylukijaa takajaloilleen, on se kirjoittamisajankohtanaan 1800-luvulla ollut kohahduttavaa ja poikkeuksellisen rohkeaa – ja vielä miehen kirjoittamana. Nukkekoti-nimikin viittaa käsitykseen vaimosta aviomiestään myötäilevänä nukkena ja kodinhengettärenä vailla liikoja älynlahjoja. Tällainen nainen oli monien herrasmiesten mielestä kaikkein viehättävin, ja jos vaimolla olisi omaa älyä tai yritteliäisyyttä ollut (kuten Noralla), miehen edessä piti kuitenkin pitää yllä teatteria.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nukkekodin loppu sai aikaan yllättävän mielleyhtymän, nimittäin linkin kestosuosikkiini Tuulen viemään. Vaikka toinen sijoittuu Skandinaviaan, toinen Yhdysvaltoihin, ovat aikakausi ja herrasväen ihanteet samankaltaiset. Vaikka Tuulen viemää on tuhatsivuinen eepos ja Nukkekoti vajaa satasivuinen näytelmä, molempien loppuhuipennuksissa on jotakin pelottavankin samaa. Toisessa vain puhuu nainen ja toisessa mies ja asiat ovat hieman erilaisia, mutta sellainen hyytävä, pimeän illan kissa pöydälle -tunnelma tuntuu selkäpiissä. Molemmat teokset arvostelevat myös ajan kankeita sukupuolirooleja, joissa hyvä vaimo on sievä ja tyhmä kuin lintunen. Kohahduttava Nukkekoti tosin on aikalaisteos, Tuulen viemää kirjoitettu vasta kymmeniä vuosia myöhemmin.

Nora: Ollessani kotona isän luona hän ilmaisi minulle kaikki mielipiteensä, ja niinpä minulla oli samat mielipiteet kuin hänellä. Jos ajattelin toisin, salasin sen, sillä siitä hän ei olisi pitänyt. Hän sanoi minua nukkelapsekseen ja leikki kanssani kuten minä nukeillani. Sitten tulin tähän taloon sinun luoksesi –

 

Henrik Ibsen: Nukkekoti [Et Dukkehjem], teoksessa Valitut draamat 4
WSOY, 1962 [1879]
284 s, josta Nukkekoti 90 s.