Kimmo Takanen: Tunnelukko-kirjat

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kimmo Takasen suositut tunnelukkokirjat ovat pätevää asiaa, vaikka alaotsikot kuulostavatkin äkkiseltään helpolta self helpiltä. Kuuntelin pari ensimmäistä viime syksynä ja hiljattain palasin tunnelukkojen pariin kuuntelemalla Takasen uusimman teoksen Parisuhteen tunnelukot. Tunnelukkotyöskentely pohjautuu skeematerapiaan ja kirjojen lisäksi Takanen on luonut suositun tunnelukkosi.fi -sivuston, jolla voi esimerkiksi testata omat tunnelukkonsa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Takanen lähtee kirjoissaan liikkeelle siitä oletuksesta, että kaikilla on tunnelukkoja. Tunnelukko on Takasen mukaan “lapsuudessa ja nuoruudessa opittu tapa reagoida, kokea, tuntea, ajatella ja käyttäytyä.” Tunnelukkojen aktivoituessa aikuisuudessa toimimme tiedostamattamme lapsuuden selviytymismallien kautta. Selvää tietysti on, että lapsuudessa opitut selviytymiskeinot ovat aikuisuuden ihmissuhteissa haitallisia. Kirjat auttavatkin tunnistamaan ja avaamaan tunnelukkoja, joita onkin hyvin suuri kirjo. Monista tunnelukoista saattaa löytää joitakin piirteitä itsestään, mutta yleensä vain muutama ilmenee selvästi. Toki tunnelukkojen voimakkuuksissa on eroja, ja mitä enemmän ihminen työskentelee lukkojensa parissa, sen varmemmin ne laimenevat tai aukeavat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kirjojen lukeminen auttaa tosin tunnistamaan lukkoja, mutta ei hävitä niitä millään hokkuspokkus-tempulla. Takanen onkin koonnut harjoituksia, jotka auttavat tunnelukkotyöskentelyssä ja aivojen uudelleenohjelmoinnissa. Toki lukkojen tiedostaminen eri tilanteissa myös auttaa suhtautumaan asioihin uudella tavalla. Takasen kirjat ovat selkeitä, helppotajuisia ja maalaisjärjellä ymmärrettäviä. Ne eivät myöskään tuomitse tai syyttele. Suosittelen näitä kyllä kaikille, Takanen nimittäin sanoo, että tunnelukkojen syntymistä lapsuudessa on suorastaan mahdotonta välttää, vaikka kasvuympäristö olisikin näennäisen tavallinen. Voin siis tällä perusteella väittää, että sinullakin, rakas lukijani, on – tai on joskus ollut – tunnelukkoja, joten aihe koskettaa kaikkia. Aste-erot toki vaihtelevat.

 

Kimmo Takanen: Tunne lukkosi. Vapaudu tunteiden vallasta.
WSOY, 2011
Lukija: Aku Laitinen
10 h 8 min

Kimmo Takanen: Murra tunnelukkosi. Työstä tunteet, toimi toisin.
WSOY, 2017
Lukija: Aku Laitinen
5 h 55 min

Kimmo Takanen: Parisuhteen tunnelukot. Avaimia toimivaan rakkauteen.
WSOY, 2019
Lukija: Timo Välisaari
10 h 40 min

Agatha Christien tyylistä

Nyt kun olen lukenut reilu kymmenen Agatha Christien kirjaa, voisin kirjoittaa jotain hänen omintakeisesta tyylistään. Minulla ei todellakaan ole täysin tyhjentävää kuvaa hänen hyvin laajasta tuotannostaan, mutta joitan selviä yhtenäisyyksiä jo tälläkin otannalla on havaittavissa.
 –
Murhamammaksikin kutsuttu Christie (1890–1976) on ollut valtavan suosittu dekkarikirjailija, ja Shakespearen jälkeen myös kaikkien aikojen toiseksi menestynein kirjailija myytyjen teosten perusteella. Hänen tarinoissaan on jotakin kiehtovaa, koska ne saavat valloitettua yhä uusia lukijasukupolvia. Luulen, että minuun on tehnyt vaikutuksen se eloisuus ja leikkisyys, joka Christien teoksissa on niin olennaista, ja jotenkin niistä huomaa – ehdottoman positiivisella tavalla – että ne ovat naisen kirjoittamia. Vaikka kyseessä on aina rikoksista suurin, murha, Christie kirjoittaa niin, ettei tunnelma kirjoissa silti (paria poikkeusta lukuunottamatta) ole masentava tai kovin synkkä. Niissä on sujuvaa dialogia, niissä on myös ihmissuhteita ja monissa hiven romantiikkaakin murhien sivutuotteena. Myös vanha, 1920–1960 -lukujen perienglantilainen miljöö tapoineen ja kello viiden teineen on kiehtova.
 –
Kuva täältä
Naiset ovat Christien tuotannossa aktiivisia toimijoita eivätkä seinäruusuja, jotka odottavat miestä pelastamaan itsensä. Toki naisista kuten miehistäkin esitellään erilaisia tyyppejä, mutta monet naiset ovat rohkeita ja tuon ajan ympäristössä suorastaan villikkoja. Ja naiset ovat älykkäitä, kuten hieno vanhaneiti Jane Marple, jonka teräviä aivoja vanhuus ei ole tylsyttänyt.
 –
Christien dekkareissa kiehtovat myös mitä erikoisimmat taustatarinat. Toinen toistaan yllättävämmät murhatavat, motiivit ja ratkaisut. Lukija saa todella käyttää aivojaan. Leikkisyyskin on toistuva piirre: monissa kirjoissa on pohjalla esimerkiksi joku lastenloru, johon moni asia arvoituksessa kitkeytyy. Muutenkin teoksissa on paljon intertekstuaalisuutta, viitataan milloin Shakespeareen, milloin Hanhiemon loruihin. Se on myös aika hauska piirre, että hyvin monissa kirjoissa joku epäuskoinen sanoo, että “näin voisi tapahtua kyllä salapoliisiromaaneissa mutta ei oikeassa elämässä” tai “olet lukenut liikaa salapoliisiromaaneja, oikeasti ratkaisu ei voi olla noin mielikuvituksellinen” tai jotain tuohon tapaan. Se on tavallaan kirjailijan itseironiaa, sillä henkilöiden “tosielämä” on meille lukijoille kuitenkin juuri se mielikuvituksellinen salapoliisiromaani.
 –
Christie käyttää aika paljon myös ihmisten tyypittelyä, eli Poirot saattaa vaikka sanoa, että joku henkilö “ei ole murhaajatyyppiä” ja vapautuu näin ollen epäilyksistä. Tai joku nainen on “sitä tyyppiä”, joka voisi tehdä petoksen tai joku on tai ei ole “jotain tyyppiä” ja etsivä näkee sen jo päältä ja se vaikuttaa hänen tutkimuksiinsa. Ratkaisut ovat kyllä rationaalisia, mutta jonkun verran tällaistä psykologiaa on niiden selvittelyssä. Vaikka jotkin tyypittelyt ovat melko mustavalkoisia, Christie on silti hyvä ihmistuntija ja se näkyy hahmoissa. Ne ovat eloisia ja vaihtelevia, romaaneissa tosin toistuu samoja hahmotyyppejä pienin muutoksin.
 –
Miljööt vaihtelevat suurinpiirtein näiden kolmen välillä: englantilainen maalaiskylä, hieno kartano tai poliittinen sekasotku. Pidän eniten maalais- ja kartanotyypestä kuin politiikkaan liittyvistä aiheista, koska kahta ensimmäistä on kevyempi lukea ja seurata juonta, viihteestä kun on kyse. Christielle on tyypillistä myös, että syyllinen on joku hyvin ennalta arvaamaton, esimerkiksi päähenkilö, uhrilta näyttävä tai jokin muu aivan yllättävä. Käänteitä saattaa tulla viime hetkeen saakka ja lukijalle annetaan vihjeitä monien syyllisyydestä ennen kuin lopullinen ratkaisu paljastuu. Teosten nimien suomennokset ovat muuten aika kökköjä, englanninkieliset ovat parempia. Noin yleisesti Christien tyyliä voisi kuvailla hyvin luontevaksi, sellaiseksi, että hän ottaa lukijan huomioon, saa tämän vakuutettua jo ensisivuilta. Jotain taikaa siinä on.