Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe

Lämpiminä iltoina Marie-Laure avaa huoneensa ikkunan ja kuulostelee illanhämyä, joka lankeaa raukeana ja rauhallisena parvekkeelle, satulakatoille ja savupiipuille, kunnes todelliset kotikulmat ja niiden pienoismalli sekoittuvat hänen mielessään.
[–]
Isä pyyhkäisee hiussuortuvia hänen korviltaan ja lennättää häntä korkealla päänsä yllä. Isä sanoo, että hän on isän oma ihme, émerveillement. Isä sanoo, ettei ikinä jätä häntä, ei ikimaailmassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe (2015) on kyllä paras lukemani romaani pitkään aikaan. Teos kertoo päällekkäin kahden erilaisen nuoren tarinaa toisen maailmansodan jaloissa. Romaanin rakenne on oivallinen ja saa jännityksen säilymään loppuun asti. Teos liikkuu koko ajan monilla eri tasoilla niin ajan, paikan kuin henkilöiden suhteen. Kieli on kaunista, kuvailevaa, sitä on miellyttävä lukea.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Teoksen toinen päähenkilö, Marie-Laure, on sokea ranskalainen tyttö, jolle Pariisin luonnontieteellisessä museossa työskentelevä isä on kaikki kaikessa. Kaksikon suhdetta kuvataan liikuttavan hellyttävästi. Marie-Laure pitää Jules Vernen seikkailuista ja on kiinnostunut kaikista luonnon ihmeellisyyksistä – erityisesti simpukat ja kotilot ovat hänen suosikkejaan.

Sodan alettua Marie-Laure ja isä joutuvat pakenemaan Etelä-Ranskaan, Saint-Malon merenrantakaupunkiin, jossa tutustuvat erikoiseen Etienne-setään, jolla on oma radiolähetin. Kaupunki joutuu lopulta ahtaalle piirityksen vuoksi eikä sokean tytön ole helppo selvitä kaaoksen keskellä. Tarinan läpäisee myös sadunomainen, monen halajama jalokivi, johon liittyy uskomuksia kirouksesta, ja joka pompahtelee esiin tuomaan lisäjännitystä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Samaan aikaan Marie-Lauren tarinan kanssa kerrotaan saksalaisesta, orvosta Werneristä, joka näppäränä ja valkohiuksisena nuorukaisena ajautuu natsien pitämään, nuorille pojille tarkoitettuun sotakouluun, jossa armoa ei tunneta. Juonta ja käänteitä paljastamatta en voi kauheasti spekuloida lukukokemustani, vaikka kovasti tekisi mieli! Kuitenkin ylipäätään minusta Wernerin maailma näyttäytyi kovempana ja julmempana kuin Marie-Lauren, joka sokeudestaan huolimatta oli tietynlaisen hoivan piirissä sodankin sytyttyä. Radioista kiinnostuneen Wernerin tarina leikkaa ihmeellisesti Marie-Lauren tarinaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Haluasin niin sanoa mielipiteeni lopusta, mutten sano, etten pilaa lukukokemustanne. Kannattaa nimittäin lukea tämä, ja varata vähän aikaa, koska se ei ole kevyemmästä päästä. En yleensä pidä pitkistä kirjoista, koska niitä on niin hidas lukea, mutta toisaalta oli myös ihanaa uppoutua tarinaan ihan kunnolla ja lukea vähitellen eteenpäin. Parisen kuukautta luin tätä, joten Marie-Laure ja Werner tulivat läheisiksi.

Kirja sai itkemään ja liikuttumaan useammassa kuin yhdessä kohdassa. Kuitenkin haikeuden lisäksi mukana on kylliksi niitä kauniita ja iloisia hetkiä keventämässä, ettei se ole läpeensä synkkä. Hyvinkin lyhyet kappaleet vievät tarinaa eteenpäin nykäyksittäin, tästä ratkaisusta pidin erityisesti. Lisäksi minua miellytti kovasti sen sijoittuminen oikeaan kontekstiin, Eurooppaan maailmansodan aikana. Myönnän, että minä ainakin olen mieltänyt monet historian tapahtumat romaanien kautta, jotka väläyttävät kuvitteellisia ihmiskohtaloita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Doerrin teos liippaa muuten aika läheltä sitä tyyliä, mitä itsekin kirjoitan tällä hetkellä (nyt tosin meneillään piitkä luova tauko). En siis tietenkään tarkoita, että noin hyvin kirjottaisin, mutta tuo on se tyyli, mitä haen. Minulla on nimittäin ollut tässä jo pari vuotta kesken käsikirjoitus, joka kertoo juuri samaisesta ajasta ja sodastakin, mutta Suomessa, ja siinäkin on hieman aikahyppäyksiä, ei tosin tuollaista täysin päällekkäistä kerrontatapaa. Jos osaisin kirjoittaa mestariteoksen, tämä Doerrin kirja voisi olla tyylillisesti ja aiheellisesti lähellä sitä, mitä haluasin. Siksi pidinkin siitä niin kovasti. Mutta minä kirjoitan tietysti Suomesta, siitä minkä minä tunnen ja mihin minulla on siteitä parin sukupolven takaa.

   “Tiedätkö Etienne, mitä tapahtuu”, madame Manec kysyy toiselta puolelta keittiötä, “kun kiehuvaan veteen pudottaa sammakon?”
   “Te varmaan kerrotte.”
   “Se hyppää pois. Mutta tiedätkö, mitä tapahtuu, kun sammakon panee kattilaan, jossa on viielää vettä, ja antaa veden sitten hiljalleen lämmetä kiehumispisteeseen? Tiedätkö, mitä silloin tapahtuu?”
Marie-Laure odottaa. Perunoista nousee höyryä.
Madame Manec sanoo: “Sammakko kiehuu.”

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe [All the Light We Cannot See]
WSOY, 2015 [2014]
543 s.

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan Suomi

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun synnyin. Vauvoille käy niin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minäkin tutustuin vihdoin Tuomas Kyrön suosittuun Mielensäpahoittajaan lukemalla uutukaisen Mielensäpahoittajan Suomi (2017). En tiedä, etenevätkö teokset kronologisesti, mutta ihan hyvin sain tästä kiinni, vaikken ole aiempia osia lukenut. Olenpa kuullut sellaistakin sanottavan, että sarjan olisi kannattanut jo päättyä Iloisia aikoja, Mielensäpahoittajaan, mutta en osaa sitä kommentoida, kun minulla ei ole vertailukohtaa luettuani vain tämän yhden.

Yllätyin, kuinka sympaattinen hahmo Mielensäpahoittaja onkaan. Luulin hänen olevan hahmo, jolle lukija voi nauraa, mutta hänen puolelleen halusikin vain asettua, toki toisinaan hymynhäivähdyksen kera. Hahmosta ja kirjoitustavasta tuli intuitiolla vähän mieleen Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelija tai Hamsterit. Elämän asioiden pohdiskelua ja pyörittelyä. Sysi-Suomessa asuva Mielensäpahoittaja pahoittaa mielensä milloin mistäkin (yleensä uudesta ja oudosta), mutta on kuitenkin hyväsydäminen ja loppujen lopuksi aika pehmo.

Voisimme päättää, että tästä hetkestä eteenpäin mikään uusi ei ole parempaa. Koska emme voi enää palata taaksepäin, niin jäädään tähän. Todetaan, että jo riittää. Hyvät on vaatteet, riittävät on asumukset ja kelvollinen puoliso. Nämä julkiset palvelut, tuo valikoima erilaisia maitojuomia ja naapuriakin siedän. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mielensäpahoittajan Suomi liittyy selkeästi Suomi 100 -juhlavuoden teemaan, koska siinä käydään Suomen historiaa läpi Mielensäpahoittajan silmälasien läpi. Kaikki merkittävät tapahtumat puidaan ja samalla Mielensäpähoittajan itsensä vaiheita nykyaikaan asti. Tarinoita kuuntelee likka, päähenkilön lapsenlapsi.

Osa historian tapahtumista kuulostaa hieman päälleliimatuilta ja siksipä minusta kirjan paras anti onkin itse Mielensäpahoittajan ja tämän vaimon eli emännän tarina päiväkirjoineen, joka kulkee siellä lomassa. Lopussa tuli muutama kyynelkin tirautettua. Koskettavaa.

Jos sinä menet kumaraan tai joudut petiin, minä pidän sinusta edelleen huolen. Minä syötän sinut, pesen sinut ja laulan lauluja. Älä yhtään huoli, sinä itte. Meidän suvun naiset elävät pitkään, enkä minä aio jäädä tänne yksin. Sinä et lähde nyt, etkä sinä lähde pitkään aikaan. Minä tarvitsen minun puolikkaani. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minä olisin olemassa, mutta ilman emäntää toinen ihminen. Mitä olisinkaan tehnyt, tyhmyyksiä. Kaikki riippuu kaikista muista, ihmisen kierto on kumma.

 

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan Suomi
WSOY, 2017
277 s.

Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi

“You know… when one is so terribly sad, one loves sunsets…”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ranskalaisen Antoine de Saint-Exupéryn todellinen klassikko, Pikku prinssi, kaivautui muuttopuuhissa kirjahyllyn uumenista esiin, tarkemmin sanottuna englanninkielinen versio siitä. Muutama viikko muuttoon ja täällä on pakkailtu jo enemmän ja vähemmän tarmokkaasti. Pahvilaatikoita ja jätesäkkejä lojuu nurkissa odottamassa uutta osoitetta.

En voinut olla selailematta Pikku prinssiä ja siinähän se tuli lukaistua yhtenä iltana. En ollut pitkiin aikoihin pitänyt teosta edes kädessä, vaikka toki olen nuorena pariinkin kertaan lukenut. Nopeahan se on lukaista, kuvia ja väljää tekstiä. Täynnä viisauksia ja lempeää filosofiaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pikku prinssihän on kirjoitettu lapsille, ja siinä ihmetellään aikuisten maailman kummallisuuksia. Se on kuitenkin samalla myös aikuisille, ja minäkin näin sen nyt aikuisena eri tavalla, siinä oli jotakin koskettavaa. Tarinassahan kertoja haaksirikkoutuu lentokoneonnettomuudessa keskelle Saharan autiomaata, jossa tapaa sitten pikkuruiselta planeetalta saapuneen Pikku prinssin. Tämän erikoisen pojan myötä kertoja oppii näkemään asioita eri tavalla. Kirjassa on haikeutta ja kauneutta.

Lempikohtani kirjassa on se, kun Pikku prinssi tapaa ketun, joka toivoo, että tämä kesyttäisi sen. Myös kuvaus Pikku prinssin ja ruusun suhteesta on jotenkin lämmittävä. Ennen ajattelin, että ruusu on vain ruusu, mutta nyt näen sen rakastetun metaforana. Ihana kirja.

“But if you tame me, my life will be full of sunshine. I shall recognise the sound of a step different from all others. [—] So it will be marvellous when you have tamed me! Wheat, which is also golden, remind me of you. And I shall love the sound of the wind in the wheat…”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

“Goodbye”, said the fox. “Now here is my secret. It is very simple. It is only with one´s heart that one can see clearly. What is essential is invisible to the eye.”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

“Men have forgotten this basic truth”, said the fox. “But you must not forget it. For what you have tamed, you become responsible forever.”

 

Antoine de Saint-Exupéry: The Little Prince
Wordsworth Editions, 1995 [1944]
109 s.