Aikuisuus on myytti & muuta sarjakuva-asiaa

Hello! Välillä menee niin, että olisi kirjoitusinspiraatiota, mutta ei luettuja kirjoja, joista kirjoittaa, ja joskus innostuu lukemisesta niin, ettei taas huvita kirjoittaa. (Ja onhan niitä opiskeluhommiakin ollut kiitettävästi.) Nyt ehkä viime aikoina ollut kyse jälkimmäisestä, mutta vaikkei mikään pakko olekaan, niin mielelläni postaisin kuitenkin lukeilla olevista kirjoista – sen verran kivoja löytöjä on tullut vastaan joulun jälkeen!

Lomalla en paljon edes lukenut, mutta sen jälkeen lainasin kasan toinen toistaan kutkuttavampia teoksia. Aika paljon on tulossa perhe/kasvatus- sekä matkustus/kulttuurit -genrejä, elämäkertoja ja ylipäätään non-/autofiktiota. Yksi klassikkonäytelmäkin tuli luettua. Ennen joulua luin useamman aika rankan kirjan, mutta nyt kevään lähestyessä innostaa lukea kevyempää tekstiä eri kulttuureista, ja muun muassa pari-kolme Ranska-aiheista kirjaa on yöpöydällä. (Aah, Ranska ❤ ) Kuten mainitsin Maailman onnellisimmat lapset -postauksessa, esimerkiksi kulttuurieroista ja perhe-elämästä eri maissa voisin lukea lähes loputtomiin. Jokaisessa kirjassa on aina jokin uusi kulma!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lasketteko te muuten sarjakuvat kirjallisuudeksi?
En minäkään ennen, mutta kirjallisuuden opinnoissa tuli yllätyksenä, että kyllä ne vaan vakavasti otettavaa kirjallisuutta ovat, ja yliopistolla on kirjallisuuden puolella jopa sarjakuvatutkijoita! Jotenkin käsitys sarjakuvista on ehkä yleisesti ollut, että ne ovat a) lasten kirjallisuutta b) ns. halpaa viihdettä paremman puutteessa c) ei korkeakulttuuria. Kuitenkin sarjakuvien lukeminen voi olla myös valinta, jonka ei tarvitse ilmentää huonompaa makua kuin romaanien lukijalla. Sarjakuvia on sitä paitsi yllättävän paljon myös ja nimenomaan aikuisille.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aikuisiällä sarjakuvien lukemiseni ovat rajoittuneet lähes pelkästään sanomalehtien strippeihin (joista vilkaisen Fingerporin, Viivin ja Wagnerin sekä Jeren). Kouluikäisenä luin kyllä paljon sarjakuvia, joista ykkönen on tietysti Aku Ankka. Saatoin esim. kesälomalla ottaa jonkun vuosikerran ja lukea järjestelmällisesti joka lehden. Lempparitekijöitäni ovat Carl Barks (paras!), Don Rosa ja William van Horn.

Sarjakuvat voivat koota perheen myös yhteen hauskasti. Lapsuudenkodissani on kiva perinne, että Barksin Aku Ankkoja luetaan yhdessä ääneen. Näin toimittiin omassa lapsuudessani, mutta tapa on herännyt uudelleen henkiin, kun meidän lapsemme ovat nyt siinä iässä, että jaksavat seurata. Usein me aikuistuneet lapsetkin kokoonnumme kuuntelemaan ja nauramaan, kun pappa lukee ääneen, jos olemme käymässä. Terveisiä vaan sinne! Barksin Akut ovat mielestäni humoristisimpia Akuja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Luin lapsena paljon myös Tinttiä ja Lucky Lukea, ja molemmat olivat mielestäni tosi hyviä. Sarjakuvakirjapinojen läpikäymisessä sai kivasti kulumaan kesälomien verkkaisia aamuja. Myös noita molempia luettiin meillä ääneenkin välillä. Paljon muita tuollaisia brändejä en olekaan lukenut, paitsi nuorena oli jossain vaiheessa ohimenevä Viivi ja Wagner -kausi, jolloin lainasin niitä ihan kirjastosta. Omien lasten kanssa olen lukenut ainakin hersyviä Peppi Pitkätossu -sarjakuvia (Ingrid Vang Nymanin kuvittamina).

Mutta summa summarum, sarjakuvat olisivat näin aikuisenakin ihan passelia luettavaa, varsinkin esim. kipeänä, kun ei jaksa keskittyä pitkiin sepustuksiin. Olisiko teillä suosituksia aikuisten sarjakuvista? Mielellään jotain kevyen humoristista kuitenkin. Tiedän, että on myös vakavia, jopa ahdistavia sarjakuvia, mutta pidän kuitenkin tässä genressä jonkinlaisesta huumorin tuikkeesta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä yksi vinkki täältä sinne: Sarah Andersenin Aikuisuus on myytti (2017). Tätä on näkynyt bookstagramissa paljon, joten sieltä minäkin sen bongasin. Kirjassa ei ollut muuta vikaa kuin että se loppui liian nopeasti! Andersenin hieman sarkastinen huumori kyllä osui ja upposi tähän lukijaan ja myönnän, että moneen strippiin pystyin samaistumaankin. Kirjan pääkohderyhmä onkin juuri nuoret aikuiset naiset, ja jos on vielä lukutoukka ja introvertti niin silloin erityisesti. Päähenkilö on nuori nainen, jolle aikuisuus on oikeastaan ihan myytti, koska toiminta ei aina vastaa yleistä mielikuvaa aikuisuudesta. Yksinkertaisesti hauskaa.

Millaisia sarjakuvamuistoja sinulla on?

 

Sarah Andersen: Aikuisuus on myytti – “Sarah Scribbles -kokoelma” [Adulthood Is A Myth: A “Sarah’s Scribbles” Collection]
Sammakko, 2017 [2016]
109 s.

 

 

 

Lastenkirjat: Peppi Pitkätossu

 

“Kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun
Arvaas, oikun eikun, kuka oon, joko arvaat sen?”

Kukas nyt ei Peppiä tuntisi! Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu on monen sukupolven ikisuosikki, ja minäkin olen lasten myötä löytänyt Pepin taas uudesta näkökulmasta. 1940-luvulla luotu Peppi-hahmo on kapinallinen ja radikaali, mutta myös kohtelias, empaattinen ja lojaali lapsi. Peppi asuu yksin hevosensa Pikku-Ukon ja lemmikkiapinansa Herra Tossavaisen kanssa ränsistyneessä huvilassaan Huvikummussa, ja hänen parhaat ystävänsä ovat naapuruston hyväkäytöksiset Tommi ja Annika. Hänen isänsä Efraim I Pitkätossu on alkuasukaskuningas Kurrekurredut-saarella. Peppi on maailman vahvin tyttö ja lisäksi satumaisen rikas kultarahoineen.

 

Lettipäisellä Pepillä on kaikkeen ihan omat säännöt eikä hän välitä siitä, mitä yleinen mielipide tai muut siitä ajattelevat. Hän voi ihan hyvin leipoa pipareita lattialla, nukkua jalat tyynyllä tai pitää hevosta sisällä. Vapaan kasvatuksen tai kasvatuksettomuden seurauksena hän ei aina osaa käyttäytyä tilanteen vaatimalla tavalla kuten hienoilla kahvikutsuilla, mutta hän ei ole pahantahtoinen tai ilkikurinen. Hän ei halua tahallaan loukata ketään, joten hän ei ole riiviö, vaikka saakin joskus aikuiset polkemaan jalkaa. Hänen reippautensa ja hullunkuriset tempauksensa sekoittavat ruotsalaisen, sovinnaisen pikkukaupungin elämää ja saavat sivistyneet rouvat ja herrat vaikuttamaan varsin kankealta ja huumorintajuttomalta sakilta. Lindgrenin Peppi Pitkätossu on poikkeuksellinen lapsi- ja erityisesti tyttöhahmo niin oman aikansa kuin edelleen nykyistenkin hahmojen joukossa. Peppi ei ole vanhentunut.

 

Peppi-kirjojen kieli tuntuu joiltakin osin tavallaan aika rajultakin, kun on tottunut nykyajan pumpuliseen lastenkirjallisuuteen. Ehkä hieman nolottaakin myöntä, mutta en ole lukenut esimerkiksi Peppi-sarjakuvista aivan sanasta sanaan jokaista Pepin ja kumppaneiden sanomista, kuten sarkastista “kaikki lapset pitäisi ampua” tai joitain muita aika suorasukaisia heittoja. Lukekoot sitten itse kaiken, kun osaavat. Äänikirjoissa tietysti kaikki tulee sensuroimattomana, ja kaikki Peppi-äänikirjat olemme kuunnelleet automatkoilla. Hyvää viihdykettä muuten. Peppiä onkin meillä kulutettu monessa muodossa: äänikirjat, tavalliset kuvakirjat, ihana alkuperäinen, ruotsinkielinen Peppi Pitkätossu -tv-sarja sekä sarjakuvat, joista pari osaa näkyy kuvassa. Nuo Ingrid Vang Nymanin kuvittamat sarjakuvat ovat kyllä niin huippuja, ne ovat kerta kaikkiaan absurdeja. Peppi pistää kyllä jauhot suuhun kelle vaan ja herättää hilpeyttä ja jopa naurunremakkaa niin aikuisissa kuin lapsissa. Hyvä, Peppi!