Olipa kerran neljä lasta, joiden nimet olivat Peter, Susan, Edmund ja Lucy. Tämä on kertomus siitä mitä heille tapahtui, kun heidät oli sodan aikana lähetetty pois Lontoosta pommitusten takia.
Romaaneja en ole juurikaan lukenut tänä vuonna lukuun ottamatta C. S. Lewisin kolmea ensimmäistä Narnia-kirjaa. Kirjat olivat minulle uusia tuttavuuksia, mutta Narniaan olin ihastunut jo aiemmin elokuvien kautta. Narnia-kirjat on luokiteltu lasten fantasiakirjallisuudeksi, joten ne ovat melko helppolukuisia. Ihan pienelle koululaiselle en itse näitä kuitenkaan vielä antaisi. Lapsilukijoille kirjat ovat ehkä eniten fantasiaa ja seikkailua, mutta aikuislukijaa (minua) viehättää erityisesti kirjojen runsas symboliikka.
Narnia on rinnakkaistodellisuus, johon vain lapset voivat päästä. Ensimmäisen kerran englantilaiset Pevensien sisarukset päätyvät Narniaan sodanaikaisen evakkokotinsa vaatekaapin kautta. Narnia on fantasiamainen maailma ja siellä olennotkin ovat aivan erilaisia kuin meidän maailmassamme. Suosikkihahmoni niin kirjoissa kuin elokuvissa on suuri leijona Aslan, merentakaisen majesteetin poika. Aslanista säteilee sanojenkin läpi niin valloittavaa rakkautta, lempeyttä, hyvyyttä ja viisautta, että lukijan tekisi heti mieli kapsahtaa hänen kultaista harjaansa vasten. Aslan on salaperäinen hahmo, eikä hänestä tiedetä kuin se, minkä hän itse on ilmoittanut. Silti hän on aina paikalla silloin kuin tarvitaan. Aslanin maassa ei kukaan ole käynyt.
Jotkut ihmiset, jotka eivät ole olleet Narniassa, ovat sitä mieltä, ettei jokin seikka voi olla samalla kertaa pelottava ja hyvä. Jos lapset joskus olivat ajatelleet niin, se luulo karisi heistä nyt yhdellä iskulla. Sillä yrittäessään katsoa Aslanin kasvoihin he tavoittivat vain välähdyksen kultaisesta harjasta ja suurista, kuninkaallisista, ylhäisistä silmistä; ja sitten he huomasivat etteivät voineet katsoa häneen ja alkoivat vapista.
Aslan on siinäkin mielessä kiinnostava hahmo, että hänen ympärillään on kaikkein eniten hyvinkin raamatullista allegoriaa. C. S. Lewis olikin julkisesti kristitty kirjailija, joten sattumasta tuskin on kysymys. Aslan on suuren merentakaisen majesteetin poika, leijona, joka viittaa selvästi Jumalan poikaan, Juudan leijonaan. Aslan on yksinkertaisesti rakastettava, yhtä aikaa voimakas ja hellä, ymmärtävä ja isällinen. Ensimmäisessä kirjassa Aslan suostuu kuolemaan petturin tähden ja kärsimään tälle kuuluvan, häpeällisen ja tuskallisen rangaistuksen. Hän kuitenkin herää eloon kuolemansa jälkeen ja vapauttaa koko Narnian pahan vallasta.
“Vaikka velho tunsi suuren taian, on olemassa suurempi taika, jota hän ei tiennyt. Hänen tietonsa ulottuu vain ajan sarastukseen. Mutta jos hän olisi katsonut vähän kauemmaksi taaksepäin, hiljaisuuteen ja pimeyteen ennen ajan alkua, hän olisi sieltä voinut lukea toisenlaisen taian. Hän olisi tiennyt, että kun joku vapaaehtoinen uhri, joka ei ole tehnyt mitään rikosta, tapetaan petturin sijasta, paasi halkeaa ja itse kuolema alkaa liikkua taaksepäin.”
Kiinnostavaa on myös se, että Lucy nuorimpana ja vilpittömimpänä näkee Aslanin useimmin. Raamatun sanoin: “Totisesti, joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse.” (Mark. 10:15) Isommat sisarukset usein epäilevät Lucyn vain kuvittelevan, kun tämä kertoo Aslanin haluavan johdattaa häntä. Jumalan viisaus näyttäytyykin maailman viisaiden silmissä usein hullutena: “Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin. Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä.” (1.Kor. 1: 27–29)
Kolmannessa kirjassa Aslan muun muassa riisuu lohikäärmeeksi muuttuneen Eustacen paksusta käärmeennahastaan, kastaa tämän altaassa ja pukee tämän ylle uudet vaatteet. Kastamisen lisäksi tähän kohtaan viittavat hengellisenä tapahtumana muun muassa seuraavat Jeesuksen sanat: “Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani.” (Joh. 13:8). “Se joka voittaa, saa ylleen puhtaan valkeat vaatteet enkä minä pyyhi hänen nimeään elämän kirjasta vaan tunnustan hänet omakseni Isäni ja kaikkien hänen enkeliensä edessä.” (Ilm. 3:5)
“Jonkin ajan kuluttua leijona otti minut lähteestä ja puki –
“Puki sinut? Käpälillään?”
“Niin, en oikeastaan muista kuinka se kävi. Mutta joka tapauksessa hän puki minut uusiin vaatteisiin – ne ovat ylläni vieläkin. Ja sitten olin äkkiä jälleen täällä. Ja sen vuoksi minusta tuntuu, että olen nähnyt unta.”
[–] “Luulen, että olet nähnyt Aslanin” sanoi Edmund.
Lempikohdakseni muodostui kolmannen kirjan loppu, jossa lapset joutuvat jälleen palaamaan ihanasta Narniasta omaan maailmaansa. Aslan kuitenkin lohduttaa ikävöiviä lapsia kertomalla, että hän on todellinen myös oikeassa maailmassa:
“Mutta siellä minulla on toinen nimi. Teidän on opittava tuntemaan minut sennimisenä. Juuri siitä syystä teidät tuotiin Narniaan, että tutustuttuanne minuun jonkin verran täällä tuntisitte minut paremmin siellä.”
Uskoisin Lewisin suunnanneen loppukaneettinsa Pevensien lasten lisäksi myös lukijoille. Mainiot kirjat!
C. S. Lewis: Velho ja leijona [The Lion, the Witch and the Wardrobe]
Suom. Kyllikki Hämäläinen
Otava, 2014 [1950]
238 s.
C. S. Lewis: Prinssi Kaspian [Prince Caspian]
Suom. Kyllikki Hämäläinen
Otava, 1997 [1951]
188 s.
C. S. Lewis: Kaspianin matka maailman ääriin [The Voyage of Dawn Treader]
Suom. Kyllikki Hämäläinen
Otava, 2010 [1952]
249 s.
