Taidetta Mäntässä: Riiko Sakkisen Rajat kiinni

 

“Afrikan tähti” Kaikki kuvat täältä.
Käytiin viikonloppuna Mäntässä parinakin päivänä Keuruun mökiltä käsin, sieltä kun on vain puolen tunnin matka. Mänttä on kyllä ihana kesäkohde, nyt ensimmäistä kertaa olimme lasten kanssa siellä. Kierrettiin toisena päivänä Joenniemen kartano eli taidemuseo Gösta ja toisena Serlan entinen Pääkonttori eli Gustav-museo. Taide-elämyksistä päälimmäisenä jäi mieleen Riiko Sakkisen puhutteleva näyttely Rajat kiinni Gösta-museon uudella puolella. Lasten kanssa kävelimme sen läpi aika nopsaan, koska osa materiaalista on aika rajua (näytti siellä kävelevän muitakin lapsia), mutta käytiin sitten vuorotellen rauhassa kiertämässä näyttely läpi. 
 
Riiko Sakkinen määrittelee itsensä poliittiseksi taiteilijaksi ja sitä hän kyllä onkin. Sakkinen on itse tehnyt matkoja Euroopan raja-alueille ja pakolaisterritorioihin, kerännyt materiaalia ja tehnyt siitä poptaidetta. Hän on käyttänyt vaihtelevia tekniikoita kuten kollaasia, hän on yhdistellyt asioita siten, että ne saavat uusia, irvokkaita merkityksiä. Sakkinen on hyödyntänyt paljon esimerkiksi espanjalaisia ja syyrialaisia mainoksia. Hän ottaa vahvasti kantaa ajankohtaiseen pakolaiskysymykseen ja määrittelee ei-kenenkään-mailla majailevat välitilapakolaiset viidennen maailman kansalaisiksi, koska heitä ei papereilla ole edes olemassa. 

 

Näyttelystä on vaikea olla vaikuttumatta. Merkitysten avautumista helpottavat hyvin paljon niiden viereen liitetyt tekstit, joissa kerrotaan hieman kunkin teoksen taustasta. Yksi vaikuttavimmista teoksista on pienen tytön kuva, jossa hänelle on lätkäisty 10 euron hinta ja alennustakin tarjotaan. Sakkisella on pieniä lapsia ja ehkä juuri siksi hän ottaakin kantaa myös siihen, että moni pienistä ja isoista pakolaistytöistä päätyy Euroopassa prostituoiduiksi tai muihin orjan asemaa vastaaviin ammatteihin. 
 
Sakkinen ottaa kantaa myös rasismiin ja eurooppalaisen kolonialismin jäänteisiin esittelemällä suositun espanjalaisen makeismerkin Conguitos (suom. Pikku kongolaiset) mainosfiguureja, jotka ovat kieltämättä erittäin rasistisen näköisiä. Kun lasten kanssa hiihtelimme näyttelyn läpi, toinen osoitti ihmeissään rivissä olevia Conguitos-muovihahmoja ja kysyi, mitä nuo ankat ovat. (En kertonut, että ne esittävät oikeasti ihmisiä.) 
 

Julistemaisten poptaideteosten lisäksi näyttelyssä on myös aihepiiriin liittyviä esineitä kuten repivää piikkilankaa ja improvisoidut tikkaat, piikeillä varustettuja kenkiä (joilla kiivetä yli tiheäsilmäisten raja-aitojen), lasten uimaleluja, joilla yritetään selvitä vaarallinen merenylitys sekä Volga-auto, joka on takavarikoitu maahanpyrkijöiltä Venäjän ja Suomen rajalla. Eräässä raja-alueella kuvatussa videoteoksessa puolestaan irvaillaan Euroopan Unionin ylevälle tunnuslaululle “Oodi ilolle”, joka on aika kaukana kansalaistensa arjesta. Sakkinen tiivistää ideologiansa näin: hän haluaisi maailman, jossa voisi muuttaa vapaasti, mutta ennen kaikkea maailman, jossa voisi olla muuttamatta. Ettei kenenkään tarvitsisi lähteä sodan, väkivallan, köyhyyden tai vainon takia pakoon omasta kodistaan. 
 
Samaa toivoisin minäkin, vaikka se kuulostaakin utopialta. Onneksi en ole poliitikko, jonka olisi pakko tehdä jonkinlaisia päätöksiä tässä valtavassa kysymyksessä, jossa inhimillisesti katsottuna on niin monelle kyse elämästä ja kuolemasta. Taiteilijoitakin (kuten toimittajiakin) tarvitaan, mutta heidän tehtävänsä on päättäjiä helpompi: näyttää ongelma, kuvata epäkohtia ja epätoivoa, osoittaa, että jotain täytyy tehdä, mutta antaa  lopputulos poliitikkojen ratkaistavaksi. 
 
 
Riiko Sakkinen: Rajat kiinni
Serlachius-museo Gösta, Mänttä
7.1.2018 asti       

Linnassa ja laivalla

Tässä vajaa pari viikkoa sitten meidän perhe jakaantui eri reissuille, kun mieheni lähti veljiensä kanssa road tripille Norjaan asti ja minäkin tein lasten kanssa kolmistaan pienen kivan kesälomareissun. Meillä oli tosi hauskaa ihan tyttöporukallakin ja kaikki meni hyvin, vaikka eka kerta oli, kun lähdin lasten kanssa laivalle ainoana aikuisena! Suuntasimme tällä kertaa auton kohti Turkua, jossa tulee käytyä tosi harvoin pitkän matkan takia. Otin kuitenkin matkankin jo loman kannalta, pysähdyttiin Ikeaan syömään puolivälissä ja kuunneltiin äänikirjaa Turkuun körötellessä.
Ajoimme suoraan satama-alueelle parkkiin, ettei tarvinnut lähteä auton kanssa keskustaan sompailemaan. Ennen lähtöselvityksen alkua meillä oli muutama tunti aikaa, mikä riitti hyvin viereisessä Turun linnassa käymiseen. Se oli oikein passeli kohde lasten kanssa, ja siellä oli liikkeellä paljon muitakin lapsiperheitä. Historiasta kiinnostuneena oli tosi kiva käydä siellä itsekin, edellisestä ja ainoasta kerrasta on tosi, tosi kauan. Lapsetkin jaksoivat tosi hienosti kiertää koko linnan jokaisen sokkelon ja sopukan ja olisivat vielä mielellään jääneetkin sinne. Heitäkin kiehtoi se vanhassa linnassa huokuva ritariaikojen tunnelma: kapeita, hämäriä käytäviä, karmivia tyrmiä, kuninkaansaleja ja tornihuoneita.
Turun linnassa oli kyllä tosi paljon nähtävää! Varsinaisen vanhan renessanssilinnan lisäksi esilinnan puolella oli paljon upeita eri tyylikausien mukaan sisustettuja huoneita, vanhoja vankisellejä, lapsille linna-aiheisia tehtäväpisteitä, taidetta ja museokamaa kuten historiallisten vaatteiden, astioiden ja lelujen kokoelmia. Tosi paljon katsottavaa siis. Näimme myös Albert Edelfeltin kuuluisan teoksen Kaarle Herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista. Kävin muuten samaisella viikolla ystäväni kanssa myös Hämeenlinnan taidemuseossa, jossa en myöskään ole vuosikausiin käynyt. Hyvä kokemus sekin. Kultakauden taiteen ystävälle siellä oli uudella puolella tunnettujen taiteilijoiden teoksia, lisäksi vanha puoli oli kokonaan Verner Holmbergin näyttelyä. Kauniita luontoaiheita.
Linnalta käppäilimme Siljan terminaaliin, jossa en ollutkaan ennen käynyt. Meillä oli hyvin aikaa odotella ja ensin terminaalissa olikin ihanan avaraa, mutta lopussa tila oli kyllä tupaten täynnä ihmisiä. Menimme vaihteeksi Siljalla, kun pari viimeistä kertaa olemme menneet Vikingillä. Tällä kertaa menimme ihan pelkälle risteilylle, joka kävi kyllä Tukholmassa, mutta ei ehtinyt mennä maihin. Nyt kun on ollut niitä kaikkia terrorijuttuja, niin ei tehnyt mieli lähteä yksin kahden lapsen kanssa maihin. Jotenkin sitä vähän pelkää kuitenkin, entä jos jotain tapahtuisi juuri kun olemme keskenään siellä, vaikka todennäköisesti pelko on aivan turha. Muutenkin oli tosi leppoisaa olla pelkästään laivalla, siellä kun voi aika vapaasti puuhailla ja on oma hytti, jonne voi mennä välillä lepäilemään.
Tylsää hetkeä ei tuolla risteilyllä kyllä tullut. Lastenohjelmaa oli järjestetty tosi paljon ja lisäksi kesän ajan siellä oli tavallisen pallomeren lisäksi pomppulinaa, kiipeilyseinää ja paljon muuta tekemistä. Harri Hylkeen lisäksi myös Muumipeikko ja Pikku Myy olivat lapsia viihdyttämässä. Kävimme myös buffetissa syömässä ja monta kertaa kannella ihailemassa saaristolaismaisemia. Niin kiva reissu oli, että uudestaankin voisin hyvin lähteä. Lisäksi laivalla on halvempaa yöpyä kuin hotellissa, joten sekin tuossa merimatkailussa houkuttaa. Laivan saavuttua Turkuun ajelimme kauniissa kesäillassa vielä pariksi yöksi Hämeenlinnan mummilaan ennen kotiinpaluuta.

Keski-Suomen kesätärppejä

Kesällä on kiva puuhata aina jotain vähän arjesta poikkeavaa siinä ihan omassa kotikaupungissa ja lähiympäristössä. Kokosin tähän muutamia kesävinkkejä, joista monet ovat meidän perheen suosikkipaikkoja Keski-Suomessa. Koska usein parhaat asiat eivät maksa mitään, siksi näistäkin suurin osa on ilmaisia tai ainakin edullisia. Kesällä on kiva myös katsella hieman muitakin mestoja kuin omaa kotipaikkaansa, voin suositella Keski-Suomea lapsiystävällisenä retkikohteena myös muualta tuleville.
Harju on Jyväskylän ylpeys. Lapsille on elämys jo ihan vain kiivetä ylös ja käydä vaikka näkötornissa ihailemassa kaupunkia. Harjun juurella sijaitseva Mäki-Matin perhepuisto on Jyväskylän paras leikkipuisto eikä samanlaista joka kaupungissa olekaan. Uimarannoista Tuomiojärven ranta on meidän ehdoton suosikki mataluuden ja lapsiystävällisyyden takia.
Museot! Uskaltauduin Jyväskylän pieneen taidemuseoon ekaa kertaa lasten kanssa, kun siellä oli Suomi 100-vuotta -teemainen näyttely. Ihan hyvin meni, pienempi oli varmuuden vuoksi sylissä, koska teoksiinhan ei-saa-koskea. Isompaa kiinnostivat jo taulutkin. Kiersimme sattuneesta syystä hyvin nopeasti itse näyttelyn, ja kiinnostavin osuus lapsille oli yläkerran 1960-luvun asunnoksi sisustettu “huoneisto”, josta näki, millaiselta mummojen ja pappojen lapsuudessa on näyttänyt. Keskusta on kauniilla kelillä muutenkin kiva pihakatuineen ja kirkkopuistoineen. Toivolan vanhan pihan aluperäisen näköiseksi sisustettu käsityöläiskoti pitemmän ajan takaa on myös kiinnostava lastenkin kanssa. Ja Harjun ilmainen luontomuseo on lasten kanssa kiva ja ilmainen!
Haapamäen höyryveturipuisto on tosi kiva paikka lapsiperheelle ja junista kiinnostuneille. Siellä on siis niitä vanhoja höyryvetureita ja leikkipaikka, ei mitään hirveän hienoa ja hyvin laitettua, mutta ihanan uinuva pikkupaikkakunnan tunnelma ja onhan ne veturit upeita. Keuruun takana sijaitseva Haapamäki itsessäänkin on kiva, uneliaan idyllinen kesäpaikka, mutta ei kannata odottaa, että siellä tapahtuisi mitään. Meillä nyt liittyy paikkaan tunnesyitä sukujuurien takia.
Keuruu on meille huippu kesäpikkukaupunki. Meidän tulee pyörittyä siellä useita kertoja kesässä, koska appivanhempien mökki on Keurusselän rannalla. Keuruun vanha kirkko on näkemisen arvoinen (kuten myös Petäjäveden siinä matkan varrella), Vanha Pappila on myös kiva ja se ranta-alue ylipäätään. Keuruulla on myös hyvä kiinalainen ja Pappilan Vanhasta Tavernastakin saa hyvää ruokaa. Keuruulta pääsee myös näppärästi Mänttään, jossa onkin vaikka mitä nähtävyyksiä.
 –
Oravivuorelta

 

Oravivuori, Struven ketju on hieno luontokohde Jyväskylän ja Jämsän välillä. Ajetaan siitä monta kertaa vuodessa ohi muttei oltu koskaan pysähdytty ennen tätä kesää. Siellä on hieno näkötorni, upeat maisemat. Tuli vähän Alppirinteet mieleen. Melko jyrkkääkin kiipeämistä. Ihan pienten lasten kanssa en lähtisi, koska kalliojyrkänteet voivat olla vaarallisia. Kuitenkin lasten kanssa voi mennä, jos vaan huolehtii ettei kukaan juokse alas kalliolta. Me päästiin tällä kertaa ihan kahdestaan käymään siellä.
Laajavuoren Seikkailupuisto on tämän listan ainoa vähän kalliimpi juttu. Laitoin sen kuitenkin tähän, koska käytiin siellä viime kesänä ekaa kertaa ja se oli ihan mielettömän kivaa! Ehdottomasti sellainen juttu, johon voisin uhrata sen reilu parikymppiä kesässä.  Niin mahtava fiilis kiipeillä siellä puiden latvustoissa. Meikäläinen voitti itsensä taistelemalla sen rankimmankin radan läpi, vaikka alkuun tuntui, ettei ole mitään tsäänssejä. Ratoja on eri tasosia kaikenkuntoisille lapsista aikuisiin. Muihin seikkailupuistoihin verrattuna Laajiksessa on mahtavan paljon pitkiä ja hauskoja liukuja.
Takapihan takana
Lähiluonto on usein se paras retkikohde kuitenkin. Mekin asumme taajamassa melko lähellä keskustaa, ja meidän takapihan takana on aivan upea minimetsä vesiputouksineen. Siellä on usein ihan taianomainen tunnelma ja kulmakunnan lapset puhuvatkin satumetsästä. Myös marjaan pääsee loppukesästä halutessaan ihan nurkan takana. Aivan kaupunkilaisille yksi keidas on Tourujoen luontopolku, joka on lähes keskellä kaupunkia ja lyhyytensä ansiosta helppo mennä lastenkin kanssa. Ja lapset rakastavat pitkospuita!
Jyväskylän satamankin voisin mainita, se, kuten koko Jyväsjärveä keirtävä rantaraittikin, on meidän perheen suosikkitaukopaikkoja pyöräretkillä. Jyväskylän satama on vaan niin kaunis jotenkin, siinä on jotain suuren maailman tuntua ja *mansikoita* maksaneet portaat. Sataman toisessa päässä, Kuokkalan sillan alla on kaksi kivaa ulkoruokapaikkaa, joihin pysähtyä: thaimaalainen ruokakioski ja Vohvelsson, jossa on varmaankin Jyväskylän parhaat vohvelit.
Tässä muutamia, jakakaa omia kesävinkkejänne! Kiva keksiä aina jotain uutta tekemistä joka kesä.

Valokuvan historia

Yksi kevään inspiroivimmista kirjoista, etenkin visuaalisesti, on minulle ollut Tom Angin upea Valokuvan historia (2015). Mieheni sai sen joululahjaksi, ja olemme molemmat pitäneet siitä kovasti. Itselleni tuo kirja on enimmäkseen taidetta, mutta siellä on myös kiinnostavasti kerrottu valokuvauksen historiasta niin tekniikan, tyylien kuin uranuurtajienkin osalta. Kattava teos selvittää valokuvan historian 1800-luvun alkuvuosikymmeniltä aina 2000-luvulle asti. Pääroolissa ovat tietysti upeat valokuvat. Niille on jätetty hienosti tilaa, ja kirjan suuri kokokin takaa, ettei kuvia tarvitse tihrustaa suurennuslasilla. (Vanhat) valokuvat ovat niin upeita, että monet niistä ottaisin mieluusti sellaisinaan tauluiksi seinälle. Myös tarinat kuvien taustalla ovat hyvin mielenkiintoisia.
Suosittelen kirjaa taiteen, valokuvauksen, visuaalisen estetiikan, vintagen tai historian ystäville!


Tom Ang: Valokuvan historia
Docendo, 2015
400 s.

Mänttä

 

 

Kävimme loppukesästä kulttuuriretkellä Mäntässä mieheni ja tämän siskon kanssa. Siitä tulikin koko päivän reissu ja kulttuuria ja taidetta saimme nauttia kylliksemme. Nämä kuvat on otettu taidemuseo Göstan pihapiirissä. Uudella puolella oli nykytaidetta, joka oli ihan ok, mutta ei erityisesti sytyttänyt, mutta vanhassa tiilirakennuksessa, Joenniemen kartanossa, on esillä vanhempaa kultakauden ajan taidetta ja siitä puolesta pidin valtavasti. Albert Edelfelt on aina ollut lempparitaiteilijani ja hänenkin teoksiaan sieltä kiitettävästi löytyi. Paikka ei ollut niin hiljainen kuin miltä kuvissa näyttää, me vaan viivyimme sisällä sulkemisaikaan asti ja kävelimme sen jälkeen vielä kartanon kauniissa puistossa.
Taidemuseo Göstan lisäksi kävimme kulttuuripäivänämme myös Mäntän kirkossa ja keskustan Gustaf-museossa, joka on valmistunut G. A. Serlachius Oy:n pääkonttoriksi vuonna 1934. Erityisesti sieltä jäi mieleen Paperiperkele – käveltävä kuunnelma, joka avasi elävästi ja kiinnostavasti Mäntän paperitehtaiden historiaa omaperäisen perustajansa Gustaf Adolf Serlachiuksen näkökulmasta. Samalla, edullisella lipulla pääsi molempiin museoihin. Parasta reissussa silti oli Suomen taiteen kultakauden teokset, niitä on ihana päästä välillä ihailemaan livenä, kun Ateneumiin on meiltä aika pitkä matka. Ihana miljöö kruunasi vierailun.

 

Taidemuseon uusi puoli ei ole montaa vuotta vanha ja se voitti arkkitehtikilpailun. Antiikkityylinen, ihmisenkokoinen veistos toivottaa tulijat tervetulleiksi.

 

 

Kuvat: Kimmo Korpela